Mä olen se, jolle ei koskaan tapahdu mitään

Tämä on se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään!

Tavallisen päivän tavallinen lounashetki kouluruokalassa. Kerään jakelulinjastolta kymmenellä sentillä valmistetun ja neutraalilta maistuvan ruoka-annoksen lautaselleni. Väistän muutamaa lattialle liiskautunutta harmaata koulunäkkiä ja komennan pulisevaa porukkaa.

Löydän kelvollisen istuimen ja kaivan hieman salassa puhelimen esille. Selaan nopeasti somen läpi ja ihmettelen, miten hohdokasta työelämää muut viettävätkään. Tuttavat ovat olleet gaaloissa, laivaseminaareissa ja messuilla. Sitten on joitakin lomakuvia etelän lämmöstä. Onpa tullut ihan tavallinen tekstarikin, mutta se jää lukematta ja vaivun alitajuntahorrokseen.

Minusta tuntuu usein siltä, että muilla on elämässä jatkuvaa mukavaa pöhinää ja oma elämäni kulkee samaa tylsää ja ruosteista rataa päivästä toiseen. Minä taidan olla se ”Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään”, josta J. Karjalainen laulaa.

Koska on pimeä arkiperjantai, en innostu odottamaan yhtään mitään erikoista tai yllättävää tältäkään päivältä. Aamuisin on pimeää, päivisin nippa nappa harmaata, kunnes taas iltapäivisin laskeutuu ahdistava synkeys. Kaamosmasennus ei yllätä. Sitä osaa jo odottaa.

Suomen pimeys on pimeämpää kuin ruotsalainen tai norjalainen pimeys. Asfaltti nielaisee autonvalot ja katulamppujen valju valoteho hajoaa vesisumuun. Tiellä liikkujat ovat hädissään. Kukaan ei näe ketään, eikä kellään ole heijastimia, koska kukaan ei jaksa käyttää niitä. Työmatkalla ajan tottuneesti supikoirien ja peurojen yli. Ei yllättävää.

Töissä voi seurata vuosikellosta päivien kulkua. Kaikki tapahtuu ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaan. Jonkun asian kanssa tuskaillaan hetki, kunnes asia ratkeaa tai nostetaan kädet pysytyyn. Näin mennään tunnista toiseen. Päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Tietyn väliajoin lauletaan Suvivirsi ja Enkeli taivaan, jos lauletaan.

Kotona ei yllätä mikään. Osaan arkipäivän käsikirjoituksen repliikit ulkoa: ”Saanko pädin? Saanko pelata sun puhelimella pitsapeliä? Tule pyyhkimään! Tuo löi! Kuka varasti minun piirustuksen? Leikitään peiliä! Pahaa ruokaa! Syö se muusi! Pyyhi ite! Olkaa! Älkää! Olkaa! Öööööörghh...” Ei uutta! Ei yllättävää!

Haaveilen yllätyksistä. Haaveilen suuresta rahasummasta, yllättävältä taholta tulevista kehuista, mielenkiintoisista työtarjouksista, pysyvistä hiihtokeleistä, kevyestä mielenlaadusta, kiinteistä lihaksista ja hyvistä joululahjoista.

Ai niin. Tekstiviesti. Se on tullut vaimolta. Viestissä ei ole tekstiä, vaan kuva. Kuvassa on valkoinen tikku, jossa on kaksi hohtavanpunaista viivaa.

Alakoululaisten kimakat äänet pakenevat korvistani. Silmiin tulee painetta ja leuat pysähtyvät. Kurkkua karvastelee ja tulee tarve yskäistä. Haarukallinen kuivaa ja violettia kiinankaaliraastetta pöllähtää pöydälle.

Meille tulee kolmas lapsi!

Raskaustestin tulos on positiivinen

Antti Kanto

Unelmien isänpäivä

Vietimme jo perinteeksi muodostunutta väsyneiden koti-isien torstaipäivää Jokelassa. Kun lapset olivat päiväunilla, keskustelimme lapsuuden isänpäivistä sekä siitä, millainen olisi unelmiemme isänpäivä.

Otto: Isänpäivä lähestyy. Minkälaisia muistoja sinulla on lapsuuden isänpäivistä? Itse muistan, että isänpäivänä heräsimme äidin johdolla valmistelemaan jonkinlaista aamukattausta ja yllätysherätystä isälle. Huoneeseen mentiin laulaen, kortit ja koulussa värkätyt säälittävät isänpäivälahjat häveliäästi selän takana. Piilouduin aina muiden selän taakse. Tuntui mukavalta, kun isä erikseen huomasi oman lahjani ja kiitti siitä.

