Kuuden pysähdyksen luokkaretki omaan kotiin

Tutkimusretki oman kodin eri huoneisiin voi olla hyvin jännittävä. Yksi jos toinenkin esine kodissamme kantaa melkoista kulttuurihistoriallista latausta. Arki on tylsää vain jos sitä ei katso tarkasti.

Ilana Aallon mainion Paikka kaikelle (2017) -kirjan alaotsikko kuuluu Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan ja kirja vastaa kyllä kysymykseen, mutta varsinainen tavoite on kunnianhimoisempi. Kirja pyrkii vastaamaan kysymyksiin, miksi tavaratulva syntyy ja miksi sen patoaminen on niin hankalaa, että siitä on kirjoitettava jatkuvana virtana kirjoja.

Ilana Aalto: Paikka Kaikelle
 - Mistä tavaratulva syntyy
ja kuinka se padotaan. Atena
2017. 278s. 

Kyse ei siis ole samalla tavalla käytännönläheisestä tee näin -oppaasta kuin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen Leppoisa opas huusholliin (2014) eikä myöskään kodinjärjestämisen uskonlahdosta kuten Marie Kondon hittikirjassa KonMari (2015). Aalto on esimerkiksi isyyttä tutkinut kulttuurihistorian tohtori, joka sittemmin ryhtyi ammattijärjestäjäksi.

Syvällinen yhteiskuntatieteellinen ymmärrys tuo tekstiin kontekstintajua ja syvyyttä. Kirja valottaa, kuinka paljon koti kertoo siellä asuvan yhteiskunnallisesta asemasta ja kuinka paljon sisustuksestamme on tarkoitettu viestiksi kodin ulkopuolelle. Teksti ei ole tieteellistä, raskasta eikä vaikealukuista. Se inspiroi pohtimaan oman kodin ratkaisuja ja kävinkin hiukan omaa kotiani läpi Aallon harjalla.

1. Keittiö

Keittiö on paikka, jossa tehdään ruoan lisäksi paljon muutakin. Ainakaan perinteisessä mielessä ei kerro hienostuneisuudesta, että ruokapöytä on keittiössä, mutta keittiönpöytä onkin monenlaisten asioiden tapahtumapaikka. Askartelu, erilaisten lomakkeiden täyttäminen, vieraiden kahvittaminen ja ajoittain läksyjen tekeminen tapahtuvat paljolti keittiön pöydän ääressä. Käytäntö on ajanut ohi yläluokkaisuudesta ja kunnollisten illallisten järjestämiseen ei pöydässä oikein edes tila riitä. Keittiö on kodin vallan paikkana merkittävä. Kuka päättää miten astiat ja välineet on eri kaappeihin järjestelty? Samalla tulee tuotetuksi niitä rooleja ja työnjakoja, joiden väitetään eri sukupuolilta onnistuvan luonnostaan paremmin.

2. Kirjahylly

Kirjahylly, jossa on paljon kirjoja kertoo sivistyskodista melkeinpä sisällöstään riippumatta. Kirja on yhteiskunnassamme asia, johon kulutuskriittisyys ei juurikaan ole iskenyt ja ekologisena itseään pitävällekin hyväksytään valtava määrä kirjoja. Vieraaseen taloon tullessa on loputtoman kiinnostavaa vilkuilla läpi kirjahylly, eikä sitä pidetä edes huonona tapana. Kirjat ovat yleensä esillä, esimerkiksi olohuoneessa. Tätä nimenomaista kirjahyllyä selaileva saattaa pian tulla johtopäätökseen, että talossa asuu yhteiskuntatieteilijöitä. Kirjojen määrä kodissa toimii luokka-aseman indikaattorina, mutta luokka itsessään on tätä nykyä liikkuvampi ja elävämpi käsite. Kirjoihin ei välttämättä poisto-, vaihto- ja alehyllyjen vuoksi kulu erityisen paljoa rahaa. Kulttuurinen pääoma tietenkin myös sitoo konkreettisesti. Muuta itse tällaisen kirjamäärän kanssa, niin natsien kirjaroviot vaikuttavat äkkiä erinomaiselta idealta.

