Muiden on joustettava, jotta lapsen ei tarvitse

Aamulla laitan lapset päiväkotiin ja kouluun kaaoksen saattelemana ja kiiruhdan tapaamaan asiakkaita. Sen jälkeen on kokous. Pysähdyn pariksi sekunniksi siunailemaan onneani, kun tänään kukaan ei ole sairastunut. Lounaan jälkeen ehdin koordinoida tiimin kanssa hommia eteenpäin. Iltapäivällä pääsen pyörähtämään salilla, laitan kuulokkeisiin hyvää musiikkia ja unohdan hetkeksi kaiken muun. Myöhemmin kotona lasten hakemisen ja ruokkimisen jälkeen on hyvä hetki tehdä vähän rutiiniluontoisia toimistohommia. Ne vaativat sen verran vähän ajattelua, että onnistuvat, vaikka meuhkaava taapero roikkuu jalassa ja toinen on hetkenä minä hyvänsä putoamassa jostain.
Tänään on kerrankin sellainen päivä, ettei illalla ole minkään järjestön tai yhdistyksen kokousta tai muuta menoa. Leikkimistä, läheisyyttä ja iltatoimet, lapset nukkumaan. Pysyn hereillä melkein Netflix-sarjan loppuun saakka. Aamulla herään hävyttömän aikaisin. On aikaa ottaa iso kupillinen kahvia ja omistautua luovalle työlle. Sitten sama rumba alkaa uudestaan – paitsi jos illalla lapsella nousee kuume ja seuraavasta päivästä tuleekin kotipäivä.

Isyyteen on löydettävä harmoniaa. Musiikissa harmonia on sitä, että monta ääntä soi yhtä aikaa, ja se kuulostaa hyvältä. Tämä sopii kuvaamaan perhearkea, jossa ihminen tekee töitä hankkiakseen toimeentulon, hoitaa lapsia, luultavasti harrastaa jotain ja haluaa välillä levätä. Lisäksi tulee kaikenlaisia yllättäviä, iloisia, surullisia, inspiroivia ja pelottavia yllätyksiä sekä itselle että muille perheessä. On sairastumisia, työttömyysjaksoja, ylityöllistymisen jaksoja, loma-aikoja, jotka eivät perheenjäsenillä satu samaan aikaan ja ties mitä. Yksi hyväksi havaittu tapa hahmottaa vanhemmuutta on kysyä kolme kysymystä:

1. Kuinka läsnä olen lapselleni?
   
2. Olenko hoivaava vanhempi, jääkö hoivaaminen pääasiassa toiselle vanhemmalle, vai jääkö lapsi peräti ilman riittävää hoivaa?
   
3. Onko minulla isänä usko osaamiseeni vai olenko epävarma ja arka olemaan läsnä ja hoivaamaan?

Läsnäolo on periaatteessa äärimmäisen helppo asia: lasta on kuultava silloin kun lapsella on kuulemiseksi tulemisen tarve ja katsottava silloin kun tämä haluaa tulla nähdyksi. Kyse on siitä, että lapsella on joku, jolle sanoa tai näyttää kulloinenkin asiansa. Läsnäolon on tapahduttava pitkälti lapsen ehdoilla. Vanhempi voi yrittää määritellä ajan, milloin on läsnä lapselle, mutta se on vaikeaa ja silloin lapsi muuttuu vanhemmalle helposti häiriötekijäksi. Aina läsnäolo ei ole mahdollista, mutta sille on yritettävä löytää sen verran aikaa kuin lapsi tarvitsee.
Hoivaavuus ei välttämättä tule luontevasti, mutta sitä voi ja kannattaa opetella. Yksi osa hoivaamista on se, että puhuu lapselle hellästi ja rakastavasti ja koskettaa tätä, pitää sylissä ja silittää päätä. Toinen on se, että huolehtii lapsen tarpeista. Syöttää, vaihtaa vaippoja, pyyhkii nenää, käyttää kylvyssä. Hoivaaminen ja läsnäolo eivät ole erotettavissa toisistaan. Läsnä voi olla hoivaamatta ja hoivata voi olematta läsnä, mutta tilanne on paras silloin kun ne käyvät käsi kädessä.
Isyys on vahvimmillaan silloin, kun sitä tekee, eli viettää aikaa hoitaen lapsiaan ja on lapsen saatavilla. Töitä tehdessä tai harrastaessa isyys ei ole tunteissa ja ajatuksissa välttämättä päällimmäisenä. Tämä on hyvä asia. Mieli keskittyy kulloiseenkin käsillä olevaan asiaan. Isyyden vahvuus näkyy siinä, kuinka jouhevasti pystyy liikkumaan roolien välillä. Isyys muodostuu ehjemmäksi ja kokonaisemmaksi tekemällä ja oppimalla isyyden taitoja. Silloin on helpompi myös poistua isyyden tekemisen parista aika ajoin. Jos isyyden tekemistä on vähän, on siihen vaikeampi tarttua. Joskus lapsen äidille saattaa joutua jämäkästikin sanomaan, että nyt minä hoidan lasta.

