Isyyspakkaus, eli mitä tuore isä tarvitsee

Mitä tarvitsee mies, josta on tulossa tai juuri tullut isä? Lapsellisten miesten blogitiimi selvitti.

1. KUULOSUOJAIMET RADIOLLA. Itkevän vauvan paras paikka on vanhemman syli, mutta kun huuto raastaa korvia ja hermoja!!! Ei muuta kuin kupit korville, lempparikava soimaan, vauva sylkkyyn ja keinutuoliin. Verenpaine laskee ja riski tehdä lapselle jotakin tyhmää pienenee.

"Lapsiperheen kriittisiin tilanteisiin"

2. KANTOREPPU. Kantamisessa voima ja turva yhdistyvät miehekkäällä tavalla. Vahvan iskän repussa pikkuinen kulkee turvallisesti metsään tai tunturiin.

Kantoreppu on kyllä tosi kätsy. Kuva Johan Bävman

3. TERAPEUTTI tai YSTÄVÄ. Nainen puhuu parisuhteesta toisten naisten kanssa, mies puolisonsa kanssa. Ei hyvä. Miehellä tulisi olla luottohenkilö tai pari, joiden kanssa jakaa ajatuksia parisuhteesta, vanhemmuudesta, urheilusta, politiikasta ja muusta tärkeästä.

Sauna luo oivalliset puitteet miesten terapeuttisille keskusteluille.

4. KOFEIINITUOTTEITA. Näiden avulla iskä jaksaa valvoa. Isän mieltymysten mukaan energiajuomia, uusi kahviautomaatti tai jotain siltä väliltä.

Vastuullinen iskä suosii kestävästi tuotettua kahvia.

5. HELPPOA LUKEMISTA. Isyydelle omistautunut, öisin valvova mies jaksaa lukea kolmen ruudun sarjakuvia tai joskus jopa kirjoja, joissa on lyhyitä lukuja. Kokeile esimerkiksi Viiviä ja Wagneria, Tex Willeriä tai Baby Bluesia. Myös Vauva - omistajan opasta, Isäasentoja, Havaintoja parisuhteesta tai Vauvatarinoita voi yrittää.

Vanhempien parisuhde on lapsen koti. Sarjakuvan pariskunta on lapseton.

6.  LIIKUNTAHARRASTUS. Hyvä fyysinen kunto auttaa vanhempaa jaksamaan. Kotiin voi hankkia vaikka leuanvetotangon, juoksumaton, kuntopyörän tai nyrkkeilysäkin. Pienenkin lapsen kanssa voi retkeillä ja vähän isomman kanssa voi harrastaa kaikkia lajeja, esimerkiksi hiihtoa.

Lapsi ei estä voimalajien harrastamista. Kuva Johan Bävman

7. VAPAUDUT VANKILASTA -KORTIT. Tiukan paikan tullen voi lätkäistä Vapaudut vankilasta -kortin pöytään ja lähteä vaikka tapaamaan blogistiystäviä. Isyyspakkaus sisältää 24 korttia isälle ja 36 korttia äidille, jotta mies saa tuiki tärkeää tilaa isyyden toteuttamiseen.

Vapaudut vankilasta -korttiin kirjoitetaan vapautuneen vangin nimi ja päivämäärä.

Mitä jäi puuttumaan? Täydennä isyyspakkausta!

Topi Linjama

Myös miestä saa ohjeistaa

Nyt kun miesten alistamisesta on noussut hyvin hämmentävä yhteiskunnallinen keskustelu, on myönnettävä, että Heli Vaaranen Väestöliitosta on saanut minut ajattelemaan asioita uudella tavalla ja hiukan muuttamaan mielipidettäni. Vaarasen mukaan "toisella ei ole oikeutta ivata, loukata tai sivaltaa, jos miehen valinnat eivät tyydytä." Noloahan se on jos on tehnyt jonkin asian huonosti osaamattomuuttaan, huolimattomuuttaan tai huomaamattomuuttaan ja joku kommentoi siitä. Tietenkin on paljon väliä, millaisella sävyllä se kommentti tulee, mutta kenties vielä enemmän merkitsee se, että sanomisen kohteeksi joutuminen on joka tapauksessa vähän nöyryyttävää. Olin siis taipuvainen ajattelemaan samalla tavoin kuin Vaarala, mutta aloin sitten miettimään tarkemmin.

Koti ei ole vain naisten maailma,
eikä maailma ole miesten.
Se on hyvä muistaa

Naiivi ei tarvitse olla. On tilanteesta ja kontekstista riippuvaista, mikä milloinkin on loukkaavaa sivaltamista ja mikä ihan paikallaan olevaa sanomista. Ja jos ei sanota koskaan mitään, niin se parisuhteisiin kaivattu vuoropuhelu on todella vaikeaa. Aina välillä itse kukin tahtoo myös purkaa pahaa oloaan projisoimalla sitä ympärillä oleviin ihmisiin. Joskus on hyvä vain nyökätä ja tilanteen intensiteetin laannuttua kysyä, että mitä kuuluu. Ehkä sen verran voi ottaa vakavasti sitä patriarkaalisessa perinteessä toitotettua hokemaa, että mies ei ole mikään mies jos ei kanna vastuutaan. Vastuunkantamisen ei pitäisi olla sukupuolittunut asia, eikä mies nyt tässä asiassa voi tunkea päätään puskaan ja väittää olevansa sorrettu. Emme me miehet ole sorrettuja.