3. Kissatalous

Lemmikkieläimet jättävät monenlaisia jälkiä taloon ja rutiineihin nopeasti. Ulko-oven avaa varovaisesti, koska joku saattaa suunnitella suurta pakoretkeä. Sisällä olevien ovien sulkemisen kissat ottavat henkilökohtaisena loukkauksena halusivat ne kulkea siitä tai eivät. Uunin kyljessä on kynnenjälkiä siinä kohtaa, mistä kissa yleensä hyppää uunin päälle lämpimään nukkumaan. Hiekkalaatikon lähellä haju on aika ajoin tyrmäävä. Taaperoikäisille lapsille aikoinaan rakennetun portaissa olleen portin puutavara jatkaa elämäänsä kissanluukkuna, joka johtaa kissojen valloittamalle takaterassille. Terassi ja vähän ympäröivää nurmikkoa on aidattu, jotta kissat pääsevät halutessaan ulkoilmaan. Ihmisten kulkeminen on hankaloitunut, kissojen helpottunut. Toisaalta ihmisen ei tarvitse enää kuunnella kissan huutelua joka kerta, kun se haluaa ulos. Ja kaikesta huolimatta kissa karkaa säännöllisesti ja olohuoneen parketilla on verijälkiä pienistä eläimistä, jotka toivottavasti eivät ole nauttineet mitään suojelustatusta.

4. Televisio

Televisio on pian jo menneiden sukupolvien juttu. Kunhan lähes 15 vuotta vanhasta kuvaputkihirviöstä aika jättää, on vakavasti harkittava television hankkimisen mielekkyyttä. Lähinnä sitä katsovat lapset tunnin tai pari viikonloppuaamuisin ja nekin ohjelmat löytynevät netistä tätä nykyä. Vanhemmat katsovat viihteensä lähinnä läppärin ruudulta. Tästä huolimatta olohuone on edelleen sisustettu television ehdoilla ihan vain, koska niin kuuluu tehdä. Television asema elintason osoittajan lienee sekin vähenemään päin. Ja todellisilla leffafriikeillä on valkokankaat ja projektorit.

5. Pakastin

Arkkupakastin on käytännöllinen ratkaisu ja sitten taas epäkäytännöllinen. Sinne mahtuu valtavasti tavaraa, mutta pohjalle sitä sitten katoaakin. Kun arkun sisällön aina välillä käy läpi, löytyy sieltä yleensä aina jotain yllätyksiä. Arkunpäällys on yksi niistä tasoista, johon kasautuu tavara, joka on liikkeessä pisteestä A pisteeseen B ja joskus liike ottaa aikansa. Kissa on ehdollistunut siihen, että kun arkun kansi narahtaa, on se saamassa kalaa. Pettymys on silminähtävä jos se ei saakaan. Arkku joka tapauksessa viestii vanhan liiton käytännöllisyydestä, järkevyydestä ja säästäväisyydestä oli viestille katetta tai ei.

6. Leivinuuni

Leivinuuni lämmittää taloa ja sillä voi laittaa ruokaa. Lisäksi kissat arvostavat lämmintä uuninpankkoa. Estetiikka on tässä kohdannut käytännöllisyyden ja kustannustehokkuuden. Vuolukivifirmoilla olisi solakampia, trendikkäämpiä ja Pohjois-Karjalassa paikallisuuden vuoksi erityistä luottamusta nauttivia uuneja, mutta toisaalta ne ovat paljon tällaista tutun kautta löydetyllä muurarilla teetettyä tiiliuunia kalliimpia. Lisäksi nuohoojani on vuosien varrella pitänyt monta hyvin suorasanaista saarnaa erityisesti sen yhden tunnetuimman vuolukiviuuneja valmistavan firman tuotteita vastaan. Saattoi sekin vaikuttaa. Tämän tekemiseen toki pystyi osallistumaan myös itse paljon, joten voi sanoa tuntevansa tämän tiilimötikän aika hyvin. Keskiluokkaisen kaupunkilaisen ratkaisu tämä ei silti oikein tainnut olla. Leivinuuni on myös yksi hyvin konkreettinen tapa juurruttaa itseään paikkaan. Olen rakentanut itselleni tulisijan, kodin sydämen (englanninkielinen sana hearth jopa kuulostaa sydämeltä), jonka siirtäminen on niin hemmetin vaivalloista, että pysyn tässä.

Pasi Huttunen
@paspah

Miehet, emansipoitukaa!

Äitimyytin käsitys vanhemmista: Äitiydessä kaikki, mikä on pois täydellisyydestä, on huonoutta ja miinusta. Isyydessä kaikki, mikä ylittää nollan, on hyvää ja plussaa. Äidin tulee olla täydellinen ollakseen hyvä, mutta isä on hyvä, jos hän tekee tai yrittää tehdä edes jotakin.

Huono äiti ja hyvä isä äitimyytin mukaan.

