Ydinperheisyyden kauheus ja kauneus

Kartoitin keskiluokkaistuvan ydinperhe-elämäni heikkouksia, vahvuuksia, uhkia ja mahdollisuuksia.

HEIKKOUDET

Tavaroiden pakkaaminen reissua varten
Kun talossa on monta ihmistä laittamassa tavaroitaan eri paikkoihin ja ne pitäisi yhtäkkiä nopeasti löytää pakattavaksi jotain matkaa varten, eivät ne tietenkään koskaan ole siellä, mistä niitä etsii. Eivät koskaan. Lapsillani on valtava määrä alusvaatteita, mutta jostain syystä niitä ei koskaan löydy mistään jos pitäisi pakata muutamat vaihtopikkarit mukaan reissuun.

Lähteminen jonnekin
Se kaaos. Asioiden vääjäämätön liukuminen käsistä. Pakkaamisen helvetillisys jo käsiteltiin, mutta ei siinä suinkaan kaikki. Kun tulee aika lähteä, taantuvat lapset viisi vuotta ikäistään nuoremmiksi ja ne kaikkein käsittämättömimmät toheloinnit ja huonoimmat vitsit ja aikaavievimmät asiat, jotka on tehtävä juuri sillä hetkellä muistuvat mieleen juuri silloin.

Toisten jälkien korjaaminen
Omien sotkujen siivoaminen ei haittaa, mutta vaikka joskus on ihan perusteltua jättää niitä myös toisen siivottavaksi, liittyy siihen lähes aina omanlaisensa turhautuminen. Muiden jälkiä on inhottava siivota, vaikka miten vakuuttelisi itselleen, että ei siinä mitään. Ja kun talossa on lapsia, on muiden jälkiä aina hyvin paljon siivottavana. Se juusto on aina pöydällä vielä tunti sen jälkeen kun kasivee on käynyt laittamassa välipalaa.

VAHVUUDET

Ruoanlaitto
Olen elävä todiste siitä, että ei tarvitse olla erityisen hyvä kokki nauttiakseen ruoanlaitosta. Se konkreettinen käsillä tekeminen ja työnsä tuloksen näkeminen, haistaminen ja maistaminen saman tien on kenties helpoin tapa päästä nopeasti flow-tilaan.

Pyykkien laittaminen
Pyykkien laittaminen on niin kevyttä, vaivatonta ja yksinkertaista puuhaa, että se jättää tilaa ajatuksille tai muulle oheistekemiselle. Iso korillinen puhtaita pyykkejä tarkoittaa hetkeä podcastin, radio-ohjelman, telkkariohjelman tai musiikin kuuntelemiseen ilman sitä lapsiperheen arjesta useimmille tuttua huonoa omaatuntoa, joka sellaisesta seuraa jos samalla ei tee mitään "hyödyllistä". Lisäetuna tulevat vielä puhtaiden kankaiden tuoksut.

Uunin lämmittäminen
Tulen sytyttäminen leivinuuniin tuottaa sellaisen, jollakin tapaa niin primitiivisen ilon tunteen, että siihen ei kyllästy. Samalla uunin polttaminen sitoo siihen paikkaan määräajaksi, mutta ei vaadi suurta vaivaa. Muutaman tunnin ajan on pysyttävä sen tulisijan lähellä ja lisättävä välillä, joten se avaa omanlaisensa pakotetun rauhoittumisen ajan.

UHAT

Tunaroivat lapset
"Ei, älä laita sitä sinne!" "Älä jätä sitä siihen!" "Laita se jääkaappiin!" "Jos lähdet kouluun, kannattaisiko ottaa mukaan reppu!?" "Ei, et voi lähteä kello kahdeksan aikaan arkipäivänä kolmen kilometrin päähän gymille!" "Katso autot, ennen kuin ylität tien!"
Pienet ja vähän isommatkin lapset ovat uskomattomia tunareita. Elämisen taidot ovat vielä hyvin vajaat ja vaikka asian tietää, niin on vaikea olla turhautumatta monta kertaa päivässä.

