Mikä sitä miestä oikein vetää?

Tuossa päivänä muutamana ihmettelin, mikä on kun kaikki niin hapottaa. Tuntui että voisin monistaa itseni ja laittaa toisen Heikin tekemään kaikkia Heikki-velvoitteita sillä aikaa, kun itse otan tirsat. Pirteänä heräisin sitten lukemaan lapsille iltasatua ja lempeästi komentaisin sänkyihin. Kloonitekniikan kehittymistä odotellessa keräsin listan asioista ja ihmisistä, jotka vetävät minua eri suuntiin ja haluavat minusta osan. Ihan vain tajutakseni tilanteeni ja sääliäkseni vähän itseäni

Jos sattuu elämään ruuhkavuosia, jossa perheeseen kuuluu lapsia ikähaitarilla päivähoito ja teini-ikä, lista on melkoinen! Tässä listatut vetotekijät visualisoituna, keskellä itse vedettävä:

Kuvan henkilö on vetovoimainen ja joskus vetovoimaton.

Ennen oli paremmin! Kyllä ei ollut niin paljoa kaiken maailman vetosuuntia. Ensinnäkään harrastuksia ei oltu keksitty. Eikä autoja, autolainoja, rikkoutuneita jarrusatuloita tai merkkihuoltoja. Tasa-arvoakaan ei oltu keksitty: mies sai rauhassa keskittyä elannon hankkimiseen ja perheen päänä patsasteluun. Ei siinä paljon varailtu lapsen neuvolakäyntejä (Pahus, taas jäänyt roikkumaan pojan neuvolatarkastus, lupasin hoitaa...)

Kai niitä ristipaineita ennenkin oli, mutta ne ratkottiin rutiinilla. Kirves käteen ja kuusimetsään. Tukkeja kaatamaan uuteen pirttiin; näin vältyttiin paitsi emännän motkotukselta, myös asuntolainalta. Akkaa ja lapsia turpaan kerran viikkoon ja kaksi parhaaseen. Jos ei sekään auttanut niin aina saattoi lähteä Amerikkaan ja unohtua sinne.

Koska nämä keinot toimivat nykyään kehnosti, on mietittävä muita ratkaisuja. Kuinka siis säilyn suvereenina minuna kymmen(i)en pallo(je)n roikkuessa jaloista ja käsistä?

Tässä kerran, kun ehdin hetken ajatella, tajusin että suuri osa näistä ristipaineista on itse aiheutettuja. Okei, se on kiusallista myöntää. Ja okei, voin todeta, että olen vain toiminut ympärillä vallitsevien velvoitteiden ja hyvän elämän ihanteiden mukaan. En se minä ollut, vaan tämä maailma jossa elän. Ympäröivä maailma on kertonut minulle, että hyvään elämään kuuluu tietyt asiat alkaen lasten harrastuskuskauksista ja päättyen tiettyyn asuntolainan määrään.

Toinen asia, minkä tajusin, oli se, että ympäristöstä huolimatta minä itse voin muuttaa elämääni. Lapsia ei ole pakko kuskata harrastuksissa ympäri Uuttamaata ja kuvitella tekevänsä heistä näin parempia ihmisiä. Omakotitalossa ei ole pakko asua, jos ei kiinnosta. Kavereita ei ole pakko tavata silloin, kun haluaa olla itsensä kanssa. Ihminen itse päättää tällaiset asiat.

Kolmas tajuamani asia oli pelko. Muutos nimittäin vaatii paitsi tiedostamista, myös rohkeutta. Pelko pitää meidät ruuhkavuotiset oman elämämme ristipaineissa; emme uskalla höllätä elämäämme itsenäisillä ja omaperäisillä ratkaisuilla, sillä muutoksen pelko ja ympäristön (oletetut) odotukset vaanivat meitä. Luotuamme kuvitteelliset hyvän elämän standardit rimpuilemme ensin saavuttaaksemme nämä ja sen jälkeen pelkäämme luopua niistä, vaikka ne tekisivät elämästä kamalan, paineistetun oravanpyörän.

Ruuhkavuotisen ihmisen tulee olla rohkea ja luopua niistä asioista, jotka vaativat energiaa kohtuuttomasti. Ympäristö voi luoda paineita ja ihanteita, mutta ympäristö ei elä sinun elämääsi.

Keep calm and live your own life.

Heikki Nenonen

11 tapaa pilata joulu

Onko joulusiivous tehty? Lahjat hankittu? Kävithän kauneimmissa joululauluissa? Lanttulaatikko? Oikein hyvä! Arvasinhan minä. Sinuun voin aina luottaa!

