Ydinperheisyyden kauheus ja kauneus

Kartoitin keskiluokkaistuvan ydinperhe-elämäni heikkouksia, vahvuuksia, uhkia ja mahdollisuuksia.

HEIKKOUDET

Tavaroiden pakkaaminen reissua varten
Kun talossa on monta ihmistä laittamassa tavaroitaan eri paikkoihin ja ne pitäisi yhtäkkiä nopeasti löytää pakattavaksi jotain matkaa varten, eivät ne tietenkään koskaan ole siellä, mistä niitä etsii. Eivät koskaan. Lapsillani on valtava määrä alusvaatteita, mutta jostain syystä niitä ei koskaan löydy mistään jos pitäisi pakata muutamat vaihtopikkarit mukaan reissuun.

Lähteminen jonnekin
Se kaaos. Asioiden vääjäämätön liukuminen käsistä. Pakkaamisen helvetillisys jo käsiteltiin, mutta ei siinä suinkaan kaikki. Kun tulee aika lähteä, taantuvat lapset viisi vuotta ikäistään nuoremmiksi ja ne kaikkein käsittämättömimmät toheloinnit ja huonoimmat vitsit ja aikaavievimmät asiat, jotka on tehtävä juuri sillä hetkellä muistuvat mieleen juuri silloin.

Toisten jälkien korjaaminen
Omien sotkujen siivoaminen ei haittaa, mutta vaikka joskus on ihan perusteltua jättää niitä myös toisen siivottavaksi, liittyy siihen lähes aina omanlaisensa turhautuminen. Muiden jälkiä on inhottava siivota, vaikka miten vakuuttelisi itselleen, että ei siinä mitään. Ja kun talossa on lapsia, on muiden jälkiä aina hyvin paljon siivottavana. Se juusto on aina pöydällä vielä tunti sen jälkeen kun kasivee on käynyt laittamassa välipalaa.

VAHVUUDET

Ruoanlaitto
Olen elävä todiste siitä, että ei tarvitse olla erityisen hyvä kokki nauttiakseen ruoanlaitosta. Se konkreettinen käsillä tekeminen ja työnsä tuloksen näkeminen, haistaminen ja maistaminen saman tien on kenties helpoin tapa päästä nopeasti flow-tilaan.

Pyykkien laittaminen
Pyykkien laittaminen on niin kevyttä, vaivatonta ja yksinkertaista puuhaa, että se jättää tilaa ajatuksille tai muulle oheistekemiselle. Iso korillinen puhtaita pyykkejä tarkoittaa hetkeä podcastin, radio-ohjelman, telkkariohjelman tai musiikin kuuntelemiseen ilman sitä lapsiperheen arjesta useimmille tuttua huonoa omaatuntoa, joka sellaisesta seuraa jos samalla ei tee mitään "hyödyllistä". Lisäetuna tulevat vielä puhtaiden kankaiden tuoksut.

Uunin lämmittäminen
Tulen sytyttäminen leivinuuniin tuottaa sellaisen, jollakin tapaa niin primitiivisen ilon tunteen, että siihen ei kyllästy. Samalla uunin polttaminen sitoo siihen paikkaan määräajaksi, mutta ei vaadi suurta vaivaa. Muutaman tunnin ajan on pysyttävä sen tulisijan lähellä ja lisättävä välillä, joten se avaa omanlaisensa pakotetun rauhoittumisen ajan.

UHAT

Tunaroivat lapset
"Ei, älä laita sitä sinne!" "Älä jätä sitä siihen!" "Laita se jääkaappiin!" "Jos lähdet kouluun, kannattaisiko ottaa mukaan reppu!?" "Ei, et voi lähteä kello kahdeksan aikaan arkipäivänä kolmen kilometrin päähän gymille!" "Katso autot, ennen kuin ylität tien!"
Pienet ja vähän isommatkin lapset ovat uskomattomia tunareita. Elämisen taidot ovat vielä hyvin vajaat ja vaikka asian tietää, niin on vaikea olla turhautumatta monta kertaa päivässä.

