Huomaatko kuinka tänään kaikki on toisin?

Rummutus kantautuu korviini ensin heikkona aamun sarastaessa. Aamukahvin juominen lohdullisessa jämähtäneisyydessä kelluvan konservatiivisen maakuntalehden parissa sujuu tuttuun tapaan. Eukko häärää naistenpuuhiaan ja lapset heräilevät. Rummutuksen voimistumisen huomaa vain vain hetkittäin.

Ensimmäinen aavistus tulee kun työmatkalla vastaan kävelee petomaisen komea nuori mies.
"Huhhuh, että tämä pillifarkkumuoti hyväilee sopivasti treenattuja muotoja", saan itseni kiinni ajattelemasta. Käännän äkkiä maakuntaradion tyhjän iskelmän sävyttämää ihan tavallisista asioista jauhavaa puhemattoa kovemmalle. Helpottaa vähän. Silti tuntuu kuin auton ilmastointisäleiköistä puskisi jotain outoa kaasua. Mieli on levoton ja on vaikea keskittyä. Tiedostan puolihuomaamatta, että omat vaatteeni ovat aika harmaat eivätkä istu kovin hyvin. Partakin siistimättä.

Rummun ääni on jo niin voimakas, että sen ääni peittää alleen muistot eukon kasvoista ja muodoista. Vielä eilen pidin niitä kauniina, jopa houkuttelevina. Nyt en oikein enää ymmärrä tätä hiipuvaa tunnemuistoa. Kaikki nämä ympärillä olevat äijät vaativat katsettani niin vastustamattoman voimakkaasti. Tuokin tyyppi nahkatakissaan. En kestä. Läpsäytän itseäni poskelle, mutta ei se enää auta.

Nousevan epätoivon vallassa keksin turvautua puhelimeeni. Se on aina ennenkin ollut niin täydellinen turvapaikka ahdistavan intensiiviseltä sosiaaliselta kontaktilta ja ensimmäinen puhelimen ruudulta silmiin lävähtävä asia on päivämäärä. 1.3.2017! Tietysti!

Nyt kaikki on yhtäkkiä kristallinkirkasta ja ymmärrän, että minä olen muuttunut peruuttamattomasti, koska maailma on muuttunut peruuttamattomasti. Repäisen paidan päältäni ja kaadan sopivasti öljyä. Sivelen. Puhelimen selaimeenkin on kuin varkain ilmestynyt osoite ranneliike.net. Pakko myöntää, että housut tuntuvat vähän kiristävän tietyistä paikoista. Jotain muutakin on tainnut kovettua kuin nännit.

Joudun menemään naimisiin miehen kanssa ja hylkäämään eukon ja lapset, jotka jäävät lohduttomina itkemään. Homorummutus hukuttaa kyynelten äänet, enkä tunne kuin ohikiitävän säälinpilkahduksen. Mielessä vilahtaa silti ajatus, että kyllä se tosiaan on joltakulta pois! Mutta nyt kun kaikki perinteinen ja oikea on tuhottu ei millään vain ole enää yhtään mitään väliä. Isä en voi enää olla kun perhettäkään ei ole enää olemassa. Suvaitsevaisto juuri lakkautti sen! Nappaan telineestä Normihomolehden ja alan selvittää, millainen ihminen olen uudessa maailmassa! Huomaan sen olevan viimeinen, sillä samaa lehteä selataan joka puolella ympärilläni.

Sinäkin tätä lukeva kaltaiseni keskiluokkainen, ydinperheisä varmasti huomasit, kuinka elämässäsi on aivan kaikki

perustavanlaatuisesti täysin toisin tänään. Sillä tänään on astunut voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki.

Niille, joiden elämää ja mahdollisuuksia laki konkreettisesti koskettaa on tilanne sikäli mielenkiintoinen, että he ovat nyt vähän vähemmän sorretussa asemassa. Aika hieno lahja heille satavuotiaalta Suomelta.

Pasi Huttunen

Ydinperheisyyden kauheus ja kauneus

Kartoitin keskiluokkaistuvan ydinperhe-elämäni heikkouksia, vahvuuksia, uhkia ja mahdollisuuksia.

HEIKKOUDET

Tavaroiden pakkaaminen reissua varten
Kun talossa on monta ihmistä laittamassa tavaroitaan eri paikkoihin ja ne pitäisi yhtäkkiä nopeasti löytää pakattavaksi jotain matkaa varten, eivät ne tietenkään koskaan ole siellä, mistä niitä etsii. Eivät koskaan. Lapsillani on valtava määrä alusvaatteita, mutta jostain syystä niitä ei koskaan löydy mistään jos pitäisi pakata muutamat vaihtopikkarit mukaan reissuun.

