Ehkäisevän lastensuojelun Perheentalo

Saanko esitellä ehkäisevän lastensuojelun innovaation idästä: Joensuun Perheentalo!

Perheentalolla on lähes aina kesä.

Perheentalo on yhteisötalo ja kohtaamispaikka lapsille ja heidän läheisilleen. Kauppaneuvos Parviaisen vuonna 1886 rakennuttama hirsirunkoinen talo sijaitsee idyllisessä puutalokorttelissa vain kivenheiton päässä Eliel Saarisen suunnittelemasta Joensuun kaupungintalosta. Vehreä puisto erottaa Perheentalon Pielisjoesta, johon arvokalojemme aateli laskee mätimunansa. Viihtyisälle ja elämää kuhisevalle Joensuun torille on matkaa kortteli.

Mutta mennäänpä asiaan.

Maaliskuussa 2013 avattu talo on laajan yhteistyön ja sinnikkäiden ponnisteluiden tulos. Taloa pyörittää Pelastakaa Lapset ry, mutta toimintaa on tekemässä yli 30 tahoa järjestöistä, oppilaitoksista ja julkiselta sektorilta. Raha tulee lähinnä Veikkaukselta, joka myönsi 2017 alusta Perheentalolle viiden vuoden avustuksen.

Aukioloaikana (ma klo 9-12, ti-pe klo 9-15) Perheentalolla käy keskimäärin 60 ihmistä päivässä. Puolet kävijöistä on pieniä lapsia. Iltaisin on vertaisryhmiä, koulutuksia ja muuta toimintaa. Vuositasolla ihmisiä käy talolla lähes 30 000. Kolmannes kertyy suositusta polkuautopihasta kesä-elokuussa.

Autonkuljettaja Perheentalon liikennepuistossa.

Olen tavalla tai toisella ollut mukana Perheentalo-projektissa viitisen vuotta, ensin ohjausryhmässä, sitten toimittamassa esitelehtistä. Vuodesta 2014 työpisteeni on sijainnut Perheentalolla. Kaikesta hyvästä, mitä talolla tapahtuu, poimin tähän kolme kaikkein timanttisinta. Kopioikaa nämä, kehittäkää vieläkin paremmiksi, viekää omalle kylällenne ja ottakaa osaksi kuntavaalikampanjoitanne.

1. Avoin toiminta

Perheentalon perusidea on yksinkertaisuudessaan nerokas: vanhemmat voivat tulla talolle lasten kanssa aikaa viettämään ilman, että heidän tarvitsee maksaa mitään tai pyydellä anteeksi lasten hälinää ja olemassaoloa. Talolle voi vaikka sopia tapaamisen ystäväperheen kanssa, käydä vaihtamassa lapselta vaipat, hörppäämässä kupin kahvia ja syömässä eväitä lounaaksi. Talo on myös mallioppimisen tila, jossa näkee, millä tavoin toiset vanhemmat ovat lastensa kanssa.

Perheentaloa pyörittää järjestö, ja kaupunki on mukana, mutta kuvio toimii toki myös toisinpäin, esimerkiksi perhekeskusmaisesti niin, että vetovastuussa on kunta ja järjestöt tuottavat sisältöjä.

2. Aamukahvit ja asiaa - oivalluksia lapsiperheen arkeen

Keskiviikkoaamuisin Perheentalolla tarjotaan äideille ja isille aamukahvit ja jutellaan asiantuntijan johdolla lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista. Lapset leikkivät sillä välin lastenhoitajien kanssa toisessa huoneessa. Yhteisen osuuden jälkeen on yleensä tilaisuus kahdenkeskiseen keskusteluun asiantuntijan kanssa.

Leikkitilassa näkyy lasten käden jälki.

Kuluvan kevään teemoina on muun muassa uusperheen arki, kiintymyssuhteen merkitys ja unipulmat. Konsepti mahdollistaa lähisuhdeväkivallan tai parisuhteen pulmien kaltaisten vaikeiden aihepiirien käsittelemisen, sillä aamukahveille tullakseen ei tarvitse olla ongelmatapaus. Aamukahvit tarjoaa vapaamuotoisen foorumin ja pullanpehmeän porrasaskelman viranomaisen tai ammattilaisen ja vanhempien välille.

Tilaisuus palvelee monia osapuolia: sairaanhoitajaopiskelijat hoitavat lapsia ja erityisammattikoulun opiskelijat järjestävät kahvituksen, vanhemmille tilaisuus on parhaimmillaan sekä rentouttava että hyödyllinen, ja ammattilaiset voivat kertoa palveluistaan.

