Haluatko olla parempi ihminen?

Poro ja lapsi

Kun suomalaisella on vapaa-aikaa, hän suuntaa katseensa Lanzarotelle, Roomaan, Thaimaahan, Intiaan tai Lontooseen. Ihmiset taluttavat ahdistuneina laukkujaan Helsinki-Vantaalla. Suomesta on päästävä pois!

Joku hakee elämyksiä Euroopan meluisista ja saasteisista kaupungeista. Ruuhkavuosien uuvuttama perhe matkustaa pakettimatkalle Teneriffan lämpöön, kun taas paremman elämän etsijät hinkuvat hiljentymistä pyhimysten hellään huomaan.

Vastausta elämän suurimpiin kysymyksiin haetaan Italian ja Espanjan luostareista. Santiago de Compostelan vaellukselta toivotaan vastausta elämän tarkoitukseen. Ihmiset palaavat pettyneinä takaisin matkoiltaan, sillä säät eivät suosineet Kanarialla, hotellin henkilökunta oli töykeää Pariisissa, ripuli nasahti Intiassa tai mestaripyhimykset pyhillä paikoilla eivät antaneetkaan tarkkaa vastausta elämän syvimmästä olemuksesta.

Älä sure. Äläpä hättäile! Tiesitkö, että paremman elämän avaimet löytyvätkin ihan läheltä? Suomesta.

Kun kellot siirretään kesäaikaan, virpojat raplaavat muniaan ja sipulikasvit heräävät henkiin työntäen vaaleanvihreää, alkaa murtsikkakättäni kolottaa. Monojalkaani alkaa vippasta viimeistään silloin, kun citymaasturit rouhivat boxeineen kolmen kaistan leveydeltä kohti pohjoista. Laskettelukiimani ottaa kierroksia ensimmäisten peipposten ja töyhtöhyyppien kujerrellessa Uudenmaan teholannoitettujen peltojen yllä.

Kun Tampereen eteläpuolella kaivetaan kaapeista shortseja ja pikepaitaa, Lapissa on toppakamppeille käyttöä. Kun skeittarit ja rullaluistelijat rullaavat Turun juuri puhdistetuilla kaduilla, Lapissa hiekoitetaan ja aurataan talvisia teitä. Suomi on pitkä maa.

Pariisin, Lontoon, kehäteiden ja taajamien katupölyissä voit pysyvästi huonosti. Melu nostaa verenpainetta ja ainainen kiire edistää kaljuuntumista. Suomen Lapissa vedät keuhkosi täyteen maailman puhtainta tunturi-ilmaa. Jokaisella hengenvedolla elinikäsi pitenee päivällä. Ja jos et usko, tutki pohjoisen kuusta. Siinä huojuu ihanasti tunturituulessa tuo puhtauden symboli, naava.

Tässä vaiheessa, hyvä lukija, olet jo päättänyt tulla paremmaksi ihmiseksi ja matkustaa seuraavalla lomalla Lappiin. Hienoa! Siksi annankin tässä muutamia vinkkejä, jotta loma sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuvan henkilö etsii elämälleen tarkoitusta Lapissa

Sesonkiajan mökit revitään käsistä, joten varaa asumus ajoissa. Mieluisa kelomökki kaikilla herkuilla kannattaa varata jo edellisenä pääsiäisenä.

Varusteet kuntoon! Suksien voitelu ja huolto on syytä tehdä ennen reissuun lähtöä. Vaikkakin hyvin varustelluista uusista mökeistä löytyy hulppeat voiteluhuoneet, ei aurinkoisia hankikelejä kannata haaskata fluorivoiteiden käryisissä sisätiloissa. Viisinkertainen lämpövoitelu pitäisi riittää.

Useimmille Lappiin matkustaville matka on erittäin pitkä. Helsingistä on yhtä pitkä matka Ylläkselle kuin Milanoon. Jos matkustat autolla, varaa mukaan ainakin äänikirjoja, irtokarkkimässyä, sokeria, kuritusopas, kasvatusopas (kaiken maailman jarisinkkosia tai muuta ohutta yläpilveä), pikkuporkkanaa, musiikkia, pitkää pinnaa ja huumoria. Nelivetoauto reilulla maavaralla olisi hyvä olla ihan jokaisella.

Tekemistä Lapissa riittää. Voi hiihtää, lasketella, laskea mäkeä, kävellä lumikengillä, pilkkiä, tulistella laavulla, ajaa moottorikelkalla, syöttää kuukkelia, järsiä kuivaalihaa, valloittaa tuntureita, nauttia virvokkeita latukahviloissa, saunoa, ihastella, louhia ametisteja, jututtaa paikallisia poromiehiä, laskea pehmeällä puuterilumella, kurvailla sileillä rinteillä tai ajaa koiravaljakolla.

