Käytöskoulu: Käyttäydy itse ja selitä lapselle miksi teet niin

Käytöstavat eivät välttämättä ole kovin vaikea asia. Ne on lopulta helppo opettaa lapsille ja lapset oppivat ne nopeasti. Ikävä kyllä näyttää siltä, että keski-ikään tultaessa ne on vielä helpompi unohtaa.
Tämä tulee tuskallisen selväksi esimerkiksi siinä vaiheessa kun pyöräilee kaupungin keskustassa ja meinaa parhaimmillaan pari kertaa päivässä päästä hengestään piittaamattomien autoilijoiden vuoksi. Yleensä se auto on keskimääräistä uudempi ja kalliimpi ja keskimääräistä useammin sitä ajaa keski-ikäinen mies.

Sosiaalinen media on toinen paikka, jossa keski-ikäisillä (siellä sukupuoleen katsomatta) on todella vaikeaa. Nettikeskusteluissa minulla on yleensä helppoa ikäisteni tai sitä nuorempien kanssa, mutta osapuilleen 40 vuotta tuntuu olevan jonkinlainen vedenjakaja, jossa alkeellisetkin käytöstavat lentävät ikkunasta. Kerta toisensa jälkeen joutuu muistuttamaan ihan perusasioista, jotta keskustelu ei taannu silkaksi sekoiluksi. En sano, että ala-astetasolle, koska ne ala-asteikäisten keskustelut, joita satun usein kuulemaan ovat yleensä suhteellisen kohteliaita ja niissä päästään eteenpäin.

Hyvä tapa opettaa tapoja lapsille on esimerkki. Se ei tietenkään aina onnistu eikä aina ole mahdollista, mutta kannattaa yrittää. Jos yrittää olla empaattinen, läsnä tilanteissa ja ottaa toiset huomioon, niin lapsikin ehkä oppii tekemään niin. Esimerkin kannalta on tietysti hankalaa, että esimerkkiä näyttävät myös ne keski-ikäiset, jotka joko ovat unohtaneet tai ajattelevat olevansa käytöstapojen yläpuolella. Sen vuoksi pelkkä esimerkki ei riitä.

Toinen hyväksi havaitsemani vinkki on se, että näitä asioita ei opeta lapselle dogmina: ehdottomina pyhinä opinkappaleina. Kokemukseni mukaan on parempi kertoa lapselle miksi pyrimme toimimaan sosiaalisten normien mukaan, miksi niitä joskus on hyvä myös rikkoa ja pyrkiä tässä kaikessa jonkinlaiseen johdonmukaisuuteen. Lapsikin hahmottaa, että asiat sujuvat paremmin, jos tulemme keskenämme toimeen. Parasta tässä on se, että kun asioita selittää lapselle, joutuu myös itse pohtimaan, miksi tapaa on syytä noudattaa - vai onko?

On totta, että jotkut käytöstavat ovat huonoja tapoja, joista voisi pyristellä eroon. Esimerkiksi edelleen häiritsevän yleinen tapa paheksua imettämistä julkisella paikalla on sellainen sosiaalinen normi, joka tulisi murtaa. On myös paljon pukeutumiseen liittyviä normeja, jotka ovat puhtaasti älyvapaita. Jos olet mieheksi itsesi mieltävä, voit kokeilla: laita hame päällesi ja mene lähikauppaan tekemään päivän ostokset. Tarkkaile reaktioita. Yritä sitten keksiä joku oikeasti hyvä, pitävä ja järkevä syy siihen, miksi se herättää niin paljon hämmennystä ja jopa paheksuntaa. Minä en ole keksinyt.

Käytöstapoja ei tarvitse noudattaa sen takia, että niillä on itseisarvo vaan silloin jos ne toimivat, eli parantavat yhteiskunnan toimintaa. Käytöstavat ovat ajan kuluessa elävä ja muuttuva asia, jotka muuttuvat sillä tavalla, että joku alkaa rikkoa niitä ja muut liittyvät mukaan. Joskus niin siis kannattaa tehdä.

Pasi Huttunen
Käytöskoulu-sarja pitää sisällään ajatuksia oikeanlaisesta käyttäytymisestä.

Käytöskoulu: Miksi helvetissä ei saisi kiroilla?