Adventtisohjoa kyntäessäsi meinasit jo uupua kaamokseen, mutta jouluvalmistelut ja läheisten hyväntuulisuus ovat auttaneet sinua jaksamaan. Vihdoinkin joulu on ovella ja namut riippuvat kuusen oksilla.

Ihmiset usein kyselevät minulta, mikä olisi se oikea resepti onnistuneeseen jouluun. 11 tapaa -sarja jatkuu ja sen kolmannessa osassa annetaan tortuntuoksuisten ajatusten leijailla jouluisiin tunnelmiin.

”Olet sitten marketissa tai reessä, on sulla tärkeät tipsit silmies eessä. Nappaa pipari tai kaksi, näistä tulet viisaammaksi!”

1. Luule, että lapset käyttäytyvät jouluna kiltisti. Tämä on tyypillinen harhaluulo, sillä lapset sekoavat joulusta. Lokakuusta alkaen tottelemattomia lapsia on peloteltu joulun perumisella ja vanhemmat uhkailevat lapsia ikkunoista kurkkivilla tontuilla. Yllättäen tuhma lapsi löytää jouluaattona valtavan kasan hittilahjoja kuusen alta. Vähemmästäkin epäjohdonmukaisuudesta sekoaa pieni piltti! Joulu on vanhemmille pettymysten aikaa!

Kuvan lapsi odottaa joulua

2. Alavudella tai Tervolassa joulukuusen hakeminen metsästä oli perinne, normaalia ja kaiken lisäksi helppoa. Mummolla, enolla tai naapurin serkkupojalla oli oma palsta, josta joulukuusi käytiin valitsemassa jo juhannuksena. Jouluaaton kirpeässä pakkassäässä ravisteltiin kuukkelit ja riekot kuusesta, Husqvarna töihin ja havupuu rekeen. Kuinka ihana perinne! Nykyään, kun kansa asuu kaupungeissa ja erkaantuu luonnosta, joudutaan ostamaan joulukuuset toreilta. Tanskalainen hopeakuusi on täynnä pesiviä loisia, pudottaa neulaset tapanina ja hintakin hipoo sataa euroa. Jos Sievissä asuva appiukko saa tietää, että kuusestasi on maksettu, tulee kaikille paha mieli.

3. Osta lanttulaatikko kaupasta. Päätät, että tänä jouluna et käytä aikaa jouluruokien tekoon, vaan panostat aitoon vuorovaikutukseen. Isot marketit hämäävät väsynyttä jouluihmistä mainostamalla näennäisen ihania jouluruokia, mutta ne kätkevät sisäänsä väriaineita, koodeja, johdannaisia ja lisäaineita. Vatsat sekoavat ja mielet pahoittuvat. Joulusta jää ohut olo ilman isoäidin tekemää lanttulaatikkoa Näkkäläjärven emäntäkoulun reseptillä.

4. Joulusiivous. Kaapit pullistelevat vanhoja vehnäleseitä, mausteita, lääkkeitä, kemikaaleja ja kaljamaltaita. Tyhjennä, luutua ja järjestä. Saunassa riittää työtä. Hammasharjalla laudevälit, vaihda kuusipaneelit ja kiuaskivet. Uusi silikonit saumoihin. Pakasta petivaatteet ja imuroi hilseet. Polta visvainen vieraspatja ja osta tilalle uusi. Kiillota vanhat hopalusikat hammastahnalla. Pura kodinkoneet ja liota osia yön yli bensiinissä. Aja etikkavesi kahvikeittimen läpi. Kuuraa hormit ja pese talon alapohja. 

5. Luovu kaikista perinteistä. Syö jouluaterialla lammasta, katko kynttilät, välttele sukulaisia, unohda kirkot ja polta olkipukit. Jouluperinteistä luopuminen on riski, sillä suku, henget, tontut ja pukki huomaavat sinun nousseen heidän yläpuolelleen ja kiroavat oudon sooloilijan.

6. Tee sopimus kumppanisi, ystäväsi tai työkaverisi kanssa, että ette vaihda tänä jouluna joululahjoja laisinkaan. Joulurauhanjulistuksen kynnyksellä toinen pettää sopimuksen ja tuo vastaleivotun saaristolaisleivän Nauvosta. Vastalahjaan ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Se ei riitä, että joulusi on pilalla. Häpeä kalvaa sinua seuraavaan jouluun asti.

7. Syö, syö ja syö! Tee herkkukippoja, joista voi joulutohinoissa kahmaista hyppysellisen silloin ja kourallisen tällöin. Hyviä ja suunmyötäsiä mixtuuroja ovat: a) manteleit, rusinat ja pähkinät b) halvat suklaakonvehdit c) vihreät kuulat ynnä muut isohkot marmeladimöllykät d) piparilajitelma e) juustotarjotin f) suolakalalautanen ja g) voitaikinatuotteet. Ryystä kinkkulientä!