Lähteminen jonnekin
Se kaaos. Asioiden vääjäämätön liukuminen käsistä. Pakkaamisen helvetillisys jo käsiteltiin, mutta ei siinä suinkaan kaikki. Kun tulee aika lähteä, taantuvat lapset viisi vuotta ikäistään nuoremmiksi ja ne kaikkein käsittämättömimmät toheloinnit ja huonoimmat vitsit ja aikaavievimmät asiat, jotka on tehtävä juuri sillä hetkellä muistuvat mieleen juuri silloin.

Toisten jälkien korjaaminen
Omien sotkujen siivoaminen ei haittaa, mutta vaikka joskus on ihan perusteltua jättää niitä myös toisen siivottavaksi, liittyy siihen lähes aina omanlaisensa turhautuminen. Muiden jälkiä on inhottava siivota, vaikka miten vakuuttelisi itselleen, että ei siinä mitään. Ja kun talossa on lapsia, on muiden jälkiä aina hyvin paljon siivottavana. Se juusto on aina pöydällä vielä tunti sen jälkeen kun kasivee on käynyt laittamassa välipalaa.

VAHVUUDET

Ruoanlaitto
Olen elävä todiste siitä, että ei tarvitse olla erityisen hyvä kokki nauttiakseen ruoanlaitosta. Se konkreettinen käsillä tekeminen ja työnsä tuloksen näkeminen, haistaminen ja maistaminen saman tien on kenties helpoin tapa päästä nopeasti flow-tilaan.

Pyykkien laittaminen
Pyykkien laittaminen on niin kevyttä, vaivatonta ja yksinkertaista puuhaa, että se jättää tilaa ajatuksille tai muulle oheistekemiselle. Iso korillinen puhtaita pyykkejä tarkoittaa hetkeä podcastin, radio-ohjelman, telkkariohjelman tai musiikin kuuntelemiseen ilman sitä lapsiperheen arjesta useimmille tuttua huonoa omaatuntoa, joka sellaisesta seuraa jos samalla ei tee mitään "hyödyllistä". Lisäetuna tulevat vielä puhtaiden kankaiden tuoksut.

Uunin lämmittäminen
Tulen sytyttäminen leivinuuniin tuottaa sellaisen, jollakin tapaa niin primitiivisen ilon tunteen, että siihen ei kyllästy. Samalla uunin polttaminen sitoo siihen paikkaan määräajaksi, mutta ei vaadi suurta vaivaa. Muutaman tunnin ajan on pysyttävä sen tulisijan lähellä ja lisättävä välillä, joten se avaa omanlaisensa pakotetun rauhoittumisen ajan.

UHAT

Tunaroivat lapset
"Ei, älä laita sitä sinne!" "Älä jätä sitä siihen!" "Laita se jääkaappiin!" "Jos lähdet kouluun, kannattaisiko ottaa mukaan reppu!?" "Ei, et voi lähteä kello kahdeksan aikaan arkipäivänä kolmen kilometrin päähän gymille!" "Katso autot, ennen kuin ylität tien!"
Pienet ja vähän isommatkin lapset ovat uskomattomia tunareita. Elämisen taidot ovat vielä hyvin vajaat ja vaikka asian tietää, niin on vaikea olla turhautumatta monta kertaa päivässä.

Arki tappaa parisuhteen
Kun on ollut päivän töissä, ja toiset viisi tuntia pyörittänyt kotia, harrastuksia ja ties mitä, ei välttämättä enää kymmenen aikaan illalla jaksa romanttisesti vikitellä puolisoa haureus mielessään. Kumpikaan ei kovin usein jaksa tehdä aloitetta, joten mitään ei kovin usein tapahdu. Ja kyse ei ole pelkästään seksistä. Arkiseen, puuduttavaan rytmiin jumahtaminen syö helposti leijonanosan elämänilosta, jos asialle ei tietoisesti tee jotain.

Keskiluokkainen ydinperhe -ahdistus
Kaksi lasta, lemmikit, talo ja auto, ylemmät korkeakoulututkinnot, työt asiantuntijahommissa, prekaari tilanne kuten kaikilla nykyään, mutta pärjätään, lomareissu kesällä ja talvilomalla ehkä kylpylään, pojat sählykerhossa. Ulkoisesti vaikutamme ihan tavalliselta, toimeentulevalta keskiluokkaiselta ydinperheeltä. Kauhea ajatus, että ehkä olemme sellainen.