Arki tappaa parisuhteen
Kun on ollut päivän töissä, ja toiset viisi tuntia pyörittänyt kotia, harrastuksia ja ties mitä, ei välttämättä enää kymmenen aikaan illalla jaksa romanttisesti vikitellä puolisoa haureus mielessään. Kumpikaan ei kovin usein jaksa tehdä aloitetta, joten mitään ei kovin usein tapahdu. Ja kyse ei ole pelkästään seksistä. Arkiseen, puuduttavaan rytmiin jumahtaminen syö helposti leijonanosan elämänilosta, jos asialle ei tietoisesti tee jotain.

Keskiluokkainen ydinperhe -ahdistus
Kaksi lasta, lemmikit, talo ja auto, ylemmät korkeakoulututkinnot, työt asiantuntijahommissa, prekaari tilanne kuten kaikilla nykyään, mutta pärjätään, lomareissu kesällä ja talvilomalla ehkä kylpylään, pojat sählykerhossa. Ulkoisesti vaikutamme ihan tavalliselta, toimeentulevalta keskiluokkaiselta ydinperheeltä. Kauhea ajatus, että ehkä olemme sellainen.

MAHDOLLISUUDET

Perheen tarjoama välitön läheisyys ja rakkaus
Parhaimmillaan perhe-elämä tuottaa pakahduttavia onnentunteita. Eikä se pahimmillaankaan ole missään vaiheessa ollut niin paha, että siitä oikeasti haluaisi pois.

Ilo lasten kasvamisesta ja kehittymisestä
Lasten hoivaaminen ja opastaminen on uuvuttavaa, joskus stressaavaa ja usein runsasta univelkaa aiheuttavaa hommaa, mutta toisaalta se on myös loputtoman mielenkiintoista. Lapset eivät lakkaa yllättämästä ja osa niistä yllätyksistä on myös suloisia, mukavia ja pakahduttavia.

Sitten kun -asiat voivat oikeasti toteutua
Pää pursuilee usein kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia, joista kaikki eivät toteudu ikinä, mutta osa kyllä. Kun välillä pysähtyy katsomaan taaksepäin, huomaa, että hämmentävän moni kaukainen haave tai sumuinen unelma on totta tässä ja nyt.

Pasi Huttunen

Oksennuspyykki vei parisuhdeajan

”Tuntuuko, että parisuhteenne keskusteluyhteys on hukassa? Koetko, että erilaisuutenne johtaa toistuvasti yhteentörmäyksiin? Kaipaatko suhteeseenne läheisyyttä ja intohimoa?”

Parisuhde on matka. Pitkä matka, johon kannattaa varautua.
Kuva: Antti Pitkäjärvi

Näillä kysymyksillä alkaa esittelyteksti parisuhteen verkkokurssista, parisuhdetrippi.fi -nettisivulla. Nopea vastaukseni jokaiseen kysymykseen on: ”kyllä, mutta ajoittain”. Parisuhteen dynamiikkaan vaikuttavat kymmenet isot ja sadat pienet asiat. Mutkat suoristaen, parisuhteemme sujuu, jos kumpikaan ei ole erityisen väsynyt. Lasten hoitaminen vie aikaa ja energiaa. Välillä silmäpussit roikkuvat raskaina kuin S-marketin kauppakassit. Iltaisin, kun vihdoin koittaa yhteinen aika, ei ajatus tahdo kulkea. Tartun luontevammin Byggmaxin mainoslehteen kuin katsomaan vaimoani syvälle silmiin ja pohtimaan syvällisesti parisuhteemme tolaa.

Parisuhdetrippi -verkkokurssi etenee pääpiirteissään keskustellen ja kurssia voi suorittaa omaan tahtiin. Kurssi on matka, jonka aikana tullaan enemmän tietoiseksi toisen aatoksista ja pysähdytään hetkeksi kysyen: ”miten meillä menee?” Parisuhdetripin tekijät olivat yhteydessä Lapsellisiin miehiin ja tarjosivat mahdollisuutta kokeilla parisuhteen verkkokurssia. Kysyin vaimolta, hän näytti vihreää valoa ja päätimme kokeilla. Saimme sovittua erään toukokuisen sunnuntai-illan, jolloin kurssi alotettaisiin.