Ylläs ja Levi ovat villejä sinkkuihmiselle sopivia resorttikaupunkeja. Rauhallista menoa kaipaaville suosittelen Pallasta, Saariselkää, Pyhätunturia, Äkäslompoloa tai Luostotunturia.

Lapset pitävät erityisesti Poropuisto Koparan visiitistä. Pienellä pääsymaksulla pääsee poropuistoon syöttämään ihka eläviä puolivillejä kotieläimiä. Kun elävät porot alkavat kyllästyttää, voit viedä lapset syömään herkullista porokeittoa tai maukasta poronkäristystä.

Iltaisin voi Luostotunturin rinteessä makoillen ihailla tähtikirkasta taivasta tai leiskuvia revontulia. Jos makoilu rauhallisessa luonnonpuistorinteessä kyllästyttää voit vuokrata tehokkaan moottorikelkan ja hurauttaa seesteiseltä Pyhätunturilta Levin kiihkeään sykkeeseen.

Omaa aikaa kaipaavat vanhemmat voivat laittaa lapset päiväksi hiihtokouluun. Voitte ottaa rauhallisen hetken ja mennä kuuntelemaan pääsiäismusiikkia tunturikirkkoon tai hiljentymään Revontulikappeliin. Lapset voivat töllöttää sillä aikaa telkusta laadukkaita sarjoja. Esimerkiksi Suomen hauskinta tavista. Vanhemmat saavat omaa aikaa myöskin palkkaamalla shamaanin, noidan tai huru-ukon kertomaan Lappiaiheisia saagoja lapsille. Lapset kuuntelevat mielellään juttuja Lapin tietäjistä, noidista, Laestadiuksesta ynnä muista erikoisista parantajista.

Siispä kehoitan sinua lähimmäiseni viettämään viikon tai pari Lapissa. Näin tulet paremmaksi vanhemmaksi, kumppaniksi ja ihmiseksi.

Kuvan henkilöt hymyilevät iloisesti Lapissa

Mutta kuulepa sie lappilainen. Käy kerta vuoteen etelässä, vaikkapa Helsingissä. Huomaat, ettei kesällä tarvitse lumilinkoa, pilkkihaalareita, lapikkaita eikä poronääliöt papanoi pitkin pyöräteitä. Havaitset, että nuoriso kulkee kouluun mopoautoilla eikä moottorikelkoilla. Ymmärrät myös sen, ettet tarvitse itsepuolustuksheen puukkoa ja lapset saavat jalkapallopeleihin täydet kentälliset.

Meiltä täältä Nurmijärveltä on Pyhätunturille 918 kilometriä. Se on Skodalle ja peräpukamille fyysisesti raskas matka. Niin paljon tykkäämme Lapin lumosta, että henkisesti välimatka on lyhyt ja kevyt. Toivottavasti myös pysyykin sellaisena!

Antti Kanto

11 tapaa viettää hiihtoloma

Kuvan slalom-laskettelija nauttii kevätauringosta täysin rinnoin.

11 tapaa -sarja on saanut ällistyttävän paljon lukijapalautetta. Viesteissä on kysytty neuvoa kiperiin kasvatustilanteisiin, kannustettu jatkamaan tätä sarjaa ja annettu käyttökelpoisia juttuvinkkejä. Olen todella kiitollinen kaikista viesteistänne.

Hiihtolomaviikko lähestyy. Kinuavatko lapset Lappiin? Kärttääkö kumppani kylpylään? Haluaisitko kaivautua kieppiin? Ahdistutko rahanmenosta?

Kansa janoten vaatii vinkkejä ja uudenlaisia tapoja viettää lomaa talven routaisessa ytimessä. Tällä kertaa otankin huuruiseen käsittelyyni hiihtoloman ja olen laatinut listan kirpsakanmukavista talvipuuhista.

Vedä käteesi rukkanen, selätä routa ja pakkanen. Nauti laavulla suolaista poroa, pese kätesi ja vältä noroa. Paista tulella pulleaa lenkkiä, estä karies ja jauha Jenkkiä. Ehkä tämä on mielestäsi hassua, suosittelen kokeilemaan tasatyöntöä ja wassua.

1. Hanki ripuli tai vietä erilainen viikko noron kanssa. Liiku julkisilla, tepastele kauppakeskuksissa ja koskettele ovenkahvoja. Vieraile ruotsinlaivalla, ABC-huoltamon leikkipaikassa, peruskoulussa tai päiväkodissa. Vältä käsienpesua ja ime erilaisia sormia. Nuoleskele liukuportaiden kaiteita ja kättele koiratkin. Noron jyllätessä perheenjäsenestä toiseen tuntuu arkeen paluu satumaisen kevyeltä.