Yhteiskunta ei ole enää sellainen, että Jamppa marssii aamukahdeksaksi tehtaaseen tai toimistoon töihin, tulee neljän aikaan kotiin ja vaimo hoitaa lapset kotona. Työsuhteet ovat sirpaleisempia ja yhä useampi elättää itsensä yrittäjämäisesti. Työajat eivät ole selkeät ja ne vaihtelevat usein. Työn luonnekin saattaa muuttua usein. Työpaikka vaihtelee tai se voi olla siellä, mihin läppärinsä ja puhelimensa kanssa milloinkin asettuu. Työntekijältä vaaditaan joustavuutta. Toisaalta myös työnantaja joustaa monessa tilanteessa paljon aiempaa paremmin. Lapsi joustaa kaikkein vähiten, joten loogisin ratkaisu on pyrkiä rytmittämään arki lapsen mukaan.

Nykyisessä työelämässä ei perheen työnjako isän töissä käymiseen ja äidin kodin ja lasten hoitamiseen enää kovin usein onnistu, eikä moni sitä enää edes halua. Vanhempana olemisen taitoja ja töitä ei voi enää jakaa sukupuolen mukaan. Sekä isän että äidin on kyettävä tarvittaessa kantamaan kokonaisvastuu kodin ja lasten hoitamisesta. Muuten tarvittavaa joustavuutta ei saada aikaan. Vanhemmuus ei ole asia, joka joko luonnostaan osataan tai ei osata. Se on asia, jonka voi opetella. Koko perheen hyvinvointi ja tyytyväisyys lisääntyvät, jos pystyy sovittamaan arkensa suhteellisen hyvin lapsen rytmiin sopivaksi.

Pasi Huttunen, @paspah

Teksti on julkaistu Pelastakaa lapset ry:n julkaisussa Uudet muuttujat - työelämä ja isyys 25.4.2017.

Julkaisu tarjoaa tietoa ja tuoreita näkökulmia työn ja perheen yhteensovittamiseen. Julkaisussa pohditaan muun muassa arvoja, johtamista ja ajankäyttöä, ja autetaan näkemään aikuisen ruuhkavuosia lapsen kannalta.

Miten yrittäjämies yhdistää työn ja perheen?

Miehen elämä muuttuu - mitä tehdä?

Kukapa meistä vanhemmista ei haluaisi olla hyvä vanhempi ja hyvä työntekijä. Mutta yhdistelmässä "vanhemmuus + yrittäjyys + perhe + muu elämä" riittää tasapainoilemista. Tämäntapainen elämäntilanne on yhä useammilla, sillä yrittäjyys ja yrittäjämäinen silppu- ja pätkätyö yleistyvät kaiken aikaa.

Pelastakaa Lasten Isämies elämässä -hankkeen uunituore julkaisu sivuaa tätä tematiikkaa. Lehdessä pohditaan muun muassa johtamista, arvoja ja ajankäyttöä, ja siinä oletetaan, että

a) työn ja muun elämän tasapainon löytämiseen ei ole patenttiratkaisuja: yrittäjien ja perheiden tilanteet eivät ole keskenään vertailukelpoisia, mutta ehkä jotakin yleistä voidaan silti sanoa,

b) työ on yksi elämän osa-alue: erityisesti yrittäjällä työtä ei voi leikata muusta elämästä erilliseksi lohkoksi, mutta silti voidaan pohtia, miten eri elämänalueet painottuvat omassa elämässä,

c) miehen vanhemmuuteen sitoutuminen hyödyttää tavattoman paljon lasta: lapsen näkökulman valottaminen voi olla se vipu, joka saa miehen priorisoimaan ruuhkavuosien ajankäyttöä, mutta toki vanhemmuuteen sitoutuminen on hyödyllistä myös miehelle itselleen ja lapsen äidille - eikä se pilaa bisnestäkään, ja

d) mies on aikuinen, ei kakkosvanhempi tai äidin pikku apulainen, ja mies osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia johtopäätöksiä, jos hän saa asioista tietoa ja jos asiat liikuttavat häntä tunnetasolla.

