Miten saada lapset liikkumaan?

Koiria kasvatetaan palkitsemalla, lapsia uhkailemalla, rankaisemalla ja kiristämällä - näinkö se teilläkin menee? Tarvittaisiinko teilläkin enemmän myönteistä otetta, palkitsemista, kannustusta?

Meillä lasten ulkoiluun patistelu perustuu osin uhkailuun (täytyy olla pari tuntia ulkona, jotta saa räplätä digihärpäkkeitä), osin palkitsemiseen (ulkoilusta saa peliaikaa). Joskus tulee onnistumisia, kuten äitienpäivänä, jolloin teimme perheen kanssa 50 kilometrin pyörälenkin aurinkoisessa säässä.

En teeskentele vaatimatonta enkä väitä, että "noo, mitäs tuosta, normisettiä". Oli ennenkuulumatonta, että viisivuotiasta myöten pyöräillään tuollainen lenkki! Olen ylpeä lapsista, jotka jaksoivat mankeloida paahteessa, ja itsestäni ja vaimostani, koska jaksoimme ajaa noin hitaasti noin kauan (retki kesti yli kuusi tuntia...).

Pyöräretken tauko uimarannalla. 80-luvun alun harjoituskilpuri palvelee edelleen.

Retken onnistumiseen vaikutti hyvän sään ja hitaan tempon lisäksi sopiva rytmitys: pidimme taukoja alvariinsa. Pistäydyttiin jäätelölle, uimarannalle ja ystäväperheen luokse. Lisäksi pysähdyimme katselemaan vesitason laskeutumista, vesivoimalaitosta, pellon yllä lenteleviä haukkoja ja ties mitä.

Lapset eivät ajatelleet matkaa kokonaisuutena, vaan etappeina vaikkapa kauppaan tai risteykseen - tai ihan vaan hauskana matkantekona etenkin silloin, kun päästiin polulle. Metsäpoluista ilmiselvästi siirtyy energiaa pikkupoikien jalkalihaksiin.

Viime viikolla pääsin YLEn juttuun edustamaan joensuulaisia polkupyöräilijöitä. Kun toimittaja kysyi, miksi pyöräilen töihin, teki mieli vastata Kummelin pilkkikunkkuja ["miksi te menette tonne jäälle vaikka kaikki pelkää teidän puolestanne?"] mukaillen: "mitä sä oikeen tarkotat?!" En keksi yhtään syytä, miksi ajaisin pari kilometriä suuntaansa autolla. Polkupyörä on planeetan paras kulkuneuvo ja pyöräilyyn satsaaminen on niin yksilön, yhteiskunnan kuin maapallon näkökulmasta kertakaikkiaan yksinomaan ihan mahdottoman järkevää.

Yksi pyöräilyä edistävä väline on kilometrikisa, johon voi perustaa oman joukkueen. Halutessaan voi etsiä sponsoreita ja pyöräillä ketjureaktion kautta euron SPR:lle jokaista 25 ajokilometriä kohti. Tein perheestämme joukkueen ja sain sponsoreiksi pari lasten kummia. Jokaista SPR:lle tienattua euroa kohti lapset saavat myös itselleen hieman taskurahaa.

Jaahas, 8-vuotias tuli valittelemaan tekemisen puutetta, taidankin houkutella hänet iltalenkille. Sommoro!

Topi Linjama

Vieraskynä: Kurahousut

Saksan sanaston kertaus, ruotsin haltuunotto. Reipasta kuntoilua säännöllisesti ja museokortin heavyuser käyttöä vähintään viikoittain. Vakioruokalistojen laadinta ja kaappien perkaus. Noin niin kuin aluksi ja muun muassa.

Kun isä jää vajaan parinkymmenen vuoden yrittämisen ja toimitusjohtajuuden jälkeen vuodeksi kotiin, ovat koti-isyydelle asetetut henkilökohtaiset tavoitteet korkealla. Hei, kuinka vaikeaa lasten kanssa kotona oleminen muka voi olla? Pystyväthän siihen kymmenet tuhannet naiset ja miehet vuosittain. Ihan ilman esimieskokemusta ja toimitusjohtajamaista asioiden junailukykyä.

Siinä missä humalaista myyntimiesporukkaa pikkujoulujen jatkoilla voi uhkailla pikaisella työsuhteen päättämisellä viestin perillemenoa vauhdittaakseen, kaksivuotiaalle uhmakautiselle kurahaalarit eivät mene jalkaan yhtään sen nopeammin, vaikka uhkaisit millä. Lahjomista ei kannata tietyssä mielentilassa edes yrittääkään. On vain opittava varaamaan riittävästi aikaa.

