Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin päiväkoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin päiväkoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. huhtikuuta 2016

Viinatehtaan varjosta löytyy tukea vanhemmuuteen

Rajamäen avoin päiväkoti. Lunta ei enää ole.
Nurmijärven Rajamäellä sijaitseva vanha puutalo on kätkenyt suojiinsa monenlaista toimintaa. Oli aika, jolloin talossa leikki ja kiljui viinatehtaan työntekijöiden lapset, vanhempien pullottaessa työkseen viinaa. Oli aika, jolloin talosta kuului kangaspuiden ryske. Talo tyhjeni, hiljeni ja alkoi rapistua. Kaunis kalanruotoparketti paukahteli kieroon ja killiin. Sitten tehtiin investointi, jonka säästöjä kunnan kannattaisi alkaa jo tyytyväisenä ynnäilemään. Talo remontoitiin perusteellisesti ja sinne perustettiin avoin päiväkoti.

Olen ollut kohta kymmenen kuukautta lasten kanssa kotona. Se ei ole vielä paljon, sillä monet ovat hoitovapaalla vuosia. Elämäntilanteeseeni liittyen yksi useimmiten kysytty kysymys kuuluu, olenko kokenut oloni yksinäiseksi. Kysymys kertoo kysyjästä, sillä hän tietää jotakin ja osaa kysyä. Kysyjä on lähes aina nainen.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch pitää yksinäisyyttä vanhemmuuden yhtenä suurimpana haasteena. Pitkien hoitovapaiden ilmiö on yksinäisyys. Yksinäisyys korostuu, koska muu yhteiskunta ympärillä on niin työkeskeinen. Myös neuvolatyön vs. ylihoitaja Anni Mäkiselle vanhempien yksinäisyys on tuttu ilmiö. Hänen mukaan yksin pärjäämisen kultturi on syvällä vanhemmissa. Tilanne saattaa olla jo erittäin huono, kun apua otetaan vastaan. (HS 4.4.2016)

Yksinäisyys ei ole riippuvainen siitä, onko ihmisellä seuraa. Ihminen voi kokea yksinäisyyttä milloin ja missä tahansa. Yksinäisyyden syövereissä yksi yleisin harhaluulo on, että kenelläkään muulla ei ole näin vaikeaa. Olen tehnyt elämässäni tuttavuutta monenmuotoisen yksinäisyyden kanssa, mutta isäkuukautta aikoinaan aloittaessani yksinäisyys iski vasten kasvoja kuin räntämyrsky syyspimeällä. Sellaista lajia yksinäisyyttä en ollut aiemmin tavannut. Oli pakottava tarve irtaantua kotoa.

Nurmijärven kunnassa työskentelevä toimiala-asiantuntija Olli Laiho oli perustamassa Rajamäen avointa päiväkotia. Hän muistelee, että avoimen päivähoidon käynnistämisessä pääajatus oli, että tuettaisiin kotona lapsia hoitavia vanhempia. Kunnan intressi oli, että päivähoitopaikkoja tarvittaisiin vähemmän, kun vanhemmille tehtiin kotiin jääminen mahdollisimman houkuttelevaksi. Hieno päätös, jossa kaikki voittaa.

Avoin päiväkoti on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten perheille ja heidän hoitajilleen yhteisen olemisen, tekemisen, tutustumisen, leikkiseuran ja kohtaamisen paikaksi.” Näin kerrotaan kunnan nettisivuilla. Tuskin ainakaan alle vuoden ikäinen osaa kaivata leikkiseuraa. Vauvan kanssa kotona oleva vanhempi tulee talolle todennäköisesti vertaistukea etsien: ”Avoimessa päiväkodissa tarjoamme mahdollisuuden leikkiin ja ohjattuun toimintaan sekä tilaisuuden saada sosiaalisia kontakteja ja keskinäistä vertaistukea.” Vertaistensa joukossa päivän voi pelastaa yksikin kannustava sana. Mieli kohentuu kuullessaan, ettei ole vanhemmuuden ongelmien kanssa yksin.

