Miehen ja isän yhtäläisyyksistä sekä eroavaisuuksista

Armeija tekee kuulemma pojista miehiä, mutta lapsi tekee miehestä isän.

Mies ja isä ovat kaksi eri tyyppiä, vaikka heissä toki on yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat rohkeita ja vahvoja, mies omasta mielestään, isä nelivuotiaan pojan mielestä. Molemmat tarvitsevat tehokkaan auton, mies siksi, koska sillä pääsee kovaa, isä siksi, koska se on turvallinen. Mutta miehen auto on kaksi-, isän seitsenpaikkainen.

Tex Willer on mies.

Vauvapalstan kirjoittaja kuvailee miestä näin: hänellä on suora kroppa ja hän katsoo kohti eikä pälyile kulmien alta sivuun. Hän "juttelee kuuluvalla äänellä, eikä sano koskaan hui!" Ei isäkään pälyile, vaikka ikänäkö vähän vaivaisi, mutta istumatyössä isän ryhti on lysähtänyt tutusti.

Mies pitää partaa, koska se on niin pahuksen komea. Isällä on parta, koska hän ei jaksa ajaa sitä. Mies käyttää partavettä tehdäkseen naisiin vaikutuksen, isä suihkuttaa dödöä peittääkseen hienhajun. Mies ei itke, ja vaikeaa se on isällekin.

Valto Tuunanen on isä.

Eroavaisuuksiakin on. Miehen suonissa adrenaliini ja testosteroni kuohuu kuin Kiutaköngäs, mutta isän veressä oksitosiini virtailee leppoisasti kuin Loimijoki. Miehekkyyteen kuuluu uhoa, taistelua ja aseiden kalinaa, isällisyyteen neuvomista, sovittelua ja nenänniistoa. Mies hakee äärimmäisiä elämyksiä, isä kaipaa taukoa äärimmäisiin elämyksiin. Mies hyppää benji-hypyn, isä marjaretkellä ojan yli.

Yksi olennainen ero on se, että miehelle elämä on peli tai satu, mutta isälle totta. Niinpä mies voi ratsastaa pelastamaan prinsessan, jota ilkeä lohikäärme pitää vankinaan, mutta isä pelastaa tyttärensä viemällä hämähäkin ulos olohuoneesta.

Tosimies Yrjö vapauttaa prinsessa Cleolindan. Tähän ei iskät pysty! Rogier van der Weyden, 1400-luku.

Isä kantaa vastuuta ja miettii, mistä rahat viemäriremonttiin, mutta mies pohtii, että mahtaakohan olla varattu se blondi, jonka rintsikat kuulsivat valkoisen paidan läpi. Mies valvoo kavereiden kanssa aamuviiteen, koska maailma on kesken, isä, koska lapsella on korva kipeä.

Mies on maanpäällinen olento, isä on nostettu myös taivaaseen. Mies väittää pärjäävänsä yksin ja valloittaa Kebnekaisen. Isä myöntää kaipaavansa lapsiaan ja valloittaa heidän kanssaan terijoensalavaa kasvavan kukkulan leikkipuiston takana.

Isä voittaa kuitenkin loppupelissä miehet.

Isä suojelee lasta estämällä häntä hengaamasta kaupungilla kahdeksan jälkeen, mies suojelee naista kiskaisemalla humalassa toista humalaista miestä pubissa turpaan. 

Topi Linjama

Miehet, emansipoitukaa!

Äitimyytin käsitys vanhemmista: Äitiydessä kaikki, mikä on pois täydellisyydestä, on huonoutta ja miinusta. Isyydessä kaikki, mikä ylittää nollan, on hyvää ja plussaa. Äidin tulee olla täydellinen ollakseen hyvä, mutta isä on hyvä, jos hän tekee tai yrittää tehdä edes jotakin.

Huono äiti ja hyvä isä äitimyytin mukaan.

Vanhempiin kohdistuu monenlaista odotusta ja sosiaalista painetta. Näyttää siltä, että äidit imevät ympäristöstään äitiyteen liittyviä signaaleja paljon herkemmin kuin isät isyyteen liittyviä. Kestovaipat, tutin käyttö, rokotukset, ruokavalio, lapsen vakuutukset tai päiväkotiin laittaminen, rintaruokinnasta vieroittaminen, oikeanlaisen vaatetuksen valinta tai melkein mikä tahansa vanhemmuuteen liittyvä aihe saa uskonnolliset mittasuhteet huomattavasti helpommin äitien kuin isien puheenparressa. Toisinaan tuntuu – vain hieman kärjistäen – siltä, että on olemassa vain yksi oikea äitinä olemisen tapa, äitiysuskonto, josta kiinni pitämällä äiti ja lapsi pelastuvat.

