Miehen malli

Ensimmäinen kohtaus

Tapahtumapaikka: kauppakeskus

Nico: Kato! Make!

Markus: Moikka Nico! Siitä on aikaa, kun olemme viimeksi nähneet.

Nico: No mutta. Mitäpä sitä kuuluu?

Markus: Mitäpä tässä, hoitovapaalla. Olen lasten kanssa kotosalla.

Nico: Oho! Ihanko oikeasti? Ei...mutta...hienoa! Varmasti tosi rentoa? Ei tarvi stressata töistä. Saa nukkua pitkään.

Lapsuudenkaverit Markus ja Nico tapaavat yllättäen kauppakeskuksessa.

Markus: Fiilikset vaihtelee. Olen tällä hetkellä melko väsynyt. Nuorimmainen valvottaa ja välillä sitä niin kaipaa aikuiskontaktia. Lähdin kauppakeskukseen pööpöilemään. Josko sitä törmäisi johonkin tuttuun. Mitä sulle kuuluu? Montako lasta sulla on?

Nico: Tosi hyvin menee, mutta menkööt. Heh. Kolmehan lasta meillä on. Ööö...montako kuukautta meinasit olla koti-iskänä?

Markus: Olen ollut vuoden. Puoli vuotta olisi tarkoitus vielä olla.

Nico: Ookkei...niin pitkään! Varmasti hieno kokemus. Meillä ei onnistuis. (silmät suurina)

Markus: Okei?

Nico: Taloudellisesti ois vaikeaa. Kun mä sain sen aluemyyntipäällikön paikankin. Ja Jaanahan tykkää olla kotona.

Markus: Onhan meilläkin tiukkaa, mutta yritetään elää sillai, että pärjäillään.

Nico: Olen aina sanonut, että on hienoa, jos isätkin jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Pystyy niin arvostaan! (tarjoaa nyrkkiä, mutta Markuksen nyrkkifemmayritys mene hieman ohi Nicon jyhkeästä nyrkistä)

Markus: Öh...niinhän se on...

Nico: Lapset saavat miehen mallin.

Markus: No, minusta nyt oikein ole perinteiseksi miehen malliksi. (hymyilee ujosti ja lämmin takki alkaa olla liikaa sisätiloissa)

Nico: Mitäs vaimolle? Rassaako vielä autoja?

Markus: Niitähän se. Vuokrasivat porukalla hallinkin.

Nico: Vai niin. Mistäpäin?

Markus: Aivan tuosta, meidän läheltä.

Nico: Asiallista! Niin...ne olis vaalitkin...

Markus: Joo. Kävin jo hoitamassa kansalaisvelvoitteen.

Nico: No niin! Niin sitä pittää. Oikia homma. Minkä tyyppistä numeroa pyöräyttelit kuponkiin? (vinkkaa silmää)

Markus: Niin...äänestin naishenkilöä, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän pitää esillä perheiden asioita. Hän kannattaa perhevapaiden uudistusta. Uudistusta, joka kannustaa isiä jäämään perhevapaille. Ei perhevapaista tietystikään päätetä kunnassa, mutta kertoohan se ehdokkaan ajatusmaailmasta jotakin. Ja arvoista. (avaa punaisen untuvatakkinsa vetoketjun)

Nico: Jep, jep. Kuulosta asialliselta.

Markus: Oletko sinä äänestänyt?

Nico: En vielä. Totta munassa aattelin käydä antamassa ääneni. Olen ollut luottokannattaja monen vuoden ajan Keijolle. Keke asuu siinä meidän hoodeilla. Kyllähän sä tunnet?

Markus: Joo. (nyökkää tarkoituksellisen kiinnostuneesti)

Nico: Me ollaan samassa golfporukassa. Tunnen oikein hyvin Keken. Keken tärkein asia valtuustossa olisi uuden venesataman rakennuttaminen tohon etelärantaan. Päässään kato golfäijien kanssa uistelemaan.

Markus: Ei mutta...hienoa. Mun täytyy nyt lähteä varmaankin kohti lastenhoitohuonetta. Missähän se on? (pyyhkii hikeä otsalta)

Nico: Ok. (selaa puhelintaan)

Markus: Sen verran tuo yksivuotias kitisee, että taitaa olla kakka vaipassa.

Nico: Jahas. Piltti on sysänny synkiät! Siinä on iskälle hommaa! Heh. (vinkkaa silmää ja virnistää)

Markus: Joo. Nähdäänpä taas.

Nico: Jep! Meikä lähtee salille pumppaamaan rautaa. Paladeissön!

Markus: Moikka!

