Taruolentoja suviyössä

Vesileikit lautalla kuuluivat lapsuuden kesiin. (kuva: Hanna Kanto)

Heinäkuun sadessäät pakottivat sisälle vanhaan hirsipirttiin. Oli aikaa istua äitini lapsuudenkodin narisevassa kiikkustuolissa, katsella kumpuilevaa satakuntalais-pirkanmaalaista maalaismaisemaa ja muistella kaiholla lapsuuden lämpimiä kesiä. Aina paistoi aurinko ja jos harvoin satoi, se oli kuurottaista ja lämmintä. Sellaista virkistävää ja raikasta.

Keski-ikäinen ihminen muistelee kaiholla lapsuuden kesiä keskellä viljapeltoa. (kuva: Hanna Kanto)

Äitini oli pedannut minulle ja siskolleni pedin pieneen kamariin. Nurkassa nojaili vihreä kaakeliuuni ja seinällä roikuivat yrmeinä Mannerheim ja Kekkonen. 

Luin kesäillan hämärässä valossa kellertäviä Aku-Ankkoja, jotka tuoksuivat märältä mullalta ja vanhalta. Unta odotellessani kuuntelin vintillä kiireesti kipittäviä hiiriä. Kärpänen käyttäytyi levottomasti vanhan akkunan ja pitsiverhon välissä.

Vesivuoto oli taiteillut erimuotoisia ruskeita läiskiä kattopaperiin. Joku kuvioista näytti sukleltavalta pingviiniltä ja toinen lentokoneelta. Jos yöllä heräsin pissahätään, se tiesi vaivalloista retkeä. Narisevat väliovet, hankalat lukot, kylmänkostea nurmikko, hämärä pihapiiri, oudot äänet, suhahtelevat lepakot, erilaiset taruolennot ja haiseva ulkohuussi.

Tällaista se oli ehkä silloin, kun ihmiset olivat suviyössä. F. E. Sillanpää oli nimittäin naapuripitäjästä kotoisin. Vanha Taata.

Pappani seurasi lapsiperheen elämää omenapuun alla valkoisessa puutarhakeinussa. Hän johti toimintaa puhumatta mitään. Eräänä kesäaamuna huusi minulle pirtin ikkunasta, kun pissasin kaivonkannelta alas. "Mene poika muualle ja äkkiä! Poika laskee kaivon viereen! Pilaa juomaveden!" Lähdin kaivolta kuin Artsi Bryggare telineistä, mitä nyt housut kintuissa kinkkasin. Pissaa valui pitkin sääriä ja nilkkoja. Silloin hävetti.

Kaivo, jolta pikkupoika pissasi, eikä tiennyt sen olevan kiellettyä.

Järvellä polskimme päivät, keräsimme simpukoita ja seilasimme itsetehdyllä lautalla. Uimareita riitti kylän rannassa tungokseen asti. Suoritin uimakoulussa uimamaisterin tutkinnon.

Iltaisin kyläläiset kokoontuivat koulun kentälle pelaamaan lentopalloa. Uljaiden nuorukaisten heinätöillä treenatut lihakset pullistelivat ja värähtelivät hyppylyöntien viuhuessa piiskana verkon yli kenttään.

Kyläläiset olivat ystävällisiä ja puhuivat jännästi. Oli mielenkiintoista kuunnella, kuinka äitini muutti puhetyyliään paikallisten kanssa jutellessa. Hän muuttui jotenkin puheliaammaksi ja kovaäänisemmäksi.

Sade yltyy ulkona, eikä suunitellusta Kabanossin grillaamisesta tule tällä kertaa mitään. Pengon tylsistyneille ja mariseville lapsilleni lelulaatikosta tekemistä ja löydän rojujen seasta vanhan jojoni. Kerron lapsilleni, kuinka vuosikymmeniä sitten kaikilla oli jojot. 

Ylpeillen tarinoin, kuinka otin osaa jojokilpailuun paikallisen Supermarketin pihalla. Palkintona olivat himoittu kullattu jojo ja Coca-Cola -reppu. Voitin kisan, koska onnistuin tekemään eniten satellitteja.

Vesisade muuttui raekuuroiksi ja yritin opettaa lapselleni jojottamisen perustekniikkaa.

Muistan lähtövalmistelujen tunnelman ja kuinka työlästä pakkaaminen oli. Nissan Sunny 1.5 GL puunattiin, pestiin ja imuroitiin. Auton ympärillä oli röykkiöittäin kampetta. Laukkuja, muovikasseja, irtokenkiä, sadevatteita, uimakamat, kylmälaukkuja, työkalupakki, Hilti ja moottorisaha. 

Jännitin, miten kaikki tavara saadaan mahtumaan autoon. Ja lisäksi lapsia sekaan. Kieltämättä isäni on aikamoinen fakiiri. Pakkaajafakiiri.

Matkalla pysähdyimme P-paikoille syömään eväitä. Äiti nosteli kylmälaulusta maitopullon, sokerikipon ja runsain mitoin voipaperinmutkaan käärittyjä eväsleipiä. 

Sain purkkijogortin, joka oli harvinaista. Nuolin foliokannen huolellisesti. Muistan vieläkin eväsruisleivän ja banaanijogurtin samettisenpehmeän suutuntuman.

Loppumatkasta lasahti auto. Joskus meni vesipumppu, toisinaan bensapumppu tai sitten auto keitti. Viilenevässä kesäillassa seurasin huolestuneena Autoliiton tiepalvelumiehen öljyisiä ja muhkeita sormia, jotka näpelöivät pienen japanilaisen konehuoneen vipstaakeleitaja. Lähteeköhän se käyntiin?