8. Anna lahjaksi hyväntekeväisyyttä. Hyvä idea ja kaunis ajatus, mutta joulusi hurahtaa kun väännät viisivuotiaalle rautalangasta, miksi hänen toivomansa Ryhmä Haun -vahtitorni vaihdettiin viiteen vuoheen ja kahteen kaivoon ulkomaille.

9. Ota kokonaisvastuu joulusta. Hallinnoi lahjalistaexceliä ja stressaa. Huolehdit, että askartelemasi joulukortit lähetetään ajoissa. Sinä käyt Prismassa ostamassa ison jouluruokaostoksen. Sinä tiedät, milloin pukki tulee ja milloin se lähtee. Sinä päätät, milloin ulkotulet sytytetään ja kerrot niiden paloajan. Kun kaikki on valmista, romahtaa päävastuullinen. Superihmisen ruumis hytkyy hervottomasti, hän konttaa tonttulakki päässä kuusta ympäri, eikä itkulle meinaa tulla loppua. Päävastuullinen väittää, ettei kukaan arvosta hänen työtään. Vuoden kuonat tulevat ulos ja kaikkien joulu on pilalla!

10. Vietä sukujoulu mökillä. Taatta haluaa ylikypsän leivinuunikinkun ja nuori Jasmin vilauttaisi potkalle sähköuunia. Himmelin paikasta tulee kiistaa Liisan ja Japen välillä. Aaton aikataulusta tulee vääntöä. Missä järjestyksessä toteutetaan haudallakäynti, jouluruoka ja lahjojen jako? Kuka menee ensimmäisenä joulusaunaan? Hesalainen vävykokelas lotraa suihkussa varaajan tyhjäksi.

11. Hiljenny ja keskity joulun keskeiseen sanomaan. Rakenna varastoon seimi, käperry oljille sikiöasentoon ja hyräile hymnejä. Havahdut hereille lasten heleään nauruun. Naapurin perhe viettää pehmeissä joululahjayöpuvuissaan täydellistä jouluiltaa. He pelaavat Monopolia. Kirkas ja yksinäinen tähti loistaa kirkkaana varastosi yllä.

Hyvää joulua sinulle!

Antti Kanto

Hyvä pohjakunto on tärkeää myös vanhemmuudessa

Hyvin tehtyä pohjatyötä ei voi koskaan korostaa liikaa. Se on tärkeää kaikilla elämänalueilla: urheilussa, opiskelussa, työelämässä ja ihmissuhteissa - niin, jopa vanhemmuudessa.

Mitä pohjatöiden hyvin tekeminen sitten tarkoittaa? Urheilussa se tarkoittaa yleisesti ottaen liikunnallista elämäntapaa lapsesta asti: puissa kiipeilyä, hippaa, vuorenvalloitusta, puolivoltteja ja painimatseja. Pyöräilyä kouluun ja harrastuksiin, pitkiä lenkkejä matalalla sykkeellä. Aktiviteetteja, jotka parantavat notkeutta, kestävyyttä, nopeutta, kimmoisuutta ja raakaa voimaa.

Ajattelun pohjakuntoa rakennetaan myös lapsuudesta lähtien. Ajattelun perustusten rakentaminen aloitetaan keskusteluilla ja lukuhetkillä isän tai äidin kanssa, vapailla leikeillä ja arkipäivän ongelmanratkausulla. Miten seuraavan päivän suklaa irroitetaan joulukalenterista? Ajattelun rakentamista jatketaan koulussa, ennen kaikkea laskemalla, lukemalla, keskustelemalla ja kirjoittamalla. Laskeminen jalostuu suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi, lukeminen, keskusteleminen ja kirjoittaminen kriittiseksi ajatteluksi, pohdinnaksi, kyseenalaistamiseksi ja uuden ajattelun luomiseksi.

Monia hyviä asioita voi tehdä samanaikaisesti. Kuvassa harjoittelen soutulait-

teella, pidän kuopustani sylissä ja luen hänelle Tatua ja Patua, kuuntelen saksan-

kielisiä uutisia ja luen Dostojevskiä alkukielellä. 