Arki tappaa parisuhteen
Kun on ollut päivän töissä, ja toiset viisi tuntia pyörittänyt kotia, harrastuksia ja ties mitä, ei välttämättä enää kymmenen aikaan illalla jaksa romanttisesti vikitellä puolisoa haureus mielessään. Kumpikaan ei kovin usein jaksa tehdä aloitetta, joten mitään ei kovin usein tapahdu. Ja kyse ei ole pelkästään seksistä. Arkiseen, puuduttavaan rytmiin jumahtaminen syö helposti leijonanosan elämänilosta, jos asialle ei tietoisesti tee jotain.

Keskiluokkainen ydinperhe -ahdistus
Kaksi lasta, lemmikit, talo ja auto, ylemmät korkeakoulututkinnot, työt asiantuntijahommissa, prekaari tilanne kuten kaikilla nykyään, mutta pärjätään, lomareissu kesällä ja talvilomalla ehkä kylpylään, pojat sählykerhossa. Ulkoisesti vaikutamme ihan tavalliselta, toimeentulevalta keskiluokkaiselta ydinperheeltä. Kauhea ajatus, että ehkä olemme sellainen.

MAHDOLLISUUDET

Perheen tarjoama välitön läheisyys ja rakkaus
Parhaimmillaan perhe-elämä tuottaa pakahduttavia onnentunteita. Eikä se pahimmillaankaan ole missään vaiheessa ollut niin paha, että siitä oikeasti haluaisi pois.

Ilo lasten kasvamisesta ja kehittymisestä
Lasten hoivaaminen ja opastaminen on uuvuttavaa, joskus stressaavaa ja usein runsasta univelkaa aiheuttavaa hommaa, mutta toisaalta se on myös loputtoman mielenkiintoista. Lapset eivät lakkaa yllättämästä ja osa niistä yllätyksistä on myös suloisia, mukavia ja pakahduttavia.

Sitten kun -asiat voivat oikeasti toteutua
Pää pursuilee usein kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia, joista kaikki eivät toteudu ikinä, mutta osa kyllä. Kun välillä pysähtyy katsomaan taaksepäin, huomaa, että hämmentävän moni kaukainen haave tai sumuinen unelma on totta tässä ja nyt.

Pasi Huttunen

Päivä, jona isä oli erityisen kärttyinen

Minä ja isä lentoasemalla

Meidän isä on todella vähäpuheinen aamulla. Sen hiukset on hassusti ja sillä on suussa purentakiskot. Isä menee aamupesulle kanssani peskariin. Hän pitää kädestäni kiinni, etten karkaisi kesken hampaidenpesun. Isä sanoo, että minun perässä on todella rasittavaa juosta. Isä rentoutuu, kun saa pari kuppia kahvia koneeseen.

Eräänä aamuna Isä käyttäytyi erikoisesti. Säntäili sinne tänne ja tuntui hätääntyneeltä. Hän hermostui minulle ja siskolleni ainakin kymmenen kertaa aamupalan aikana. Eikä me tehty mitään erityistä. Aamukahvikaan ei purrut.

Minulle aamu oli tuiki tavallinen. Joku niistä päivistä, jona äitini oli lähtenyt töihin ja isosiskoni haettiin naapurin autolla kerhoon. Isälläni on tapana imuroida siskon kerhopäivinä. Hyörin ja pyörin tavalliseen tapaani isän jaloissa. Leikin imurilla ja pöllyytin hiuksia imurin poistoilmavirrassa. Isäni stressi alkoi rasittaa minua ja aloin tehdä kiusaa. Sammutin imurin. Isä laittoi imurin käyntiin ja minä taas sammutin sen. Sama kuvio toistui ainakin sata kertaa. Isä alkoi suojata imurin virtakatkaisinta siirtymällä eteeni. Oli hauskaa katsella isän tanssia imurin ympärillä, kun tein äkkinäisiä hyökkäyksiä. Isä näytti tukijalan varassa pyörivältä koripalloilijalta. Olin liian vikkelä ja lopulta isä lopetti imuroinnin. Hän sähisi huultensa välistä jotakin, mitä en kuullut kunnolla. Isän kasvot näyttivät punaisilta ja hänellä oli hassu ilme.