Vaaranen kysyy:

"Jos isä vie lapset tarhaan, voisivatko hänen valitsemansa vaatteet kelvata? Jos mies käy kaupassa, voisiko hänen ostamansa maito kelvata?"

Yksinkertainen ja looginen vastaus kuuluu osapuilleen seuraavasti: jos esimerkiksi ne vaatteet eivät ole vaikkapa säähän sopivat, niin ne eivät kelpaa. Kun esimerkiksi useana päivänä putkeen unohdin tarkistaa, että pojalla on kauluri eskariin lähtiessä, niin on ihan hyvä, että puoliso kiinnitti asiaan huomiota. Nyt tarkistan, eikä poika palele päivän aikana. Eli olen valinnut vääriä vaatteita. ja siitä on sanottu. Sen seurauksena olen vähän harvemmin valinnut vääriä vaatteita. Tämän tyyppisistä asioista on meillä riidelty ja keskusteltu ja joskus olen ollut väärässä, joskus oikeassa ja joskus kumpikin on ollut väärässä.

Minusta tuntuu, että Vaaranen tarkoittaa ihan järkeviä asioita ja että hän on ihan hyvällä asialla. Oletan hänen kannustavan vuoropuheluun ja asioiden sopimiseen parisuhteissa. Vaaranen vain tuntuu olettavan, että tämä koko homma on täysin naisten käsissä ja että naisten on yksin asiat muutettava. Ei ole.

Loppujen lopuksi olennaista on, että minä olen tehnyt niitä päätöksiä - hyviä ja huonoja. Tärkeää on se, että ei liikaa pelkää tunaroimista. Tekemällä, sanomalla, sopimalla ja sovittelemalla asiat ovat edenneet välillä myrkyisästi, välillä sopuisasti. Aikuiset ihmiset kestävät sanomisen. Ja ainahan ne asiat ovat kesken joka tapauksessa kun vielä ei haudassa olla.

Pasi Huttunen

Älä tee sitä itse

Meillä remonttia tekevä remonttimies näyttää vaivaannuttavan helpottuneelta kun pääsee puhumaan remonttiasioista minun kanssani. Puolisoni on kantanut pääasiallisen vastuun remontin tilaamisesta ja se tuntuu selvästi epäsopivalta remonttimiehen mielestä. Remonttimies on sen ikäpolven miehiä.

Ylijäämälaatoista saa arkastelumateriaalia.
Kuva: Pasi Huttunen

Samalla on noloa, kuinka poden jollain epämääräisellä tavalla vähän huonoa omaatuntoa siitä, että en itse ole tekemässä sitä remonttia. Sinänsä se on absurdia, koska vaikka minulla olisi aikaa ja innostusta sen tekemiseen, mitä minulla siis ei ole, niin en osaisi sitä tehdä. Minun tekemänäni remontin aloittaminen olisi viivästynyt, tekeminen melkoista räveltämistä ja lopputulos huono.

Kyseessä on vessaremontti, joten sen valmistumista odotellaan kovasti. Yksi vessa neljälle henkilölle riittää kyllä, mutta kun on tottunut kahteen, niin se hankaloittaa arkea ja vetää hermoja kireälle. Tämä kaikki on aivan selvää, mutta silti minusta tuntuu, että minun pitäisi tehdä sitä remonttia. Onneksi minulla on sentään sen verran itsehillintää, että en änge pätemään remonttimiehen kanssa siihen pieneen vessakoppiin. Onneksi minulla myös sen verran kykyä suhteuttaa ja laittaa asoita mittasuhteisiinsa, että se huono omatunto on vain ohimenevä ja erittäin pieni ongelma.

Tiedostan vahvasti, että häpeä siitä, ettei suorita sukupuoltaan oikein on aika naurettavaa. Siitä sen sijaan tunnen paljon pahemman piston sydämessäni, että kotitöistä näyttää edelleen kasaantuvan isompi osa puolisolleni. Samalla on toki aika tervejärkistä, että omatunto soimaa siitä. Kotityöt ovat asioita, jotka kuuluvat kaikkien perustaitoihin. Märkätilojen remontointi sen sijaan on taito, jota ilman kyllä pärjää, kun voi soittaa sille remonttimiehelle.

Sukupuoli on sitkeässä istuva tapa, joka hiukan häiritsee elämää aika ajoin. Kun siis kyllähän minä remonttihommia teen, mutta voin kyllä kiveksistäni huolimatta antaa muiden tehdä hommat, joihin minulla ei millään taito riitä. Saman taidon olla liikaa välittämättä sukupuolen tuomista odotuksista toivon välittäväni lapsilleni.