Myös ihmissuhdetaitojen pohjatyöt aloitetaan lapsena. Pohjatyötä on esimerkiksi vanhempien sylissä istuminen ja isän vatsan päällä nukkuminen, sisarusten kanssa riitely ja riitojen sopiminen, rajojen saaminen ja niiden koettelu ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän ajatuksiinsa ja elämäntilanteisiinsa eläytyminen, ryhmän jäsenenä toimiminen ja ryhmän johtaminen ovat myös taitoja, joita opetellaan jo lapsuudessa - aluksi kotona, myöhemmin koulussa ja muissa yhteisöissä.

Hyvä pohjakunto rakentuu yli sukupolvien, mikä asettaa lapset syntymästään lähtien toistensa kanssa eriarvoiseen asemaan. Urheileviksi lapsiksi kasvetaan urheilevissa perheissä, uteliaiden vanhempien lapset oppivat ajattelemaan. Lapsi oppii esimerkistä. Sosiaalisesti taitavien kasvattajien lapsista tulee yleensä sulavakäytöksisiä seuraihmisiä.

Vanhemmuuden pohjakunto on kuitenkin paljon muutakin kuin yhdessä lenkkeilyä, lukemista ja hyvin ajoitettua verbaaliakrobatiaa. Silti sekin rakentuu lapsuudessa ja periytyy muun pohjakunnon tavoin sukupolvelta toiselle.

Vanhemmuuden pohjakunnon tärkeimpiä rakennusaineita ovat omilta vanhemmilta saatu rakkaus, hyväksyntä ja empatia. Kuten jokainen tietää, kukaan ei ole täydellinen missään, mutta hyvää ja mahdollismman varhain aloitettua pohjatyötä ei kannata väheksyä. Liikunnasta nauttii enemmän ilman veren makua suussa ja ajattelusta enemmän, jos saa seisoa jättiläisen olkapäillä. Rakastaminenkin on paljon helpompaa, jos on itse tullut rakastetuksi, lapsesta asti.

Otto Kallioranta

Mä olen se, jolle ei koskaan tapahdu mitään

Tämä on se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään!

Tavallisen päivän tavallinen lounashetki kouluruokalassa. Kerään jakelulinjastolta kymmenellä sentillä valmistetun ja neutraalilta maistuvan ruoka-annoksen lautaselleni. Väistän muutamaa lattialle liiskautunutta harmaata koulunäkkiä ja komennan pulisevaa porukkaa.

Löydän kelvollisen istuimen ja kaivan hieman salassa puhelimen esille. Selaan nopeasti somen läpi ja ihmettelen, miten hohdokasta työelämää muut viettävätkään. Tuttavat ovat olleet gaaloissa, laivaseminaareissa ja messuilla. Sitten on joitakin lomakuvia etelän lämmöstä. Onpa tullut ihan tavallinen tekstarikin, mutta se jää lukematta ja vaivun alitajuntahorrokseen.

Minusta tuntuu usein siltä, että muilla on elämässä jatkuvaa mukavaa pöhinää ja oma elämäni kulkee samaa tylsää ja ruosteista rataa päivästä toiseen. Minä taidan olla se ”Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään”, josta J. Karjalainen laulaa.

Koska on pimeä arkiperjantai, en innostu odottamaan yhtään mitään erikoista tai yllättävää tältäkään päivältä. Aamuisin on pimeää, päivisin nippa nappa harmaata, kunnes taas iltapäivisin laskeutuu ahdistava synkeys. Kaamosmasennus ei yllätä. Sitä osaa jo odottaa.

Suomen pimeys on pimeämpää kuin ruotsalainen tai norjalainen pimeys. Asfaltti nielaisee autonvalot ja katulamppujen valju valoteho hajoaa vesisumuun. Tiellä liikkujat ovat hädissään. Kukaan ei näe ketään, eikä kellään ole heijastimia, koska kukaan ei jaksa käyttää niitä. Työmatkalla ajan tottuneesti supikoirien ja peurojen yli. Ei yllättävää.

Töissä voi seurata vuosikellosta päivien kulkua. Kaikki tapahtuu ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaan. Jonkun asian kanssa tuskaillaan hetki, kunnes asia ratkeaa tai nostetaan kädet pysytyyn. Näin mennään tunnista toiseen. Päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Tietyn väliajoin lauletaan Suvivirsi ja Enkeli taivaan, jos lauletaan.

Kotona ei yllätä mikään. Osaan arkipäivän käsikirjoituksen repliikit ulkoa: ”Saanko pädin? Saanko pelata sun puhelimella pitsapeliä? Tule pyyhkimään! Tuo löi! Kuka varasti minun piirustuksen? Leikitään peiliä! Pahaa ruokaa! Syö se muusi! Pyyhi ite! Olkaa! Älkää! Olkaa! Öööööörghh...” Ei uutta! Ei yllättävää!