Vaimon lukiessa Tatua ja Patua lapsille iltasaduksi painelin keittiötä siivoamaan. Keittiösiivouksen lomassa väsäilin salaattiannokset valmiiksi odotettua kahdenkeskistä aikaa varten. Salaattipeti, päälle hömppeet ja vuolas loraus oliiviöljyä päälle. Leipäpalat paahtimeen ja koska oli tapahtumassa jotakin vähän enemmän, kaivoin kaapista kynttilänpätkän esille. Ei muuta kuin kirjautumaan sisään ja verkkokurssi käyntiin. Kaikki oli valmista.

Vaimoni viipyi pitkään lastenhuoneessa. Kello kävi ja siirsin salaattiannokset jääkaappiin. Kuulin esikoiseni valittavan vatsakipua, mutta viimein hänkin nukahti ja nukuttaja tuli nukutuspuuhista silmät sikkaralla. Lastenhuoneesta kuului kakomista. Säntäsimme huoneeseen. Näky ja haju on tallentunut mieleeni tarkasti. Hiukset, kasvot, peitto, tyyny, sänky, legolaatikko. Oksennusta oli kaikkialla. Tunteja kestävä pesu-, suojaus- ja siivousurakka alkoi. Yön pimeydessä oksentamisen aloitti nuorimmainen. Aamulla george teki tuttavuutta vaimoni kanssa. Viikon päästä muistin Parisuhdetripin.

***

Antin tarina kuulostaa tutulta. Parisuhdepohdinnoille ja toisen syvälliselle kohtaamiselle jää vähemmän aikaa kun toisella lapsista on paskat housussa ja toinen oksentaa samaan aikaan. Eikä se pienten kanssa ole niin kovin harvinainen tilanne. Ruuhkavuosien aikana on työlästä ja usein mahdotonta löytää aikaa parisuhteen hoitamiseen ja moni pari itse asiassa matkaakin omiin suuntiinsa niiden dramaattisten vuosien aikana.

Meillä on sama tilanne kuin Antilla vaimonsa kanssa: pikku hiljaa olemme tarponeet kurssia eteenpäin, joskin se on vasta alkutekijöissä. Taitaa jäädä tekemättä loppuun. Trippi ei lähtenyt jotenkin vetämään.

Sen verran mitä ehdimme sitä suorittamaan, oli konsepti vaivaton ja näppärä. Hiukan meitä puolisoni kanssa mietitytti käytössä olleen matkailuteeman käyttö. Pakettimatka viittaa johonkin poikkeukselliseen ja väliaikaiseen. Parisuhdettamme emme oikein saaneet päissämme soviteltua tähän muottiin. Teknisen toteutuksen kannalta matkailuvertaus kuitenkin toimii hyvin. Se auttaa jakamaan tehtäväpaketit loogisesti johdonmukaisiin kokonaisuuksiin ja kurssi tuntuu etenevän. Siihen ei kyllästy.

Tällä hetkellä lapset ovat kouluiässä, mutta muuraamme uunia. Sen seurauksena eukko pakeni rakennuspölyä yläkertaan lastenhuoneeseen uunityömaan vieressä olevasta makuuhuoneesta. Itse halusin jäädä omaan sänkyyn. Eri paikoissa nukkuminen ei ainakaan tällä kertaa viittaa parisuhdekriisiin, mutta kyllähän se läheisyys on jäänyt vähän vähemmälle. Olen sentään onnistunut nousemaan aamuisin ennen uunimuurarin saapumista. Olisi vähän liikaa herätä sen kanssa.

Parisuhde ei ole rikki, joten on vaikea tuntea suurta tarvetta sen korjaamiseen. Paitsi, että sanonta ei sovellu parisuhteesta puhumiseen. Parisuhteen ei tarvitse olla kriisissä, jotta sen eteen voi tehdä jotain, mutta jos sen eteen ei tee mitään, on se luultavasti pian kriisissä. Sen vuoksi Parisuhdetrippi -verkkokurssin konsepti on samaan aikaan nerokas että huonosti toimiva. Keskusteluun pakotettuna kävimme puolison kanssa läpi asioita, joiden kanssa olisimme muuten varmaan menneet kaikessa hiljaisuudessa koskaan niitä mainitsematta hautaan. Opin uutta ihmisestä, jonka kanssa olen viettänyt melkoisen tiiviisti aikaani kymmenen vuotta. Trippi kannustaa tekemään jotain hyvin tärkeää ja antaa siihen välineitä, mutta toisaalta verkkokurssi ei hengitä niskaan, joten se helposti jää.