MAHDOLLISUUDET

Perheen tarjoama välitön läheisyys ja rakkaus
Parhaimmillaan perhe-elämä tuottaa pakahduttavia onnentunteita. Eikä se pahimmillaankaan ole missään vaiheessa ollut niin paha, että siitä oikeasti haluaisi pois.

Ilo lasten kasvamisesta ja kehittymisestä
Lasten hoivaaminen ja opastaminen on uuvuttavaa, joskus stressaavaa ja usein runsasta univelkaa aiheuttavaa hommaa, mutta toisaalta se on myös loputtoman mielenkiintoista. Lapset eivät lakkaa yllättämästä ja osa niistä yllätyksistä on myös suloisia, mukavia ja pakahduttavia.

Sitten kun -asiat voivat oikeasti toteutua
Pää pursuilee usein kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia, joista kaikki eivät toteudu ikinä, mutta osa kyllä. Kun välillä pysähtyy katsomaan taaksepäin, huomaa, että hämmentävän moni kaukainen haave tai sumuinen unelma on totta tässä ja nyt.

Pasi Huttunen

Tunnen tarvetta leipoa pullaa

Maanantaiaamuna heräsin ahdistukseen. Olin lähdössä töihin ja ensimmäinen aamun vastaanottanut ajatus oli, että joku muu jää huolehtimaan minun lapsistani ja minun kodistani.
Jätän dramatisoinnin hengessä kertomatta, että se työ johon lähdin on silkkaa parhautta, ja nautin sen tekemisestä todella paljon ja pidän sitä hyvin mielekkäänä sekä omasta että yhteiskunnan näkökulmasta. Nautin kesän ajan myös kahta palkkaa. Lisäksi on mainittava, että lapsillani ei tietenkään ollut mitään hätää mumminsa hoivissa, vaan aivan päinvastoin.
Silti en pystynyt välttämään tunnetta siitä, että kesälomani alkoi tänä vuonna ihan väärin.

Pari aiempaa kesälomaani olen aloittanut niin, että puoliso on ollut työmatkalla ja olen ollut kotona lasten kanssa. Loman alkamisajankohdankin on siis sanellut se, että milloin on jäätävä kotiin. Ja olen nauttinut niistä kausista aivan suunnattomasti. Siitäkin huolimatta, että ne ovat välillä olleet hemmetin rasittavia ja uuvuttavia.
Lasten kanssa kotona oleminen on hyvä keino joutua pakotetuksi elämään hetkessä. Arjen horisontti ei useimpina hetkinä jatku sen kauemmas kuin että saa päivän ruoat, pyykkäykset, siivoamiset ja muut kotihommat hoidettua alta pois ja ehkä, iso ehkä, jotain seuraavan päivän valmisteluja tehtyä. Kaikkia kotitöitä ei ole mukava tehdä, osa on suorastaan hanurista. Mutta kun kantaa yksin vastuuta kodista ja lapsista tulee puolihuomaamatta elettyä tiukasti tässä hetkessä. Totaalinen katkos työelämään.
Lisäksi on syvästi tyydyttävä tunne huomata, että selviää siitä. Jopa aika hyvin.

Nyt olemme taas humpsahtaneet hävyttömän perinteiseen ydinperhe/elättäjäisä malliin kesän ajaksi. Eukko on lasten kanssa kotona ja keittelee raparperihilloa ja itse olen töissä puolen tunnin ajomatkan päässä. Kirsikkana keskiluokkaisen kakun päällä ajatukset ovat jo tiukasti erilaisissa kesän ajalle suunnitelluissa kodin remonteissa. Sihteerin kanssa en sentään ole ryhtynyt suhteeseen, että ihan Mad Meniksi ei touhua ole päästetty.

Se maanantaiaamun ahdistus meni tietenkin ohi viimeistään siinä vaiheessa kun laski, että paljonko tänä kesänä tienaa rahaa. Kun tottunut pienehköihin tuloihin, ei tarvitse päästä kovin huimiin tuloihin, että tuntee itsensä rikkaaksi.

On se silti vähän väärin. Pitää varmaan leipoa pullaa.

Pasi Huttunen

Miksi isä on se, joka aina katoaa?

"Puristan kädessäni puista miekkaa/ isän tekemää", laulaa Maj Karman Herra Ylppö kappaleessa Puumiekka. Radio Rockia kuunteleva tuskin on biisiltä välttynyt. Ehkä kyseessä ei ole maailman paras biisi, mutta ilmaisuvoimaa ja yhteiskunnallista kaikupohjaa siinä on paljon. Ainakin minun takaraivooni se jäi kaihertamaan.

