Huomaatko kuinka tänään kaikki on toisin?

Rummutus kantautuu korviini ensin heikkona aamun sarastaessa. Aamukahvin juominen lohdullisessa jämähtäneisyydessä kelluvan konservatiivisen maakuntalehden parissa sujuu tuttuun tapaan. Eukko häärää naistenpuuhiaan ja lapset heräilevät. Rummutuksen voimistumisen huomaa vain vain hetkittäin.

Ensimmäinen aavistus tulee kun työmatkalla vastaan kävelee petomaisen komea nuori mies.
"Huhhuh, että tämä pillifarkkumuoti hyväilee sopivasti treenattuja muotoja", saan itseni kiinni ajattelemasta. Käännän äkkiä maakuntaradion tyhjän iskelmän sävyttämää ihan tavallisista asioista jauhavaa puhemattoa kovemmalle. Helpottaa vähän. Silti tuntuu kuin auton ilmastointisäleiköistä puskisi jotain outoa kaasua. Mieli on levoton ja on vaikea keskittyä. Tiedostan puolihuomaamatta, että omat vaatteeni ovat aika harmaat eivätkä istu kovin hyvin. Partakin siistimättä.

Rummun ääni on jo niin voimakas, että sen ääni peittää alleen muistot eukon kasvoista ja muodoista. Vielä eilen pidin niitä kauniina, jopa houkuttelevina. Nyt en oikein enää ymmärrä tätä hiipuvaa tunnemuistoa. Kaikki nämä ympärillä olevat äijät vaativat katsettani niin vastustamattoman voimakkaasti. Tuokin tyyppi nahkatakissaan. En kestä. Läpsäytän itseäni poskelle, mutta ei se enää auta.

Nousevan epätoivon vallassa keksin turvautua puhelimeeni. Se on aina ennenkin ollut niin täydellinen turvapaikka ahdistavan intensiiviseltä sosiaaliselta kontaktilta ja ensimmäinen puhelimen ruudulta silmiin lävähtävä asia on päivämäärä. 1.3.2017! Tietysti!

Nyt kaikki on yhtäkkiä kristallinkirkasta ja ymmärrän, että minä olen muuttunut peruuttamattomasti, koska maailma on muuttunut peruuttamattomasti. Repäisen paidan päältäni ja kaadan sopivasti öljyä. Sivelen. Puhelimen selaimeenkin on kuin varkain ilmestynyt osoite ranneliike.net. Pakko myöntää, että housut tuntuvat vähän kiristävän tietyistä paikoista. Jotain muutakin on tainnut kovettua kuin nännit.

Joudun menemään naimisiin miehen kanssa ja hylkäämään eukon ja lapset, jotka jäävät lohduttomina itkemään. Homorummutus hukuttaa kyynelten äänet, enkä tunne kuin ohikiitävän säälinpilkahduksen. Mielessä vilahtaa silti ajatus, että kyllä se tosiaan on joltakulta pois! Mutta nyt kun kaikki perinteinen ja oikea on tuhottu ei millään vain ole enää yhtään mitään väliä. Isä en voi enää olla kun perhettäkään ei ole enää olemassa. Suvaitsevaisto juuri lakkautti sen! Nappaan telineestä Normihomolehden ja alan selvittää, millainen ihminen olen uudessa maailmassa! Huomaan sen olevan viimeinen, sillä samaa lehteä selataan joka puolella ympärilläni.

Sinäkin tätä lukeva kaltaiseni keskiluokkainen, ydinperheisä varmasti huomasit, kuinka elämässäsi on aivan kaikki

perustavanlaatuisesti täysin toisin tänään. Sillä tänään on astunut voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki.

Niille, joiden elämää ja mahdollisuuksia laki konkreettisesti koskettaa on tilanne sikäli mielenkiintoinen, että he ovat nyt vähän vähemmän sorretussa asemassa. Aika hieno lahja heille satavuotiaalta Suomelta.

Pasi Huttunen