Pasi Huttunen

Isyys on hoivaamisen kokemus, mutta myös hoivaava kokemus

Keskittymässä olennaiseen. Kuva: Eemil Huttunen

Herään ennen poikia ja juotuani kahvin rauhassa lehden ääressä laitan aamupalan. Viimeinen oma hetki ennen iltaa on mennyt. Sitten vähän aamupuuhailua ja onkin aika laittaa lounas. Sen jälkeinen keittiön siivous eskaloituu vähän muidenkin huoneiden siivoamiseksi ja pyykkiäkin on pestävänä aika paljon. Sitten pitääkin valmistaa päivällinen. Sopivissa väleissä leikki- tai lukutuokioita sekä ulkoilua lasten kanssa. Yhtään kokonaista, esimerkiksi työelämää tai omaa taloudellista tulevaisuutta koskevaa ajatusta ei ole päivän aikana mahtunut päähän, mutta mielikuvitus on kyllä lentänyt päivän mittaan. Osittain siksi, että osa puuhastelusta ei vaadi koko aivokapasiteettia ja osittain siksi, että kun viettää aikaa intensiivisesti lasten kanssa, ei mielikuvituksellisuudelta yksinkertaisesti voi välttyä. Illalla on väsynyt, erilaisten onnistumisten, epäonnistumisten, ja monenlaisten tunteiden sävyttämä olo. Onneksi paisti seuraavalle päivälle on uunissa. Vielä puolitoista viikkoa ennen kuin lasten äiti palaa reissultaan.

Tämä tapahtui aikaa sitten, mutta kyse ei ole siitä, että aika olisi kullannut muistot. Se oli mahtavaa. Sain olla irti niistä asioista, jotka normaalisti stressaavat, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta miettiä. Oli tärkeämpää tekemistä.

Teoksessa Prekarisaatio ja affekti¹ tutkija Lilli Aini Rokkonen toteaa äitiydestä nyky-yhteiskunnassa:

"kiireestä ja ylisuoriutumisen pakosta pyritään etsiytymään levähdyspaikkaan, mutta pysähdys ei ole itsestäänselvyys, vaan hektisestä mielenlaadusta irrottautuminen vaatii jonkinlaisen performanssin, irrottautumisen rituaalin. Naisille on tarjolla erityinen positio äitinä: hyväksytty ja kunniallinen hiljentämisen tila, aikalisä työelämän nopeatempoisesta säröilystä."

Äitiydestä voi helposti tulla yhtä tukalaa ja pakonomaista suorittamista kuin mistä tahansa työelämän projektista, mutta se voi olla myös vastarinnan muoto. Se voi olla pakenemista loputtomasta suorittamisesta. Pako kuulostaisi terminä liian kohtalokkaalta ja lopulliselta, joten tutkija lainaa talouspuheesta termin moratorio. Äitiys voi olla tauko, yhteiskunnallisen maksuajan pidennys. Hän kutsuu sitä 'pysähtymisen performanssiksi'. Se on asia, jota aktiivisesti tehdään, se valitaan.

Herää kysymys, miksei tätä ilmiötä ole juurikaan tunnistettu isyydessä, vaikka isyys on yhteiskunnallisissa keskusteluissa paljon äitiyttä selkeämmin valinta ja isän harteille on perinteisesti kasattu paljon kovempi työelämässä suorittamisen ja perheen elättämisen taakka. Isyyspuhe on kehystetty lapsen oikeuksilla, isän velvollisuuksilla ja mahdollisuudella olla hyvä isä. Toki valistuspuheeseen on läntätty päälle koristeeksi lauseita siitä, kuinka "isäkin saa vanhemmuudesta paljon iloa", mutta ne tuntuvat vähän teennäiseltä vakuuttelulta. Se on erikoista. Kokemukseni mukaan isyys on paitsi hoivaamisen kokemus myös hoivaava kokemus.

Dinner

Kuva, jonka Pasi Huttunen (@pasihuttunen) julkaisi 18. 03ta 2015 klo 10.32 PDT

Minulla on ollut aika harvakseltaan mahdollisuuksia omistautua täysipäiväisesti vanhemmuuteen. Syitä siihen on monia, niistä olennaisimpana luultavasti asuntolaina. Muistelen silti niitä täysipäiväisen isyyden aikoja suurella lämmöllä. Raskastahan se kokonaisvastuun kantaminen on, mutta onhan se myös äärimmäisen hienoa. Erityisen kärsiviltä eivät kuulosta meidänkään blogimme koti-isät Antti ja Otto, vaikka se varmasti on raskasta ja kuormittavaa hommaa. Ajatus moratoriosta istuu koti-isyyden hetkiin hyvin. Perheen hoivaaminen on varsin yksiselitteisesti asia, jota tehdään itselle ja omille rakkaille, vaikka siitä onkin hyötyä koko yhteiskunnalle. Lisäksi se on asia, johon periaatteessa jokaisen sukupuoleen katsomatta pitäisi kyetä. Miehillä on vinoutuneiden sukupuolten valtarakenteiden ja yhteiskunnallisen työnjaon historian vuoksi paljon kiinniotettavaa.

Tässä on kyse ihan kylmistä faktoista, joita nykyinen outo talouspuheemme ei oikein tunnista. Latinan kielen sana oeconomia tarkoittaa kodinhoitoa, kodin asioiden järjestämistä. Se mitä nykyään sanomme taloudeksi on siihen päälle rakennettu. Silvia Federici kuvailee teoksessaan The Caliban and the Witch², kuinka rahatalouden synty ja nousu pikkuhiljaa erotti kotityöt muista töistä ja lopulta kotitöitä lakattiin pitämästä töinä. Ajatus siitä, että kotityöt eivät ole työtä on täysin absurdi.