Kuten Anttikin sanoo, pitkän kotona tai jossain muualla tehdyn työpäivän jälkeen on mukava illalla päästää itsensä helpolla ja tehdä jotain mukavan vaivatonta. Mieluusti luen kirjaa tai katson telkkarista elokuvan tai sarjan. Itse asiassa usein elokuvakin tuntuu liialta vaatiessaan jopa yli kahden tunnin mittaisen sitoutumisen. Avaa siinä sitten sydäntäsi joskus hyvinkin isoista asioista.

Parisuhdetripin arvo lienee siinä, että keskenjääneenäkin se kannusti vihdoin varaamaan aikaa parisuhteen ruotimiseen vaikka edes mitään esineitä ei vielä heitelty. Ja jos olisimme maksaneet kurssista, olen varma, että olisimme tahkonneet sen loppuun ihan periaatteesta. Parisuhdetrippi toimii eräänlaisena ennaltaehkäisynä, sillä rankkoina aikoina tai suoranaisessa kriisissä parisuhteen pohtiminen onnistuu vielä huonommin.

Antti Kanto & Pasi Huttunen

Parisuhdetripin ihmiset lähestyivät Lapsellisia miehiä yhteistyötarjouksella. He toivoivat perheellisiltä ihmisiltä rakentavaa palautetta kurssista ja sitä vastaan saimme maksutta tunnukset palveluun. Mainittakoon, että jo parisuhdetrippiväki mainitsi heti alkuun, että eivät odota näkyvyyttä blogissa. Eivät sitä toki kieltäneetkään antamasta. Parisuhdetrippi kuvailee olevansa "pakettimatka pariskunnille, jotka haluavat syvempää keskusteluyhteyttä, rohkeampaa tunteiden ilmaisua, kykyä hallita törmäystilanteita ja päästä lähemmäs toista."

Menkäähän panemaan nyt siitä

Seksi ei loppunut lastentekoon, mutta ruuhkavuodet kyllä vähensivät sitä panemisen määrää. Emme ole naimisissa, joten en tiedä lopettaisiko avioliitto seksin, mutta tuskin niinkään kävisi. Meillä ei ehtinyt olla erityisen pitkää parisuhdetta ennen kuin ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan, mutta kyllä siinä aika paljon ehdittiin. Ja toistakin tehtiin kyllä aika ahkerasti, vaikka olikin vauva vaatimassa huomiota. Seksin vähentyminen oli hidas prosessi, johon kesti pitkään herätä.

Jonkinlainen parisuhteen rispaantuminen nukkavieruksi lienee se perussyy seksin vähentymiseen. Ehostuksen ja huollon puute. Eikä siihen edes paljon vaadittaisi. Hellä kosketus, suukko, kaunis sana.

Ihmisten vanhentumisella ei asian kanssa ole tekemistä. Ikähän tuo kokemusta, joka on valttia panohommissa. Mutta parisuhteessa on se huumavaihe, jossa tekee koko ajan mieli. Aikaa myöten sitten ei ole enää ihan pakko panna koko ajan. Sitten huomaakin, että hups muutama viikko taitaa olla viime kerrasta. Seksin harrastamiseen on vaikea ihan asiakseen ottaa aikaa, vaikka pitäisi. Tuntuu vaikealta suunnitella, että tuossa kun tuo on hoidettu, niin sitten on tuossa vähän aikaa ja silloin ehtii harrastaa seksiä.