Isä hoitaa.

Minulla oli ilo toimittaa julkaisu ison ja asiantuntevan porukan kanssa. Mukana oli joukko pohjoiskarjalaisia yrittäjiä, joiden ansiosta julkaisu kohdistettiin yksityisyrittäjille, jotka eivät ehkä aiemmin ole olleet tämäntapaisten julkaisujen fokuksessa. Yrittäjien ääni kuuluu julkaisun tarinoissa sekä työnohjaaja Piia Nurhosen kysymys-palstalla. Mukana oli tutkijoita, joiden ansiosta julkaisuun saatiin tiukkaa asiaa. Mukana oli viestinnän asiantuntijoita ja loistava graafikko, joiden kanssa hioimme luettavuutta, selailtavuutta ja katseltavuutta. Lisäksi mukana oli kaksi terveydenhoitajaopiskelijaa, joiden tekemä Isä hoitaa -posteri kiinnittää huomiota isän ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen.

Mukana on myös blogista tuttuja hahmoja. Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvosen teksti motivoi sitoutumaan vanhemmuuteen. Isätutkija Jouko Huttunen puolestaan tiivistää hyvän isyyden elementit kolmeen: tahto, työ ja tila. Pasi Huttunen teki julkaisuun parikin osiota.

Pelastakaa Lapset lähestyy miehen osallistuvaa vanhemmuutta lapsen näkökulmasta, mitä tehdään näkyväksi esimerkiksi isän kehityskeskustelussa. Yhtä hyvin miehen osallistuvan vanhemmuuden voi nähdä tasa-arvokysymyksenä, miehen hyvinvointikysymyksenä tai vaikka tuottavuuskysymyksenä: jos mies voi hyvin kotona, hän voi todennäköisemmin hyvin myös töissä, ja hyvinvoita työntekijä on huonovointista tuottavampi.

Julkaisu on tehty julkisin varoin (Euroopan Sosiaalirahasto), joten hyödyntäkää sitä mielin määrin. Lataa julkaisu koneellesi, lue nettilehteä tai pyydä paperiversiota allekirjoittaneelta tai hae Joensuun Perheentalolta. Printtaa posteri neuvolan seinälle ja tee kehityskeskustelu kotona lapsesi kanssa.

Topi Linjama
Kirjoittaja on isätyöntekijä Pelastakaa Lapsilla ja Uudet muuttujat työelämä & isyys -julkaisun päätoimittaja

Työhön on vain lyötävä perheen mentävä reikä

Työmoodiin on yllättävän helppo asettua. Siihen mielekkään ja intensiivisen työn tuomaan sulavaan suorittamiseen on niin helppo unohtaa itsensä. Perhe-elämä on kaikkine sotkuineen ja ristiriitoineen paljon vaikeampaa. Toki myös lopulta palkitsevampaa, mutta vaikeampaa.
Poikani olivat viikon mittaisella monitaiteellisella päiväleirillä, jonka lopuksi lapset esittivät näytelmän. Leirin nimi muuten oli Sieniä, mörköjä ja megapixeleitä. Kyllä, oikeasti. Lasten kertomuksista viikon mittaan oli helppo päätellä, että siellä oli juuri niin hauskaa ja luovaa kuin nimestä voi päätellä. Poikien silmistä näki, kuinka aivoissa kihisivät ideat ja ajatukset.

Toinen pojistani (kuvassa) näytteli
rosvoa, toinen elävää tietokonevirusta ja
pormestaria. Ei vähä mitään.

Esitys alkoi perjantaina puoli kahden aikaan ja koska puoliso oli hoitanut leiriasiaa - minähän olin töissä - tajusin tämän asian vasta keskellä viikkoa. Ensimmäinen reaktio oli selkeä toteamus, että en minä sinne pääse kesken työpäivän. Ajomatkaakin oli se puolisen tuntia ja paljon hommia tehtävänä päivän aikana. Se tuntui siinä hetkessä ihan luontevalta ratkaisulta. Hetken ajan.