Ajan viettäminen lasten kanssa, kodin puuhat, hoivaaminen, kasvattaminen, opettaminen ja asioiden pitäminen järjestyksessä ovat sitä todellista taloutta, vaikka sitä vähätellen nimitelläänkin kotitaloudeksi. Tätä en tarkoita pateettisena perheen ylistyksenä. Enkä tarkoita perheellä ydinperhettä vaan sitä, minkä nyt kukin perheekseen kokee. Yhteiskunnalliset vaatimukset isyyttä kohtaan ovat ristiriitaisia, joten niiden kanssa tasapainoileminen ei aina ole helppoa. Lopulta moratoriossa on kyse siitä, että voi edes hetken keskittyä siihen todella tärkeään.

Miksikö tämä asia pyörii mielessä? Luultavasti siksi, että koko muu perhe viettää parasta aikaa syyslomaa. Minä olen töissä.

Pasi Huttunen

1. Lilli Aini Rokkonen. Moratorio. Teoksessa Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen (toim.) Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118. Jyväskylän yliopisto 2015. Lisäksi on huomionarvoista lähdekritiikin kannalta, että Lilli Aini Rokkonen on lasteni äiti ja puolisoni.
2. Silvia Federici 2014. Caliban and the Witch. Women, The Body and the Primitive Accumulation. Autonomedia 2014.

Isyyteen sitoutumisen hyödyt

Petteri Eerolan ja Johanna Mykkäsen toimittamassa kirjassa Isän kokemus (s. 49-52) väitetään, että isän sitoutuminen vanhemmuuteen hyödyttää isää itseään, lasta, vanhempien parisuhdetta sekä koko yhteiskuntaa. Seuraavassa käyn väittämiä läpi peilaamalla niitä omiin kokemuksiin, joilla tunnetusti on niin vahva todistusvoima, että ne voivat joko vahvistaa tai viedä pohjan kaikelta mahdolliselta tutkimustiedolta.

Tutkijoiden ensimmäinen väite: Vanhemmuuteen sitoutunut isä on psyykkisesti kypsempi, tyytyväisempi elämään ja kärsii vähemmän psyykkisistä vaivoista kuin lapseton veljensä. Isyyteen sitoutuminen vähentää itsekeskeisyyttä, rikastaa tunne-elämää, kirkastaa miehen elämän merkityksiä ja lisää tyytyväisyyttä elämään.

Omat kokemukseni: Olen tyytyväinen elämääni enkä kärsi psyykkisistä vaivoista, vaikka välillä ottaa kyllä päähän, mutta en tiedä, missä määrin nämä liittyvät siihen, että minulla on viisi lasta. Itsekkyyden en ole huomannut vähentyneen, mutta tunne-elämää lapset rikastavat: he esimerkiksi onnistuvat aika ajoin penkomaan isästään esiin regressiivisen lapsen, kaksivuotias kaksivuotiaan, viisivuotias viisivuotiaan ja niin edelleen. Tietenkään myöskään rakkaudentunteita ja muita myönteisiä asioita ei käy kiistäminen.

Merkityksiä lapset ovat elämään tuoneet. Toki kaikki muutkin tärkeät ihmiset tuovat merkityksiä, mutta on omat lapset silti vähän eri juttu. Lukiovuosina ajankohtainen ”miks mä muuten oon täällä” on jäänyt täyden elämän alle. Ehkä se sieltä vielä joku päivä pomppaa. Lisäksi lapset edesauttavat terveitä elämäntapoja. Isä on vastuussa sokerin, suolan, omenoiden, kalanmaksaöljyn, makkaran, alkoholin, polkupyörän ja tennareiden käytöstään jossain määrin myös lapsille, sillä nämä ottavat hänestä mallia.

Isä katsokoon, mitä suuhunsa pistää

Tutkijoiden toinen väite: Isyyteen sitoutuminen lisää lapsen sosiaalista, emotionaalista ja kognitiivista kyvykkyyttä. Sitoutuneen isyyden vahvistama hyvä vuorovaikutussuhde vähentää lapsen tunne- ja käytöshäiriöitä kuten masennusta, levottomuutta, väkivaltaista käytöstä ja ahdistuneisuutta. Hyötyjä näkyy myös koulumenestyksessä: sitoutuneiden isien lapset ovat kielellisesti lahjakkaampia ja kouluttautuvat pidemmälle kuin sitoutumattomien isien lapset.

Omat kokemukseni: Lapset kyllä ovat kielellisesti lahjakkaita eikä heillä ole ainakaan kovin isoja tunne- tai käytöshäiriöitä. Tai ehkä asia pitäisi vielä varmistaa koulun kuraattorilta. Sosiaalinen, emotionaalinen ja kognitiivinen kyvykkyys taas liittyvät niin moneen muuhunkin asiaan, että en uskalla ottaa tästä ihan kaikkia pointseja itselleni.

Kysyin lapsilta, olisiko kiva, jos iskä olisi illat kotona, kuten on nykyisin laita, vai olisiko ehkä mukavampi niin, että iskä olisi töissä tai kapakassa iltamyöhään. Vallitseva tilanne kuulosti olevan hyvä asiaintila. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta löytyi sekä huonoa että hyvää: Huonoa olisi se, että jos iskä ei olisi kotona, me tehtäis enemmän tyhmyyksiä, analysoi 5 v. Isällä on siis lapsia hillitsevä vaikutus - tästä on muuten tutkimustakin. Toisaalta 11 v huomautti, että sittenpä iskä ei olisi illalla patistelemassa nukkumaan. Lapselle on kiistatta hyödyksi, jos hänellä on yhden turvallisen aikuisen sijasta kaksi, joiden puoleen hän voi kääntyä. En tiedä miksi, mutta tulee mieleen meillä melko useinkin toistuva keskustelu: 5 v huutaa äitiä ja kun vastaan ”mitä”, lapsi kertoo asiansa. Hänelle näyttää olevan yhdentekevää, kuunteleeko hänen asiansa isä vai äiti.

