Vieraskynä: myytinmurtajamiehet

Onnea Suomimies 100! Ei puhu eikä pussaa - edelleenkään? Hokema suomalaisten miesten tunnevammaisuudesta askarruttaa ajatuksiani, kun patikoin miestyön verkoston tapaamisesta Oulun Poikien Talolta jääkumuraista tietä toimistolleni. Sinivalkoinen kirjailijamme Veikko Huovinen kävi kliseeseen käsiksi jo vuosikymmeniä sitten ja todisti sen osin vääräksi: "kahvikutsuille mennessään ei voi enää olla varma henkilökohtaisesta turvallisuudestaan, koska puolitutut ja tuntemattomat naiset käyvät kuin sumopainija käsiksi, ja ovatpa hupakoimmat miehetkin tavan omaksuneet".

Suomen Vanhempainliiton EPeLI-hanke järjesti isien mökki-illan, jonka tarkoituksena oli saada kouluikäisten lasten isät koolle pohtimaan miehen roolia tässä ajassa. Paikalla oli myös koulupsykologi. Ennen tilaisuutta pohdimme, että kuinkahan tässä käy, tuleeko paikalle ketään, syntyykö juttua?

Tilaisuuden oli määrä kestää iltaviidestä seitsemään. Yhdentoista aikaan jouduimme häätämään ukkoja ulos. Nämä myytinmurtajamiehet ottivat tilanteen haltuun jo lähtöviivalla. Aiheissa mentiin kättelyssä kevyttä syvemmälle. Sytykkeeksi tarvittiin vain rouheva kutsu, mökkisauna, saunamakkarat ja -juomat. Ryhmä teki itse tilaisuudesta onnistuneen, ylläpiti keskustelua, loi tavoitteet jatkolle ja antoi palautteenkin sitä erikseen kysymättä. "Tämä on paikka, jossa voi puhua asioista, joista ei muualla kehtaa taikka uskalla." Jäätävää evidenssiä, sanoisin.

Sauna on miehinen ympäristö, makkara on äijämäinen sapuska. Illanvietosta saaduissa palautteissa eräs osallistuja totesi, että erityisesti saunassa vapautunut keskustelu luonnistuu, ja että ilta oli virkistävä tuulahdus arkeen. Palautteissa myös sana "makkaranpaisto" esiintyi usein. Yksinkertaista, eikö totta?

Kliseinen on myös väittämä, että miehet tarvitsevat aina toiminnallista houkutinta ilmaantuakseen paikalle. Eivät muuten tarvitse. Rupattelu ja luennotkin kelpaavat. Kunhan aihe ja olosuhteet ovat kohdallaan. Saunan hämärässä kyynelkin on helpompi tirauttaa. Sitä on äijämeininki. Itsetarkoitus se ei tietenkään ole, eikä kaiken miehille suunnatun toiminnan tarvitse olla korostetusti "äijäleimalla" markkinoitua. Mutta selvää on, että miehille tarkoitetun vertaistukitoiminnan pitää olla tunnistettavissa nimenomaan miehille suunnatuksi.

Isät eivät lähde vertaistuelliseen hemmotteluiltaan juttelemaan avoimesti rakastamisesta tai sen vaikeudesta, seksistä, kasvatuksesta tai muista arkisen elämän haasteista samaan tapaan kuin äidit. "Miehet eivät lähde itselleen outoja ihmisiä täynnä olevaan ryhmään itkemään ja valittamaan", eräs isä totesi tapaamisessamme. Silti ei pidä luulla, etteivätkö miehet tarvitse itsensä ja tuntojensa sanoittamista, ymmärrystä huoliinsa ja murheisiinsa samoin tuntevalta. Puoliso ei aina riitä puhekaveriksi.

Erityislasten vanhemmille, naisille ja miehille erikseen suunnatuissa vertaisryhmissä voi havaita täsmälleen samanlaisen kaaren. Tapaamiseen saapuvat voivat olla väsyneitä, turhautuneita ja kiukkuisiakin. Perhe-elämä erityislapsen kanssa ei ole helppoa. Tapaamisen edetessä tarinoita jaetaan, nessupakettikin saattaa kiertää. Naiset kuivaavat vettyneen silmäkulman avoimesti, miehille hihansuu kelpaa asian toimittamiseen. Alun apea, terveen epäilevä mieli vaihtuu arjen jakamisen myötä aavistukseksi toivoa ja iloa. Lopuksi kysytään, että milloin tavataan seuraavan kerran. Tätä kutsutaan voimaantumiseksi. Se on yksinkertainen asia, joka tapahtuu, kun ihmiset kohdataan ihmisinä. Kuunnellen.

Myytinmurtajamiehet taistelevat kliseitä vastaan. Onnea Suomimies 100! Nautitaan sellaisenaan.

Aslak Rantakokko

Kirjoittaja toimii järjestötoiminnan asiantuntijana Suomen Vanhempainliiton EPeLI –hankkeessa Oulussa (RAY 2016-2018)

Saunan ovi kiinni!

"Saunan ovi kiinni!", huutaa poika veljelleen aggressiiviseen sävyyn, vaikka toinen on hädin tuskin siitä kulkea ehtinyt. Ja tunnistan tämän. Olen kuullut saman omalta isältäni ja olen itse tehnyt samaa. Tarpeettoman kovaa ja vihaisesti huudettu käsky laittaa saunan ovi kiinni kaikuu läpi sukupolvien.