Lapsiperhearjessa vartti ei ole mitään, tunnista muodostuu lyhyin ajan yksikkö. Pikkuveijarit eivät ymmärrä kiireestä muuta kuin sen, että jos iskällä on kiire, se antaa paremman tekosyyn kirmata ihan päinvastaiseen suuntaan ja mahdollisimman lujaa. Piiloutuminenkin on kaikkein hauskinta silloin, kun epätoivoinen isä hokee kiirettä toistolla. Kuten eläkeläisillä, koti-isän päivät ovat pitkiä, mutta tilanteet ja viikot nopeita.
Jos jotakin erinomaista kokoushuoneita, takseja ja lentokoneita sisältäneeseen työelämään verrattuna löytää lapsiperhearjesta niin sen, että raitista ilmaa piisaa. Enemmän kuin aikaisemmalla aikuisiällä yhteensä. Sisällä kärsii kaikkien osapuolien mielenterveys, ulkona huutokin menettää osan terästään. Sinne siis, säästä riippumatta ja likaa pelkäämättä.

Mikäli Suomen vallitseva ilmastotyyppi ei olisi ollut viimeisen kymmenen kuukauden aikana pääsääntöisesti marraskuu, sanalla ’kurahousut’ ei olisi kansanmurhan kaltaista negatiivista kaikua. Onneksi vapun jälkeen yhdistelmä fleeceasu ja kurahousut kuuluvat, toivottavasti, vähemmän jokapäiväiseen asustejumppaan.
Kesä kun on koti-isäelämän parasta aikaa.

Kim Väisänen
kirjoittaja on start-up sijoittaja ja koti-isä

Hiihtohommia

Pärnävaaran hiihtokeskus on kaunis ja mukava hiihtoharrastuksen paikka, näin helmikuussa. Tällä kertaa joka toinen torstai tähän kauniiseen laaksoon kokoontuu PKO:n hiihtoliigaan yli 120 pientä hiihtäjän alkua. Ainoa tavoite on vain hiihtää lyhyt lenkki läpi ja nauttia kilpailutapahtuman ilmapiiristä. Hiihto Kataja järjestää oikean numeron lapun rintaa ja säestää aidolla kenttäkuulutuksella hiihdon kulkua stadionilla. (kuvia klikkaamalla näet ne suurempana) (7.3.2016 julkaisusta poistettu kuvia Hiihto-Katajan pyynnöstä.) 

Parasta iskän kans

Mikä on parasta, mitä iskän kans voi tehdä, kysyn 7v pojaltani. Vastaus lähtee nopeasti ja tarkasti kuin Andrea Pirlon vapaapotku kolmestakymmenestä metristä.

Jalkapallo. Pelaamme tiistaisin kuudelta läheisellä kentällä futista ajatuksella tärkeintä-on-liike. Yleensä jako on aikuiset vastaan lapset, ja lapset voittavat reilun tunnin pelin jälkeen maalein 9-8. Nuorimmat pelaajat ovat kolme-neljä-vuotiaita, joten ihan täysillä ei tarvitse joka hyökkäykseen revittää. Pelin jälkeen syödään jäätelöt.

Mutta miksi jalkapallo aikuisten kanssa ja heitä vastaan on parasta?

Aikuisia vastaan pelaaminen on haastavampaa, muotoilee 7v, joka ohittanee isänsä pallonkäsittelytaidoissa viimeistään parin vuoden kuluttua. Juoksukunnossa on varmaan jo ohittanut. Tytär 11v tuo lisänäkökulman: se on erilaista kuin koululiikunta, koska meidän pelissä ei tarvitse kilpailla.

Jalkapallo on liikuntaa ja leikkiä, joka parantaa kuntoa, kehittää koordinaatiota, yhteistyötaitoja sekä muita elämässä tarpeellisia avuja. Parasta meidän peleissä on mielestäni positiivinen yhdessäolo. Pelillä on tärkeä sosiaalinen funktio, sillä yleensä mukana on ystäväperheiden ja naapuruston lapsia ja aikuisia.

Selvitin viime vuoden aikana sitä, millaisten perheeseen ja vanhemmuuteen liittyvien kysymysten kanssa miehet painiskelevat. Laadin miehille kyselyn, jossa kysyttiin muun muassa, mitä lapset puuhaavat mielellään isän kanssa. Noin 170 miestä vastasi, ja vastauksissa toistuivat sellaiset ei kovin ihmeelliset asiat kuin oleminen, leikkiminen, ulkoilu, arkisten asioiden puuhailu. Isänä oleminen ei ole mitään rakettitiedettä, kuten sanonta kuuluu.

Annetaan vielä auktoriteetille ääni.

"Kunpa ihmiset tajuaisivat, miten hienoa on, kun runsaan vuoden ikäinen poika on innoissaan metrosta, niin äiti [niin, taikka isä] ottaa hänet syliinsä ja he katsovat sitä yhdessä", sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. "Juuri tämä on äidin [tarkoitan siis: isän] eläytymistä siihen, mitä hänen poikansa mielessä liikkuu. Vanhemmuus ei ole yhtään sen kummempaa."

Topi Linjama