3. Yökylä

Noin kerran kuussa Perheentalolla järjestetään yökylä, jonne osa lapsista tulee kaupungin lastensuojelun kautta, osa Pelastakaa Lasten toiminnan piiristä. Iltaviidestä seuraavaan päivään puolille päivin kestävä yökylä on tiukassa elämänvaiheessa oleville vanhemmille tärkeä hengähdystauko. Sikäli kuin tiedän, myös lapset odottavat yökylää innolla.

Tämäntapaiselle (ilmaiselle tai edulliselle) toiminnalle on kysyntää myös sellaisissa perheissä, jotka eivät koskaan päädy lastensuojelun asiakkaiksi tai tukiperhejonoihin.
***
Mikäli haluat tietää Perheentalosta enemmän, lue tämä lehtinen. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä Perheentalon henkilökuntaan. Jos olet millään tavalla tekemisissä ehkäisevän lastensuojelun kanssa, printtaa Heckmanin käyrä, teippaa se seinälle tai vie seuraavaan kokoukseen, jossa päätetään lasten asioista.

Tutustu ihmeessä myös Lähiötaloon Joensuun Rantakylässä. Perheentaloa kodinomaisempi Lähiötalo tarjoaa myös ruoka-apua. Perheentalo tulisi olla joka kaupungissa, Lähiötalo joka kaupunginosassa.

Topi Linjama

Hyvät lapsuusmuistot esiin

Muistoja - eritoten myönteisiä - kannattaa penkoa omasta ja suvun historiasta, vaikka ei olisikaan tekemässä sukututkimusta. Kiinnostus menneisyyttä kohtaan lisää itseymmärrystä, sillä kysymys kuka olen liittyy läheisesti kysymykseen mistä tulen.

Lapsuusmuistojen tärkeys nousee esille siinä vaiheessa, kun miehestä on tulossa isä tai naisesta äiti. Psykologian professori Raija-Leena Punamäki kuvailee artikkelissaan* äidin ja isän odotuksen vaiheita. Hänen mukaansa raskausviikkojen 12-25 paikkeilla miehen kokemukset omasta lapsuudesta ja omista vanhemmista aktivoituvat.

"Myönteiset muistot mahdollistavat miehen emotionaalisen eläytymisen isyyteen, kun taas kielteiset voivat johtaa etääntymiseen perheestä. Vaihe on ratkaiseva, sillä uuden roolin myötä mies voi siirtyä täysipainoiseen isyyteen tai kärsiä vierauden tunteesta", Punamäki kirjoittaa.

Miehenaivoni toimivat näin: puhe odotusajasta vie ajatukseni yhteen lempiaiheistani, neuvolan perhevalmennuksiin, joista on lyhyt loikka talousnobelisti James Heckmaniin, jonka mukaan lapset ovat järkyttävän hyvä sijoitus ja heihin satsattu euro tuottaa sitä enemmän, mitä aiemmin se heihin sijoitetaan. Syntymää edeltävä aika tuottaa siis kaikkein parhaiten, väittää Heckman. Tähän voisi lisätä, että tietenkin on myös oikein auttaa lasta (eli lapsen vanhempia) mahdollisimman aikaisin.

Käytäntöön sovellettuna Punamäen havainto voisi tuottaa esimerkiksi seuraavan palvelun: järjestetään 12-25 raskausviikoille neuvolakäynti, jossa jutellaan tulevan isän kanssa siitä, millaisia lapsuuskokemuksia hänellä on. Etsitään myönteisiä varhaislapsuuden kokemuksia, ja ellei niitä löydy itsestään, pyydetään esimerkiksi Ebeneser-säätiön Liisa Lauermaa kertomaan, millaisilla kysymyksillä muistoja saa pengottua esiin.

Eskarilainen sairaana, jäin päiväksi kotiin. Otettiin jalkakylpy ja juteltiin mukavia. Tiedä vaikka olisi syntynyt pojalle lapsuusmuistoja siinä ohessa.

Uusimmassa Lapsen Maailma -lehdessä Lauerma opastaa kädestä pitäen, kuinka aikamatkalle pääsee. Kannattaa lähteä liikkeelle teemojen kautta, esimerkiksi leikki- ja kesäpaikat, mummolat, kodit ja muut asuinpaikat auttavat saamaan muistoista kiinni.

Muistot rakentuvat yksityiskohtien kautta: ei siis kannata kysyä, millainen oli lapsuutesi, vaan vaikkapa, että oliko sinulla jokin puu tai kivi, joka oli sinulle lapsena tärkeä, Liisa Lauerma opastaa. Ja tämä todella toimii:

Tunnen käteni alla suuren, litteän, tummanharmaan kiven, jolla tapasimme parhaan kaverini Annan kanssa retkeillä noin viisivuotiaina. Mieleen muistuu harvennusrisuista tehty havuntuoksuinen maja, jonka suojista saattoi tarkkailla liikennettä pihatiellä, ja kiipeilypuut, joiden katkeamisesta meitä nuhteli eräs punakkanaamainen Aimo, joka ajoi samanvärisellä avotraktorilla.

