Kohti täysivaltaista vanhemmuutta

Täytätin jokin aika sitten muutamilla miehillä lomaketta, jossa selvitettiin kotitöiden jakautumista. Joku kommentoi, että "vaimo vastaisi varmaan ihan eri tavalla". Eräässä toisessa tehtävässä miesten tuli arvioida erilaisten väittämien avulla omaa vanhemmuuttaan. Miehet eivät mielellään näyttäneet lomaketta puolisolle, arvatenkin peläten "vääriä" vastauksia. Nainen on ykkösvanhempi, mies kakkos-.

Syksyllä ilmestyvässä Isän kirjassa eräs haastateltava tunnistaa ja tunnustaa toisinaan heittäytyvänsä vanhempana alaikäiseksi:

"Kysyn vaimolta jotain idioottimaista, kuten mitä lapselle pitää panna päälle kun on X astetta lämpöä, vaikka tiedän vastauksen itsekin ihan hyvin", tämä kahden lapsen isä kuvailee.

Kuinka mies voisi kasvaa täysivaltaiseksi vanhemmaksi? Isätutkija Jouko Huttunen sanoo, että hyvään isyyteen tarvitaan ennen kaikkea tahtoa. Sen lisäksi vaaditaan työtä tai tekemistä sekä tilaa tehdä ja toteuttaa vanhemmuutta. Hyvä isyys merkitsee täyttä, kokonaista vanhemmuutta.

Tarkastellaan seuraavassa Huttusen mainitsemaa tekemistä.

Yksi tapa hahmottaa vanhemmuutta on jakaa se osiin. Vanhemmuuden roolikartta on tuntemistani työvälineistä parhaita. Siinä vanhemmuus jaetaan viiteen rooliin, joita ovat huoltaja, rajojen asettaja, ihmissuhdeosaaja, elämän opettaja ja rakkauden antaja. Nämä jakautuvat vielä useisiin alarooleihin. Alleviivaan vielä sitä seikkaa, että vanhemmuuden roolikartta on pikemminkin ohjeellinen ja virikkeitä antava työkalu kuin tyhjentävä totuus aiheesta.

Alkukesästä meillä oli Isämies elämässä -hankkeen tiimoilta kymmenen tapaamista, joiden tavoitteena oli auttaa yrittäjäisiä työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksissä. Työelämävalmentaja Otto Kuivalaiselta opin mainion Vanhemmuuden roolikarttaan soveltuvan menetelmän: mieti kuhunkin rooliin liittyviä konkreettisia tekoja ja tee jokaiseen rooliin liittyviä asioita kunkin lapsesi kanssa.

Millaisia nuo teot voisivat olla?

Huoltajan roolin miehet hahmottavat yleensä melko helposti. Mies käy työssä, jotta perheelle olisi koti, ruoka ja vaatteet. Työnteon lisäämistä perustellaan ehkä perheen edulla, vaikka työn tekemisen lisääminen ei välttämättä palvele vanhemmuuden kokonaisuutta, sillä siihen kuuluu paljon muitakin asioita.

Myös rajojen asettajan roolissa on paljon tuttua, sillä isät haluavat, että lapsuus on turvallinen. Kuitenkaan ein-sanoja ei ole ainakaan pitkän päälle vanhemmuuden päätehtävä. Oletko koskaan muuten ihmetellyt sitä, että lapsia kasvatetaan kieltämällä ja koiria palkitsemalla?

Ihmissuhdeosaajan rooli vaikuttaa olevan meille miehille keskimäärin edellisiä vieraampi. Kuitenkin isä voi tietämättään olla vaikkapa kannustaja. Mikäli tuntuu, ettei kannustaminen onnistu luonnostaan, sitä voi harjoitella. Kun sitä harjoittelee riittävästi, siitä voi tulla tapa.

Ristiriidoissa auttamisen mahdollisuuksia tarjoutuu tavallisessa perheessä varsin usein ja me vanhemmat emme suinkaan aina onnistu luotsaamaan näitä tilanteita siten kuin haluaisimme. Eräs isä (minun lisäkseni) toivoi oppivansa vähemmän sanelevan tyylin ratkaista ristiriitoja. Kun tunnistat ristiriitatilanteen, älä reagoikaan sanelemalla niin kuin yleensä, vaan mieti muutama sekunti, miten voisit toimia rakentavammin.