Haaveilen yllätyksistä. Haaveilen suuresta rahasummasta, yllättävältä taholta tulevista kehuista, mielenkiintoisista työtarjouksista, pysyvistä hiihtokeleistä, kevyestä mielenlaadusta, kiinteistä lihaksista ja hyvistä joululahjoista.

Ai niin. Tekstiviesti. Se on tullut vaimolta. Viestissä ei ole tekstiä, vaan kuva. Kuvassa on valkoinen tikku, jossa on kaksi hohtavanpunaista viivaa.

Alakoululaisten kimakat äänet pakenevat korvistani. Silmiin tulee painetta ja leuat pysähtyvät. Kurkkua karvastelee ja tulee tarve yskäistä. Haarukallinen kuivaa ja violettia kiinankaaliraastetta pöllähtää pöydälle.

Meille tulee kolmas lapsi!

Raskaustestin tulos on positiivinen

Antti Kanto

Vieraskynä: Vanhemmuuden käyttöliittymä

On tiistai-iltapäivä. Olen vihdoin herännyt edellisen viikonlopun vapauteen tuudittamasta joutilaisuudesta ja lapsiperhearki rullaa taas omalla painollaan. Pyyhkäisen leivänmurut keittiönpöydältä happamalta lemuavalla, mutta biologisesti hajoavalla tiskirätillä.

Vaikka olen jo syönyt raejuustokeolla maustetun bataattikeitton ja nauttinut luomumaidolla höystetyn iltapäiväkahvin, työasiat pyörivät ikävästi mielessä. Itseäni älykkäämpi, ahkerampi ja luovempi, mutta myös täysin hallitsematon alitajuntani työstää tuoreen tietoteknisen projektin avoinna olevia seikkoja: millainen käyttölittymä tarvitaan ja ketkä ovatkaan sen käyttäjiä? Mitä toiminnallisuuksia ja sisältöä tarvitaan? Kuinka selvitämme käyttäjien tarpeet?

Kysymykset hankaloittavat jatkuvasti ponnistelujani olla läsnä. Elää hetkessä. Kuunnella vaimon ja lasten kuulumisia töistä, koulusta ja päiväkodista. Aivoni surraavat. Käsi hamuaa jostain puhelimen ja pian sen näytöltä hohkaa kasvoilleni kaiken huomioni varastava, sinisenä hohtava informaatiotulva. Täppään, pyyhkäisen, napautan ja zuumaan näytölleni aina uusia uutisartikkeleita, videoita ja kuvia. Hetken kuluttua vaimo yskäisee merkitsevästi. Havahdun. Anteeksi, mitä sanoitkaan?

Millainen isä haluan olla lapsilleni, millaisia ongelmia ratkon ja kuinka kenties viihdytän heitä? Osaanko mukautua alati vaihtuviin elämänvaiheisiin? Onko oma vanhemmuuden käyttöliittymä kunnossa? Tätäkö on työn ja perheen yhteensovittaminen, naurahdan itsekseni, kun huomaan käyttöliittymäjargonin sekoittuvan arkisiin pohdintoihini. Ajatukseni kiertävät kehää, ne rämpivät sumuisella suolla vailla määränpäätä.

Nyt tarvitaan helpointa tietämääni tietoisen läsnäolon harjoitusta. Kävelen makuuhuoneeseen, avaan Malm-lipaston alimman laatikon ja poimin sieltä akvarellivärit, siveltimet ja nipun 300 grammaista, saksalaista laatupaperia. Levitän taidetarvikkeet keittiön pöydälle. Se on asuntomme ainoa paikka, johon lokakuinen luonnonvalo lankeaa vielä hetken ennen iltatoimia. Tänään laveeraataan - maalataan märälle paperille isolla siveltimellä.

Lapsia ei tarvitse houkutella. He tunnistavat jo tarkoin varjellut akvarellipaperini ja tietävät, että se toimii vesivärien kanssa aivan eri tavalla, kuin Clas Ohlsonilta ostettu kopiopaperi. Levitämme veden papereille pullasudilla ja odotamme hetken sen imeytymistä. Sekoitamme siveltimiimme kirkkaita värejä ja maalamme auringonlaskun maisemaa. Kirkas, sinooperinpunainen väri imeytyy puuvillakuituiseen paperiin ja leviää karkealla pinnalla miellyttävän hitaasti ja määrätietoisesti. Se sulautuu kadmiuminkeltaiseen ja preussinsiniseen vaivattomasti ja vääjäämättömästi. Värien rajapinnassa näemme ilotulituksen. Tämän ihmeen äärellä olemme hetken läsnä. Kuvan maalauksista ehtii jakaa Instagramiin myöhemmin. Myönnän, käsi kävi jo puhelimella ja alan miettiä pikkunokkelaa saatetekstiä kuvalle.