Ruuhkavuosien keskellä siitä voi tulla työlästä suorittamista. Kotihommia pitää tehdä, lapsia hoitaa, töissäkin käydä ja vielä jos ehtisi joskus vaikka urheilemaan, leffaan, teatteriin tai mihin vain ja sitten pitäisi vielä ehtiä panna. Ja koska se panemisen aikatauluttaminen ei tunnu luontevalta, se helposti jää. Etenkin kun on erityisen helppo jäädä odottamaan, että se toinen tekisi asian eteen jotain.

Ja miksikö tällä on merkitystä? No ensinnäkin seksi tuntuu hyvältä, kuten monet teistä tietävät. Toinen olennainen seikka on se, että seksi ei muutu paremmaksi panttaamalla. Se on parempaa jos sitä tekee säännöllisesti. Vielä paremmaksi sen tekee keskustelu siitä, mitä kumpikin haluaa. Tekemällä oppiminen on sitten vähän hitaampi tie, mutta toimii sekin.

Seksi myös parantaa parisuhdetta. Siinä ollaan tekemisissä niin intiimisti, että kyllä se heijastelee muuhunkin suhteeseen. Sinänsä parisuhteen kannalta olennaista ei välttämättä ole se itse akti vaan läheisyys ja intiimiys, joka jättää hitaasti haihtuvan jälkensä. Säännöllisesti uudistettuna se ei haihdu. Seksin harrastaminenhan onnistuu ihan hyvin yksinkin ja on mukavaa sekin, mutta tästä syystä se ei silti aja ihan samaa asiaa. Eräs isä totesi osuvasti:

"Oikeastaan voisin sanoa niin, että seksin käsite on laajentunut: jos joskus nuorena se oli lähinnä hydraulinen toimenpide, nykyisin sen piiriin liittyy jo suukko keittiössä, eikä ole niin väliä, onko sitä hydrauliikkaa illalla vai ei."

Seksi voi tarkoittaa montaa asiaa ja sitä voi tehdä niin monella tavalla. Olipa se hydrauliikkaa tai jotain muuta, niin tärkeää on, että kaikki osapuolet kokevat saavansa. Se auttaa pitämään yllä sitä läheisyyden ja intiimin yhdessä olemisen hehkua, jonka vallassa suukko keittiössä muuttuu ilotulitukseksi.

Joskus on aikoja, että ei jaksa eikä huvita, eikä siinä mitään. Väkisin ei tarvitse seksiä harrastaa, koska silloin se varmaan olisi enemmän tuhoisaa kuin hellivää. Tilanteiden rakentamisella ja hetkien löytämisellä ja lyhyilläkin intiimeillä kohtaamisilla se halukin saattaa silti herätä, eikä tähän ihan suoraan sanottuna välttämättä mene kovin paljoa aikaa - etenkin jos takana on pitempi kuiva kausi.

Rakastumisen ja rakkauden romantiikka ei rapistu siitä, että myönnetään sen olevan asia, jota voi rakentaa. Spontaani hullaantuminen on vain yksi rakastamisen tapa. Se, että ruuhkavuosienkin keskellä nähdään se vaiva, että pidetään peitto heilumassa ja suukotellaan keittiössä, tuottaa onnellisuutta useammalle kuin vain niille peittoa heiluttaville. Perheessähän vanhempien hyvä olo heijastuu lapsiin samalla tavalla kuin stressi ja ahdistuskin. Että menkäähän panemaan.

Pasi Huttunen

Osallistuva isä ei välttämättä rymyä pajupusikoissa

Muinainen merenpohja puskee pajua valtavalla voimalla. Hangilla hiitäminen alkaa olla vaivalloista selviytymistä risukossa. Lapsuudenkodin pääsiäiskoristeita tuijotellessani ja pajupensaikkoja ihmetellessäni muistan lapsuuden virpomistouhut. Kuka vastaa perheissä vitsa- ja noitaperinteen opettamisesta? Kuka huolehtii höyhenet ja pajut?

Ammensin noitaopit vanhemmilta sisaruksiltani. Ihailin suuresti heidän tehokkuuttaan. He liikkuivat pääsiäisnoitina virpomassa pyörillä. Reviiri oli laaja ja lähitienoo tyhjennettiin suklaamunista ammattimaisella otteella. Kuola suupielistä valuen seurasin olohuoneen pöydällä suoritettua saaliinjakoa. Suklaamunia, kolikoita, jopa seteleitä.