Antti Kanto

lskl.fi/aanilapselle
@AaniLapselle
#äänilapselle

Isä jää yksin

"Jos rakastat yksinäisyyttä, mene naimisiin", väittää eräs kirjailija Sergei Lukjanenkon hahmoista Partio-kirjasarjassa Tsehovin todenneen, ja minua, perheenisää lause jää pohdituttamaan. Marja Hintikka Liven kevään avausjaksossakin ruodittiin sitä, kuinka perheelliset kadehtivat sinkkuja:

"Tämänhän piti olla kivaa ja mielekästä! Elämäni parasta aikaa! Oikeasti olen vain synkkä raatoversio entisestä itsestäni. Saisinpa edes päivän olla kuin ‘Eat Pray Love’ -kirjan Liz Gilbert - ihanasti itseään etsimässä Balin auringossa. Nykyään kun ei saa käydä edes paskalla rauhassa."

Omat lapseni alkavat olla sen ikäisiä, että pääsen rauhassa paskalle ja voin mennä ja tulla paljon vapaammin kuin vielä muutama vuosi sitten. Olen usein tyytyväinen yksinäisyyteen ja jonkin verran sosiaalista elämääkin on, mutta ne ajat ovat menneet, jolloin kattava kaveripiiri oli koko ajan ulottuvilla. Minulta puuttuu sellainen sosiaalinen piiri, jossa löytäisin mutkattomasti, ohimennen kysäisemällä vaikkapa kaverin afterwork-oluelle tai metsäretkelle viikonloppuna. Se on osittain omaa saamattomuutta, osittain sitä, etten ehkä huomaa sen oikeasti jo olevan ympärilläni ja osittain sitä, että tässä ajassa kaikkien, myös minun, kalenterit ovat niin täynnä.

Kuvan lähde: Pixabay

Perheen perustaminen muuttaa usein voimakkaasti miehen sosiaalista elämää. Perheellistyminen sitoo isää kotiin uudella tavalla. Iltakaljalle, metsälle, kalaan tai pelaamaan lähteminen kavereiden kanssa ei ole ihan samalla tavalla suotavaa ja helppoa kuin lapsettomalle ja erilaisiin ihmisten ilmoille tulemisiin tarvitsee entistä paremmat perusteet. Kodin ulkopuolinen sosiaalinen verkosto jää vähemmälle, mutta isälle ei välttämättä muodostu uutta. Kuten Jakke Holvas toteaa kirjassaan Vauvatarinoita (2009):

"Vaikka minullakin on nykyisin lapsia, en vieläkään ole vaihtanut vertaiskokemuksia isyydestä. Kukin isä elää omassa maailmassaan. Tämä ei ole itsesäälinen havainto. Asia vain on niin, että jokainen perhedynamiikka kerta kaikkiaan on erilainen, jokaisen isän solmukohdat erilaiset."

Pitkään mukanani eri yhteyksissä kulkenut sitaatti kertoo siitä, kuinka isän on tavattoman helppo jäädä yksin. Vanhempien yhteisöt mielletään yhä lähinnä äitien yhteisöiksi, joihin isäkin on toki tervetullut, mutta poikkeus.

Yksin voi jäädä myös perheen sisällä. Äidin rooli perheen sisällä on usein niin vahva, että jos isä ei pidä kiinni asemistaan, niin hänen on helppo lipsahtaa marginaaliin, jossa perheen asioita ja elämää suunnitellaan lähinnä äidin ja lasten kesken. Aina erikseen sitten kysytään, josko isäkin osallistuisi. Ikään kuin isä olisi joku bonus, joka silloin tällöin on mukana perheen touhuissa. Samalla voi olla helppo ja mukava jäädä sinne kotiin sohvan nurkkaan kirjan, elokuvan, pelin tai muun vaivattoman viihdykkeen kanssa. Kotona kukaan ei välttämättä tunnu vaativan muuta kuin, että välillä vie roskat ja joskus tyhjentää tiskikoneen.

Tärkeää on huomata, että äiti tai lopulta edes lapset eivät oikeasti niin kovin paljoa sido isää siihen sohvalle. Kyseessä ei ole äitien salaliitto miehiä ja isiä vastaan. Miesten itselleen rakentama asema yhteiskunnassa vain alkaa uudenlaisessa tilanteessa potkia miehiä itseään kasseille kun yhtäkkiä pääosassa ovatkin ne elämän perinteisesti naisvaltaiset osa-alueet.

Ydinperheisää siis uhkaa kaksinkertainen yksinäisyysansa. Vanhalle sosiaaliselle verkostolle ei löydy aikaa, mutta uutta voi olla vaikea kasata. Erityisen selkeää ratkaisua minulla ei ole ongelmaan antaa. Sen verran on selvää, että isien itsensä käsissä se ratkaisu on.

Pasi Huttunen