Millaisissa tilanteissa kotona huudetaan isää apuun? Riippuu kodista ja riippuu isästä. Omasta puolestani voin esittää pienen listan:
1. Sisällä on ampiainen tai muu ötökkä.
2. Polkupyörän ketjut ovat pudonneet / kumi on puhki / istuinta pitäisi korottaa.
3. Taskulampun / kauko-ohjattavan helikopterin / peliohjaimen paristot ovat lopussa.
4. Oli paha uni.
5. Matematiikan tehtävä on erityisen visainen.
6. Portaiden edessä on kuollut myyrä, jonka takia pihalle ei voi mennä.
7. Lanka ei mene neulansilmään.
8. Pelin, sovelluksen tai muun ohjelman asentaminen tietokoneelle tai puhelimelle ei onnistu.
9. Tietokoneessa on virus tai muu haittaohjelma.
10. Viemäri ei vedä.
11. Mikä tahansa vimpain ei toimi.
Jotain tämä lista kertoo isyyden olemuksesta. Isää tarvitaan, kun kohdataan pelottavia tai inhottavia asioita. Häntä tarvitaan, kun omat tiedot tai taidot eivät vielä riitä ongelman ratkaisemiseen. Erityisesti häntä tarvitaan, kun jokin vimpain ei toimi.
Tietenkään viimeksi mainittu ei ole automaattisesti isän asia: äiti voi aivan yhtä hyvin ottaa kodin teknisen tuen tehtävät hoitaakseen. Meidän perheessämme minä vain satun olemaan se, jota kiinnostaa erilaisten elektronisten ja teknisten laitteiden toiminta. On nautinto avata laitteen suojakuori ja nähdä rutiinikäyttäjältä salattu maailma, jota tarkastelemalla voi saada selville, miten tämä kaikki oikein toimii. Erityinen nautinto on purkaa laite osiinsa, nähdä millaisessa suhteessa sen komponentit ja kytkökset ovat toisiinsa, puhdistaa osat ja koota laite - ja todeta, että nyt se toimii!
Tällainen onnistumisen elämys oli uuden kosketusnäytön vaihtaminen Lumia 800 -älypuhelimeen. Rikkinäisen näytön vaihdattaminen olisi tullut sen verran kalliiksi, että tilasin uuden näytön eBaysta luottaen siihen, että sen vaihto onnistuisi kotikonstein. Tehtävä osoittautui oletettua vaativammaksi. Onneksi löysin Youtubesta ohjeet, joissa kerrottiin vaihe vaiheelta, miten se tehdään (katso linkki). Puolen tunnin väkerryksen jälkeen vein puhelimen käyttäjälleen vaatimatonta teeskennellen. Ja se toimi.
Jos onnistuminen on suloista, epäonnistuminen on kaksin verroin karvaampaa. Esimerkkinä mainittakoon ompelukoneemme, jonka neulalla on tapana jumittaa. Yleensä on riittänyt, että tulen paikalle, irrotan langat puolistaan ja viritän ne takaisin paikoilleen. Mutta sitten tuli se kerta, kun tämä ei riittänytkään.
Tein mitä tahansa ja vääntelin ompelukoneen osia miten tahansa, neula ei liikkunut. Koetin saada selville, miten vivut, puolat ja rattaat liikkuivat suhteessa toisiinsa, mutta se ei auttanut. Irrotin suojakuoren toisensa jälkeen, ruuvailin osia irti ja takaisin. Työntelin ja vetelin niitä lumoutuneena ompelukoneen monimutkaisesta sisäisestä maailmasta. Mutta mikään ei auttanut: neulaa liikuttava ratas ei suostunut pyörähtämään täyttä kierrosta.
Karvas on se hetki, kun tee-se-itse-mies joutuu lopulta kantamaan sorkkimansa laitteen ammattimiehen korjattavaksi. Onneksi niitä hetkiä ei tule kovin usein. Lapsikin tajuaa, että jos isä ei saa laitetta kuntoon, silloin se on todella rikki.
Jussi Hyvärinen
Ei kun pitää saada sieltä liikkeestä vain sen oikean ammattimiehen lausunto, että se on todella rikki eikä sitä voi korjata. Lause "Ei sitä enää pysty korjaamaan, se on mahdotonta" avaa mahdollisuuksien maailman! Sen jälkeen se isämies voi todella keskittyä rauhassa vimpaimen korjaamiseen. Yleensä isämies silloin saakin sen kuntoon - ja niitä voittoja sitten muistellaan! Niistä tulee perheen legendoja, joiden hohdetta ulkopuoliset vain harvoin kykenevät näkemään. Moottorisaha, viulunjousi, ompelukone, läppäri, pyykinpesukone, naapurin mopo... - Kylläpä taas oli elämänmakuinen teksti, kiitos!
VastaaPoistaTäällä kirjoittaa yksi teknisen tuen menetetty mahdollisuus. Nuorena naisena korjasin polkupyörääni ja kiinnitin itse sängynpäätyni. Koin iloa selviytymisestä ja oppimisesta. Sitten menin naimisiin.
VastaaPoistaMies kannusti edelleen teknisiin puuhiin ja toivoi, että puuhailisimme kaikenlaista yhdessäkin. Yhdessä vaihdoimmekin nivelakselin suojakumin. Minä seisoin vieressä ojentelemassa instrumentteja ja mies vaihtoi.
Sitten syntyi lapsia. Mies odotteli minua lattiantekoon ja ikkunanpuitteiden maalaukseen. Minun piti ruokkia ensin lapsi. Mies tahtoi vaihtaa kanssani auton talvirenkaat - en voinut jättää lasta yksin sisälle, ja kun hän oli nukahtanut, renkaat oli jo vaihdettu.
Sitten kävi niinkin, että tein saunaan lauteet. Niistä ei tullut kyllin hyvät, kun oli vasta-alkaja tekemässä. Niinpä mies teki ne uusiksi.
Nyt, kun 20 vuotta on harjoiteltu, on työnjako melko sujuva. Se tekee, joka osaa. Eli minä, joka harjoituksenpuutteen vuoksi en ole taitava autonkorjaaja, tietokoneen säätäjä, nikkari, teen sitä minkä jälki häviää puolessa tunnissa näkyvistä (paitsi milloin suutun enkä tee mitään). Ja mies rakentaa itselleen muistomerkkejä: saunoja, nurmikoita, kasvihuoneita.
Tiedän, että ongelma on usein molemminpuoleinen: isän lastenhoito tai ruuanlaitto ei sitten kelpaakaan äidille. Mutta toivoisin niin, että molemmat saisivat tilaisuutensa. Jos saisin yrittää uudelleen, yrittäisin olla joka kohdasssa kärsivällisempi.
Tämän halusin kirjoittaa, että tee-se-itse-miehet muistaisivat että jotkut voivat haluta olla tee-se-itse-naisia, vaikka eivät sano sitä kovin selvästi.
Kiitos kommentista, tämä oli jotenkin aivan upea, perheiden työnjaon ytimeen pureutuva kommentti! Joudun varmastikin lainaamaan tätä jossain. Jos haluat kertoa ketä sitten lainaan, olisi hienoa, mutta ei ole missään tapauksessa pakko. Kiitos vielä!
Poista