Vanhempien huolenpito kuului esimerkiksi "syömään"-huudossa. Annalla oli toisinaan vaikeuksia saada syötyä iso annos punaista puuroa.

Lauerma kehottaa seuraamaan intohimoaan. Musiikkia rakastava voi kerätä lempilaulujaan tai hetkiä, joissa musiikki oli läsnä. Muistoilla on kannatteleva vaikutus. Tällaisiin muistoihin kuuluu Lauerman mukaan usein tunne liittymisestä osaksi suurempaa kokonaisuutta, kuten luontoa tai sukupolvien ketjua - ja kuulen korvissani Annan kimakan huudon 35 vuoden takaa: "Topi, tuu kattomaan, pyykkiriita!"


Topi Linjama

* Punamäen artikkeli on kirjassa Sinkkonen & Kalland 2011: Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen, s. 95-114

Päättäjä: tällä win-win-win -mallilla säästät miljoonia

Päättäjä, tarjoan sinulle sosiaalialan innovaatiota, jolla a) saavutetaan merkittäviä säästöjä, b) helpotetaan työntekijöiden henkistä kuormitusta ja c) joka on eettisesti aiempia kestävämpi. Lisäksi innovaatio on ilmainen ja se on otettavissa käyttöön heti, kun teille sopii.

Ennen kuin väität, että "liian hyvää ollakseen totta", lue ainakin seuraava kappale ennen kuin surffaat tärkeämpien asioiden pariin.

Talousnobelisti James Heckmanin mukaan suurin taloudellinen hyöty yhteiskunnan varojen käytöstä saadaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten tukitoimista. Yhden euron (1 €) investointi tuottaa pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle

• 83 €, jos mielenterveystaitoja opetetaan koululaisille
• 44 €, jos yleislääkäreitä koulututetaan itsemurhien ehkäisyyn
• 14 €, jos euro satsataan koulukiusaamisen ehkäisyyn ja
• 8 €, jos sillä ehkäistään lasten käytöshäiriöitä.

Viite löytyy Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin esitelmän diasta numero kuusitoista. Esitelmä on pidetty tammikuussa Sosiaali- ja terveysministeriön tilaisuudessa.

The Heckman curve, Heckmanin käyrä, kertoo, mihin ikäkauteen kohdistettu tuki on tehokkain.

Heckman on myös esitellyt tuen tehoa kuvaavan käyrän. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tukea annetaan, sitä suurempana investoitu summa palautuu yhteiskunnalle. Lapsen syntymää edeltävillä interventioilla saavutetaan suurin tuotto, mistä syystä kannattaisi rakentaa kaikille (myös miehille) pakollinen ja perusteellinen perhevalmennuskonsepti. Lapsellisten miesten isyyspakkaus on vapaasti hyödynnettävissänne. Lisäksi kerron mielelläni kaiken, mitä tiedän perhevalmennuksista ja siellä tehtävästä isätyöstä. Laita hei mulle vaikka sähköpostia topi.linjama@pelastakaalapset.fi.

Kustannustehokkaita ovat myös pienten lasten vanhemmille suunnatut kurssit, joilla opetellaan vuorovaikutusta ja ihmisenä olemista. Wahlbeck mainitsee esimerkkeinä sellaiset työkalut kuin VAVU, Vahvuutta Vanhemmuuteen, Ihmeelliset vuodet, Voimaperheet, Lapset puheeksi, Multidimensionaalinen perheterapia.

Toki on myös lukemattomia muita tapoja, mainittakoon vaikka Lähiötalon ja Perheentalon kaltaiset ratkaisut, joista myös kerron sinulle, arvoisa päättäjä, mielelläni aivan kaiken, mitä tiedän. Lukuja Pohjois-Karjalasta ja lisävinkkejä ehkäisevään työhön voi poimia vaikkapa tästä mielipidekirjoituksesta.

Jos et pidä Heckmana sopivana auktoriteettina, kysy, mitä mieltä ovat omat talousviisaamme kuten Sixten Korkman tai Juhana Vartiainen. Tai vaikka Juha Sipilä, jonka hallitusohjelman LAPE-kärkihankkeesta kerrotaan seuraavaa:

Tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut. Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki ovat ensisijaisia.

Kärkihankkeen tavoitteena on siirtää tuen painopistettä korjaavista palveluista "kaikille yhteisiin, yleisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen ja hoitoon". Toki tämä lause yhdistettynä hallituksen tekemiin päätöksiin näyttää minusta siltä - mikäli brutaali vertaus sallitaan - että toinen käsi antaa tukea samaan aikaan kun toinen käsi lyö tukea antavaa kättä puukolla ranteeseen.