Me opimme pienestä saakka, että sauna on tärkeä paikka. Siihen liittyy paljon rituaaleja, kuten se, että saunan ovi on laitettava heti kiinni, se on pidettävä kiinni, eikä sitä saa turhaan aukoa. Muita rituaaleja ovat esimerkiksi se, että saunassa ei saa piereskellä. Ainakin miesten on myös kestettävä kovia löylyjä ollakseen miehiä. Jotkut jopa heittävät lopuksi löylyt saunatontulle.

Osalle näistä rituaaleista on järkiperusteet, jotka pätevät edelleen, mutta siitä huolimatta ne ovat irtautuneet tavallisesta arjesta. Sinällään kyse ei ole suuresta asiasta, mutta ei se mukavaa ole, että rituaalin vuoksi ohitetaan hyvät käytöstavat ja terve järki. Kun oikeasti ei ole mitään syitä huutaa vihaisesti. Tässäkään. Yritänkin katkaista tämän sukupolvelta toiselle kulkevan tavan.

Tämän kaltaisia kulttuurisia käytäntöjä ja perinteitä voi pyrkiä muuttamaan vasta kun ne tiedostaa. Tällaisen kohtalaisen pienenkin asian tajuamisesta saattaa lähteä liikkeelle lumipalloefekti, jonka seurauksena aika moni typerä tapa alkaa näyttää siltä itseltään - typerältä.

Pasi Huttunen

Sijaisisien saunailta

Pääsin työni puolesta hiljattain mukaan sijaisisien saunailtaan. Sauna luo oivalliset puitteet vapaalle keskustelulle ja pääsin vähän jyvälle siitä, millaista sijaisvanhemman eli perhehoitajan työ on. Muutaman miehen havaintoja ei tietenkään voi yleistää koskemaan kaikkia sijaisperheitä.

Sijaisvanhemmat käyvät PRIDE-koulutuksen, jota järjestää esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry. Tuon tapainen koulutus tuskin olisi vahingoksi meille biologisille vanhemmallekaan.

Moni sijoitukseen päätyvä lapsi on varhaisessa lapsuudessaan kokenut monenlaista ja pitkäaikaista laiminlyöntiä. Jokainen meistä ei totisesti synny kulta-astiasto suussa. Kaikki eivät ole oman onnensa seppiä, jotka voivat takoa elämästään fantastisen menestystarinan niin että slush vaan. Laiminlyöntien takia sijoitetut lapset tarvitsevat usein terapiaa, erityisopetusta ja muuta tukea. Lapset tarvitsevat myös turvalliset olosuhteet ja paljon samana pysyviä rutiineja.

Kuvituskuva.

Myös sijaisvanhemmat tarvitsevat työhönsä tukea. Tukimuodoista parhaana isät pitivät työnohjausta. Viranomaisten tarjoama apu oli usein riittämätöntä. Saunaillan kaltaiset vertaiskohtaamiset voivat ehkä pieneltä osaltaan kompensoida tilannetta.

Sijaisisät pitivät sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta ongelmallisena. Työntekijä vaihtuu heti, kun on saanut selvitettyä perheen tilanteen. Myös työntekijöiden rohkeuden puute nähtiin ongelmallisena: jos työntekijä ei uskalla sanoa biologisille vanhemmille, mitä mieltä hän on heidän tilanteestaan, sen sanominen jää sijaisvanhemmille, jolloin biologisten vanhempien kiukku ja viha kohdistuvat heihin. Mikäli biologiset vanhemmat eivät hyväksy tilannetta, he saattavat käyttää kaikki keinot vaikeuttaakseen sijaisvanhempien elämää. Saattaa tulla esimerkiksi täysin tarpeettomia oikeusprosesseja, jotka kuormittavat lasta ja sijaisvanhempia.

Biologisten vanhempien vahva oikeus lasten tapaamiseen mietitytti isiä: biologisten vanhempien luona pahoin traumatisoitunut lapsi oireilee viikon ennen tapaamista ja viikon sen jälkeen. Jos tällaisia tapaamisia on kovin usein, lapsen kehitys voi vaarantua. Sijaisisien mukaan yhä vaikeammin oireilevia lapsia pyritään säästösyistä sijoittamaan laitosten sijasta perheisiin. Suuntaus on ikävä, sillä perhehoitajien saama tuki on riittämätöntä jo nyt.

Myös sitä miehet ihmettelivät, kuinka jopa omat tai puolison vanhemmat pitävät sijaislapsia vähempiarvoisina kuin biologisia lapsia. Koulussa luokkajakoa esiintyy myös.

***

Lapset ovat hankalia, viranomaiset eivät auta ja biologiset vanhemmat haastavat oikeuteen - miksi ihmeessä joku haluaa perhehoitajaksi, rahanko takia? Jos haluaa etupäässä ansaita rahaa, kannattaa todellakin valita työ, joka on helpompaa, vähemmän sitovaa ja josta maksetaan enemmän, neuvoi eräs sijaisisä.

Toinen sijaisisä sanoi, että vaikka työ on sitovaa, siinä on vapauksia, joita ei välttämättä monissa muissa töissä ole. Voi esimerkiksi viettää kahdeksan viikon kesäloman lasten kanssa. Ja onhan lapsista iloa, vaikka tällainen lause kuulostaakin tässä kovasti lattealta.

Nähdäkseni sijaisvanhemmuuteen tarvitaan jonkinlaista kutsumusta ja sydämen paloa. Idealismi karisee nopeasti, mutta jäljelle jää varsin realistinen näkemys: he voivat todella auttaa lapsia, joiden biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan heistä. Minusta sijaisvanhemmat tekevät erittäin arvokasta työtä.

Lisätietoa sijaisvanhemmuudesta löytyy esimerkiksi Perhehoitoliiton sivuilta.

Topi Linjama