Tutkijoiden kolmas väite: Isyyteen sitoutuminen tuottaa jaettua vanhemmuutta, ja tukee isän ja äidin vanhemmuutta sekä vanhempien parisuhdetta. ”Se, kuinka kyvykäs isä mies itse ajattelee olevansa, riippuu ennen kaikkea lapsen äidin isyyteen liittyvistä asenteista ja uskomuksista. Äiti voi sekä vahvistaa että heikentää isyyteen sitoutumista”, sanovat tutkijat. Äiti voi toimia isyyden portinvartijana.

Omat kokemukseni: Isyyteen sitoutuminen on tuottanut jaettua vanhemmuutta, mikä on oikeastaan itsestään selvää. Se on myös vahvistanut sekä minun että vaimoni vanhemmuus-identiteettiä. Meillä portinvartija on edesauttanut sitoutumistani vanhemmuuteen esimerkiksi antamalla minulle tilaa opetella ja toteuttaa vanhempana olemista. Täydentäisin tutkijoiden näkemystä siten, että miehen sitoutuminen isyyteen hyödyttää lapsen äitiä myös vaikkapa siten, että hänen ei tarvitse huolehtia eikä ottaa vastuuta kaikesta.

Tutkijoiden neljäs väite: Isyyteen sitoutuminen on myös yhteiskunnallinen kysymys. On viitteitä siitä, että pitkällä aikavälillä miesten isyyteen sitoutuminen tuottaa taloudellista hyötyä koko yhteiskunnalle.

Sitoutunut isä tuo säästöjä

Omat kokemukseni tai oikeastaan päätelmäni: Isyyteen sitoutuminen vähentää monella tavalla eron riskiä. Hyvä parisuhde ja mielekäs elämä lisäävät hyvinvointia ja hyvinvoiva työntekijä tarvitsee vähemmän sairaslomaa ja on työssä tuottavampi kuin pahoinvoiva. Jos ero kuitenkin tulee, isyyteen sitoutuneen miehen suhde lapsiin jatkuu suuremmalla todennäköisyydellä kuin miehen, joka on osallistunut vain niukasti kodin askareisiin ja elämään. Isyyden jatkumisella puolestaan on merkittävä vaikutus miehen elämän laatuun ja -hallintaan. Suhteiden katkeamisella on kielteisiä vaikutuksia miehen elämänhallinnalle, mikä näkyy esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspuolella.

Lyhyesti sanottuna isyyteen sitoutumisesta on monenlaista hyötyä - kysymys on ainakin siitä, mikä on oikein, järkevää, taloudellista ja tasa-arvoista - joten asiaa kannattaisi edistää esimerkiksi tämäntyyppisillä keinoilla (ks. kissan häntä). Ja sanotaanpa vielä sekin, että lapsi saattaa voida hyvin, vaikka isää ei olisi mailla halmeilla, ja huonosti, vaikka isä olisi kotona aamusta iltaan.

Topi Linjama

Vieraskynä: Stara-isistä, sukupuolipetoksesta ja leipomisen välttämättömyydestä

"Asioiden hoitaminen tyylillä kuitenkin edellyttää, että leipomiselle on aina kyettävä raivaamaan riittävästi aikaa."

Tänään haen lapset koulun iltapäiväkerhosta ja päiväkodista tavallista aiemmin. Meidän pitää ehtiä leipomaan koulun myyjäisiin keskellä päivää, koska illalla minun täytyy ehtiä bänditreeneihin. Tutkimusartikkeli taas saa odottaa ensi viikkoon.

Perheellisen elämä – ainakin jos aikoo tehdä yhtään mitään muuta kuin olla perheellinen – on jatkuvaa säätämistä. Kalenteri täynnä lasten harrastuksia eikä oma suhteellisen sinkoileva elämäntapa mitenkään helpota tilannetta. Asioiden hoitaminen tyylillä kuitenkin edellyttää, että leipomiselle on aina kyettävä raivaamaan riittävästi aikaa.

En tarkoita nyt leipomisella pelkkää koulun myyjäisiin liittyvää yhteisöllisyyttä ja velvollisuuden tunnetta. Leipominen on nimittäin paradigmaattista yhdessä tekemistä. Siihen liittyy kaikki olennainen: lapsille tarjoiltu tasavertaisena tekemisen illuusio ja omat pienet vastuualueet, tavoitteellisuus ja lopputulos, sekä ihanteellisen mittainen toiminnan ja odotuksen aikajänne.

Parhaan lasten kanssa yhdessä tekemisen asemasta voi vakavasti kilpailla ainoastaan korttipelien maailma. Se on riemukasta. Sääntöjen ymmärtäminen ja taktiikan näkeminen sääntöjen alta on kehittyvän ihmismielen suuria iloja. (Korttipelistä kyllä puuttuu sotkemiselementti.)