2. Vie perheesi kylpylähotelliin. Aika kuluu sutjakkaasti ysäritunnelmaisessa pastelliresortissa. Viikko valkoisissa aamutakeissa antaa elimille ilmaa ja kaivatun vapaudentunteen. Tuon tuostakin pulahdat trooppisenlämpimään ja eritteillä kyllästetyn porealtaan syleilyyn. Sinun ei tarvitse miettiä aamupaloja tai arkilounaita, vaan kaikki on tehty valmiiksi. Munakokkelia, prinssinakkeja ja pekonia poskeen.

3. Lennätä perheesi mahdollisimman mielenkiintoiseen ja eksoottiseen maahan. Loman jälkeen perheen alakoululainen loistaa ruskettuneena päiväntasaajalta hankituissa pikkuleiteissä ja kertoo surffauskokemuksesta delffiinien kanssa. Muiden lomakuulumiset ovat säälittäviä mäenlaskuretkiä risaisissa kokohaalareissa paikalliselle soramontulle. Onhan se aivan eri juttu ajaa Jeepillä aavikolla kuin laskea haljenneilla minisuksilla hyljätyllä montulla. On täysin toisenlaista imeä pillillä kookospalmusta guaranajuomaa kuin ryystää vanhasta Airamista laihanhaaleaa kaakaota.

4. Lappiin! Vain Ylläs, Levi tai sen sellaiset resortit kelpaavat. Helmikuussa on Pohjois-Suomi takuuvarmasti tulipalopakkasten riivaamana. Kertalasku jäisessä rinteessä pakottaa sinut alahissiaseman lämpimään bistroon. Kahdenkympin nahkeat ranskalaiset majoneespedillä alkavat jo vääntää vatsaa eikä minttukaakaokaan enää tahdo antaa lisälämpöä ruumiiseen. Pakko jaksaa koko rahan edestä, sillä uudet Atomicit, kausikortti ja kelomökki hankittiin pikavipillä.

5. Kosta lapsuutesi hiihtotrauma jälkipolville ja pakkohiihdätä perhettä puusuksilla umpihangessa. Pue perheesi sarkahousuihin, polvisukkiin ja karvareuhkoihin. Tarjoa tauolla tuohikontista mustikkamehua ja piimää. On täysin normaalia, että väki alkaa jossakin vaiheessa väsyä. Piristä ja viihdytä perhettä kertomalla ponnekkaasti vanhoja suomalaisia eläinsatuja.

6. Mikään ei voita risteilyä. Varsinkin suurperheellisten kannattaa keinahdella sinivalkokeltaisille aalloille, sillä perheen voi huoletta laskea omin päin kansille seikkailemaan. Vanhemmat saavat rauhassa viettää laatuaikaa hytissä, lasten kirmatessa pitkin ostospromenadea ja taxfreetä. Rahaa taskuun taaperollekin.

7. Vaihda nuorempaan. Vaihda parempaan. Tämän listan ehdottomasti rohkein vinkki. Talvilomalla on aikaa pohtia elämää ja tehdä radikaalejakin ratkaisuja. Ole rohkea ja käännä uusi sivu elämässäsi. Suosittelen vilkasta japanilaista, säntillistä saksalaista tai coolia ruotsalaista. Autoliikkeen myyjät auttavat mielellään uuden auton vaihtamisessa.

8. Osallistu hiihtolomalla erilaisiin tapahtumiin. Tässä listana omat suosikkini. Jäänalainen sukelluskipailu Pyhäselällä, jäkälänsyöntikisa Pudasjärvellä, joukkopainitapahtuma Arpelassa, potkurinrakennuskilpailu Ounasvaaralla, radio-ohjattavien moottorikellkkojen mm-kilpailut Äkäslompolossa ja lihansyöntikilpailu Helsingissä.

9. Hiihtolomalla on oiva tilaisuus aloittaa uusi talviharrastus. Ehdotan tässä muutamia hieman harvinaisempia lajeja, joita suosittelen kokeilemaan. Keltaisen lumen syöntikilpailu, jääspeedway, uppopallo avannossa, rautakankien nuoleskelu (pakkasta tulisi olla vähintään -15), keho märkänä moottorikelkalla ajaminen merenjäällä, latukoneen vetäminen hampailla ja paljaalla pyllyllä mäenlasku Kolin rinteillä.