Rajamäen avoimessa päiväkodissa työskentelee ohjaajina kaksi kasvatusalan ammattilaista. He ohjaavat toimintaa, integroivat uusia tulokkaita porukkaan ja nauttivat kunnan leipää. Parhaimpina hetkinä ohjaajat ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi ja asiakkaat keskustelevat keskenään imetyskuulumisista. Tai vaikka miettivät, kuka voisi korjata auton pakoputken. Joku saa hetken apua lapsenhoidossa ja pääsee rauhassa pissalle. Joillakin mietityttää hoitovapaan loppuminen ja kohta alkavat työt. Lapsille pitäisi saada hoitopaikka. Ovi käy tiuhaan. Kävijöitä tulee ja menee tuhannen henkilön kuukausitahtia, kertoo päiväkodin johtaja Kirsi Viitanen. ”Talossa tehdään huomaamatonta mielenterveystyötä”, kertoi eräs äiti avoimen päiväkodin pihalla, hiekkalaatikon reunalla. Hän tarjoaa lapselleen hiekkalapion ja jatkaa: ”Tämä on sellainen purnauspaikka. Vetäjät täällä ovat aivan huippuja. Kuppikuntia ei pääse muodostumaan. Ukkokin olisi helisemässä töistä tullessaan, jos päiväni olisi vain pelkkää vauvaa.”

Olen tyytyväinen, että lähdin avoimen päiväkodin toimintaan mukaan. Avoin päiväkoti on kuulunut lähes jokaisen keskiviikon päiväohjelmaan. Ilman kynnyksen ylitystä en selvinnyt. Alkuun päiväkoti näyttäytyi pelkästään naisten valtakuntana, johon miehellä ei ollut mitään asiaa. Paikan isättömyys säikäytti. Seurasin robottimaisen kätevästi toimivia äitejä, jotka lämmittivät lounaaksi hyvin haudutettua vihannespataa lapsillensa. Muiden vanhemmuus näytti toimivan, isyyteni ollessa kankeaa hikoilua. Sorruin vertailemaan. Väkisin änkeydyin toimintaan mukaan ja aloin pitämään viikottaista lauluhetkeä. Toiminnan kannalta olisi tärkeää, että kotiin jäävät isät lähtisivät liikkeelle ja tulisivat rohkeasti mukaan! Nyt huomaan, että alussa ylittämäni kynnys oli muodostunut omasta asenteestani.

Kuntien, seurakuntien ja järjestöjen perhekerhot sekä avoimet päiväkodit tarjoavat myös oivan suojan kotitöiltä. Lapset viihtyvät, koska vanhempi on koko ajan saatavilla. Isä tai äiti on näköpiirissä, istuu kahvikuppi kädessä ja on jollakin tavalla mukana. Kotona tulee tartuttua kotitöihin ja silloin lapsista pahimmillaan tulee pieniä vihollisia. Kotitöitä tekevän aikuisen pikku viruksia.

Lounashetki. Pinaattilätyt.
Onneksi minua ei isänä nostettu jalustalle. Isämitalia kun en lähtenyt hakemaan, vaan vaihtelua hoitovapaaviikkoihin. Kiitos sille, joka on toistuvasti siivonnut jääkaappiin ja naulakoille homehtumaan jääneet pinaattilättypaketit (eines). Lihaperunasoselaatikko (eines) oli lapsista sen verran maukasta, että sitä ei tainnut useinkaan jäädä. Eteiseen jääneitä vaippoja (pissa) pahoittelen myös. En vain voi muistaa kaikkea!

Antti Kanto

torstai 1. lokakuuta 2015

Isä, missä olet?