Elämän opettajana vanhemmat toimivat usein huomaamattaan. Eräs yrittäjä kertoi, että jos hän on työpäivän jälkeen väsynyt ja haluaa ottaa päiväunet, hän ei halua syyttää työtä, jotta lapsille ei synny kielteinen mielikuva yrittäjyydestä tai työnteosta, vaan hän yksinkertaisesti toteaa, että "iskä ottaa ensin pienet päikkärit, niin sitten voidaan leikkiä".

Rakkauden antajan rooliin nykyisät eivät välttämättä ole saaneet kovin hyviä välineitä omilta isiltään. Isän kirjaan haastateltu isä ei muista oman isänsä pyytäneen häntä koskaan syliin eikä hän muista hakeneensa isän sylistä turvaa tai lämpöä. Tämän perinteen hän on muuttanut ja hän pitää omia lapsiaan sylissä hyvin paljon.

Hellyyttä voi opetella. Otapa tavoitteeksi - ellei asiat jo ole näin - että kosketat myönteisellä tavalla jokaista perheesi lasta ja aikuista joka päivä.

Tiukkuus jättää jälkensä.

Pointti tässä postauksessa oli siis se, että kun mies opettelee vanhemmuuden tekoja, hänen vanhemmuutensa vahvistuu. Samalla elämä saa merkityksiä ja syvyyttä. Mies - ja hänen lapsensa - on entistä tasapainoisempi ja tyytyväisempi elämäänsä.

Sitten vielä konkreettinen vinkki, jonka otin heti käyttöön: Eräs kolmen lapsen isä kertoi ottavansa lasten kanssa iltaisin kivi-paperi-sakset -matsit. Kolmesta voitosta poikki. Jos lapsi voittaa, hän saa toivoa viisi minuuttia selän silitystä, lukemista tai muuta kivaa. Jos isä voittaa, lapsi hieroo viisi minuuttia isän hartioita.

Tässä mainiossa iltarutiinissa yhdistyy nähdäkseni useita eri vanhemmuuden rooleja: rakkauden antajan rooleista tähän natsaa hellyyden antaja, elämän opettajan roolista mallin antaja, arvojen opettaja ja sosiaalisten taitojen opettaja, ihmissuhdeosaajan roolista ihmissuhteiden vaalija ja huoltajan roolista oletettavasti vuorokausirytmistä huolehtija.

Mitkä ovat sinun vinkkisi?

Topi Linjama

Muiden on joustettava, jotta lapsen ei tarvitse

Aamulla laitan lapset päiväkotiin ja kouluun kaaoksen saattelemana ja kiiruhdan tapaamaan asiakkaita. Sen jälkeen on kokous. Pysähdyn pariksi sekunniksi siunailemaan onneani, kun tänään kukaan ei ole sairastunut. Lounaan jälkeen ehdin koordinoida tiimin kanssa hommia eteenpäin. Iltapäivällä pääsen pyörähtämään salilla, laitan kuulokkeisiin hyvää musiikkia ja unohdan hetkeksi kaiken muun. Myöhemmin kotona lasten hakemisen ja ruokkimisen jälkeen on hyvä hetki tehdä vähän rutiiniluontoisia toimistohommia. Ne vaativat sen verran vähän ajattelua, että onnistuvat, vaikka meuhkaava taapero roikkuu jalassa ja toinen on hetkenä minä hyvänsä putoamassa jostain.
Tänään on kerrankin sellainen päivä, ettei illalla ole minkään järjestön tai yhdistyksen kokousta tai muuta menoa. Leikkimistä, läheisyyttä ja iltatoimet, lapset nukkumaan. Pysyn hereillä melkein Netflix-sarjan loppuun saakka. Aamulla herään hävyttömän aikaisin. On aikaa ottaa iso kupillinen kahvia ja omistautua luovalle työlle. Sitten sama rumba alkaa uudestaan – paitsi jos illalla lapsella nousee kuume ja seuraavasta päivästä tuleekin kotipäivä.

