Hiihtohommia

Pärnävaaran hiihtokeskus on kaunis ja mukava hiihtoharrastuksen paikka, näin helmikuussa. Tällä kertaa joka toinen torstai tähän kauniiseen laaksoon kokoontuu PKO:n hiihtoliigaan yli 120 pientä hiihtäjän alkua. Ainoa tavoite on vain hiihtää lyhyt lenkki läpi ja nauttia kilpailutapahtuman ilmapiiristä. Hiihto Kataja järjestää oikean numeron lapun rintaa ja säestää aidolla kenttäkuulutuksella hiihdon kulkua stadionilla. (kuvia klikkaamalla näet ne suurempana) (7.3.2016 julkaisusta poistettu kuvia Hiihto-Katajan pyynnöstä.) 

Kaaoksesta järjestykseen

Selkään sattuu, sanoo tyttö 9 v noustessaan tuhannen palan palapelin äärestä. On tullut istuttua lattialla huonossa asennossa.

Jo kolmivuotiaana hän oli taitava ja intohimoinen palapelien rakentelija. Nyt häntä mietityttää, onko palapelien tekemisestä hyötyä.

Tyttö tekee palapeliä yksin, koska isosiskot ovat linnoittautuneet kaakaomukien ja yökyläkaverin kanssa omaan huoneeseen pariksi tunniksi pitämään "suunnittelupalaveria", johon 9 v oli liian pieni osallistumaan. Naurunremahduksista päätellen jotakin tosi spesiaalia on syntymässä.

Seuraavana päivänä sisarukset tekevät palapeliä kolmisin. Kun pikkuveli 7 v yrittää liittyä joukkoon, syntyy kiistaa ja puutun tilanteeseen. Kuten niin usein, en tiedä, onko syypää kinaan 7 v, joka provosoi vai 11 v, joka provosoituu. Nuhtelen varmuuden vuoksi molempia, mutta jään silti täydellisen epätietoiseksi siitä, miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Tätä on vanhemmuus.

Suuret palapelit vievät ajatukset lapsuuteen: Hidastempoisina joulun välipäivinä teimme sisarusten kanssa tuvassa tuhannen palan palapelejä. Voin mielessäni nähdä isän iltayhdeltätoista pöydän ääressä hänelle tyypillisessä asennossa, vasen jalka penkille nostettuna palapelin pala oikeassa ja palapelikotelo vasemmassa kädessä, joka nojaa vasemman jalan polveen. Isällä on yllään polvista kulahtanut tummansininen yöpuku ja päässä lukulasit mallia 80-luku. Tuvan pimeistä ikkunoista heijastuvat joulukuusen kynttilät ja äänimaisemasta huolehtivat aavistuksen nilkuttavasti tikittävä seinäkello sekä astianpesukoneen pehmeä jyskytys.

Että onko palapelin tekemisestä hyötyä, kysyi tyttö, ja mietin heti, olenko minä, hänen isänsä, istuttanut häneen hyötyajattelun, joka tunkeutuu myös vapaa-ajan viettoon. Syyllistyn toviksi ja vastaan, että "totta kai on hyötyä", mutta en osaa selittää, miksi.

Sitten palat loksahtavat paikoilleen: "Niin, tyttäreni! Palapeli on vertauskuva. Siinä palat löytävät paikkansa, ne loksahtelevat paikoilleen. Palapelissä tekijän sinnikkyys palkitaan, kun kaaoksesta alkaa hahmottuu järjestys. Näin myös elämässä, tyttäreni. Työskentele siis sinnikkäästi saavuttaaksesti päämääräsi, niin vapaudut kaaoksesta ja saavutat tasapainon, harmonian, järjestyksen!"

En kuitenkaan ala tästä viisastelemaan tytölle. Hyötyä tai ei, tehköön rauhassa palapeliä sisarustensa kanssa vaikka koko viikonlopun - kunhan eivät kovin paljon nahistele.

Topi Linjama

Valomiekat

Viime syksynä löysin Meidän Perhe -lehdestä ohjeet valomiekan tekoon: Sähköasentajanputkesta sahataan noin puolen metrin pätkä ja toinen lyhyempi pätkä, joka halkaistaan yhdeltä sivulta. Lyhyemmän pätkän voi korvata myös liitospalalla, joita tosin myydään 20 kpl:n pusseissa. Lyhyellä palalla lamppu ja pidempi pala kiinnitetään toisiinsa ja päälle kierretään ilmastointiteippiä. Myös putken pää suljetaan ilmastointiteipillä. Yksinkertaista.

