Maanantai
Topi Linjama
topilinTopi Linjama on viiden lapsen isä, joka on ollut isätyöntekijänä Pelastakaa Lapsilla Joensuussa. Blogimerkintöjen materiaalin hän ammentaa näistä kahdesta roolista. Topin vuonna 2014 tekemän isä- ja miestyön kartoituksen tuloksista voi lukea täältä. Isämies elämässä -hanke on ESR-rahoitteinen ja kesti vuodet 2015-17.
Tiistai
Heikki Nenonen
nenoheikkiHeikki on puolihuolimaton perheenisä Tuusulasta. Ei mikään suorittaja, enemmänkin syventyjä. Urheilun sekakäyttäjä ja innokas lukija. Neljä lasta ja papin virka Keravalla pitävät arjen realiteeteissa kiinni.
Keskiviikko
![]() |
Kuva: Terhi Hytönen |
Pasi Huttunen
paspahPasi Huttunen on joensuulainen toimittaja. Sivuhomminaan hän tutkii kuinka isyyttä nyky-yhteiskunnassa tuotetaan ja kuinka kahleistaan voisi päästä. Perheeseen kuuluu avovaimo, kaksi lasta sekä kaksi kissaa.
Torstai
Antti Kanto
anjokantoAntti Kanto on luokanopettaja Nurmijärveltä. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi tyttöä. Antti on aloitteleva basisti bändissä Lost life seekers.
Otto Kallioranta
OttoOtto Kallioranta on jokelalainen äidinkielenopettaja ja kolmen lapsen isä. Hän käy jatkuvaa taistelua hengen ja ruumiin velttoutta vastaan.
Perjantai
Vesa Liminka
vlVesa Liminka on joensuulainen kolmen lapsen isä, joka työskentelee päivisin kirjastossa ja haaveilee öisin sulkapallokuninkaan tittelistä.
Lauantai
Antti Pitkäjärvi
apkuvaAntti Pitkäjärvi on joensuulainen sairaanhoitaja ja valokuvaaja. Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta. Aikaa kuluu valokuvauksen lisäksi suunnistaessa, joskus voin olla ikuistamassa Kerubissa keikkoja kuvaustöiden parissa.
Lapselliset miehet evp
Jussi Hyvärinen
Jussi HJussi Hyvärinen on Itä-Suomen yliopiston kirjastossa työskentelevä venäläisen kirjallisuuden jatko-opiskelija ja kahden lapsen isä. Kiinnostuksen kohteita isyys kirjallisuudessa ja elävässä elämässä.