Hyvin nopeasti tämä ihailtavan protestanttinen työmoraali mureni kuin korttitalo. En kai minä nyt oikeasti missaisi lasteni näytelmää jonkun palkkatyön vuoksi! Kamppailin asian kanssa jonkin aikaa, kunnes se lopulta järjestyi puolivahingossa niin, että kävin aamupäivällä hoitamassa yhden juttukeikan, ajoin katsomaan poikien näytelmää ja jatkoin sieltä sitten matkaa toiselle juttukeikalle. Pakkahuone, jossa pojat näytelmänsä vetivät, oli itse asiassa matkan varrella. Asiat järjestyivät näppärästi, mutta kyllä se sen vaati, että halusin tehdä näin. Edistystä on tapahtunut paljonkin, mutta työn ja perheen yhteensovittaminen on edelleen usein sitä, että pitää olla tarpeeksi tahtoa lyödä perheen mentävä reikä siihen työhön.
Loppujen lopuksi saattaa olla jopa niin, että harva työnantaja kieltäisi tai edes nihkeilisi, jos isä sanoo, että nyt haluan ottaa aikaa lapsilleni. Tässä minun tapauksessani nihkeilyyn ei ollut edes mitään syytä, koska työt hoidin joka tapauksessa. Minä voitin, mutta työnantaja ei hävinnyt. Eikä minua, työntekijää nyt vituta, koska pääsin katsomaan lasteni esityksen. Sen takia olen luultavasti parempi työntekijä.

Tietenkin olen etuoikeutettu monessa mielessä. Minulla on työ, josta vieläpä pidän todella paljon. Jos tarkkoja ollaan, niin minulla on tällä hetkellä itse asiassa kaksi työtä, joista molemmista pidän todella paljon, mutta kuitenkin. Työni luonne on sellainen, että työajoissa on paljon joustoa ja työnantajikseni on sattunut sellaisia, että joustaminen ei tarkoita sitä, että vain minä joutuisin venymään. Lisäksi olen tietenkin valkoinen, hyvinvointivaltiossa asuva korkeasti koulutettu ydinperheen isä.
Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Jos edes me, joilla mahdollisuuksia on käyttäisimme niitä vähän nykyistä paremmin, niin ei maailma siitä ainakaan huononisi. Onneksi valitsin sienet, möröt ja megapikselit, mutta oikeastaan yhteiskunnan pitäisi tehdä paljon paremmin selväksi, että tämä valinta on mahdollinen. Ei sen eteen pitäisi joutua kamppailemaan.

Pasi Huttunen

Isyys on hoivaamisen kokemus, mutta myös hoivaava kokemus

Keskittymässä olennaiseen. Kuva: Eemil Huttunen

Herään ennen poikia ja juotuani kahvin rauhassa lehden ääressä laitan aamupalan. Viimeinen oma hetki ennen iltaa on mennyt. Sitten vähän aamupuuhailua ja onkin aika laittaa lounas. Sen jälkeinen keittiön siivous eskaloituu vähän muidenkin huoneiden siivoamiseksi ja pyykkiäkin on pestävänä aika paljon. Sitten pitääkin valmistaa päivällinen. Sopivissa väleissä leikki- tai lukutuokioita sekä ulkoilua lasten kanssa. Yhtään kokonaista, esimerkiksi työelämää tai omaa taloudellista tulevaisuutta koskevaa ajatusta ei ole päivän aikana mahtunut päähän, mutta mielikuvitus on kyllä lentänyt päivän mittaan. Osittain siksi, että osa puuhastelusta ei vaadi koko aivokapasiteettia ja osittain siksi, että kun viettää aikaa intensiivisesti lasten kanssa, ei mielikuvituksellisuudelta yksinkertaisesti voi välttyä. Illalla on väsynyt, erilaisten onnistumisten, epäonnistumisten, ja monenlaisten tunteiden sävyttämä olo. Onneksi paisti seuraavalle päivälle on uunissa. Vielä puolitoista viikkoa ennen kuin lasten äiti palaa reissultaan.

Tämä tapahtui aikaa sitten, mutta kyse ei ole siitä, että aika olisi kullannut muistot. Se oli mahtavaa. Sain olla irti niistä asioista, jotka normaalisti stressaavat, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta miettiä. Oli tärkeämpää tekemistä.

Teoksessa Prekarisaatio ja affekti¹ tutkija Lilli Aini Rokkonen toteaa äitiydestä nyky-yhteiskunnassa:

"kiireestä ja ylisuoriutumisen pakosta pyritään etsiytymään levähdyspaikkaan, mutta pysähdys ei ole itsestäänselvyys, vaan hektisestä mielenlaadusta irrottautuminen vaatii jonkinlaisen performanssin, irrottautumisen rituaalin. Naisille on tarjolla erityinen positio äitinä: hyväksytty ja kunniallinen hiljentämisen tila, aikalisä työelämän nopeatempoisesta säröilystä."