10. Viettäkää perheellä viikon somepaasto. Tätä ei tarvitse selitää enempää.

11. Rakenna työväenopiston nikkarikerhossa isohko ahkio lasikuidusta. Kun ahkio on valettu ja valmis, pakkaa kyytiin riistapyydykset, kenttälapio, kivääri, suolaa ja voita. Kiedo perheesi ryijyyn ja osoita kullekin paikka ahkiosta. Asenna valjaat vyötäisille ja vedä perhe tunturiin. Kaiva Pallaksen etelärinteeseen lumikieppi, viritä pyydykset ja aloita rauhallinen joiku. Taivaskerolla, jossa sytytettiin olympiatuli vuonna 1952, ulvoo yksinäinen susi. Pian perhe nukahtaa eeppiseen ja kiireettömään uneen.

Mukavaa hiihtolomaa kaikille!

Antti Kanto

Liikuntaa matalalla kynnyksellä.

Joensuussa ja varmaan muillakin paikkakunnilla on mahdollista harrastaa matalalla kynnyksellä erilaisia lajeja. Kokeilukertoja on rajallinen määrä, minkä jälkeen voi jatkaa varsinaisissa harrasteryhmissä. Syksyn ryhmiin oli valikoitunut lajeja jääkiekosta kiipeilyyn asti ja näistä on mukava lapsen aloittaa mitä kummallisemmat lajikokeilut. Tällä kertaa oli vuorossa joka keskiviikkoiset ampumahiihtoharjoitukset suomen ainoassa huipputason ampumahiihtostadiolla, jossa lapsille oli tarjolla mukava puolitoistatuntinen ampumahiihdon salojen parissa. Tämän mahdollistaa Kontiolahden Urheilijoiden aktiivinen urheilijakolmikko. 

Kuvat ja teksti: Antti Pitkäjärvi

Kaikilla meillä on hiihtotraumamme

Talvikuukausien pitkittyneet plussakelit ja vesisateet ahdistavat. Peräpohjolan lumisiin talviin tottunutta uusmaalaista koti-isää heikottaa, kun kurahousuja etsitään varastosta helmikuussa. Lumen odottaminen on korostunut hoitovapaavuonna. Lumi on ihana elementti. Mitä enemmän sitä tulee taivaalta, sitä paremmin voin. Lapsilla on tekemistä ja touhua eikä sisälle kantaudu kuraa. Toisin kuin Otto, olen aina nauttinut talviulkoilusta. Erityisesti hiihtämisestä.

Meillä kaikilla on hiihtotrauma, jota käsittelemme kukin omalla tavallamme. Jotkut hiihtävät kilometrejä lisää, toiset vannovat suksien jääneen ikuisiksi ajoiksi varaston orrelle. Ovat saaneet kuulemma lapsuudessaan tarpeeksi. Kolmas tapa purkaa hiihtotuskaa on kasvattaa omasta lapsestaan menestyvä kilpahiihtäjä. Kun etelässä vihdoin hiihtokelit muutamaksi viikoksi alkavat, someen alkaa putkahdella laduilta upeita kuvia. Niiden tarkoituksena on herättää muiden traumat henkiin.

Allekirjoittanut seuraa siskonsa lähtöä.

Lapsena liikuin ja urheilin paljon. Sinä talvena olin hiihtänyt erityisen paljon ja ehkä vähän reenannutkin kisoja varten. Sukset luistivat kohtuullisesti, vaikka olivatkin aivan liian pitkät alakoululaisen kokoon nähden. Sauvat olivat liian lyhyet. Suksien jäykkyyksistä ei puhuttu, parafiinit jätettiin harhaoppisesti paksuna kerroksena pohjiin. Voitelun jälkeen luisto huononi. Ei ollut tietoa fluorivoiteista eikä Youtubea voiteluoppaaksi.

Otin pellolle viritetyllä kisaladulla näyttäviä lämmittelyvetoja tasatyönnöin. Silloin kuulin luokkatoverini sanat, joiden avulla jaksan vieläkin vaikean päivän koittaessa: ”Kato Kantoa! Pikkasenko vettää luijjaa!” Kehut kantautuivat epävarman pikkupojan korviin sulosävelinä. Palaute jäi kutkuttamaan itseluottamustani. Voitin kisan.

Yhdeksänkymmentäluvun alun kouluaikoina ei kehuja usein kuultu. Olin räjähtää paisutellessani kehuissa ja voitossa. Maine ja asema piti hankkia hiihtämällä. Olin onnekas, sillä meidän perheessä panostettiin hiihtoon. Olin lähes aina kolmen kärjessä. Mitaleja ja pokaaleja kertyi huoneeni kirjahyllyn koristeeksi. Vuosittain kiillotin palkintolusikoita hammastahnalla ja pakkasin takaisin laatikkoon odottamaan seuraavaa vuotta. Mikä mahtaa olla hiihtokisoja vastaava juttu koulumaailmassa silloin, kun lapseni saavuttavat koulukelpoisuuden?