On oikein auttaa ihmisiä jo ennen kuin heidän kärsimyksensä kasvavat kohtuuttomiin mittoihin. Siksi ehkäisevä työ on eettisesti kestävää. Samasta syystä myös työntekijöiden kuormitus vähenee. Lapsi voittaa, perhe voittaa, yhteiskunta voittaa, työntekijät voittavat.

Jos minä istuisin rahapallin päällä, en jäisi odottamaan LAPEn valmistumista, vaan perustaisin mahdollisimman pian kodinhoitajien vakansseja ja ohjaisin määrärahoja kerhotoimintaan ja muihin matalan kynnyksen palveluihin. Kääntyisin kolmannen sektorin puoleen, ostaisin sieltä ehkäisevää tukea ja julistaisin heille erilaisia hakuja, joista parhaat ehdotukset saisivat vaikkapa viisituhatta euroa kuormitettujen perheiden jeesaamiseen kohdistettavaan työhön. Lähtisin opintomatkalle Imatralle, Raisioon, Kinnulaan.

Ja mitään uuttahan tässä ei ole. Ihmettelen vaan isoilla kirjaimilla, että MIKSEI TÄTÄ MALLIA OLE JO OTETTU JOKA PAIKASSA KÄYTTÖÖN, niin.

Topi Linjama

Investointiajattelua lastensuojeluun

Seuraavalla, sanomalehti Karjalaisen mielipidesivuilla su 4.10. julkaistulla kirjoituksella lähetän terveisiä niille, jotka haluavat tehdä inhimillisempää lastensuojelua nykyistä pienemmillä kustannuksilla.

***

Seuraan työhuoneeni ikkunasta, kuinka Joensuun Suvantosillan korjaus edistyy. Kysymys on isosta investoinnista, jonka vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Siltaa on alettu korjata, vaikka se ei ollut vielä romahtamaisillaan.

Nelikaistainen Pekkalan silta, kustannukset luokkaa 5-10 miljoonaa. Kuva Antti Pitkäjärvi

Seuraan työhuoneessani myös lastensuojelua, jota toteutetaan täysin toisenlaisella logiikalla. Vuosien 2003–2012 aikana lastensuojelun laitoshuollon kulut ovat Pohjois-Karjalassa 2,5-kertaistuneet. Laitoshuolto on raskasta ja kallista, ongelmia korjaavaa työtä. Samassa ajassa ongelmia ennaltaehkäisevän kodinhoidon kulut on tiputettu alle viidennekseen.

Korjaavan työn euromääristä pääsee kärryille, kun tarkastellaan lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannuksia. Vuonna 2008 tämän momentin kulut olivat maakunnassa noin 13,5 miljoonaa euroa, vuonna 2012 jo 22,7 miljoonaa.

Korjaavaan työhön siis pumpataan lisää rahaa pari miljoonaa euroa vuodessa. Samalla summalla palkkaisi joka vuosi kokonaisen leegion kodinhoitajia entisten lisäksi.

Ennaltaehkäisevän lastensuojelun tulokset alkavat näkyä varsin nopeasti esimerkiksi huostaanottojen vähenemisenä. Tästä on kokemuksia Imatralta ja monilta muilta paikkakunnilta. Ehkäisevä työ maksaa itsensä takaisin paljon nopeammin kuin silta tai toriparkki.

Sitä paitsi ehkäisevä lastensuojelutyö, kuten Pelastakaa Lasten lomakoti-, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, on varsin yksinkertaista toimintaa. Lastensuojelun Keskusliiton raportissa Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät (2012) keinoja listataan lisää:

”Hyviä esimerkkejä ehkäisevän työn käytännöistä ovat säännöllinen kerhotoiminta, monitoimijainen perhevalmennusmalli, päihdekasvatus, terveyskasvatus, nuorisokasvatustyö, arkisen hyvinvoinnin edistäminen, katutyö, peruspalvelujen ohjaus ja neuvonta, perhesosiaalityö eli lapsiperheiden sosiaalityö sekä vertaistuki.”

Nykyinen lastensuojelu on reaktiivista kvartaalipaniikkia ja tulipalojen sammuttelua. Toiminta on paitsi väärin kärsiviä ihmisiä kohtaan, myös taloudellisesti typerää.

Siltaa korjataan etupainotteisesti ennen kuin se romahtaa, mutta perheet eivät tahdo saada apua edes silloin, kun tilanne on täysin katastrofaalinen. Jos perheet osattaisiin nähdä investointina, kuten silta, heihin satsattaisiin jo paljon ennen isompien ongelmien ilmenemistä.

Topi Linjama, Pelastakaa Lapset ry