Isyyteen on löydettävä harmoniaa. Musiikissa harmonia on sitä, että monta ääntä soi yhtä aikaa, ja se kuulostaa hyvältä. Tämä sopii kuvaamaan perhearkea, jossa ihminen tekee töitä hankkiakseen toimeentulon, hoitaa lapsia, luultavasti harrastaa jotain ja haluaa välillä levätä. Lisäksi tulee kaikenlaisia yllättäviä, iloisia, surullisia, inspiroivia ja pelottavia yllätyksiä sekä itselle että muille perheessä. On sairastumisia, työttömyysjaksoja, ylityöllistymisen jaksoja, loma-aikoja, jotka eivät perheenjäsenillä satu samaan aikaan ja ties mitä. Yksi hyväksi havaittu tapa hahmottaa vanhemmuutta on kysyä kolme kysymystä:

1. Kuinka läsnä olen lapselleni?
   
2. Olenko hoivaava vanhempi, jääkö hoivaaminen pääasiassa toiselle vanhemmalle, vai jääkö lapsi peräti ilman riittävää hoivaa?
   
3. Onko minulla isänä usko osaamiseeni vai olenko epävarma ja arka olemaan läsnä ja hoivaamaan?

Läsnäolo on periaatteessa äärimmäisen helppo asia: lasta on kuultava silloin kun lapsella on kuulemiseksi tulemisen tarve ja katsottava silloin kun tämä haluaa tulla nähdyksi. Kyse on siitä, että lapsella on joku, jolle sanoa tai näyttää kulloinenkin asiansa. Läsnäolon on tapahduttava pitkälti lapsen ehdoilla. Vanhempi voi yrittää määritellä ajan, milloin on läsnä lapselle, mutta se on vaikeaa ja silloin lapsi muuttuu vanhemmalle helposti häiriötekijäksi. Aina läsnäolo ei ole mahdollista, mutta sille on yritettävä löytää sen verran aikaa kuin lapsi tarvitsee.
Hoivaavuus ei välttämättä tule luontevasti, mutta sitä voi ja kannattaa opetella. Yksi osa hoivaamista on se, että puhuu lapselle hellästi ja rakastavasti ja koskettaa tätä, pitää sylissä ja silittää päätä. Toinen on se, että huolehtii lapsen tarpeista. Syöttää, vaihtaa vaippoja, pyyhkii nenää, käyttää kylvyssä. Hoivaaminen ja läsnäolo eivät ole erotettavissa toisistaan. Läsnä voi olla hoivaamatta ja hoivata voi olematta läsnä, mutta tilanne on paras silloin kun ne käyvät käsi kädessä.
Isyys on vahvimmillaan silloin, kun sitä tekee, eli viettää aikaa hoitaen lapsiaan ja on lapsen saatavilla. Töitä tehdessä tai harrastaessa isyys ei ole tunteissa ja ajatuksissa välttämättä päällimmäisenä. Tämä on hyvä asia. Mieli keskittyy kulloiseenkin käsillä olevaan asiaan. Isyyden vahvuus näkyy siinä, kuinka jouhevasti pystyy liikkumaan roolien välillä. Isyys muodostuu ehjemmäksi ja kokonaisemmaksi tekemällä ja oppimalla isyyden taitoja. Silloin on helpompi myös poistua isyyden tekemisen parista aika ajoin. Jos isyyden tekemistä on vähän, on siihen vaikeampi tarttua. Joskus lapsen äidille saattaa joutua jämäkästikin sanomaan, että nyt minä hoidan lasta.

Yhteiskunta ei ole enää sellainen, että Jamppa marssii aamukahdeksaksi tehtaaseen tai toimistoon töihin, tulee neljän aikaan kotiin ja vaimo hoitaa lapset kotona. Työsuhteet ovat sirpaleisempia ja yhä useampi elättää itsensä yrittäjämäisesti. Työajat eivät ole selkeät ja ne vaihtelevat usein. Työn luonnekin saattaa muuttua usein. Työpaikka vaihtelee tai se voi olla siellä, mihin läppärinsä ja puhelimensa kanssa milloinkin asettuu. Työntekijältä vaaditaan joustavuutta. Toisaalta myös työnantaja joustaa monessa tilanteessa paljon aiempaa paremmin. Lapsi joustaa kaikkein vähiten, joten loogisin ratkaisu on pyrkiä rytmittämään arki lapsen mukaan.