Itse asiassa kun ajattelen lasten kanssa yhdessä tekemistä, huomaan lähes poikkeuksetta ajattelevani asioita, jotka tapahtuvat yhden ja saman keittiön pöydän ääressä. Oletan, että se on hyvä merkki. Olisin huolestuneempi, jos yhdessä tekemisestä tulisivat mieleen asiat, joihin liittyy pääsymaksu ja intensiivinen valokuvaaminen.

Se, mikä isyydessä vanhemmuuden erityisenä muotona on tyypillisesti ongelmallista, tulkitaan usein väärin. Tosiasia on, että isät ovat aina viettäneet aikaa lastensa kanssa. Kyse ei ole näiden hetkien olemattomuudesta vaan niiden luonteesta. Isät ovat olleet niitä, jotka saavat valita päältä osallistumisen tapansa: isille on tarjolla hienot ja erityiset hetket, jotka ovat supersiistejä ja joista otetaan paljon valokuvia. Isä on stara, joka tulee näyttämölle, kun se on valmis.

Kerron tähän väliin lapsuusmuiston. Lapsuudessani vanhemmillani oli selvä työnjako ruoanlaitossa. Äiti teki ruokaa kuutena päivänä viikossa ja isä yhtenä. Äidin ruoka oli aina samaa puuduttavan toisteista ja nopeasti kyhättyä bolognese-muunnelmaa. Se ei ollut kovin hyvää, koska äiti ei ollut mainittavan hyvä ruoanlaittaja. Isän ruoka taas oli mahtavaa. Isä teki ruokaa yleensä sunnuntaisin, ja panosti tuohon kiireettömään vapaapäivän keittiöpuuhasteluun. Me lapset olimme aina riemuissamme, kun kuulimme isän kokkaavan. Oikeastaan vasta aikuisisällä tulin ajatelleeksi, että tuo kuusi seitsemästä –työnjako ei ehkä ollut kovin reilu, ja niillä kuudella tylsän ruoan päivällä saattoi olla aika paljon tekemistä koko kotitalouden pystyssä pysymisen kanssa. Kotitalouden pystyssä pitämiseen vaan ei kuulunut kunnian ottaminen, toisin kuin hyvään ruokaan.

Muiston ydin ei ole siinä, että oma isäni olisi ollut jotenkin erityisen poissaoleva - luultavasti 1980-luvun kriteereillä aivan päinvastoin. Mutta se on jälkeenpäin ajatellen osuva kuvaus sukupuolijärjestelmästä. Me miehet olemme tottuneet ottamaan itsellemme oikeuden valita osallistumisemme ehdot niin, että voimme tulla paikalle kun jotain erityistä on tapahtumassa ja jättää puuduttavan ja toisteisen asioiden pystyssä pitämisen vähemmälle huomiolle.

Analyyttisemmin ottaen, tällä työnjaolla on kaksi peruspilaria: tylsät hetket ja varmistaminen.

Sikäli kun sellaiset vanhemmuuteen liitetyt hienot sanat kuten läsnäolo ja osallistuminen tarkoittavat mitään, ne tarkoittavat ennen kaikkea tylsiä hetkiä. Suurin osa elämästä on niin ikävystyttävää, että sen täytyy olla autenttista. Nämä hetket ovat pelkkää muistojen tilkettä, mutta kiintymys pohjimmiltaan rakentuu tällaisesta tilkkeestä. Nuoremman lapsen nukutus – monesko yö putkeen että kestää toista tuntia, miksi edes laskea? Rutiinipäivällinen, hampaanharjaus, onko läksyt tehty. En tiedä, minkälaisen jäljen lapsen ja vanhemman välille rutiinit jättävät, mutta tiedän, ettei niitä kukaan tule koskaan eksplisiittisesti muistelemaan.

Varmistaminen on tätäkin tärkeämpi asia. Asia on nimittäin niin, että sukupuolittunut työnjako ei pohjimmiltaan rakennu työnjaosta vaan vastuunjaosta. Kuulemma monissa perheissä tehdään tarkkaa listausta siitä, mitä kumpikin tekee. Tekeminen on kuitenkin vain pintakuorrutusta: on henkisesti paljon kuormittavampaa olla vastuussa – pitää asiat mielessä ja katsoa että ne tulevat tehdyksi. Tämä on useimmille ihmisille työelämästä hyvinkin tuttua, mutta kodin sfäärissä tämän tosiseikan väistämisestä on tullut rutiinia.

Vaikka tämän kirjoittaminen tuntuu syvästi epämukavalta, tiedän tässä asiassa olevani tyypillinen mies. Kyllähän minä teen, fifty-fifty ja enemmänkin, kun vaan kerrot mitä. Jos laittaisin exceliin lapsen päiväkotiin viennit, vaimoni jäisi kakkoseksi. Mutta jos olisi minun tehtäväni varmistaa, että lapsella on päiväkodissa kurahousut silloin kun niitä tarvitaan, tai että kavereiden synttäreille on hankittu lahjat, perheessä koettaisiin usein pettymyksen ja kiusaantuneisuuden hetkiä. (Sentään samaan hengenvetoon uskallan sanoa, että tylsistä hetkistä olen ottanut rehellisen osani.)

