Uppoutuminen pitää opetella, ettei huku

Kuinka paljon lasten pelaamisen kontrolloinnissa on lopulta kyse siitä, että vanhemmat tuntevat huonoa omaatuntoa siitä, että eivät ole mielestään tarpeeksi läsnä? Läsnäolosta on tullut niin iso kysymys perheissä, että lapsen syvä ja keskittynyt uppoutuminen pelin maailmaan ahdistaa. Tuntuu, että pitäisi viettää laatuaikaa tässä ja nyt, eikä uida bittivirroissa. Oikeasti pitäisi keskittyä enemmän pelisääntöjen tekemiseen.

Laitteeseen uppoutuminen vie koko huomion.
Lasten kohdalla sitä kutsutaan uhaksi, aikuisen
kohdalla siitä käytetään usein sanaa flow*.

Huonon omantunnon ja läsnäolon kysymyksiä sai taas miettiä, sillä viime viikolla oli Rokumentti, joka vei viikonlopun kokonaan. Festivaalin verkkotoimitusta oli minun lisäkseni hoitamassa Antti ja eräs toinen valokuvaaja. Meitä oli kaksi lapsellista, jotka pitkin festaria tuskailimme, että pitäisi oikeastaan ehtiä olemaan kotona lasten kanssa. Se eukkokin siellä yksin lapsilauman kanssa. Ikään kuin emme olisi läsnä lastemme ja perheidemme elämässä tarpeeksi. Ja Rokumenttikin on viiden päivän tapahtuma. Olin mukana kolmena päivänä. Vanhemmuus yhteiskunnallisena suorituksena ei ole koskaan riittävä. Vanhemmuuden, erityisesti äitiyden, mutta kasvavassa määrin myös isyyden normiin kuuluu riittämättömyys.

Pelko liian etäällä tai poissa olemisesta heijastuu myös siihen, kuinka suhtaudumme pelaamiseen, sarjakuviin, elokuviin ja esimerkiksi nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Niitä käytetään aina liikaa ja väärin, koska ne ovat pois "oikeasta elämästä" ja niiden sisältämiä uhkia ja ongelmia ylikorostetaan.

Lauantaina 21.11. vietetään Kansallista pelipäivää, joten pelaaminen on nyt pinnalla. Esimerkiksi maakuntalehti Karjalaisen jutussa pohditaan tuleeko lasten pelaamista rajoittaa (Karjalainen 18.11.). "Tunti- tai minuuttikohtaiset ruutuaikakiintiöt kasvatustyössä eivät toimi", kuuluu pelikasvatuksen asiantuntija Heikki Marjomaan pääväite Karjalaisen jutussa. Se on totta kaikissa tapauksissa, paitsi niissä, joissa ne kiintiöt toimivat. Esimerkiksi meillä ne ovat olleet tärkeä tekijä koko perheen arjen toimivuuden kannalta. Kyky uppoutua syvällisesti ja innostua jostain on lapselle luontaista, tarpeellista ja hyvä asia, mutta joskus se hankaloittaa elämää ja silloin on sanottava, että nyt se peli pois. Jos pelaamisesta ei ole tehty selkeitä pelisääntöjä, joudutaan sama "vielä vähän, just on yks juttu" -vääntö käymään joka kerta. Koska jos pelisääntöjä ei ole, ei lapsi ole valmistautunut henkisesti siihen, että kun peli käsketään lopettamaan, niin se oikeasti lopetetaan sillä hetkellä. Lisäksi: ennen selkeitä pelisääntöjä lapset olivat koko ajan kärttämässä, että saako nyt pelata, entä nyt, joko, joko?