Puolen tunnin taidetuokio on ohi. Keräämme valmiit työt ikkunalaudalle kuivumaan ja kiinnitämme ne myöhemmin magneetilla jääkapin oveen väliaikaiseksi taidenäyttelyksi. Kadehdin hieman lasten huolettomia, varmoja siveltimenvetoja ja koko paperin täyttävää värien riemukasta leikkiä. Itse taas yritin hieman liikaa.

Illemmalla tajuan jotain. Vanhemmuudessa ja digitaalisten palveluiden kehittämisessä on yllättävän paljon samoja periaatteita:

Toimiva sähköinen palvelu ja vanhemmuus perustuvat kummatkin luottamukseen ja turvallisuuteen. Nämä ovat ainesosia, jotka mahdollistavat sujuvan ja saumattoman vuorovaikutuksen. Läpinäkyvyys ja avoimuus kaikessa toiminnassa on avain ratkaistaessa esiin nousevia ongelmia. Käyttäjien (ja lasten) vaihtuviin tarpeisiin on vastattava mahdollisimman nopeasti. Kaatunut vesilasi on syytä nostaa ylös mahdollisimman nopeasti, jotta juuri syntynyt taideteos ei tuhoutuisi. On hyvä muistaa, että oikeiden asioiden tekeminen on tärkeämpää, kuin asioiden tekeminen oikein. Aina ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Tuotekehityksessä — ja toivottavasti myös vanhemmuudessa — riittää, että tavoitteena on MLP, Minimum Loveable Product.

Välillä siihen voi riittää 35 euroa maksava akvarellipaperilehtiö.

Juhana Hurtig

Juhana Hurtig työskentelee Designerinä ohjelmistotalo Reaktorilla.

Isäksi kasvamassa.

Onko siulla isyyden laskettuaika ensivuoden puolella? Haluaisitko osallistua tähän kuvasarjaan, jossa kuvataan vanhemmuutta ja siihen kasvamista odotusajasta lapsen ensimmäisiin ikävuosiin. Kelpaa kaikki isälliset henkilöt. Ota yhteyttä kotisivuillani olevan kaavakkeen kautta: http://www.apkuva.com/info2016/

Onko vanhemmuudessa mitään hyvää?

Kuvan lapset eivät liity blogitekstiin millään tavalla. Kuva lavastettu.

Kirjoitan tätä blogitekstiä lastenhuoneessa. Röhnötän selkärankaani ajatellen aivan liian huonossa asennossa nettikirppikseltä hankitussa oliivinvihreässä nojatuolissa. Tuolista lähtevä mummoloista, mökeiltä ja ullakoilta tuttu ummehtunut haju leijailee hiljalleen sieraimiini. Nojatuoli hankittiin tarpeeseen ja sen paikka on valkoisen kerrossängyn vieressä. Hajun muistan todennäköisesti aina. Se tuo mieleeni lasten nukuttamisen.

Kello hipoo jo iltakymmentä eikä alasängyn asukas nuku. Aamulla minua odottaa reilu parikymmentä alakoululaista tiedonjanoisena. Lapseni ei ymmärrä, että haluaisin itsekin jo niin mieluusti levätä. Hän ulisee nenä tukkoisena ja silmät punertavina vieressäni. Oikea jalkani on nostettu esteeksi sängyn reunalle ettei päiväkodin päiväuniennätyslapsi karkaisi omille teilleen. Nousen tuolista pieneksi hetkeksi vaihtamaan cd-soittimen äänikirjaa Norosesta Nopolaan ja ipana ymmärtää tilaisuutensa tulleen. Saavutan lapsen olohuoneessa ja raahaan rimpuilevan ihanuuden takaisin sänkyyn. Yläsängyssä nukkuu nelivuotias kylmähaude ranteeseen kiedottuna. Hän nukahti nopeasti tapahtumarikkaan päivän päätteeksi. Lopullisen iskun taisi antaa särkylääke.

Olen istunut tässä nojatuolissa paljon. Pääosin lapset nukahtavat kohtuullisessa ajassa, mutta toisinaan kerrossängyssä huudetaan pollat kirkkaanpunaisina päivän rasitusta ulos ja vaaditaan ruokaa, juomaa, Hakkaraispastilleja, unikavereita, äitiä, isää, hierontaa tai selkään piirtelyä. Kyllä minä nytkin niin odotan, että vieressäni kuperkeikkaa harjoitteleva ihmisverso simahtaisi ja minulta poistuisi hetkeksi vastuu.