Nykyisessä työelämässä ei perheen työnjako isän töissä käymiseen ja äidin kodin ja lasten hoitamiseen enää kovin usein onnistu, eikä moni sitä enää edes halua. Vanhempana olemisen taitoja ja töitä ei voi enää jakaa sukupuolen mukaan. Sekä isän että äidin on kyettävä tarvittaessa kantamaan kokonaisvastuu kodin ja lasten hoitamisesta. Muuten tarvittavaa joustavuutta ei saada aikaan. Vanhemmuus ei ole asia, joka joko luonnostaan osataan tai ei osata. Se on asia, jonka voi opetella. Koko perheen hyvinvointi ja tyytyväisyys lisääntyvät, jos pystyy sovittamaan arkensa suhteellisen hyvin lapsen rytmiin sopivaksi.

Pasi Huttunen, @paspah

Teksti on julkaistu Pelastakaa lapset ry:n julkaisussa Uudet muuttujat - työelämä ja isyys 25.4.2017.

Julkaisu tarjoaa tietoa ja tuoreita näkökulmia työn ja perheen yhteensovittamiseen. Julkaisussa pohditaan muun muassa arvoja, johtamista ja ajankäyttöä, ja autetaan näkemään aikuisen ruuhkavuosia lapsen kannalta.

Miten yrittäjämies yhdistää työn ja perheen?

Miehen elämä muuttuu - mitä tehdä?

Kukapa meistä vanhemmista ei haluaisi olla hyvä vanhempi ja hyvä työntekijä. Mutta yhdistelmässä "vanhemmuus + yrittäjyys + perhe + muu elämä" riittää tasapainoilemista. Tämäntapainen elämäntilanne on yhä useammilla, sillä yrittäjyys ja yrittäjämäinen silppu- ja pätkätyö yleistyvät kaiken aikaa.

Pelastakaa Lasten Isämies elämässä -hankkeen uunituore julkaisu sivuaa tätä tematiikkaa. Lehdessä pohditaan muun muassa johtamista, arvoja ja ajankäyttöä, ja siinä oletetaan, että

a) työn ja muun elämän tasapainon löytämiseen ei ole patenttiratkaisuja: yrittäjien ja perheiden tilanteet eivät ole keskenään vertailukelpoisia, mutta ehkä jotakin yleistä voidaan silti sanoa,

b) työ on yksi elämän osa-alue: erityisesti yrittäjällä työtä ei voi leikata muusta elämästä erilliseksi lohkoksi, mutta silti voidaan pohtia, miten eri elämänalueet painottuvat omassa elämässä,

c) miehen vanhemmuuteen sitoutuminen hyödyttää tavattoman paljon lasta: lapsen näkökulman valottaminen voi olla se vipu, joka saa miehen priorisoimaan ruuhkavuosien ajankäyttöä, mutta toki vanhemmuuteen sitoutuminen on hyödyllistä myös miehelle itselleen ja lapsen äidille - eikä se pilaa bisnestäkään, ja

d) mies on aikuinen, ei kakkosvanhempi tai äidin pikku apulainen, ja mies osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia johtopäätöksiä, jos hän saa asioista tietoa ja jos asiat liikuttavat häntä tunnetasolla.

Isä hoitaa.

Minulla oli ilo toimittaa julkaisu ison ja asiantuntevan porukan kanssa. Mukana oli joukko pohjoiskarjalaisia yrittäjiä, joiden ansiosta julkaisu kohdistettiin yksityisyrittäjille, jotka eivät ehkä aiemmin ole olleet tämäntapaisten julkaisujen fokuksessa. Yrittäjien ääni kuuluu julkaisun tarinoissa sekä työnohjaaja Piia Nurhosen kysymys-palstalla. Mukana oli tutkijoita, joiden ansiosta julkaisuun saatiin tiukkaa asiaa. Mukana oli viestinnän asiantuntijoita ja loistava graafikko, joiden kanssa hioimme luettavuutta, selailtavuutta ja katseltavuutta. Lisäksi mukana oli kaksi terveydenhoitajaopiskelijaa, joiden tekemä Isä hoitaa -posteri kiinnittää huomiota isän ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen.

Mukana on myös blogista tuttuja hahmoja. Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvosen teksti motivoi sitoutumaan vanhemmuuteen. Isätutkija Jouko Huttunen puolestaan tiivistää hyvän isyyden elementit kolmeen: tahto, työ ja tila. Pasi Huttunen teki julkaisuun parikin osiota.