Kiroilun sanotaan olevan rumaa ja kiellettyä, mutta paskat! Aloitan tällä postauksella kevään mittaan epäsäännöllisesti etenevän postausten sarjan nimeltä Käytöskoulu. Muita aiheita tulevat olemaan ainakin pöytätavat ja pukeutuminen. Kenties keksin muutakin. Käytöskoulu pitää sisällään ajatuksia oikeanlaisesta käyttäytymisestä. Näin vuoden alussa on tapana tehdä elämäntaparemontteja, kääntää uusia lehtiä ja lupailla kaikenlaista ja olen yllättävän usein kuullut lupausten joukossa senkin, että "aion kiroilla vähemmän". Vaikka tekisin uudenvuoden lupauksia, niin tuo ei olisi yksi niistä.

Kiroiluun suhtautuminen on vanhempana vähän vaikeaa. En paheksu kovaakaan kiroilua ja kyllähän se nyt helvetti vieköön on usein ihan täysin paikallaan jos vaikka vituttaa. Osaan myös arvostaa taidokasta kiroilua. Voimasanailussakin on estetiikkansa.
On silti vaikeampi kysymys, sopiiko kiroilu lapsen suuhun. Kyllä se minunkin korvaani kuulostaa pahalta jos lapsi kiroilee ja lisäksi voi tietenkin syntyä noloja tilanteita jos lapsi kiroilee paikassa johon se ei lainkaan sovi tai sellaisten ihmisten kuullen, joille se on paha asia.
Meillä tilanne on ratkaistu sanomalla lapsille, että kiroilla ei saa - paitsi jos siihen on syytä ja silloinkin on katsottava, missä seurassa on ja missä paikassa on. Kirosanojen lällättely ihan kiroilemisen riemusta tapahtukoon silloin kun edes me vanhemmat emme ole kuulemassa. Se on nimittäin todella rasittavaa kuunneltavaa.

Oma asiansa on sen pohtiminen, että mitkä tilanteet ja mitkä paikat ovat sopivia voimasanoille. Jos satuttaa polvensa iskemällä juuri sen kipeimmän kohdan pöydänkulmaan on täysin ymmärrettävää, jos siinä sen saatanan laukaisee. Joskus vaikeassa tilanteessa tunnekuohu voi olla liikaa ja jotain on tehtävä. Kovaan ääneen todettu "voi perkele!" on sieltä harmittomimmasta päästä mietittäessä kiivastuksissa tehtävien asioiden kirjoa.
Nämä ohjeet eivät tietenkään koske tilannetta, jossa ollaan koulussa oppitunnilla tai esimerkiksi kirkossa tai vaikkapa sukujuhlissa. Sekin on tehty selväksi, että esimerkiksi mummolassa on sitten mummolan säännöt. Tässä mielessä ammennamme enemmän katolisesta kuin protestanttisesta kulttuuriperinteestä, mutta minä olinkin nuorena Etelä-Amerikassa vuoden.

Kukaan ei koskaan selittänyt minulle uskottavasti, miksi tietyt sanat olisivat niin vaarallisia, että niitä ei kukaan missään tilanteessa saa lausua. Pappi joskus selitti lapsena ollessani vakavissaan ja huolestunut ryppy otsallaan, että kiroilemalla kutsutaan pahoja henkiä. Jos uskoisin näin todella käyvän, miettisin asiaa ehkä vähän eri tavalla. Kiroileminen olisi silloin ainakin paljon harkitumpaa puuhaa. Mutta en usko, että kutsun pahoja henkiä sanomalla vittu sen enempää kuin uskon, että Sanni pilaa lapset ja nuoret sanomalla sen kohutussa kappaleessaan Että mitähän vittua.
Yhteiskuntatieteellisempi näkemys on, että kirosanan voima on normin rikkomisessa. Kun tullaan tilanteeseen, jossa on kiroiltava, ollaan jonkinlaisessa erikoistilanteessa. Tavallinen tilanne ei sitä vaadi. Ja olen sitäkin mieltä, että normien rikkominen on usein suotavaa ja tarpeellista.

On siis vaikea perustella lapselleen, että ei saa kiroilla. Sen voi kuitenkin yrittää opettaa, että kiroilu, kuten muukin ihmisten kanssa toimiminen vaatii sosiaalista taitoa. Väärässä paikassa ja väärällä hetkellä kiroilu ei kannata, mutta totta helvetissä se helpottaa oikeanlaisessa tilanteessa. Perkele.

Hyvää alkanutta vuotta! Saakeli!

Pasi Huttunen, @paspah