Äitiydestä voi helposti tulla yhtä tukalaa ja pakonomaista suorittamista kuin mistä tahansa työelämän projektista, mutta se voi olla myös vastarinnan muoto. Se voi olla pakenemista loputtomasta suorittamisesta. Pako kuulostaisi terminä liian kohtalokkaalta ja lopulliselta, joten tutkija lainaa talouspuheesta termin moratorio. Äitiys voi olla tauko, yhteiskunnallisen maksuajan pidennys. Hän kutsuu sitä 'pysähtymisen performanssiksi'. Se on asia, jota aktiivisesti tehdään, se valitaan.

Herää kysymys, miksei tätä ilmiötä ole juurikaan tunnistettu isyydessä, vaikka isyys on yhteiskunnallisissa keskusteluissa paljon äitiyttä selkeämmin valinta ja isän harteille on perinteisesti kasattu paljon kovempi työelämässä suorittamisen ja perheen elättämisen taakka. Isyyspuhe on kehystetty lapsen oikeuksilla, isän velvollisuuksilla ja mahdollisuudella olla hyvä isä. Toki valistuspuheeseen on läntätty päälle koristeeksi lauseita siitä, kuinka "isäkin saa vanhemmuudesta paljon iloa", mutta ne tuntuvat vähän teennäiseltä vakuuttelulta. Se on erikoista. Kokemukseni mukaan isyys on paitsi hoivaamisen kokemus myös hoivaava kokemus.

Dinner

Kuva, jonka Pasi Huttunen (@pasihuttunen) julkaisi 18. 03ta 2015 klo 10.32 PDT

Minulla on ollut aika harvakseltaan mahdollisuuksia omistautua täysipäiväisesti vanhemmuuteen. Syitä siihen on monia, niistä olennaisimpana luultavasti asuntolaina. Muistelen silti niitä täysipäiväisen isyyden aikoja suurella lämmöllä. Raskastahan se kokonaisvastuun kantaminen on, mutta onhan se myös äärimmäisen hienoa. Erityisen kärsiviltä eivät kuulosta meidänkään blogimme koti-isät Antti ja Otto, vaikka se varmasti on raskasta ja kuormittavaa hommaa. Ajatus moratoriosta istuu koti-isyyden hetkiin hyvin. Perheen hoivaaminen on varsin yksiselitteisesti asia, jota tehdään itselle ja omille rakkaille, vaikka siitä onkin hyötyä koko yhteiskunnalle. Lisäksi se on asia, johon periaatteessa jokaisen sukupuoleen katsomatta pitäisi kyetä. Miehillä on vinoutuneiden sukupuolten valtarakenteiden ja yhteiskunnallisen työnjaon historian vuoksi paljon kiinniotettavaa.

Tässä on kyse ihan kylmistä faktoista, joita nykyinen outo talouspuheemme ei oikein tunnista. Latinan kielen sana oeconomia tarkoittaa kodinhoitoa, kodin asioiden järjestämistä. Se mitä nykyään sanomme taloudeksi on siihen päälle rakennettu. Silvia Federici kuvailee teoksessaan The Caliban and the Witch², kuinka rahatalouden synty ja nousu pikkuhiljaa erotti kotityöt muista töistä ja lopulta kotitöitä lakattiin pitämästä töinä. Ajatus siitä, että kotityöt eivät ole työtä on täysin absurdi.

Ajan viettäminen lasten kanssa, kodin puuhat, hoivaaminen, kasvattaminen, opettaminen ja asioiden pitäminen järjestyksessä ovat sitä todellista taloutta, vaikka sitä vähätellen nimitelläänkin kotitaloudeksi. Tätä en tarkoita pateettisena perheen ylistyksenä. Enkä tarkoita perheellä ydinperhettä vaan sitä, minkä nyt kukin perheekseen kokee. Yhteiskunnalliset vaatimukset isyyttä kohtaan ovat ristiriitaisia, joten niiden kanssa tasapainoileminen ei aina ole helppoa. Lopulta moratoriossa on kyse siitä, että voi edes hetken keskittyä siihen todella tärkeään.

Miksikö tämä asia pyörii mielessä? Luultavasti siksi, että koko muu perhe viettää parasta aikaa syyslomaa. Minä olen töissä.

Pasi Huttunen

1. Lilli Aini Rokkonen. Moratorio. Teoksessa Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen (toim.) Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118. Jyväskylän yliopisto 2015. Lisäksi on huomionarvoista lähdekritiikin kannalta, että Lilli Aini Rokkonen on lasteni äiti ja puolisoni.
2. Silvia Federici 2014. Caliban and the Witch. Women, The Body and the Primitive Accumulation. Autonomedia 2014.