Pelastakaa Lapset lähestyy miehen osallistuvaa vanhemmuutta lapsen näkökulmasta, mitä tehdään näkyväksi esimerkiksi isän kehityskeskustelussa. Yhtä hyvin miehen osallistuvan vanhemmuuden voi nähdä tasa-arvokysymyksenä, miehen hyvinvointikysymyksenä tai vaikka tuottavuuskysymyksenä: jos mies voi hyvin kotona, hän voi todennäköisemmin hyvin myös töissä, ja hyvinvoita työntekijä on huonovointista tuottavampi.

Julkaisu on tehty julkisin varoin (Euroopan Sosiaalirahasto), joten hyödyntäkää sitä mielin määrin. Lataa julkaisu koneellesi, lue nettilehteä tai pyydä paperiversiota allekirjoittaneelta tai hae Joensuun Perheentalolta. Printtaa posteri neuvolan seinälle ja tee kehityskeskustelu kotona lapsesi kanssa.

Topi Linjama
Kirjoittaja on isätyöntekijä Pelastakaa Lapsilla ja Uudet muuttujat työelämä & isyys -julkaisun päätoimittaja

Mitä se isätyöntekijä oikein puuhaa?

Lienenkö koskaan kertonut, mitä teen työkseni, luultavasti en.

Hankkeen virallinen esite.

Työssä Isämies elämässä -hankkeessa on ja on ollut muutamia erilaisia palasia, joista tärkeimpinä nämä:

1. Ollaan järjestetty toimintaa isämiehille ja lapsille. Retket ovat olleet suosittuja, mutta valomiekkaillat ylittivät kaikki odotukset. Käyttäjäkokemus: "Ihan pirun hauskaa!"
2. On ollut joitakin ryhmiä miehille mm. sijaisisien vertaisryhmä. Myös facebookissa on isämiesten keskusteluryhmä, laittakaa mulle (topi.linjama@pelastakaalapset.fi) viestiä, jos asia kiinnostaa!
3. Perhevalmennuksia on kehitetty sellaiseen suuntaan, että isät huomioitaisiin niissä aiempaa paremmin. Tässä on ollut kaksi puolta: isätyöntekijän käynnit perhevalmennuksissa ja koulutukset ammattilaisille ja opiskelijoille.
4. Yleisötilaisuuksia ja koulutuksia on myös järkätty, tuoreimpana luentosarja Mies vanhempana ja kasvattajana Joensuun pääkirjastossa (luennot vielä 27.2., 13.3. ja 20.3., ohjelma mm. täällä) sekä Jari Sinkkosen luento miehille viime syyskuulta.
5. Aktiivisten yrittäjien kanssa on mietitty keinoja sovittaa yhteen työtä ja perhe-elämää. Foorumina ovat olleet Hyvä työ&elämä -aamiaistapaamiset ja tuloksina Sinkkosen luennon lisäksi miehille suunnattu julkaisu, joka ilmestyy maalis-huhtikuussa. Jo nyt voin kertoa, että julkaisu on aivan upea. Se julkistetaan niin isolla haloo, ettei se mene keneltäkään ohi.
6. Miesten vanhemmuuspuhetta ollaan tuutattu etenkin täällä blogissa. Isämies on onnistuttu lanseeraamaan niin hyvin, että eräällä mamma-palstalla se nousi sellaisten inhokkisanojen kuten masuasukki rinnalle. Tästä raportoidaan rahoittajalle!

Rahoittajan logo.

[Eikös muuten olekin hitosti passiivimuotoja noissa lauseissa? Minä en tee mitään, mutta hankkeessa on järjestetty, kehitetty, mietitty ja tuutattu. Passiivista tulee ihanan objektiivinen ja virallinen olo.]

Mutta mihin tämä kaikki tähtää; minkä vuoksi tämä suunnaton vaivannäkö?

Tavoitteenamme on tukea ja motivoida miehiä sitoutumaan vanhemmuuteen ja lisätä turvallisten miesten roolia lasten elämässä. Taustalla on tutkimuksiin perustuva väittämä: on lapsen, miehen itsensä, lapsen äidin ja koko yhteiskunnan etu, jos lapsen elämässä on mies, joka "on päättänyt olla tälle lapselle läheinen, lämmin ja luotettava aikuinen tapahtuipa mitä tahansa", kuten isätutkija Jouko Huttunen blogitekstissään muotoilee. Mikäli joku onnistuu osoittamaan tuon väittämän vääräksi, harkitsen vakavasti palaamista sienestyksen ja marjastuksen pariin.