Kiersin kauppoja, kunnes löysin 20 mm:n putkeen sopivan taskulampun. Syksyisenä iltana väsäsin miekat omille 6- ja 4-vuotiaille pojilleni sekä sukulaispojalle. Ja kyllä tuli päheät! En tiedä, kuka oli eniten tohkeissaan, minä vaiko pojat.

Pojat menivät miekkojen kanssa edeltä ulos pimeään iltaan. Kun tulin pihalle, ketään ei näkynyt missään. Huhuilin, että "missä ootte", ja valomiekat syttyivät muutaman metrin päässä pilkkopimeässä metsässä.

Valomiekkapuuha on niitä juttuja, joissa hauskaa on sekä lapsella että aikuisella. Samantapaista iloa ovat aikaansaaneet esimerkiksi jalkapallo ja hiljattain oppimani leikki nimeltä piinapiilo. Sen idea on tällainen: Yksi leikkijöistä piiloutuu ja muut alkavat etsiä häntä. Löytäjä jää itse samaan piiloon ja leikki jatkuu, kunnes viimeinenkin etsijä - jolla yksin jäätyään voi olla melko piinallista - löytää piilossa hihittävän joukon. Leikkiä testattiin lasten kanssa eilisiltana. Tänään kokeillaan ehkä uudestaan hieman isommalla alueella.

Kun netistä ei äkkiä löytynyt suomeksi valomiekkojen teko-ohjetta, teimme ohjeen tyttäreni kanssa. Videolta puuttuu folionpala, jonka voi laittaa miekan päähän heijastamaan valoa, jolloin putki on kirkkaampi. Samoin teippi voisi olla muuta kuin tylsintä mahdollista harmaata. Käy kertomassa omat parannusehdotuksesi videon kommenttiosioon!

Lokakuun 20. päivä valomiekkoja tehdään Joensuun Perheentalon isämies-lapsi-illassa. Nelisenkymmentä paikkaa täyttyi ennen kuin ehdin iltaa edes oikein mainostaa. Ehkä on järjestettävä toinenkin ilta. Ja ilmeisesti valomiekkoja tehdään syksyn aikana ainakin Liperissä ja Ilomantsissa.

Topi Linjama

Vieraskynä: Suurperheen isän tiistai

Blogivieraamme, kahdeksan lapsen isä, kertoo lomapäivästään tiistaista.

7.00

Herätys! Tänä aamuna on vaimon vuoro nukkua vähän pitempään. Uni painaa silmää ja mielessä käy ajatus, että olisi lomapäivän voinut paremminkin aloittaa. Nousen kuitenkin ylös ja huomaan, että 9 v tekee edellisenä päivänä kesken jääneitä läksyjä. Myös 4 v, 5 v, 11 v ja 13 v ovat heränneet. Herätän vielä 6 v:n, joka tuhisee peittokäärön sisällä.

7.10

Jaan aamupalaa pienille. Yksi haluaa mysliä, toiselle kelpaa vain ruisleipä ja kolmas pyytää maustamatonta jogurttia rusinoilla. Isommat ottavat, mitä kukin tykkää. Itselleni kaadan kulhollisen mysliä ja pistän kahvinkeittimen puhisemaan. Myslin jälkeen kaadan puoli litraa kahvia mukiin ja katson päivän polttavimmat uutiset facebookista.

7.20

1,5v herää hyväntuulisena aamupalalle. Tyttö saa eteensä edellisiltana leivottua rieskaa ja tuttipulloon maitoa.

7.35

Seiskaluokkalainen (13 v) huutaa oven raosta ”heippa” ja lähtee pyöräilemään kouluun. Vastaan, mutta ovi kolahtaa jo ennen sitä. Myös kolmas- (9 v) ja viidesluokkalainen (11 v) lähtevät kouluun. Huolehdin, että onhan vaatetta riittävästi. Ulkona ei ole enää mikään lämmin aamuisin. ”On, on”, kuuluu vastaus. ”Heippa”, ja taas ovi kolahtaa.

7.45

Taksi hakee eskarilaisen (6 v) pihasta. Isommat kulkevat kyläkouluun kävellen tai pyörällä, eskarilaisen päiväkoti on kauempana.

7.50

5 v halailee aamupalapöydässä 1,5-vuotiasta ja kaataa samalla myslikipponsa lattialle. Minulla nousee puna poskille ja kerron painavin sanakääntein, kuinka pöydässä ollaan ja mitä siinä tehdään. Siivoan sotkut ja syöminen jatkuu.