Hetkinen! Onko minulla mitään positiivista kerrottavaa lapsiperhearjesta? Onko pikkulapsivaihe vain nukuttamista ja vastuuta? Voi olla, että vuosi hoitovapaalla on saattanut kirvoittaa enemmän sanottavaa  kurakossa rämpimisestä kuin perheonnesta. Löydänkö vanhemmuudesta mitään hyvää? Paradoksaalista on, että ensin lapsia toivotaan, rukoillaan tai hankitaan. Sitten väsytään ja hermot on riekaleina. Hieron oikealla kädellä lapsen pieniä varpaita ja ensimmäiset rauhottumisen merkit alkavat näkyä.

Luin äskettäin lehdestä, että perheen perustamiseen on noussut valtava kynnys. Sukukypsä kansanosa steriloi, panikoi rimakauhun riivaamana. Parhaassa lisääntymisiässä olevat saavat julkisesta vatuloinnista kuvan, jossa vanhemmuus sulkee valtavan määrän asioita elämästä, arvioi Hesarissa Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch. Ylelläkin saa jatkoa ruuhkavuosiin keskittyvä Marja Hintikka Live, jossa syksyn lähetyksien teemana on vanhemmuuden pelot. Toivottavasti vanhemmuuden kynnyksellä seikkaileva katsoja saa hitusen luottamusta tulevaan ja rimaa mieluummin lasketaan kuin annetaan perhearikihuolipuheen vallata kansaa. Muuten kuolemme sukupuuttoon.

Kysyessäni ystäväperheiden mielipiteitä lapsien merkityksestä olivat vastaukset toivoa herättäviä. ”Mun mielestä on ainaki huikea seurata lasten kasvua ja kehitystä. Lapset pitävät jalkani maassa.” ”Lapset helpottavat eksistentiaalista tuskaa elämän rajallisuudesta. Kuolema ei ahdista kun näkee itsensä yhtenä lenkkinä sukupolvien ketjussa. Ja kyllähän sitä odottaa, että ne huolehtii sitten itsestä kun omat kyvyt ei enää riitä.” Viimeinen kommentti on ehdoton suosikkini, mitä tulee lapsilukumäärään: ”Mitä enemmän ja nuorempana, sen parempi”.

Poikamiehenä viehkeää elämää viettäessäni jutut vanhemmuudesta ja lapsiperhe-elämästä menivät samaan lokeroon terästehdas- ja inttijuttujen kanssa. Synnyinseudullani Toriniossa kuuntelin kokeneiden terästehdastyöläisten hitsipillinhajuisia juttuja tehtaan elämästä kaiken sisään sulkevien porttien sisällä. Samalla hartaudella kuuntelin armeijaan ehtineiden kavereiden tarinoita. Hylsyjen ropistessa piirsin koko tuntemattoman maailman mieleni avaruuteen kuvitellen kaiken valmiiksi. Kun alokasaikani vihdoin koitti, astuin terästehtaan porttien sisälle sinisissä haalareissa tai sain ensimmäistä kertaa lapseni syliin, olin täyteen pumpattu ennakkoluulopallo. Todellisuus oli aina toisenlaista, eikä tarinoiden maailma ollut mitään siihen verrattuna, mitä sain itse kokea. Inttiä tai tehdasta en kaipaa pätkääkään, mutta lapsia tulee helposti ikävä.

Kello alkaa olla jo seuraavan vuorokauden puolella. Lapsi on nukahtanut. Ehkä menen nukkumaan. 

(Sitä en enää viitsinyt mainita, että tutkimusten mukaan parisuhdeonnikin notkahtaa lasten ollessa pieniä.)

Antti Kanto

Kolme yleispätevää ohjetta lasten kasvatukseen

On muutama ohje lasten kasvatukseen, jotka vanhemman on tiedettävä. Tarkalleen ottaen niitä on kolme. Muita yleispäteviä ohjeita vanhemmuuteen ei juuri ole annettavissa, mutta listaan ne kolme tähän alle.

1. Jos lapsi leikkii rauhassa ja tyytyväisenä, ei vahingoita itseään tai muita eikä ole pakottavia aikataulusyitä, anna lapsen leikkiä. Älä mene sorkkimaan.
   
2. Kuuntele lasta ja katso häntä. Älä ole kuuntelevinasi, vaan kuuntele. Näkeminen ei riitä, katso. Ei tarvitse olla koko ajan läsnä ja rajansa joutuu jokainen hakemaan itse, mutta sekä lapselle että vanhemmalle on hyvin tärkeää, että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi.
   