Itsekin osaan uppoutua vaikkapa tällaisen blogitekstin tuottamiseen, hyvän kirjan lukemiseen, hyvän pelin pelaamiseen tai hyvän leffan katsomiseen niin syvälle, että siitä on vaikea kiskaista itsensä takaisin ylös arkeen. Siksi itseäänkin joutuu "manageroimaan" ja sen tarve korostui viimeistään siinä vaiheessa kun lapsia alkoi tulla ja työura samaan aikaan urjeta ja ruuhkavuodet alkoivat. Jotta voi uppoutua, pitää osata varmistaa, ettei huku. Senkin oppii tekemällä. Pelatkoon poikakin tuossa vieressä, mutta kiintiöistä pidämme vielä kiinni.

Pasi Huttunen

*Flow on psykologi Mihály Csíkszentmihályin mukaan tila, jossa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan.

Onko tässä unelmaduunisi?

Etsitään miestä tai naista työhön, joka vaatii muun muassa pitkäjänteisyyttä, sitoutumista, epäitsekkyyttä, oikeudenmukaisuutta, kykyä sietää ristiriitoja ja epämukavuusalueelle joutumista, sosiaalisia taitoja, tunteidenhallintaa ja lukemattomien arjen taitojen hallintaa.

Työajat ovat ympäripyöreät ja palkka kehno, mutta sitä kompensoivat a) vakaumus siitä, että työ on merkityksellistä, vaikka siitä ei makseta ja vaikka työntekijästä ei välttämättä kovin usein siltä tunnu, b) mahdollisuus kehittää itseään itsetuntemuksessa ja muissa taidoissa suorastaan piinallisen usein, sekä c) mahdollisuus päästä tästä työstä suojapaikkaan esimerkiksi toisiin töihin.

Tehtävään ei vaadita minkäänlaista koulutusta, muodollista pätevyyttä tai edes täysi-ikäisyyttä.

Työnkuva voidaan jakaa viiteen osioon, jotka jakautuvat edelleen yhteensä 39 alaosioon:

Opettaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa opettaa 1) sosiaalisia sekä 2) arkielämän taitoja, 3) mitä ovat oikea ja väärä sekä 4) kauneus, 5) millaisia ovat arvot, 6) perinteet ja 7) hyvät tavat.

Rakkauden antaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) rakastaa itseä, 2) huomata hyvä, 3) antaa hellyyttä sekä 4) olla lohduttaja, 5) myötäeläjä, 6) suojelija ja 7) hyväksyjä.

Huoltaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) ruokkia, 2) vaatettaa, 3) ulkoiluttaa ja 4) turvata lepo, 5) opettaa rahankäyttö, 6) huolehtia puhtaudesta ja 7) ympäristöstä, 8) hoitaa sairauksia ja 9) antaa virikkeitä.

Rajojen asettaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) huolehtia fyysisten rajojen koskemattomuudesta, 2) luoda turvallisuutta, 3) valvoa ja 4) noudattaa sääntöjä ja sopimuksia, 5) sanoa ”ei” ja 6) huolehtia vuorokausirytmistä.

Ihmissuhdeosaaja -osiossa Sinulta edellytetään taitoa 1) keskustella, 2) kuunnella, 3) auttaa ristiriidoissa, 4) kannustaa, 5) hyväksyä tunteet, 6) pyytää ja 7) antaa anteeksi, 8) tukea itsenäisyyttä, 9) toteuttaa tasapuolisuutta ja 10) vaalia ihmissuhteita.

Olisiko tämä juuri Sinun unelmatyösi?

Mahdoton tehtävä, jos tavoittelee täydellisyyttä. Mutta onneksi riittää, että on ihan tavallinen. "Seiska on ihan hyvä numero", toisi isäni aina, kun stressasin tulevia kokeita. Toinen hänen suosikkinsa oli: "Älkää jätkät kiristäkö!"

Mutta mainio vanhemmuuden jäsentämisen työkalu tuo roolikartta on. Minulle roolit huoltaja, elämän opettaja ja rajojen asettaja istuvat ehkä luontevimmin, mutta vähitellen alan päästä jyvälle myös rooleista rakkauden antaja ja ihmissuhdeosaaja. Olipa vanhemmuus työtä tai ei - ainakin se on erittäin kiinnostavaa!

Topi Linjama