Kappaleessa ei isästä ole eron jäänyt muuta kuin isän tekemä puinen miekka muistoksi. On jokin esine, muistomerkki menetetystä, johon kiinnittyy valtavasti oman identiteetin pysyvyyden kannalta tärkeää tunnetta.
Maj Karman kappaleessa puisesta miekasta tulee voimaa antava tunneobjekti, jonka avulla voi myöhemmässä elämässä raivata tietään eteenpäin. Todellinen, ruumiillinen, arkinen isä ei ole ollut läsnä, joten hänestä on ollut helppo rakentaa lohduttava ja kannustava ihannekuva. Ja kaikista esineistä se, johon voimakkaat tunteet kiinnittyvät, on miekka. Sankarin sotaisa työkalu. Samalla ihannekuvaan liittyy hellitty muisto perheestä, jossa turvana ovat sekä että äiti - ydinperhe.

En ole erolapsi, enkä ole itsekään vielä eronnut niin, että olisi lapsia. Oman isäni ajoittaiset pitkät poissaolotkaan eivät olleet traumaattisia, koska hän oli pelastamassa maailmaa ja tiesimme hänen tulevan takaisin. Tunnistan silti sen kaihon mikä Maj Karman kappaleesta kuuluu. Uskon, että niin tunnistaa jokainen kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme elävä aistiva ja tunteva ihminen.

Isättömyys on kaikkien tunnistama kulttuurinen teema, joka osataan nostaa esiin aina kun puhutaan nuorten ja lasten ongelmista. Isättömyys voi olla joko konkreettista tai esimerkiksi vain perheelleen etäiseksi jääneen isän aiheuttama tuntemus, mutta se tunnistetaan sikäli selkeästi, että se osataan nostaa vakavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja kulttuurituotteiden käyttövoimaksi.
Kulttuurisessa kuvastossamme isättömyys on vähän romantisoitukin asia. Juuri se nähdään jotenkin täysin luonnollisena ja ymmärrettävänä, että erotilanteessa isä on se, joka katoaa. Ja sitten isä on silti läsnä "siellä jossain" jonkinlaisena auttavana voimana. Puumiekka-kappaleessakin isästä on voitu tehdä sankarihahmo, joka olisi mahdoton ilman vanhakantaisia käsityksiä mieheydestä, naiseudesta, isyydestä ja äitiydestä.

Isättömyys ei ole välttämättä huono asia. Jos isä esimerkiksi kovin meluisasti, kipeästi tai jopa väkivaltaisesti kamppailee omien ongelmiensa kanssa, on ehkä parempi, ettei hän ole läsnä. Myös kaksi äitiä tai kaksi isää ovat ihan yhtä hyviä ratkaisuja kuin isä ja äiti. Sen haluavan, uskaltavan ja motivoituneen isän läsnäolo on tietenkin silti tavattoman arvokasta niin lapselle kuin isälle itselleenkin, äidistä puhumattakaan.

On mukava ja lohdullinen ajatus, että meillä on ehkä nyt kasvamassa sukupolvi, jossa isän henkinen ja fyysinen, osallistuva ja hoivaava läsnäolo on normi. Se mielikuvituksessa asuva sankarihahmo on aika ontto. Isä voi olla nyt kasvavalle sukupolvelle sankarin sijaan läsnäoleva ihminen, joka voi ihan kertomalla ja koskettamalla ohjata, hoivata ja rakastaa.

Pasi Huttunen

Maj Karma: Puumiekka:

Satujen isistä ei ole roolimalleiksi

Miettikääpä millaisessa kulttuurisessa ympäristössä olemme kasvaneet. Hyvät osallistuvaan isyyteen kannustavat roolimallit isille ovat aika harvassa lastenkulttuurin puolella. Ne sadut, tarinat, kirjat ja elokuvat ovat ihan mahtavia, mutta tästä kulmasta katseltuna aika rajua kamaa.