3. Osoita lapselle, että hän on tärkeä. Tärkeä sinulle ja tärkeä yleisesti.

Inspiraationa pohdinnalle toimi viestinnän, turvallisuuspolitiikan ja vanhemmuuden asiantuntija Rysky Riiheläinen, jolta listan ensimmäinen kohta on lainattu. Sen saattoi heti kuultuaan allekirjoittaa täydellisesti. Ja silti on hyvä tiedostaa, että oikeasti vanhemmuuteen ei voi antaa yleispäteviä ohjeita. Ei vain voi. Sen vuoksi asiasta riittää keskustelua ja siksi kustannetaan jatkuvasti uusia vanhemmuuden oppaita.
Kaikkien perheiden ja kaikkien ihmisten tilanteet ja kokemukset ovat erilaisia ja vaihtelevat eri paikoissa ja eri aikoina. Yhteisyys ei synny siitä, että olisi yksi oikea tapa toimia vaan siitä, että yhdessä vertaisina jaamme kokemuksiamme ja jaetusta tiedosta syntyy enemmän kuin osiensa summa. Sen vuoksi meidänkään blogimme ei ole how to -blogi. Kerromme omia kokemuksiamme, jotta kaikkien tieto lisääntyisi.
Väitän silti, että ylläoleva kolmen lista on melkoisen universaali.

Pasi Huttunen

Onko tässä unelmaduunisi?

Etsitään miestä tai naista työhön, joka vaatii muun muassa pitkäjänteisyyttä, sitoutumista, epäitsekkyyttä, oikeudenmukaisuutta, kykyä sietää ristiriitoja ja epämukavuusalueelle joutumista, sosiaalisia taitoja, tunteidenhallintaa ja lukemattomien arjen taitojen hallintaa.

Työajat ovat ympäripyöreät ja palkka kehno, mutta sitä kompensoivat a) vakaumus siitä, että työ on merkityksellistä, vaikka siitä ei makseta ja vaikka työntekijästä ei välttämättä kovin usein siltä tunnu, b) mahdollisuus kehittää itseään itsetuntemuksessa ja muissa taidoissa suorastaan piinallisen usein, sekä c) mahdollisuus päästä tästä työstä suojapaikkaan esimerkiksi toisiin töihin.

Tehtävään ei vaadita minkäänlaista koulutusta, muodollista pätevyyttä tai edes täysi-ikäisyyttä.

Työnkuva voidaan jakaa viiteen osioon, jotka jakautuvat edelleen yhteensä 39 alaosioon:

Opettaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa opettaa 1) sosiaalisia sekä 2) arkielämän taitoja, 3) mitä ovat oikea ja väärä sekä 4) kauneus, 5) millaisia ovat arvot, 6) perinteet ja 7) hyvät tavat.

Rakkauden antaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) rakastaa itseä, 2) huomata hyvä, 3) antaa hellyyttä sekä 4) olla lohduttaja, 5) myötäeläjä, 6) suojelija ja 7) hyväksyjä.

Huoltaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) ruokkia, 2) vaatettaa, 3) ulkoiluttaa ja 4) turvata lepo, 5) opettaa rahankäyttö, 6) huolehtia puhtaudesta ja 7) ympäristöstä, 8) hoitaa sairauksia ja 9) antaa virikkeitä.

Rajojen asettaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) huolehtia fyysisten rajojen koskemattomuudesta, 2) luoda turvallisuutta, 3) valvoa ja 4) noudattaa sääntöjä ja sopimuksia, 5) sanoa ”ei” ja 6) huolehtia vuorokausirytmistä.

Ihmissuhdeosaaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) keskustella, 2) kuunnella, 3) auttaa ristiriidoissa, 4) kannustaa, 5) hyväksyä tunteet, 6) pyytää ja 7) antaa anteeksi, 8) tukea itsenäisyyttä, 9) toteuttaa tasapuolisuutta ja 10) vaalia ihmissuhteita.

Olisiko tämä juuri Sinun unelmatyösi?

Mahdoton tehtävä, jos tavoittelee täydellisyyttä. Mutta onneksi riittää, että on ihan tavallinen. "Seiska on ihan hyvä numero", toisi isäni aina, kun stressasin tulevia kokeita. Toinen hänen suosikkinsa oli: "Älkää jätkät kiristäkö!"

Mutta mainio vanhemmuuden jäsentämisen työkalu tuo roolikartta on. Minulle roolit huoltaja, elämän opettaja ja rajojen asettaja istuvat ehkä luontevimmin, mutta vähitellen alan päästä jyvälle myös rooleista rakkauden antaja ja ihmissuhdeosaaja. Olipa vanhemmuus työtä tai ei - ainakin se on erittäin kiinnostavaa!

Topi Linjama