Vanhempiin kohdistuu monenlaista odotusta ja sosiaalista painetta. Näyttää siltä, että äidit imevät ympäristöstään äitiyteen liittyviä signaaleja paljon herkemmin kuin isät isyyteen liittyviä. Kestovaipat, tutin käyttö, rokotukset, ruokavalio, lapsen vakuutukset tai päiväkotiin laittaminen, rintaruokinnasta vieroittaminen, oikeanlaisen vaatetuksen valinta tai melkein mikä tahansa vanhemmuuteen liittyvä aihe saa uskonnolliset mittasuhteet huomattavasti helpommin äitien kuin isien puheenparressa. Toisinaan tuntuu – vain hieman kärjistäen – siltä, että on olemassa vain yksi oikea äitinä olemisen tapa, äitiysuskonto, josta kiinni pitämällä äiti ja lapsi pelastuvat.

Varsinkin ensimmäisen lapsen saaneet nuoret äidit peittävät epävarmuuttaan vanhempana turvautumalla tiukkoihin periaatteisiin. Joskus tekisi ihan mieli laskea käsi tällaisen äidin olkapäälle ja sanoa, että ”oot kuule ihan riittävä ja hyvä just tollasena, rentoudu ja ota vaikka kuppi kahvia”.

Väitän, ettei kovin pitkälle vietyä ainoaa oikeaa vanhemmuuden tapaa ei voi olla. Syy on yksinkertaisesti se, että lapsi tarvitsee hyvään kasvuun aika yksinkertaisia juttuja. Kuten ruokaa, unta, lämpöä, vaatteita. Rakkautta ja rajoja. Jari Sinkkonen sanoo lapsen tarvitsevan äidin ja isän, hyvät tavat, suvun ja juuret – sekä tunteen siitä, että häntä rakastetaan varauksettomasti, ilman odotuksia suorituksista.

Sivumennen sanoen myös me aikuiset kaipaamme tunnetta varauksettomasta rakkaudesta. Harva asia on yhtä eheyttävää, kuin tunne siitä, että on juuri tällaisena hyvä ja rakastettu. Toiseen kohdistuvaa ehdollista, suorituksiin perustuvaa myönteistä huomiota ei mielestäni pitäisi sanoa rakkaudeksi ensinkään.

Mistä sukupuolten välinen ero odotuksissa ja paineissa sitten johtuu? Kenties kysymys liittyy siihen, että äitiys haukkaa naisen identiteetistä isomman siivun kuin isyys miehen. Äitiys yhdistää naisia vahvemmin kuin isyys miehiä. Sen voi huomata nopeasti vaikka vilkaisemalla vauvalehtien keskusteluita.

Naisten itsensä ohella miehet ovat vastuussa niistä taakoista, joita äitien niskaan on kasautunut. Monet miehet odottavat naisilta mahdottomia: naisen täytyisi samaan aikaan hoitaa lasta kotona ja tehdä uraa, hänen pitäisi pitää koti tiptop-kunnossa ja olla missivartaloinen rakastaja. Tunnistan myös itsessäni näitä oireita: meillä vaimo on se, joka ei siivoa yhteistä työhuonettamme ja joka unohtaa lasten hammaslääkärikäynnit, koska mies, siis minä, katsoo jollakin oudolla logiikalla niiden kuuluvan vaimon tehtäviin...

Naiset emansipoituivat 60-luvulla kodin ulkopuolella. Emansipaatio on vielä kesken, sillä sen lisäksi, että naisten odotetaan olevan täysipainoisesti työmarkkinoilla, he joutuvat liian usein kantamaan vastuun kodista ja hoivasta. 2010-luvulla miesten olisi aika emansipoitua keittiössä ja lastenhuoneessa alaikäisestä avustavasta isästä täysi-ikäiseksi vanhemmaksi, joka kykenee paitsi tekemään kotitöitä, myös kantamaan vastuuta. Siitä on monia hyötyjä lapsille, lasten äidille, miehelle itselleen ja koko yhteiskunnalle.

Kun naisia alkoi tulla työelämään, miehet katsoivat heidän olevan miehiä huonompia poliitikkoja, pankinjohtajia, autonkuljettajia ja insinöörejä. Naisiin ei oltu totuttu, ja kenties naiset tekivät asiat eri tavoin. Samalla tavalla naiset katsovat miesten monesti olevan heitä huonompia kasvattajia ja kodinhoitajia. Mies pukee lapset miten sattuu eikä älyä imuroida kaikkia koloja.

Jos miehet ottaisivat rohkeasti roolia kodin ja lasten elämässä, naisten taakka pienenisi. Jos naiset antaisivat odotusten ja paineiden valua harteiltaan kuin – kuten sanonta kuuluu – veden hanhen selästä, heidän elämänsä helpottuisi. Siispä miehet, emansipoitukaa! Ottakaa lempeän päättäväisesti puolet vastuista ja kotitöistä! Ja naiset, hellittäkää, laskekaa rimaa, antakaa miehille mahdollisuuksia! Ja älkääkä vain unohtako, että olette ihania!

Topi Linjama