Sukupuolijärjestelmä on pohjimmiltaan petos. Elämme nuoruusvuotemme kollektiivisessa illuusiossa, jossa uskottelemme itsellemme, että sukupuoli ei juuri määrää toimintaamme tai sosiaalista todellisuuttamme. Sitten ihmiset saavat lapsia, ja petos paljastuu: naiset ja miehet muuttuvatkin yhtäkkiä jotenkin aivan eri ryhmiksi, jotka tekevät erilaisia asioita. Oletan tietysti, että sukupuolijärjestelmä on ollut naisille näkyvämpi koko ajan, mutta petoksen tuntu on silti todellinen. Aikoinaan kotihoidon tuella ollessani kävin kaikki harrasteet ja muut, mutta väärässä paikassa olemisen tunteesta en päässyt, en vaikka mammakahvilan poliittisesti korrekti virallinen nimi on tietysti perhekahvila. Muistan sen tunteen edelleen, ja se tuntuu epämukavalta. Onneksi oli lapsi seurana, muuten olisin tuntenut itseni yksinäiseksi.

Petoksesta eroon pääseminen on onneksi mahdollista. Kenenkään panos ei ole täydellinen, mutta ainakin pyrin leipomaan tarpeeksi. Uskon petoksen olevan ohi heti, kun pullantuoksuinen isä lakkaa olemasta hauska sanaleikki, jonka on tarkoitus naurattaa. Uskon myös vakaasti, että isyyden hienouden lisäksi pitäisi puhua enemmän myös isyyden tylsyydestä.

Teppo Eskelinen
Kirjoittaja on filosofi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja joensuulaislähtöinen Helsinkiin sijoittunut kahden lapsen isä

Vieraskynä: Suurperheen isän tiistai

Blogivieraamme, kahdeksan lapsen isä, kertoo lomapäivästään tiistaista.

7.00

Herätys! Tänä aamuna on vaimon vuoro nukkua vähän pitempään. Uni painaa silmää ja mielessä käy ajatus, että olisi lomapäivän voinut paremminkin aloittaa. Nousen kuitenkin ylös ja huomaan, että 9 v tekee edellisenä päivänä kesken jääneitä läksyjä. Myös 4 v, 5 v, 11 v ja 13 v ovat heränneet. Herätän vielä 6 v:n, joka tuhisee peittokäärön sisällä.

7.10

Jaan aamupalaa pienille. Yksi haluaa mysliä, toiselle kelpaa vain ruisleipä ja kolmas pyytää maustamatonta jogurttia rusinoilla. Isommat ottavat, mitä kukin tykkää. Itselleni kaadan kulhollisen mysliä ja pistän kahvinkeittimen puhisemaan. Myslin jälkeen kaadan puoli litraa kahvia mukiin ja katson päivän polttavimmat uutiset facebookista.

7.20

1,5v herää hyväntuulisena aamupalalle. Tyttö saa eteensä edellisiltana leivottua rieskaa ja tuttipulloon maitoa.

7.35

Seiskaluokkalainen (13 v) huutaa oven raosta ”heippa” ja lähtee pyöräilemään kouluun. Vastaan, mutta ovi kolahtaa jo ennen sitä. Myös kolmas- (9 v) ja viidesluokkalainen (11 v) lähtevät kouluun. Huolehdin, että onhan vaatetta riittävästi. Ulkona ei ole enää mikään lämmin aamuisin. ”On, on”, kuuluu vastaus. ”Heippa”, ja taas ovi kolahtaa.

7.45

Taksi hakee eskarilaisen (6 v) pihasta. Isommat kulkevat kyläkouluun kävellen tai pyörällä, eskarilaisen päiväkoti on kauempana.

7.50

5 v halailee aamupalapöydässä 1,5-vuotiasta ja kaataa samalla myslikipponsa lattialle. Minulla nousee puna poskille ja kerron painavin sanakääntein, kuinka pöydässä ollaan ja mitä siinä tehdään. Siivoan sotkut ja syöminen jatkuu.

8.00

Pienten aamupesu. Vaimo herää auttamaan pukemisessa. Yhdellä on sukat hukassa ja toinen etsii lenkkareita. Tässä vaiheessa tulee aamun ensimmäinen itku-potku-raivari. En ymmärrä, mitä 1,5 v haluaa. Onneksi 4 v pelastaa tilanteen ja molempia alkaa naurattaa. Kesken pukemisen muistan herättää neljäsluokkalaisen (10 v).

8.15

Pakkaan kolme nuorinta autoon ja lähden viemään lapsia (4 v ja 5 v) kerhoon. Sitten jatkan 1,5 v:n kanssa Prismaan. Pihalla muistan, että kauppa aukeaa vasta yhdeksältä. Teen uukkarin ja ajan S-marketille. 4,5 kg banaaneita, 4,5 kg omenoita, 4 kg jauhelihaa, 13 litraa maitoa ja niin edelleen. Onnettoman pienet kärryt täyttyvät nopeasti ja joudun laittamaan vessapaperi- ja talouspaperipaketit roikkumaan kahvan kulmiin. 176 €, kiitos! Kauppias kiittää, minä en. Pärjäisiköhän tällä kolme päivää? Ehkä, ehkä ei. Maitoa ja hedelmiä pitää ainakin käydä ostamassa ennen perjantaita.