Kasvoin virpomisikään ja tallustelin naapureihin pääsiäisen ilosanomaa levittämään. Valeasussa oli mahdollista tutustua naapuruston koteihin, joihin muuten ei ollut mitään asiaa. Sisarusten kesken käytiin virpomisen jälkeen palautekeskustelu. Joillakin taloilla oli hyvä maine. Joidenkin naapureiden ovet eivät auenneet, vaikka tarkkaavainen noita kuuli kolinaa sisältä. Ehkä he olivat unohtaneet varautua herkkuihin tai he eivät pitäneet lapsista. Ilkka Malmberg kirjoitti (HS 20.3.2016) ohjeet, joista olisi ollut hyötyä munattomille naapureille: ”Älä yritä kekseillä. Se on säälittävää. Parempi lymytä. Vältä ikkunoita. Älä soita radiota. Valot kannattaa sammuttaa. Mikäli käytössä on ikkunaton tila, ota se suojahuoneeksi. Muista kotivara.”

Poikamiehenä lymyilin piilossa palmusunnuntait. Mielelläni olisin virpojille oven avannut, mutta koskaan en ollut muistanut varautua. Oli muutakin muistettavaa. Sitten sain lapsia.

Omien lasten kautta virpominen on saanut uudenlaisen merkityksen elämässäni. Lasten kautta avautuu uusia ovia, joita ei ole aiemmin ollut tarvetta kolkutella. Esimerkiksi pajupusikkoon ja ovelta ovelle häiritsemään naapureiden viikonloppua. Eteen on tullut tilanteita, jotka ovat olleet epämukavia ja joita on joutunut opettelemaan. Joudun avaamaan ilahtuuneella tekoilmeellä virpojille oven ja pohtimaan, mikä määrä suklaamunia on tarpeeksi. Mitä muut antavat nykyään? En halua, että epävarma mutta ahne trulli häipyy oveltani pettyneenä ja perheemme saa kitsaan maineen. Piiloutua en voi. Siitä lapset pitävät huolen. Sivusilmällä seuraan vaimoani. Miksi vaimoni suoriutuu näistä tilanteista luonnollisemmin, ikään kuin tietäen valmiiksi, miten toimitaan?

Kaikilla meillä on omat kiinnostuksen kohteemme. Jollekin virpomisoksien askartelu on luontevaa, toiselle suksien voitelu tai renkaiden vaihto. Hyvissä ajoin vaimoni hakee eteisen yläkaapista vanhan kenkälaatikon. Laatikon päädyssä lukee: "höyheniä". Katselen ihailevasti pieniä pääsiäisnoitiamme, kasvot maalattuna, puettuna rooliasuun ja näyttävät vitsat käsissä. Otan kuvan heistä ja kehun puvustajan toimintaa. Lapset ovat odottaneet tätä. Vaikka vaimolla on perheemme askarteluvastuu, pyrin olemaan käytettävissä, jos tilanne alkaa liukua askartelusta taistelutantereeksi ja eskaloituu sodaksi. Tätäkin tapahtuu yllättävän usein.

Kun toinen selvittää epätoivon vallassa teippiin ja höyheniin lukkiutunutta yksivuotiasta, silloin on mentävä hätiin. Ylväästi ajattelen, että toisen vierellä kulkeminen tarkoittaa altistumista toisen hyväksi. Ei tarvitse olla loputtoman kiinnostunut toisen tekemisistä. Tila, aika ja mahdollisuus on annettava.

Minä vaihdan yleensä renkaat. Koska en ole varsinaisesti mekaanikkotyyppiä, työmiehenhymyni on hyytynyt useita kertoja. Roolin vaihto on helpottanut asiaa. Olen siirtynyt sisälle hoitamaan lapsia. Vaimoni on irrottanut jumittuneen renkaan ja kiristänyt loput pultit.