Auton saatua kotvasen aikaa tekohengitystä pääsimme aina lopulta jotenkin ihmeen kaupalla perille kesäpaikalle, mökille ja mummolaan.

Illasta näytti tulevan poutainen. Jojo oli hylättynä solmussa lattialla, spinnerin vieressä. Oli aika laittaa lapset yöpuulle.

Seuraavana iltana kaarroimme mökkireissulta kotipihaan. Väsyneenä aloin purkaa tavaraa autosta. Nuutuneita olivat lapsetkin. Silmät sikkaralla. Puolet matkasta olivat tuijottaneet pädejä. 

Siinä tavaraa autosta purkaessani pyöräytti esikoinen spinneriinsä vauhtia ja kysyi: "Oletko sä iskä oikeasti jojomestari?" Nyökkäsin ja vahvistin olevani. Tunsin voimallista ylpeyttä lapseni katsellessa ihaillen minua.

Olipa hyvä mökkireissu.

Mukavaa kesää kaikille!

Antti Kanto

Junamatka

Vietin lasteni kanssa viikon mummolassa. Hoitovapaan tuomia mahdollisuuksia. Viikko hurahti nopeasti ja pian tulikin perjantai, jolloin matkustimme kotiin. Junalippu päiväjunaan oli huokea, kun sen oli muistanut ostaa hyvissä ajoin. Semmoinen ennakkolippu. Ensimmäistä kertaa kahdeksan tunnin junamatka yksin lasten kanssa. Pientä epävarmuutta ilmassa.

Tornio. Kaikki on pakattu jo hyvissä ajoin. Aloitin pakkaustyön jo edellisenä päivänä. Aamulla kaiken on oltava valmiina. Lapset revitään hereille, yöpuvut pois, leipäpala käteen ja autolla juna-asemalle. Pappa ratissa tuttu pipo päässä. Moottoritien automaattinen nopeusrajoitusjärjestelmä on pudottanut nopeudet kahdeksaankymppiin. Syystäkin. Sumu on sankka ja näkyvyys huono. Aikainen herätys ja orastava matkastressi saavat ajatukset mietteliääksi.

Tornion turvapaikanhakijoiden käsittelykeskukseen on matkustanut pitkän ja uuvuttavan matkan jo yli 8000 ihmistä. Perhekuntia on saapunut Tornion kautta maahamme 2500 ja alaikäisiä lapsia reilut 400. Epävarmuus ja ennakoimattomuus ovat olleet heidän matkakumppaneinaan. Minä olen pystynyt varautumaan. Sipsiä, karkkia, Xylitol-pastilleja, leipää, porkkanaa (valmiiksi sopiviksi annospaloiksi leikattuina raikkaan värisessä muumirasiassa), vesipullot jokaiselle, pillimehut, vaihtovaatteet, iPad ja muut tykötarpeet.

Kemissä junaan. Lapset ovat innoissaan perhehytistä. Onpa hauskan näköistä, kun pappa juoksee laiturilla hetken aikaa junan kanssa kilpaa. Lasten leikkipaikka on aivan lähellä. Portaat ylös vain. Näitä uudempia vaunuja. Liian lyhyeksi jäänyt yöuni taitaa olla syynä heti syntyvään riitelyyn, kitinään ja kaiken maailman venkoiluun. Vajaa kahdeksan tuntia jäljellä. Haluaakohan joku kanssamatkustaja nukkua tai tehdä töitä? Julkisessa tilassa, josta ei pääse pois, jää muiden nähtäväksi, mihin puutun ja mihin en. Alan automaattisesti vertaamaan muiden vanhempien puuttumista tai puuttumatta jättämistä. Puuh ja huh!

Vihdoinkin Oulussa. Asemalaiturilla on vilskettä ja junaankin tulee uutta eloa. Hetken päästä leikkivaunussa on liuta lapsia ja omanikin alkavat leikkiä siinä mukana. Kun lapsilla on seuraa, niin keskinäinen kina lakkaa ja leikit alkavat sujua.

Kokkolassa jo mennään. Nuorempi nukahti päiväunille. Lasten Areena tuli auttamaan lastenhoidossa ja minulla on hetki aikaa katsella maisemia rauhassa. Ilma lupaa jo parempaa. Sumu on hälvennyt ja pilvipeite näyttää rakoilevan. Aurattua peltoa, ruskean ja harmaan eri sävyjä. Tilaa on ihmisellä asua. Pännäinen, Kauhava, Lapua.

Kuulokkeet korvilla säpsähdän, kun toinen perhe tulee samaan nelipaikkaiseen perhehyttiin. Suomenruotsalaisia! Olen levittänyt kaikki tavaramme pitkin hyttiä. Penkeillä on porkkanan palasia ja itse makoilla röhnötän penkeillä poikittain. Sipsin muruja rinnuksilla ja toinen käsi karkkipussissa. Alkaa hirvittävä sähellys ja tavaroiden kauhominen kokoon, jotta saan raivattua puolet hytistä toiselle perheelle. Kuulen kaiken hätäilyn lomassa lapseni kysymyksen: ”Lähdetäänkö me jo junasta?” Ja rauhoittelun: ”Ei hätää, ei kiirettä”, suomenruotsalaisella korostuksella.

Tampereelta Riihimäelle mentiinkin sitten vauhdilla. Seurasimme uusien tulijoiden eväiden syöntiä, kuuntelimme sujuvasti toista kotimaista ja kävimme limpparin ostossa ravintolavaunussa. Asemalla oli vastassa väsynyt äiti. Vaimoni oli valvonut edellisenä yönä ja jännittänyt meidän junamatkaa. Ehkä se auttoi, sillä matka meni aivan hyvin.

Antti Kanto