8.00

Pienten aamupesu. Vaimo herää auttamaan pukemisessa. Yhdellä on sukat hukassa ja toinen etsii lenkkareita. Tässä vaiheessa tulee aamun ensimmäinen itku-potku-raivari. En ymmärrä, mitä 1,5 v haluaa. Onneksi 4 v pelastaa tilanteen ja molempia alkaa naurattaa. Kesken pukemisen muistan herättää neljäsluokkalaisen (10 v).

8.15

Pakkaan kolme nuorinta autoon ja lähden viemään lapsia (4 v ja 5 v) kerhoon. Sitten jatkan 1,5 v:n kanssa Prismaan. Pihalla muistan, että kauppa aukeaa vasta yhdeksältä. Teen uukkarin ja ajan S-marketille. 4,5 kg banaaneita, 4,5 kg omenoita, 4 kg jauhelihaa, 13 litraa maitoa ja niin edelleen. Onnettoman pienet kärryt täyttyvät nopeasti ja joudun laittamaan vessapaperi- ja talouspaperipaketit roikkumaan kahvan kulmiin. 176 €, kiitos! Kauppias kiittää, minä en. Pärjäisiköhän tällä kolme päivää? Ehkä, ehkä ei. Maitoa ja hedelmiä pitää ainakin käydä ostamassa ennen perjantaita.

9.30

Taas kotona. Huomaan, että 1,5 v:n pipo on jäänyt kauppaan. Kodinhoitohuoneessa on vastassa perheemme ikiliikkuja, pesukone. Toinen, tiskikone, hurisee keittiössä. Puran ostokset kaappeihin ja kuuntelen kuinka vaimoni kuivaa föönillä suihkun kosteita hiuksiaan vessassa. Otan kaupasta ostamani jauhelihapaketin ja teen pihvitaikinan. Pudottelen puulastalla taikinaa uunipellille ja taputtelen tasaisiksi pihveiksi. Perunat lohkon veneiksi ja levittelen pellille. Päälle vähän oliiviöljyä, suolaa ja paprikajauhetta.

10.05

Laitan ruoan uuniin ja tiskaan kulhot.

10.15

Vaimo lähtee hakemaan eskarilaista kesken päivän hammaslääkäriin. Minä istahdan sohvalle ja katselen, kun 1,5 v touhuaa muoviastioilla omia leikkejään. Talo on omituisen hiljainen.

10.30

Pesukone piippaa. Nostelen märät pyykit rumpuun. Uuden koneellisen saa vaimo laittaa, kun tulee takaisin kotiin.

Perhekuvassa kaikki kymmenen. Pienin rinkassa isän selässä.

10.45

Ruoka pois uunista. Ladon lohkoperunat ja pihvit savikulhoon ja laitan kannen päälle.

10.50

Nostan 1,5 v:n autoon ja lähden hakemaan kerholaisia kotiin.

11.15

Takaisin kotiin. Lapset leikkivät keittiössä. Kuorin muutaman porkkanan ja raastan ne. Sekaan vähän rusinoita ja ruoka on valmista. Nostelen lautasille pihvejä, pottuja ja raastetta. Ruoka uppoaa nälkäisiin suihin hiljaisuuden vallitessa.

11.45

Kaikki ovat syöneet. Nostan 1,5 v:n omaan sänkyyn päiväunille ja annan maitopullon. Itselleni keitän kupin espressoa. En ehdi kaataa kahvia kuppiin, kun huoneesta alkaa kuulua huutelua. Otan kahvin ja puhelimen ja menen istumaan lapsen viereen. Hörpin kahvia ja selailen puhelimella nettiä.

12.10

11 v tulee koulusta. 1,5 v pyörii edelleen sängyssä eikä aiokaan nukkua. Turhauttaa.

12.40

Vaimo tulee kotiin ja on hakenut kauppaan unohtuneen pipon. 1,5 v ei nukahda. Minä luovutan. Valvokoon.

13.00

Lähden kaupungille asioille. Pitäisi käydä pankissa avaamassa yksi tili ja käydä ostamassa autoon varaosia. Ei löydy osaa ensimmäisestä liikkeestä, ajan toiseen. Saan osan ja pääsen lopultakin kotiin.