Koti-isyys on täydessä vauhdissa. Isyysvapaat on pidetty ja olen nyt virallisesti hoitovapaalla. Olen jäänyt sille pienemmälle rahalle. Muutama satanen kuussa. Päivät seuraavat toisiaan. Ruokaa laitetaan, tylsyyttä vastaan taistellaan. Isä ja lapset. Räkä valuu. Mistä sitä riittää? Välillä on päiviä jolloin kaikki menee nappiin: maailma näyttää kirkkaalta ja aikataulut napsuvat kohdilleen, ruoka onnistuu ja päiväunet ovat sopivan pitkät. Olen muutaman kerran itsekin sohvalle torkahtanut. Sainpa vaihdettua kaksi polttimoakin autoon lasten piirtäessä katuliiduilla. Ennen katsastusta. Katsastusreissu lasten kanssa on oma tarinansa. Näinkö nopeasti unohdin työelämän? Mieli puhdistuu. Ystäväni Oton (kaiken koti-isyyden esikuvani) kanssa olen samaa mieltä: tätä aikaa tulee varmasti myöhemmin ikävä.

Mutta missä ovat muut isät? Kertoessani aikeesta jäädä kotiin vuodeksi sain tuttavien puheista käsityksen, että koti-isiä olisi enemmänkin. Tiesin toki, että vähemmistössä ollaan. Ja reilusti. Sen verran asia alkoi kiinnostaa, että tuli tarve tutkia tilastoja.

Kun verrataan Pohjoismaita keskenään, suomalaiset isät ovat häntäpäässä vanhempainvapaiden käytössä. Niin kutsuttua isäkuukautta pidetään vähemmän kuin länsinaapureissa. Tilastojen mukaan noin kolmekymmentä prosenttia isistä piti isäkuukauden (tilasto vuodelta 2012).

Hoitovapaalla olevista vanhemmista äitien osuus on lähes sata prosenttia. Ei ole ihme, että en ole kertaakaan tavannut avoimessa päiväkodissa ainuttakaan isää. Kotikadullani lastevaunuja työntävät äidit. Pihaleikkejä valvovat äidit. Ei siksi, että kokisin yksinäisyyttä. Yhtälailla säästä, lasten edellisen yön nukkumisesta tai ruokahalusta pystyy juttelemaan äideille kuin isille. Kukaan äideistä ei ole kohdellut kaltoin. Ei ole kiusattu.

Minua kuitenkin askarruttaa se, että lastenhoito kotona on edelleenkin vahvasti äidin heiniä. Sadasta kotona olevasta vanhemmasta kolme on isää. Loput äitejä. Tilastojen mukaan avoimen päiväkodin tai leikkipuiston kymmenestä kävijästä isiä on alle yksi henkilö, vajaa miehenpuolikas. Nyt se olen minä.

Ja kuinka se oli ollut tärkeää aikaa, muisteli eräs kotona ollut isä. Tuon ajan vaikutukset kuulema näkyvät vieläkin lapsi-isä-suhteessa. Monen vuoden jälkeen. Kymmenen vuoden jälkeen. Kommentit joita sain, olivat kannustavia: ”Hieno päätös. Kannattaa jäädä!” Näin minulle vastattiin. Isät vastasivat.

Kokemukset lähipiirin kotona olleilla tai olevilla isillä on lähes yksinomaan positiivisia. Niin minunkin. Lyhyt on vielä kokemus, mutta mikäpä tässä. Päivä kerrallaan. Miksi isät eivät jää kotiin? Jokaisella on varmasti omat syynsä. Joku ei voi jäädä, vaikka haluaisi. En koe olevani koti-isyyden edelläkävijä. Olen keskinkertainen esimerkki. Haluan kuitenkin olla aktiivinen ja jossain määrin näkyvä. Siksi kirjoitan kokemuksistani tässäkin. 

Sitoutin itseni avoimen päiväkodin lauluhetkien vetäjäksi. Tällä viikolla laulatin kitaran kanssa kymmentä äitiä ja heidän lapsiaan. Intensiivinen ja mukava hetki.

Antti Kanto