• Elsa Beskowin sadussa tonttuisä pukeutuu välillä sotisopaan ja lähtee tappamaan jotain. Hoiva on puhtaasti tonttuäidin heiniä.
• Peppi Pitkätossun isä on hylännyt lapsensa asumaan yksin isoa taloa ja jättänyt vielä eläimiä tämän vastuulle. Peppi on joutunut omaksumaan todella erikoislaatuisia selviytymisstrategioita.
• Muumipappa myhäilee ympäriinsä, kirjoittelee välillä muistelmia ja saattelee aina välillä perheensä vaarallisiin seikkailuihin. Muumimamma hoitaa kaiken.
• Hannun ja Kertun äitipuoli huomaa, että piru kun tekee vähän tiukkaa rahasta. Hän vaatii lasten isää viemään lapset metsään ja hylkäämään sinne. Isä on, että no okei.
• Tuhkimon isä ei tunnu olevan juuri lainkaan huolissaan siitä, kuinka hänen tytärtään kohdellaan. Ja tämäkin:

"Grimmin versiossa kerrotaan myös Tuhkimon isän käyvän markkinoilla, joilta hän toi Tuhkimolle ja tämän sisarpuolille lahjoja. Sisarpuolet pyysivät ja saivat kalliita vaatteita ja koruja, Tuhkimo sen sijaan vain isänsä matkan varrelta poimiman pähkinäpuun oksan, jonka hän istutti kuolleen äitinsä haudalle"
-Wikipedia
Aika vahvaa isyyttä, sanoisin.

Heikon ja saamattoman, kuolleen, etäisen tai poissaolevan isän teema leimaa suurta osaa lastenkulttuuriamme. Tältä pohjalta voi olla hankala lähteä rakentamaan mallia siihen, kuinka olla uusi isä.

Onneksi on Aku Ankka! Ankka-sarjiksissa on jo lähtökohtaisesti hylätty ajatus ydinperhemallista ja esimerkiksi Aku Ankka pärjää vaihtelevasti, mutta sinnikkäästi missään vaiheessa luovuttamatta kolmen aika ajoin hyvin hankalan sukulaislapsensa yksinhuoltajana. Yhtä virheellisenä, viettiensä kanssa kamppailevana isoisähahmona on Roope Ankka.
Vaikeuksia, kommelluksia, riitoja ja jopa fyysiseksi äityviä tappeluita tulee jatkuvasti, mutta loppujen lopuksi kaikki menee kohtalaisen hyvin. Loppu ei aina ole onnellinen, eivätkä Ankat aina voita tai tee oikein, mutta he selviytyvät.

Pasi Huttunen

Kun tulen kotiin

Kun tulen kotiin, on ruoka jo käytännössä valmista ja lapsilauma olohuoneessa leikkimässä. Puoliso lähtee joogaansa, otan ruoan uunista ja annan lapsille. Syönnin ja käsienpesujen jälkeen on kello jo alkuillan partaalla, enkä ole oikein löytänyt sitä kotimoodia. En oikeastaan tiedä miten noilla pennuilla on päivä mennyt, enkä sitä missä vaiheessa kotityöt ovat. Kodin metatyölle* ei ole ollut aikaa eikä paikkaa, joten olen aivan pihalla ja on hankala tarttua mihinkään hommaan.

Koti.

Lastenkin touhut vähän ärsyttävät kun ei oikein jaksaisi kuunnella taas yhtä tarinaa siitä mitä Minecraftissa on tehty ja rakennettu. En ymmärrä niistä tarinoista kuitenkaan kovin paljoa, koska en ole ehtinyt perehtyä. Olisi kyllä kiinnostava ymmärtää enemmän. Sitä paitsi kyllähän se lapsi huomaa, etten oikein kuuntele.

Kissakin änkeää syliin kun yritän kirjoittaa. Mielenosoituksellisesti.

Joku nokkela ehkä huomaa, että kuvailen varsin tyypillistä palkkatyössä käyvän ydinperheen isän iltapäivää. Vielä parikymmentä vuotta sitten se oli kunnollista ja tavoiteltavaa. Mutta ei se kivaa ole. Jos koti ei ole minun tilani, jossa tiedän mitä tapahtuu, niin ei mikään muukaan oikein ole. Tai aina voisin mennä sen parinkymmenen vuoden takaisen ydinperheisän tapaan autotalliin tai pihatöihin, mutta ei sekään ihan omalta tunnu.

Työni on innostavaa, vaihtelevaa ja haastavaa. Teen sitä mielelläni, mutta voisin kyllä tehdä sitä vähän vähemmän. Voisin, jos olisi vähemmän velkaa ja vähän pienemmät elinkustannukset.

Jos olemme vain työmme, ei mikään toimi. Arjen palikoiden kokonaisuus vaikuttaa olennaisesti siihen keitä olemme ja keitä meistä tulee. Ja ne arjen palikat muovaavat meistä todella ankeita tyyppejä jos emme kamppaile vastaan.

Pasi Huttunen

---

*Metatyö on sitä jatkuvaa suunnittelua, valmistelua, tilanteen tasalla olemista ja ennakoimista, jota vanhemman on tehtävä, jotta yhtään mikään toimisi. Lue myös: Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään!