Vieraskynä: Kurahousut

Saksan sanaston kertaus, ruotsin haltuunotto. Reipasta kuntoilua säännöllisesti ja museokortin heavyuser käyttöä vähintään viikoittain. Vakioruokalistojen laadinta ja kaappien perkaus. Noin niin kuin aluksi ja muun muassa.

Kun isä jää vajaan parinkymmenen vuoden yrittämisen ja toimitusjohtajuuden jälkeen vuodeksi kotiin, ovat koti-isyydelle asetetut henkilökohtaiset tavoitteet korkealla. Hei, kuinka vaikeaa lasten kanssa kotona oleminen muka voi olla? Pystyväthän siihen kymmenet tuhannet naiset ja miehet vuosittain. Ihan ilman esimieskokemusta ja toimitusjohtajamaista asioiden junailukykyä.

Siinä missä humalaista myyntimiesporukkaa pikkujoulujen jatkoilla voi uhkailla pikaisella työsuhteen päättämisellä viestin perillemenoa vauhdittaakseen, kaksivuotiaalle uhmakautiselle kurahaalarit eivät mene jalkaan yhtään sen nopeammin, vaikka uhkaisit millä. Lahjomista ei kannata tietyssä mielentilassa edes yrittääkään. On vain opittava varaamaan riittävästi aikaa.

Lapsiperhearjessa vartti ei ole mitään, tunnista muodostuu lyhyin ajan yksikkö. Pikkuveijarit eivät ymmärrä kiireestä muuta kuin sen, että jos iskällä on kiire, se antaa paremman tekosyyn kirmata ihan päinvastaiseen suuntaan ja mahdollisimman lujaa. Piiloutuminenkin on kaikkein hauskinta silloin, kun epätoivoinen isä hokee kiirettä toistolla. Kuten eläkeläisillä, koti-isän päivät ovat pitkiä, mutta tilanteet ja viikot nopeita.
Jos jotakin erinomaista kokoushuoneita, takseja ja lentokoneita sisältäneeseen työelämään verrattuna löytää lapsiperhearjesta niin sen, että raitista ilmaa piisaa. Enemmän kuin aikaisemmalla aikuisiällä yhteensä. Sisällä kärsii kaikkien osapuolien mielenterveys, ulkona huutokin menettää osan terästään. Sinne siis, säästä riippumatta ja likaa pelkäämättä.

Mikäli Suomen vallitseva ilmastotyyppi ei olisi ollut viimeisen kymmenen kuukauden aikana pääsääntöisesti marraskuu, sanalla ’kurahousut’ ei olisi kansanmurhan kaltaista negatiivista kaikua. Onneksi vapun jälkeen yhdistelmä fleeceasu ja kurahousut kuuluvat, toivottavasti, vähemmän jokapäiväiseen asustejumppaan.
Kesä kun on koti-isäelämän parasta aikaa.

Kim Väisänen
kirjoittaja on start-up sijoittaja ja koti-isä

Vieraskynä: Mitä isyys on tuonut mukanaan?

Esikoispoikamme täytti muutama viikko sitten huikeat kaksi kuukautta ja nyt olemme saaneet viettää yhdessä ensimmäistä pääsiäistä pojan kanssa. Muutaman vuoden kuluttua pääsemme istuttamaan yhdessä ensimmäiset rai-ruohot ja kisaamaan kumpi kasaa nopeammin suklaamunien yllätyslelut. Tänä vuonna jouduin vielä uhrautumaan ja hoitamaan suklaamunien tuhoamisen yksin. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut paljon kaikenlaista tapahtumaa. Kirjoitin jokin aika sitten postauksen, jossa kerroin tuntemuksiani ensimmäisten neljän viikon ajalta.

Nyt kun mittariin on tullut vielä vähän yli kuukausi lisää, tunnen itseni eräänlaiseksi voittajaksi. Koen jo sulautuneeni lapsiperheen arkeen ja tietynlaiset rutiinit (esim. lapsen nukuttaminen) ovat pikkuhiljaa muotoutuneet.

Lapsen odotukseen mahtui monenlaisia seikkailuja raskauskuvauksesta aina väittelyihin lapsen nimeämisestä. Kun H-hetki vihdoin koitti ja tuli lähtö synnärille, fiilikset olivat odottavat, mutta jännittyneet. Sairaala-aika oli myös mielenkiintoinen seikkailu, joka tuntui hieman jopa minilomalta. Nämä kokemukset kasvattivat ja valmistivat minua tulevaan koitokseen isänä.

Käsitys oman ajan rajallisuudesta on konkretisoitunut minulle aika selkeästi. Elin kuvitelmissa, että voisin jatkaa omia harrastuksiani normaalisti lapsenhoidon ohella. On kuitenkin tullut huomattua, että töiden jälkeen ilta on kovin lyhyt ja väsymys alkaa painamaan melko nopeasti. Haluan olla niin vaimon kuin pojankin kanssa, mutta on myös kiva välillä syventyä omiin juttuihin.

On ollut jännä myös huomata miten ajantaju hämärtyy niin minulla kuin vaimolla. Viikot menevät ja päivät vaihtuvat. Istuimme eräänä iltana television ääreen katsoaksemme lempisarjaamme Quanticoa. Kello tuli yhdeksän ja iltapalat oli tehty valmiiksi, jotta voimme syödä ne siinä samalla ohjelmaa katsoen. Sitten ruutuun tulee tieto seuraavasta ohjelmasta, joka on aivan muuta kuin Quantico. Tässä vaiheessa mieleeni muistui, että tänään olikin jo torstai. Mihin keskiviikko katosi?

Musiikki on ollut pitkäaikainen harrastukseni, mutta viime aikoina olen joutunut hieman tinkimään tästä huvista. Aikaisemmin saatoin istua tietokoneen ääressä tuntitolkulla ja säveltää musiikkia, tai soittaa viikonloppuisin pianoa lähes koko päivän. Onneksi on vielä muutama bändihomma vireillä, niin saan purkaa musiikkivajetta. Odotan jo innolla pojan kasvavan sen verran, että voin alkaa siirtämään näitä musiikillisia oppeja hänelle. Meistä tulee vielä vuosisadan Isä-Poika bändi, LattePappa & the Boy(s). Mikäli poika ei innostu musiikista, niin toivottavasti edes autoradasta.

Nyt isänä olen päässyt tutustumaan vauvanvaatteisiin sekä perehtymän erilaisiin pulmiin rintapumpun kasaamisesta lähtien. En olisi osannut kuvitella, että pojan herätessä aamu viideltä olen itsekin melko pirteä. Herätykseen olisi vielä tunti aikaa, mutta meneehän se pojan kanssa jutustellessa. Jutun taso on kyllä vielä "gii, guu, kukkuu" -tasolla. Unet ovat muutenkin jääneet vähän katkonaisiksi, mutta onneksi kahvia riittää. Elättelen toivoa, että lapsen yöheräämiset joskus loppuvat.

Voin todeta, että olemme vaimoni kanssa erittäin onnellisia vaikka arki on nyt hieman erilaista kuin ennen. Kaikista tärkeintä on kuitenkin oma suhtautuminen ja asenne perheenlisäystä kohtaan. Siitä osaa nauttia tai sitten ei, päätä itse.

Ai niin… Joskus luovuus kumpuaa vauva-arjesta ja syntyy tällaisia huumorivideoita. Ajattelin antaa vaunuesittelyyn hieman miehistä näkökulmaa :)

Juho Kokki
Kirjoittaja pitää LattePappa-blogia