Varsinkin ensimmäisen lapsen saaneet nuoret äidit peittävät epävarmuuttaan vanhempana turvautumalla tiukkoihin periaatteisiin. Joskus tekisi ihan mieli laskea käsi tällaisen äidin olkapäälle ja sanoa, että ”oot kuule ihan riittävä ja hyvä just tollasena, rentoudu ja ota vaikka kuppi kahvia”.

Väitän, ettei kovin pitkälle vietyä ainoaa oikeaa vanhemmuuden tapaa ei voi olla. Syy on yksinkertaisesti se, että lapsi tarvitsee hyvään kasvuun aika yksinkertaisia juttuja. Kuten ruokaa, unta, lämpöä, vaatteita. Rakkautta ja rajoja. Jari Sinkkonen sanoo lapsen tarvitsevan äidin ja isän, hyvät tavat, suvun ja juuret – sekä tunteen siitä, että häntä rakastetaan varauksettomasti, ilman odotuksia suorituksista.

Sivumennen sanoen myös me aikuiset kaipaamme tunnetta varauksettomasta rakkaudesta. Harva asia on yhtä eheyttävää, kuin tunne siitä, että on juuri tällaisena hyvä ja rakastettu. Toiseen kohdistuvaa ehdollista, suorituksiin perustuvaa myönteistä huomiota ei mielestäni pitäisi sanoa rakkaudeksi ensinkään.

Mistä sukupuolten välinen ero odotuksissa ja paineissa sitten johtuu? Kenties kysymys liittyy siihen, että äitiys haukkaa naisen identiteetistä isomman siivun kuin isyys miehen. Äitiys yhdistää naisia vahvemmin kuin isyys miehiä. Sen voi huomata nopeasti vaikka vilkaisemalla vauvalehtien keskusteluita.

Naisten itsensä ohella miehet ovat vastuussa niistä taakoista, joita äitien niskaan on kasautunut. Monet miehet odottavat naisilta mahdottomia: naisen täytyisi samaan aikaan hoitaa lasta kotona ja tehdä uraa, hänen pitäisi pitää koti tiptop-kunnossa ja olla missivartaloinen rakastaja. Tunnistan myös itsessäni näitä oireita: meillä vaimo on se, joka ei siivoa yhteistä työhuonettamme ja joka unohtaa lasten hammaslääkärikäynnit, koska mies, siis minä, katsoo jollakin oudolla logiikalla niiden kuuluvan vaimon tehtäviin...

Naiset emansipoituivat 60-luvulla kodin ulkopuolella. Emansipaatio on vielä kesken, sillä sen lisäksi, että naisten odotetaan olevan täysipainoisesti työmarkkinoilla, he joutuvat liian usein kantamaan vastuun kodista ja hoivasta. 2010-luvulla miesten olisi aika emansipoitua keittiössä ja lastenhuoneessa alaikäisestä avustavasta isästä täysi-ikäiseksi vanhemmaksi, joka kykenee paitsi tekemään kotitöitä, myös kantamaan vastuuta. Siitä on monia hyötyjä lapsille, lasten äidille, miehelle itselleen ja koko yhteiskunnalle.

Kun naisia alkoi tulla työelämään, miehet katsoivat heidän olevan miehiä huonompia poliitikkoja, pankinjohtajia, autonkuljettajia ja insinöörejä. Naisiin ei oltu totuttu, ja kenties naiset tekivät asiat eri tavoin. Samalla tavalla naiset katsovat miesten monesti olevan heitä huonompia kasvattajia ja kodinhoitajia. Mies pukee lapset miten sattuu eikä älyä imuroida kaikkia koloja.

Jos miehet ottaisivat rohkeasti roolia kodin ja lasten elämässä, naisten taakka pienenisi. Jos naiset antaisivat odotusten ja paineiden valua harteiltaan kuin – kuten sanonta kuuluu – veden hanhen selästä, heidän elämänsä helpottuisi. Siispä miehet, emansipoitukaa! Ottakaa lempeän päättäväisesti puolet vastuista ja kotitöistä! Ja naiset, hellittäkää, laskekaa rimaa, antakaa miehille mahdollisuuksia! Ja älkääkä vain unohtako, että olette ihania!

Topi Linjama