Loppusuora

Lapseni oli juuri oppinut kävelemään, kun kahlitsin hänelle Järviset jalkaan. Siinä hän seisoa törrötti sauvoihin nojaten, kunnes päätti lysähtää velttona lumihankeen. Ensimmäinen talvi oli järjetöntä rettuuttamista. Kampesin lasta ylös ladulla ja työnsin metri kerrallaan eteenpäin. En ollut kylliksi varautunut pettymykseen, jonka yhteistyöstä kieltäytynyt lapsi minussa aiheutti. Olin haaveillut jo poikamiesaikoina, että oman lapsen kanssa hiihdän laavulta toiselle, makkaraa ja sinappia repussa. Illalla saunan lauteilla suunnittelemme hymyssäsuin seuraavaa retkeä.

Numerolappu rintaan ja viivalle, ajattelin reippaana. Lapsen vieminen hiihtokisoihin oli järjetöntä. Lapsi lähti viivalta kuin posti Ivalosta. Alkumatkan tekopirteä kannustus vaihtui toivon menettämiseen. Aloin hövelisti lupailla kanttiinista herkkuja. Nostin hänet pystyyn uudestaan ja uudestaan. Lopulta raahauduimme maaliviivan yli. Ottaen huomioon sen tosiseikan, etten ole kropaltani vapaaottelija, omaan heikot käsivoimat, olen pitkäselkäinen ja luotu enemmän pakenijaksi kuin taistelijaksi, olin totaalisen puhki. Petyin koko touhuun. Kuuma mehu ja rähmäpulla toi lohtua. Makkaraakin teki mieli.

Näyttelin reipasta hiihtäjäisää. Mielessäni kiehui ja ajatuksissani haukuin lapseni miljoonalla erilaisella tavalla. Selitin epätoivon itselleni niin, että ensimmäisenä talvena tutustutan lapseni välineisiin, ja tulevana kautena siirrytään tekniikkapuolelle. Vuorohiihto, tasatyöntö, ankka, kuokka, wassu ja mogren (molle). En halunnut nöyrtyä. Meistä tulee hiihtäjäperhe!

Olisin toivonut itselleni lisää malttia. Haaveeni Lapin hangilla isän kanssa hiihtävästä lapsesta voi toteutua, kunhan ikää tulee lisää. Omat lapsuudenkokemukset tulee käytyä läpi lasta kasvattaessa ja sen kehitystä seuratessa. Kun ensimmäistä kertaa ostin esikoiselle suksia, odotin sopivaa hiihtokeliä ja lopulta kiinnitin sukset lapsen jalkaan, tulvahti mieleen muistoja lapsuuden hiihdoista. Yllätyin, kuinka paljon muistin yksittäisiä asioita ja tunteita noilta ajoilta. Pysähdyin muistelemaan alakouluaikoja, kaverisuhteita, vanhempieni suhtautumista toimintaani, omaa asemaani kavereiden keskellä. Kaikkea mahdollista. Kipeitä ja ihania muistoja. Voittoja ja epäonnistumisia. Ensimmäinen lapsi näyttää todellakin raivaavan tietä lapsuudelle minussa.

Vuosi vierähti nopeaa ja tyttö on kasvanut melkoisesti. Tänä talvena ilmoitin hänet jälleen hiihtokisoihin. Osasin jopa kysyä lapsen mielipidettä. Hän tuntui olevan innostunut. Ennen lähtöä kerroin rauhallisesti, ettei kannata välittää, vaikka porukkaa lappaa ohi. Oma suoritus, oma suoritus. Hämmästykseni oli totaalista tytön saatua lähtöluvan. Hän suorastaa kiisi ladulle. Meno oli ahnasta, määrätietoista ja sujuvaa. Vuorohiihto oli ylvästä kuin Mietaalla. Pronssia napsahti. Kun katselin tyttöä pokaali kädessä auton takapenkillä, liikutuin. Olen hiihtäjäperheen ylpeä isä.

Antti Kanto

Lasten viihdyttämisestä keskustellaan tänään karkauspäivänä Marja Hintikka Livessä. Yle TV2 klo 21.00. Mukana ohjelmassa Lapsellisia miehiä jo toistamiseen.

Antti Pitkäjärvi on aiemmin julkaissut hiihtoaiheisia kuvia blogissamme. Katso kuvat tästä.