Isyyteni muovautuu jatkuvasti. Välillä se täysin hukassa. Tavoittelen isyyttä, jossa ollaan lapsille läsnä ja sitoudutaan. Olen jollakin tavalla onnistunut, hoitovapaalla väkisinkin. Jäin miettimään, mihin kaikeen pitää osallistua, jotta pyrkimykseni täydelliseksi latteisäksi voi toteutua? Pajunkissapusikoissa ei ole tullut rymyttyä. Pitäisikö innostua askartelusta?

Pajunkissaretken jälkeen tyttöni innostui piirtämään. Piirros valmistui nopeasti. Koska jälki oli monitulkintaista, pyynnöstä hän selvensi piirtämäänsä. Piirroksessa perheemme oli pyöräilemässä. Äiti ja kaksi lasta oli piirretty, mutta isää ei näkynyt. Vaimoni ihmeteli isän puuttumista. Ehdin jo säikähtää. Taitelija selvensi, että isä on piirretty, mutta sitä ei näy. "Isä on kuvan rakennuksessa sisällä. Isä on keittiössä tiskaamassa.” Hoitovapaani alkaa tuottaa tulosta. Tyttö puhuu äitien viikonlopusta ja näkee minut keittiöorjana.

Ajat ovat ainakin joiltakin osin muuttuneet. Tällä viikolla poisnukkuneen rakkaan mummoni sanoin: "Ei net miehet ennen tehneet vaimoitten hommia. Miestä, joka teki vaimoitten hommia, piethiin knapsuna!"

Antti Kanto

Kissa on kotinatsi, vaimo ei ole

Koko alkuvuosi on keskusteltu siitä, kuinka naiset alistavat miehiä parisuhteissa ja äidit isiä perheissä. Usein miehet myös näyttävät valittavan, että perhe-elämä jotenkin imee heistä miehisyyden ja vie mahdollisuuden toteuttaa itseään. Tämä kaikki on roskaa. Eivät naiset tai lapset alista miehiä vaan kissat alistavat ihmisiä. Selitänpä:

1. Kissa ei hyväksynyt musiikkivalintaani, joten se tiputti soittimen lattialle vaanittuaan sitä hetken. Piti keksiä musiikkia, joka kelpasi kissalle, koska se on kuitenkin aika kallis soitin.
   
2. Missään ei ole nähty koskaan niin suurta paheksumisen määrää kuin silloin kun käyn tortulla siinä vessassa, jossa kissojen hiekkalaatikot ovat. Ne tuijottavat musertavan halveksuvasti koko toimituksen ajan ja ovat hyvin loukkaantuneita.
   
3. Annan kissoille ruokaa. Kissojen mielestä se on paskaa ja taas musertavan halveksuva, syyttävä katse. Vähän myöhemmin kyllä tietenkin syövät sen, mutta piti ilmaista, että paskat tarjoilut.
   
4. Kaikki ovat menneet nukkumaan. Paitsi se yksi kissa, joka tahtoo, että häntä leikitytetään. Jumalattoman pahalla äänellä se tätä asiaansa sitten huutaa. Joka ilta.
   
5. Jossain vaiheessa yötä jalka on lipsahtanut sen verran esiin peiton alta, että siihen pääsee käsiksi. Herään siihen, että terävät kynnet uppoavat varpaaseeni. Joka yö.

Kissojen kanssa ei voi oikein keskustella. Niille voi kyllä sanoa, että älä tee noin ja että tuo on kyllä kuule todella asiatonta toimintaa. Mutta kissaa ei kiinnosta. Ei se ymmärrä. Sen tapa kommunikoida on kusta kenkääsi jos olet sen mielestä toiminut väärin.
Suurin osa parisuhteen ja perheen pyörittämisen ongelmista liittyy siihen, että puhutaan liian vähän tai sanotaan huonosti harkittuja asioita, eikä kunnolla kuunnella ja ymmärretä toista. Puolison kanssa voi puhua. Se ymmärtää. Sen kanssa voi puhua siitä mikä harmittaa ja se puhuminen usein toimii - jopa hämmentävän hyvin. Sama koskee lapsia kun ne tulevat siihen ikään, että ymmärtävät.
Näillä tämän vuoden yhteiskunnallisilla keskustelijoilla ei taida olla kissoja.