Meille oli jo edellisenä päivänä ilmestynyt eteiseen iso ja musta matkalaukku. Siinä oli pienet pyörät alla ja nappia painamalla sen kahva venyi. Isä aukaisi pitkän vetoketjun ja laukku halkesi kahtia. Isä alkoi kasata vaatteita laatikkoon. Halusin kokeilla laukkua, joten siirsin kaikki vaatteet laukusta lattialle ja kömmin sisään. Leikin koirtanpentua ja vähän aikaa kissaa, kunnes isä tuli uuden vaatekasan kanssa. Leikki laukun kanssa loppui siihen.

Sisko haettiin kerhosta, söimme makaronimössöä ja kohta istuimme jo autossa. Iso laukku oli kyydissä ja mä en ollut malttanut nukkua päiväunia. Isä soitti äidille ja kuulosti tosi kiukkuiselta. Sitä harmitti tosi monet asiat. Puhelun aikana me kiljuimme siskon kanssa takapenkillä niin kovaa kuin osattiin ja nauroimme päälle. Vedin siskoa hiuksista, koska halusin nähdä isän hassun ilmeen. Yllättäen isä antoi meille muumitikkarit. Imimme niitä hiljaa loppumatkan. Isä kuunteli radiota, eikä kukaan sanonut sanaakaan.

Olimme perillä ja jätimme auton isolle parkkipaikalle. Autoja oli paljon joka puolella. Isä sanoi, että saavuimme lentoasemalle. Äiti oli vastassa meitä. Hän oli tullut suoraa töistä ja näytti jotenkin erityisen tyylikkäältä.

Lentoasema oli ihana paikka. Lähdin heti juoksemaan ja tutkimaan paikkoja. Tilaa oli älyttömästi. Lentoasemalla oli liukuportaita ja tasaista. Minulle oli otettu siniset Briot mukaan, jotta minut voitaisiin kahlita niihin. Isä alkoi kammeta minua vaunuihin, mutta vedin itseni levyksi, kiermurtelin ja huusin täyttä kurkkua. Isä antoi periksi, koska ei halunnut herättää liikaa huomiota. Sain taas juosta vapaana ja isä seurasi kuin varjo perässä.

Olen tosi hyvä rimpuilemaan. Isä vertaakin minua painija Petra Olliin. Isä sanoi, että meidän täytyy edetä nopeasti. Lentokone lähtee ja myöhästymme. Isä käyttää usein samaa huijausta. On muka lähtevinään ja sanoo heippaa. En mene vanhanaikaiseen. Ei se minua jätä yksin, ei se uskalla eikä halua jättää. Lutunen vässykkäisä.

Äiti kertoi, että olemme lähdössä Sveitsiin tapaamaan siskon kummitätiä ja hänen perhettään. Äiti osti meille karkkia, mutta niitä sai syödä vasta lentokoneessa. Isä halasi ja pusutti minua. Pyysi anteeksi äreyttä ja äksyilyä. Tässä sitä taas ollaan, sillä aika usein käy näin. Isää taisi jännittää lentoasema ja Sveitsi, vaikka minun mielestäni ainakaan lentoasema ei ole yhtään pelottava.

Kukahan se Sveitsi on?

Antti Kanto

Kuvitteellinen kirjoittaja on kohta kaksivuotias tyttö. Hänen päätyönään on monenlaisiin asioihin tutustuminen, vipujen vääntely ja nappien painelu. Hän siirtelee mielellään tuoleja ja nousee eri tasoille. Tytöllä on kantava ääni, jota hän osaa käyttää tarpeen tullen. Hän on myös hyvin voimakas.