Rahoituksen myöntäjän logo.

Mikä työssä on hienointa, niin se, että saa funtsia ja sanoittaa vanhemmuutta. Ehkä joillekin teistä tulee yllätyksenä, etten suinkaan ole ensisijassa isätyyppiä. Vanhemmuus ei ole kutsumukseni - se on osa elämää.

Työnantajan logo.

Työn myötä olen oppinut ymmärtämään vanhemmuuden pointteja ja löytämään arjesta hienoja juttuja, jota tapaus eilisillalta ehkä valottaa: Leikimme poikien 6v ja 9v kanssa tekniikkalegoilla [juttuhan lähti siitä, että pojat pyysivät minua näyttämään, miten tehdään ohjattava auto] aika myöhään iltaan [legoleikki imaisee mukaansa ja ajantaju katoaa], koska meidän piti saada nosturi valmiiksi. Suunnilleen viimeisinä sanoina ennen nukahtamistaan nuorempi poika sanoi: "Iskä, tää nosturi on tosi hieno." 

Topi Linjama

Onko pakko roudata lapsi harrastuksiin?

"Äiti, joko saahaan mennä rinteeseen", kärtämme taas veljeni kanssa. Olemme olleet hiljaa ehkä viisi tai jopa kuusi minuuttia. Äiti katsoo ulkolämpömittaria ja huokaisee helpotuksesta voidessaan todeta, että nyt voi mennä. Lämpötila on noussut -30 asteen puolelta kakkosella alkavaksi ja aamulla on sovittu, että silloin voidaan lähteä laskemaan.
En muista montaa niin nautinnollista asiaa lapsuudestani ja nuoruudestani kuin laskettelu ja nyt kun ruuhkavuodet ovat vieneet pitkäksi aikaa mahdollisuudet sitä tehdä, huomaan edelleen joka talvi kaipaavani rinteeseen.
Kävimme paljon laskemassa kun olin lapsi, joten opin siinä hyväksi jo melko nuorena. Se tekniikan saaminen haltuun ja kehon hallinta kovassa vauhdissa, jyrkässä mäessä ja tilanteissa joissa kenties vakavaltakin loukkaantumiselta välttyy vain taidolla, on jotain, mistä nautin aivan valtavasti. Välillä tietysti kaatui ja joskus se sattui, mutta se pieni haitta ei vaakakupissa juuri painanut. Omat lapseni ehkä laitan käyttämään kypärää jos laskettelusta innostuvat.
Lisäksi oli tietysti sosiaalinen puoli kavereiden kanssa. Kuka oli eeppisimmin vetänyt turvalleen, kuka eksynyt mitenkin kauas milläkin metsäreitillä ja kuka korkeimmalta jyrkänteeltä hypännyt.
Merkittävää oli tietysti sekin, ja ehkä erityisesti se, että laskettelu oli asia, jota tehtiin isän kanssa ja josta kaikki nauttivat yhtä paljon.

Oma kokemukseni harrastamisesta on siis positiivinen, mutta se ei muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että lasten kuskaaminen harrastuksiin on rasittavaa ja harrastukset ovat usein kalliita sekä vaativia koko perheelle. Joskus lapsellakin on motivaatio hukassa ja sen saa puoliksi raahata sinne. Ja harrastusvälineistä huolehtiminenkin jää vanhemmille kaikista hurskaista puheista huolimatta. Onko pakko? Lyhyt vastaus: ei, mutta voi olla, että se kannattaa.