Pasi Huttunen

Myös miestä saa ohjeistaa

Nyt kun miesten alistamisesta on noussut hyvin hämmentävä yhteiskunnallinen keskustelu, on myönnettävä, että Heli Vaaranen Väestöliitosta on saanut minut ajattelemaan asioita uudella tavalla ja hiukan muuttamaan mielipidettäni. Vaarasen mukaan "toisella ei ole oikeutta ivata, loukata tai sivaltaa, jos miehen valinnat eivät tyydytä." Noloahan se on jos on tehnyt jonkin asian huonosti osaamattomuuttaan, huolimattomuuttaan tai huomaamattomuuttaan ja joku kommentoi siitä. Tietenkin on paljon väliä, millaisella sävyllä se kommentti tulee, mutta kenties vielä enemmän merkitsee se, että sanomisen kohteeksi joutuminen on joka tapauksessa vähän nöyryyttävää. Olin siis taipuvainen ajattelemaan samalla tavoin kuin Vaarala, mutta aloin sitten miettimään tarkemmin.

Koti ei ole vain naisten maailma,
eikä maailma ole miesten.
Se on hyvä muistaa

Naiivi ei tarvitse olla. On tilanteesta ja kontekstista riippuvaista, mikä milloinkin on loukkaavaa sivaltamista ja mikä ihan paikallaan olevaa sanomista. Ja jos ei sanota koskaan mitään, niin se parisuhteisiin kaivattu vuoropuhelu on todella vaikeaa. Aina välillä itse kukin tahtoo myös purkaa pahaa oloaan projisoimalla sitä ympärillä oleviin ihmisiin. Joskus on hyvä vain nyökätä ja tilanteen intensiteetin laannuttua kysyä, että mitä kuuluu. Ehkä sen verran voi ottaa vakavasti sitä patriarkaalisessa perinteessä toitotettua hokemaa, että mies ei ole mikään mies jos ei kanna vastuutaan. Vastuunkantamisen ei pitäisi olla sukupuolittunut asia, eikä mies nyt tässä asiassa voi tunkea päätään puskaan ja väittää olevansa sorrettu. Emme me miehet ole sorrettuja.

Vaaranen kysyy:

"Jos isä vie lapset tarhaan, voisivatko hänen valitsemansa vaatteet kelvata? Jos mies käy kaupassa, voisiko hänen ostamansa maito kelvata?"

Yksinkertainen ja looginen vastaus kuuluu osapuilleen seuraavasti: jos esimerkiksi ne vaatteet eivät ole vaikkapa säähän sopivat, niin ne eivät kelpaa. Kun esimerkiksi useana päivänä putkeen unohdin tarkistaa, että pojalla on kauluri eskariin lähtiessä, niin on ihan hyvä, että puoliso kiinnitti asiaan huomiota. Nyt tarkistan, eikä poika palele päivän aikana. Eli olen valinnut vääriä vaatteita. ja siitä on sanottu. Sen seurauksena olen vähän harvemmin valinnut vääriä vaatteita. Tämän tyyppisistä asioista on meillä riidelty ja keskusteltu ja joskus olen ollut väärässä, joskus oikeassa ja joskus kumpikin on ollut väärässä.

Minusta tuntuu, että Vaaranen tarkoittaa ihan järkeviä asioita ja että hän on ihan hyvällä asialla. Oletan hänen kannustavan vuoropuheluun ja asioiden sopimiseen parisuhteissa. Vaaranen vain tuntuu olettavan, että tämä koko homma on täysin naisten käsissä ja että naisten on yksin asiat muutettava. Ei ole.

Loppujen lopuksi olennaista on, että minä olen tehnyt niitä päätöksiä - hyviä ja huonoja. Tärkeää on se, että ei liikaa pelkää tunaroimista. Tekemällä, sanomalla, sopimalla ja sovittelemalla asiat ovat edenneet välillä myrkyisästi, välillä sopuisasti. Aikuiset ihmiset kestävät sanomisen. Ja ainahan ne asiat ovat kesken joka tapauksessa kun vielä ei haudassa olla.

Pasi Huttunen