14.25

Keitän kahvit ja syön vähän välipalaa. Pitkänä rehottava nurmikko odottaa leikkaajaansa ja lähden pihalle. Tunnin leikkaamisen jälkeen loppuu bensa. Leikkaaminen jää kesken. Jatkan ulkoilua lasten kanssa. 1,5 v esittelee, kuinka osaa hypätä pikku kannon päältä. 5 v kiipeää pihlajaan ja 4 v yrittää samaa perässä.

16.30

Viimeinenkin koululainen tulee kotiin. Menemme pienten kanssa sisälle. Vaimo on kantanut vintiltä viisi säkillistä talvivaatteita ja -kenkiä alas ja lajittelee niitä. Montakohan haalaria ja kenkäparia pitää ostaa ennen talvea? Näyttäisi siltä, että aika monta. Nuorempi saa isosiskon edellistalven haalarin ja kengät. Isosiskolle pitää ostaa suuremmat.

17.00

Ruokaa. Jääkaapista kaivellaan edellisen päivän hernekeittoa ja lämmitetään sitä. Kaikki kymmenen paikkaa pöydässä täyttyvät ja puheen sorina täyttää keittiön.

17.40

11 v ja 10 v lähtevät partioon. Onneksi se on kyläkoululla eikä kyydistä tarvitse huolehtia.

17.45

Lähden seiskaluokkalaisen vanhempainiltaan. Siellä kerrotaan kuinka tärkeää on huolehtia lasten läksyistä ja kysellä enkun sanoja. Missähän välissä ehtisin kaikilta kysellä? No, onneksi niitä ei jokaiselta tarvitse kysellä joka päivä.

20.05

Kotona taas. Vaimo on syöttänyt lapsille iltapalan ja laittanut pienet sänkyihin. Ensimmäinen on jo nukahtanut. Kaksi isompaa tekee vielä läksyjä keittiössä.

21.10

9 v pyytää istumaan huoneeseen. Kysyn, onko jotain huolia. Ei, mutta on tärkeää, että isi istuu vähän aikaa vieressä.

22.15

Viimeisetkin koululaiset menevät nukkumaan. Lopultakin on aikaa ottaa pöytälaatikosta uusin Tex Willer ja mennä lukemaan omaan sänkyyn.

Talo on hiljainen. Vain kuivausrumpu ja tiskikone hurisevat.

Asko Ristolainen

Kirjoittaja on 34-vuotias kahdeksan lapsen isä, joka tekee kolmivuorotyön lisäksi neljättä vuoroa kotona. Kaiken liikenevän vapaa-ajan hän käyttää liikkuen luonnossa yksin tai perheen kanssa. Askon luontoretkille pääsee mukaan seuraamalla hänen blogiaan.

Pääseekö lapsi ongelle?

Lapsen elämässä on paljon naisia: on äiti, neuvolan täti, päiväkodin tädit, kerhotädit, kenties naisopettaja, kummitäti, isoäiti, terkkaritäti. Ihan tavallisia aikuisia miehiä ei välttämättä kuulu lapsen elinpiiriin lainkaan. Muuan mies kertoi tajunneensa vasta armeijassa, että joidenkin lasten arjessa voi olla myös miehiä.

Tietenkin lapsen elämä naisten ympäröimänä voi olla hyvää, täyttä ja onnellista. Sitä en epäile hetkeäkään. Mutta sitä mietin, pääsevätkö lapset ongelle tai notskille.

Takavuosina vedin muskareita kansalaisopistolla ja satutunteja kirjastoilla. Työ oli mukavaa ja merkityksellistä. Sain siitä myönteistä palautetta melko usein, oikeastaan niin usein, että aloin epäillä, onko paras ominaisuuteni ehkä se, että olen mies tällä naisvaltaisella alalla. "No eiku oot sä muutenki hyvä", kiirehti eräs äiti vakuuttelemaan, kun esitin epäilyni.

Lopetettuani satutunnit kohtasin kaupungilla rouvan, joka tapasi käydä satutunnilla lapsenlapsensa kanssa. Hän valitteli sitä, että olin jättänyt satutuntien pidon. Vastasin, että onhan tämä nykyinen satutäti oikein pätevä. "Mutta onhan se mukavampi katella tollasta nuorta komeaa miestä", tuumi rouva, joka oli ennättänyt siihen ikään, jossa voi sanoa sen mitä ensimmäisenä mieleen tulee.

Tiedä siitä nuoruudesta tai komeudesta. Mutta se on fakta, että monen lapsen elämästä puuttuu ihan tavallisia miehiä. Heistä on suorastaan huutava pula. Hyvä lukija, jos tunnistat itsesi ihan tavalliseksi mieheksi, mietipä mahdollisuutta alkaa tukihenkilöksi. Alkuun pääset esimerkiksi täältä.