Urho Vaakanaisen perhe muutti hänen jääkiekkoharrastuksensa perässä Joensuusta Espooseen. Isä, Harri Vaakanainen sanoi itsensä irti vailla tietoa työllistymisestä uudessa kaupungissa ja siellä saman katon alle päätyi vielä tuttavaperheen lapsi, joka myös harrasti jääkiekkoa. Kaikki eivät panosta näin paljon eikä kaikkien missään tapauksessa tarvitse. Eivätkä kaikki kykene. Juuri jääkiekko on, sen laskettelun ohella, Suomessa luokkalaji. Kustannuksia kasaantuu sen verran, että kaikki perheet eivät niihin kykene. Halvemmatkin harrastukset vievät vähintään aikaa ja saattavat kuormittaa. Kuinka paljon on tarpeeksi ja mikä on liikaa? Tätä pohdittiin 30. tammikuuta järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Lapsen, nuoren ja oikeastaan aikuisenkin harrastamisen on oltava leikkiä. Muuten siitä tulee työtä eikä se enää toimi palautumisen ja viihtymisen keinona samalla tavalla. Jos harrastus on kuin hyvä leikki siitä saa enemmän voimia kuin se kuluttaa. Noljakanfaijanakin tunnettu Anssi Kekkonen kiteyttää:

"Monilla huipuillakin tuntuu olevan se leikki mukana. Kun leikillisyyden pitää mukana, niin pysyy nuorempana."

Toinen panelisti, taiteen monitoimimies Esko-Pekka Tiitinen kertoo, kuinka heidän kotonaan on saapuvilla aina ollut soittimia tai maalausvälineitä, jotta on voinut soittaa tai maalata silloin kun huvittaa. Hän muistuttaa, että puhe on vain yksi ihmisen keinoista ilmaista itseään. Muita ovat liike, kuva ja laulu, ja ihmiselle olisi hyväksi jos näistä useampi olisi käytössä. Hän painottaa, että monenlaista on hyvä tarjota, mutta tiedostaa, että joskus vähempikin riittää. Ja kaikkein tärkein on lapsen oma halu.

"Maailma on mielettömän paineistettu. Jotenkin harrastusten kautta pitäisi miettiä mikä lapsesta tulee. Se suunta on väärä. Tutkimukset osoittavat, että lapsen pitää saada leikkiä kiireettömästi joka päivä."

Tiitinen kuuluu itsekin siihen suureen osaan suomalaisia, jotka nuorena tuskastuivat hiihtoon. Pakko on huono opettaja ja harrastamisen tavoitteena pitäisi olla se, että voidaan oppia ja saada mielihyvää.
On vaikea sanoa, montako harrastusta on tarpeeksi, eikä siihen ole oikeaa vastausta. Lopulta ainoa oikea vastaus löytyy vanhemman omasta intuitiosta. Tarkkailemalla ja keskustelemalla näkee kyllä, kuinka paljon lapsi haluaa ja jaksaa harrastaa. Kokemukseni mukaan lapsi osaa tavalla tai toisella ilmaista sen, mihin kaikkeen paukut riittävät. Jotain liikunnallista on hyvä tehdä, koska silloin voi paremmin ja on parempi mieli. Sen ei silti tarvitse olla minuuttiaikataulutettua ja kilpailuhenkistä, eikä siitä tarvitse tavoitella ammattia.

Asiantuntijaroolissa panelistina ollut koulupsykologi Tiina Viinikainen muistuttaa, että harrastaminen ei ole paha asia. Sitä ei kannattaisi katsoa pelkkänä ongelmana, vaikka keskusteluissa usein keskitytään paljolti ongelmakohtiin. Tämä on helppo allekirjoittaa jos on joskus nähnyt lapsen harrastuksensa parissa sillä hetkellä, kun tämä huomaa, että minä pidän tästä, pystyn tähän ja kehityn tässä paremmaksi. Se hetki on yksi lumoavimmista hetkistä mitä vanhemmuus on tarjonnut.

Tilaisuuden anti kiteytetysti:

• Jos lapsi haluaa harrastaa, anna lapsen harrastaa
  
• Jos lapsi haluaa lopettaa harrastuksen, keskustele lopettamisen mielekkyydestä, mutta älä pakota jatkamaan
  
• Tarjoa lapselle tilaisuuksia kokeilla ja etsiä. Mahdollista suoran ohjaamisen sijaan.
  
• Sopiva määrä harrastuksia riippuu lapsesta ja perheen elämäntilanteesta. Yhtä oikeaa vastausta ei ole.
  
• Harrastuksen ei tarvitse määrittää loppuelämää tai ammatinvalintaa.

Loppuun voi vielä liittää Jari Sinkkosen toteamuksen: on aika suuri vaara, että jos lapsi ei harrasta mitään, niin siitä tulee täysin normaali.

Pasi Huttunen