9.30

Taas kotona. Huomaan, että 1,5 v:n pipo on jäänyt kauppaan. Kodinhoitohuoneessa on vastassa perheemme ikiliikkuja, pesukone. Toinen, tiskikone, hurisee keittiössä. Puran ostokset kaappeihin ja kuuntelen kuinka vaimoni kuivaa föönillä suihkun kosteita hiuksiaan vessassa. Otan kaupasta ostamani jauhelihapaketin ja teen pihvitaikinan. Pudottelen puulastalla taikinaa uunipellille ja taputtelen tasaisiksi pihveiksi. Perunat lohkon veneiksi ja levittelen pellille. Päälle vähän oliiviöljyä, suolaa ja paprikajauhetta.

10.05

Laitan ruoan uuniin ja tiskaan kulhot.

10.15

Vaimo lähtee hakemaan eskarilaista kesken päivän hammaslääkäriin. Minä istahdan sohvalle ja katselen, kun 1,5 v touhuaa muoviastioilla omia leikkejään. Talo on omituisen hiljainen.

10.30

Pesukone piippaa. Nostelen märät pyykit rumpuun. Uuden koneellisen saa vaimo laittaa, kun tulee takaisin kotiin.

Perhekuvassa kaikki kymmenen. Pienin rinkassa isän selässä.

10.45

Ruoka pois uunista. Ladon lohkoperunat ja pihvit savikulhoon ja laitan kannen päälle.

10.50

Nostan 1,5 v:n autoon ja lähden hakemaan kerholaisia kotiin.

11.15

Takaisin kotiin. Lapset leikkivät keittiössä. Kuorin muutaman porkkanan ja raastan ne. Sekaan vähän rusinoita ja ruoka on valmista. Nostelen lautasille pihvejä, pottuja ja raastetta. Ruoka uppoaa nälkäisiin suihin hiljaisuuden vallitessa.

11.45

Kaikki ovat syöneet. Nostan 1,5 v:n omaan sänkyyn päiväunille ja annan maitopullon. Itselleni keitän kupin espressoa. En ehdi kaataa kahvia kuppiin, kun huoneesta alkaa kuulua huutelua. Otan kahvin ja puhelimen ja menen istumaan lapsen viereen. Hörpin kahvia ja selailen puhelimella nettiä.

12.10

11 v tulee koulusta. 1,5 v pyörii edelleen sängyssä eikä aiokaan nukkua. Turhauttaa.

12.40

Vaimo tulee kotiin ja on hakenut kauppaan unohtuneen pipon. 1,5 v ei nukahda. Minä luovutan. Valvokoon.

13.00

Lähden kaupungille asioille. Pitäisi käydä pankissa avaamassa yksi tili ja käydä ostamassa autoon varaosia. Ei löydy osaa ensimmäisestä liikkeestä, ajan toiseen. Saan osan ja pääsen lopultakin kotiin.

14.25

Keitän kahvit ja syön vähän välipalaa. Pitkänä rehottava nurmikko odottaa leikkaajaansa ja lähden pihalle. Tunnin leikkaamisen jälkeen loppuu bensa. Leikkaaminen jää kesken. Jatkan ulkoilua lasten kanssa. 1,5 v esittelee, kuinka osaa hypätä pikku kannon päältä. 5 v kiipeää pihlajaan ja 4 v yrittää samaa perässä.

16.30

Viimeinenkin koululainen tulee kotiin. Menemme pienten kanssa sisälle. Vaimo on kantanut vintiltä viisi säkillistä talvivaatteita ja -kenkiä alas ja lajittelee niitä. Montakohan haalaria ja kenkäparia pitää ostaa ennen talvea? Näyttäisi siltä, että aika monta. Nuorempi saa isosiskon edellistalven haalarin ja kengät. Isosiskolle pitää ostaa suuremmat.

17.00

Ruokaa. Jääkaapista kaivellaan edellisen päivän hernekeittoa ja lämmitetään sitä. Kaikki kymmenen paikkaa pöydässä täyttyvät ja puheen sorina täyttää keittiön.

17.40

11 v ja 10 v lähtevät partioon. Onneksi se on kyläkoululla eikä kyydistä tarvitse huolehtia.

17.45

Lähden seiskaluokkalaisen vanhempainiltaan. Siellä kerrotaan kuinka tärkeää on huolehtia lasten läksyistä ja kysellä enkun sanoja. Missähän välissä ehtisin kaikilta kysellä? No, onneksi niitä ei jokaiselta tarvitse kysellä joka päivä.

20.05

Kotona taas. Vaimo on syöttänyt lapsille iltapalan ja laittanut pienet sänkyihin. Ensimmäinen on jo nukahtanut. Kaksi isompaa tekee vielä läksyjä keittiössä.

21.10

9 v pyytää istumaan huoneeseen. Kysyn, onko jotain huolia. Ei, mutta on tärkeää, että isi istuu vähän aikaa vieressä.

22.15

Viimeisetkin koululaiset menevät nukkumaan. Lopultakin on aikaa ottaa pöytälaatikosta uusin Tex Willer ja mennä lukemaan omaan sänkyyn.

Talo on hiljainen. Vain kuivausrumpu ja tiskikone hurisevat.

Asko Ristolainen

Kirjoittaja on 34-vuotias kahdeksan lapsen isä, joka tekee kolmivuorotyön lisäksi neljättä vuoroa kotona. Kaiken liikenevän vapaa-ajan hän käyttää liikkuen luonnossa yksin tai perheen kanssa. Askon luontoretkille pääsee mukaan seuraamalla hänen blogiaan.