Lapsen elämässä olisi hyvä olla erilaisia ihmisiä. Hän oppii, että asioihin, ihmisiin ja elämään voi suhtautua monella tavalla. Sanotaan, että äiti lohduttaa ja isä rohkaisee. Isä kannustaa lasta luottamaan itseensä ja kohtaamaan maailman ja kun haavereita sattuu, lapsi palaa äidin syliin paijattavaksi. Jos lapsi kaatuu ja alkaa itkeä, äiti ottaa syliin, silittää ja valittelee, että "voi voi sinua pikku kullanmuru". Isä puhaltaa pipin, taputtaa selkään ja toteaa, että "onneks ei sattunut pahasti, ei kun menoks". Tämä ei tietenkään ole mikään tavoitetila tai (hetero)normi, vaan elämästä tehty huomio ja yleistys. Kumpikaan suhtautumistapa ei ole huonompi tai parempi, ja luultavasti lapsi on aivan yhtä tyytyväinen sekä isän että äidin tapaan.

Mutta palataanpa vielä kalastukseen.

Kuluvan viikon torstaina 20.8. klo 17-21 on Joensuun Kuhasalossa kalastusilta isämiehille ja lapsille. Tiedossa on onkimista, kalanperkuuta ja -syömistä. Paistetaan, savustetaan ja loimutetaan kalaa, tartutetaan savunhaju vaatteisiin. Omat onget, evästä ja säänmukainen varustus mukaan. Myös kirkkoveneestä on mahdollista onkia, jos ilmoittautuu etukäteen osoitteeseen topi.linjama@pelastakaalapset.fi. Nähdään Kalmonkatiskalla!

Topi Linjama

Parasta iskän kans

Mikä on parasta, mitä iskän kans voi tehdä, kysyn 7v pojaltani. Vastaus lähtee nopeasti ja tarkasti kuin Andrea Pirlon vapaapotku kolmestakymmenestä metristä.

Jalkapallo. Pelaamme tiistaisin kuudelta läheisellä kentällä futista ajatuksella tärkeintä-on-liike. Yleensä jako on aikuiset vastaan lapset, ja lapset voittavat reilun tunnin pelin jälkeen maalein 9-8. Nuorimmat pelaajat ovat kolme-neljä-vuotiaita, joten ihan täysillä ei tarvitse joka hyökkäykseen revittää. Pelin jälkeen syödään jäätelöt.

Mutta miksi jalkapallo aikuisten kanssa ja heitä vastaan on parasta?

Aikuisia vastaan pelaaminen on haastavampaa, muotoilee 7v, joka ohittanee isänsä pallonkäsittelytaidoissa viimeistään parin vuoden kuluttua. Juoksukunnossa on varmaan jo ohittanut. Tytär 11v tuo lisänäkökulman: se on erilaista kuin koululiikunta, koska meidän pelissä ei tarvitse kilpailla.

Jalkapallo on liikuntaa ja leikkiä, joka parantaa kuntoa, kehittää koordinaatiota, yhteistyötaitoja sekä muita elämässä tarpeellisia avuja. Parasta meidän peleissä on mielestäni positiivinen yhdessäolo. Pelillä on tärkeä sosiaalinen funktio, sillä yleensä mukana on ystäväperheiden ja naapuruston lapsia ja aikuisia.

Selvitin viime vuoden aikana sitä, millaisten perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien kysymysten kanssa miehet painiskelevat. Laadin miehille kyselyn, jossa kysyttiin muun muassa, mitä lapset puuhaavat mielellään isän kanssa. Noin 170 miestä vastasi, ja vastauksissa toistuivat sellaiset ei kovin ihmeelliset asiat kuin oleminen, leikkiminen, ulkoilu, arkisten asioiden puuhailu. Isänä oleminen ei ole mitään rakettitiedettä, kuten sanonta kuuluu.

Annetaan vielä auktoriteetille ääni.

"Kunpa ihmiset tajuaisivat, miten hienoa on, kun runsaan vuoden ikäinen poika on innoissaan metrosta, niin äiti [niin, taikka isä] ottaa hänet syliinsä ja he katsovat sitä yhdessä", sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. "Juuri tämä on äidin [tarkoitan siis: isän] eläytymistä siihen, mitä hänen poikansa mielessä liikkuu. Vanhemmuus ei ole yhtään sen kummempaa."

Topi Linjama