Antti: Isänpäivään liittyvät muistot lapsuuden ajoilta ovat samankaltaiset kun sinulla. Kortti ja lahja oli tehty yleensä koulussa, opettajan johdolla. Laulamaan mentiin isän sängyn viereen, hänen leikkiessään nukkuvaa. Normaalisti isä heräsi meillä aina ensimmäisenä keittämään puuroa. Hänestä oli varmasti pitkästyttävää odotella ”yllätysherättäjiä”.

Otto: Käsittämätöntä, että en lapsena ymmärtänyt, että ei se isä oikeasti nukkunut, esitti vain. Omiin lapsiin sama teatteri uppoaa kuin naskali voihin. Meillä nimittäin sama perinne jatkuu: vaimo herää lasten kanssa valmistelemaan yllätystä, ja koko porukka sitten ”herättää” minut tunnin-parin päästä. Viime isäinpäivänä muistan, kuinka makoilin sängyssä kaksi tuntia. Keittiöstä kuului järjetön melu, lasten itku ja tehosekoittimen kolina. Palaneen kakkupohjan käry leijui nenään. Minulla oli kamala kusihätä, mutten viitsinyt hipsiä vessaan, jottei niin sanottu yllätys menisi pilalle. Muistuttaako teillä isäinpäivä lapsuuden isäinpäiviä, vai onko se vain päivä muiden joukossa?

Antti: Lapsuuden isänpäivän virallinen osuus loppui aamupalan jälkeen. Toisin sanoen, isänpäivää ei juhlittu sen enempää. Kun kortit ja lahjat oli annettu, laulettu jotakin epämääräistä ja kakku syöty, päivä jatkui tavalliseen tapaan. Tältä osin oma isänpäivä muistuttaa lapsuuden isänpäiviä. Aamuseremoniaan se taitaa jäädä tuo juhliminen. Mikä olisi unelmien isänpäivä sinun mielestä? Jos saisit päättää päivästä itse, millainen se voisi olla?

Otto: Unelmien isänpäivä? Koska tässä blogissa ei ole ikärajoja, kerron hieman karsitun version. Tykkään aamun yllätysherätyksistä ja hyvästä syötävästä, mutta ei ole väliä, vaikka kakku olisi ostettu Antellin leipomosta. Aamiaisen jälkeen soitan isänpäiväpuhelun isälleni ja isoisälleni eli papalle. Unelmien isäinpäivä voisi jatkua vaikkapa myöhäisellä isänpäivälounaalla jossain mukavassa ja lapsiystävällisessä ravintolassa ystäväperheen kanssa. Äidit huolehtivat lasten tarpeista ja isät saavat rentoutua, kerrankin. Lounaan jälkeen mennään kahville. Sitten isät jatkavat iltaa nyrkkeilymatsissa, johon on saatu liput isäinpäivälahjan kylkiäisinä. On mukava katsoa, kun joku saa isän kädestä, jos ymmärrät, mitä tarkoitan! Illalla kotiin palatessa lapset nukkuvat ja vaimokin on sängyssä, ei tosin nukkumassa. Hän on vetänyt verhot ikkunaan ja sytyttänyt punaisen yölampun. Kerropa sinä, Antti, millainen oma unelmaisänpäiväsi on?

Antti: Aamulla ei ole herätystä, vaan vaimo ja lapset odottavat valmiudessa minun heräämistäni. Saan nukkua rauhassa niin pitkään kuin unta riittää. Ensimmäiseksi menen hyvin lämmitettyyn saunaan, jonka jälkeen puen puhdasta ylle. Aamupala on runsas ja täynnä yllätyksiä. Croisantit eivät riitä. Aamupalan jälkeen kiirehdin hierojalle. Kotona minua odottaa hyvin haudutettu pataruoka, jota nautimme perheellä. Kukaan ei riitele ja lapset tykkäävät ruuasta. Lounaan jälkeen irtaannun kotoa. Ystävä tulee hakemaan pihasta. Lähdemme juoksulenkille. Polkujuoksemme kymmenen kilometriä, otamme pikasuihkun ja lähdemme venemessuille. Kun saavun kotiin, nautimme iltapalaa yhdessä vaimon kanssa. Laitamme lapset nukkumaan ja vetäydymme makuuhuoneeseen keskustelemaan filosofiasta. Puolen tunnin intensiivisen keskustelun jälkeen nukahdan väsyneenä mutta onnellisena.

Otto: Kuulostaa - vaimosi tuntien - liian hyvältä voidakseen toteutua. Mutta nyt heräilevät lapset päiväuniltaan! Oli mukava puhella isänpäivästä kanssasi. Toivottavasti päivästäsi tulee antoisa!

Antti: Kiitos, sitä samaa toivon sinulle.

Otto Kallioranta ja Antti Kanto