Tuossa
päivänä muutamana ihmettelin, mikä on kun kaikki niin hapottaa. Tuntui että
voisin monistaa itseni ja laittaa toisen Heikin tekemään kaikkia
Heikki-velvoitteita sillä aikaa, kun itse otan tirsat. Pirteänä heräisin
sitten lukemaan lapsille iltasatua
ja lempeästi komentaisin sänkyihin. Kloonitekniikan kehittymistä
odotellessa keräsin listan asioista ja ihmisistä, jotka vetävät minua
eri suuntiin ja haluavat minusta osan. Ihan vain tajutakseni tilanteeni
ja sääliäkseni vähän itseäni 
Jos sattuu elämään ruuhkavuosia, jossa perheeseen kuuluu lapsia ikähaitarilla päivähoito ja teini-ikä, lista on melkoinen! Tässä listatut vetotekijät visualisoituna, keskellä itse vedettävä:
Jos sattuu elämään ruuhkavuosia, jossa perheeseen kuuluu lapsia ikähaitarilla päivähoito ja teini-ikä, lista on melkoinen! Tässä listatut vetotekijät visualisoituna, keskellä itse vedettävä:
 |
| Kuvan henkilö on vetovoimainen ja joskus vetovoimaton. |
Ennen
oli paremmin! Kyllä ei ollut niin paljoa kaiken maailman vetosuuntia.
Ensinnäkään harrastuksia ei oltu keksitty. Eikä autoja, autolainoja, rikkoutuneita jarrusatuloita tai merkkihuoltoja. Tasa-arvoakaan ei oltu
keksitty: mies sai rauhassa keskittyä elannon hankkimiseen ja perheen
päänä patsasteluun. Ei siinä paljon varailtu lapsen neuvolakäyntejä
(Pahus, taas jäänyt roikkumaan pojan neuvolatarkastus, lupasin
hoitaa...)
Kai niitä ristipaineita ennenkin oli, mutta ne ratkottiin rutiinilla. Kirves käteen ja kuusimetsään. Tukkeja kaatamaan uuteen pirttiin; näin vältyttiin paitsi emännän motkotukselta, myös asuntolainalta. Akkaa ja lapsia turpaan kerran viikkoon ja kaksi parhaaseen. Jos ei sekään auttanut niin aina saattoi lähteä Amerikkaan ja unohtua sinne.
Koska nämä keinot toimivat nykyään kehnosti, on mietittävä muita ratkaisuja. Kuinka siis säilyn suvereenina minuna kymmen(i)en pallo(je)n roikkuessa jaloista ja käsistä?
Tässä kerran, kun ehdin hetken ajatella, tajusin että suuri osa näistä ristipaineista on itse aiheutettuja. Okei, se on kiusallista myöntää. Ja okei, voin todeta, että olen vain toiminut ympärillä vallitsevien velvoitteiden ja hyvän elämän ihanteiden mukaan. En se minä ollut, vaan tämä maailma jossa elän. Ympäröivä maailma on kertonut minulle, että hyvään elämään kuuluu tietyt asiat alkaen lasten harrastuskuskauksista ja päättyen tiettyyn asuntolainan määrään.
Toinen asia, minkä tajusin, oli se, että ympäristöstä huolimatta minä itse voin muuttaa elämääni. Lapsia ei ole pakko kuskata harrastuksissa ympäri Uuttamaata ja kuvitella tekevänsä heistä näin parempia ihmisiä. Omakotitalossa ei ole pakko asua, jos ei kiinnosta. Kavereita ei ole pakko tavata silloin, kun haluaa olla itsensä kanssa. Ihminen itse päättää tällaiset asiat.
Kolmas tajuamani asia oli pelko. Muutos nimittäin vaatii paitsi tiedostamista, myös rohkeutta. Pelko pitää meidät ruuhkavuotiset oman elämämme ristipaineissa; emme uskalla höllätä elämäämme itsenäisillä ja omaperäisillä ratkaisuilla, sillä muutoksen pelko ja ympäristön (oletetut) odotukset vaanivat meitä. Luotuamme kuvitteelliset hyvän elämän standardit rimpuilemme ensin saavuttaaksemme nämä ja sen jälkeen pelkäämme luopua niistä, vaikka ne tekisivät elämästä kamalan, paineistetun oravanpyörän.
Ruuhkavuotisen ihmisen tulee olla rohkea ja luopua niistä asioista, jotka vaativat energiaa kohtuuttomasti. Ympäristö voi luoda paineita ja ihanteita, mutta ympäristö ei elä sinun elämääsi.
Keep calm and live your own life.
Heikki Nenonen
Kai niitä ristipaineita ennenkin oli, mutta ne ratkottiin rutiinilla. Kirves käteen ja kuusimetsään. Tukkeja kaatamaan uuteen pirttiin; näin vältyttiin paitsi emännän motkotukselta, myös asuntolainalta. Akkaa ja lapsia turpaan kerran viikkoon ja kaksi parhaaseen. Jos ei sekään auttanut niin aina saattoi lähteä Amerikkaan ja unohtua sinne.
Koska nämä keinot toimivat nykyään kehnosti, on mietittävä muita ratkaisuja. Kuinka siis säilyn suvereenina minuna kymmen(i)en pallo(je)n roikkuessa jaloista ja käsistä?
Tässä kerran, kun ehdin hetken ajatella, tajusin että suuri osa näistä ristipaineista on itse aiheutettuja. Okei, se on kiusallista myöntää. Ja okei, voin todeta, että olen vain toiminut ympärillä vallitsevien velvoitteiden ja hyvän elämän ihanteiden mukaan. En se minä ollut, vaan tämä maailma jossa elän. Ympäröivä maailma on kertonut minulle, että hyvään elämään kuuluu tietyt asiat alkaen lasten harrastuskuskauksista ja päättyen tiettyyn asuntolainan määrään.
Toinen asia, minkä tajusin, oli se, että ympäristöstä huolimatta minä itse voin muuttaa elämääni. Lapsia ei ole pakko kuskata harrastuksissa ympäri Uuttamaata ja kuvitella tekevänsä heistä näin parempia ihmisiä. Omakotitalossa ei ole pakko asua, jos ei kiinnosta. Kavereita ei ole pakko tavata silloin, kun haluaa olla itsensä kanssa. Ihminen itse päättää tällaiset asiat.
Kolmas tajuamani asia oli pelko. Muutos nimittäin vaatii paitsi tiedostamista, myös rohkeutta. Pelko pitää meidät ruuhkavuotiset oman elämämme ristipaineissa; emme uskalla höllätä elämäämme itsenäisillä ja omaperäisillä ratkaisuilla, sillä muutoksen pelko ja ympäristön (oletetut) odotukset vaanivat meitä. Luotuamme kuvitteelliset hyvän elämän standardit rimpuilemme ensin saavuttaaksemme nämä ja sen jälkeen pelkäämme luopua niistä, vaikka ne tekisivät elämästä kamalan, paineistetun oravanpyörän.
Ruuhkavuotisen ihmisen tulee olla rohkea ja luopua niistä asioista, jotka vaativat energiaa kohtuuttomasti. Ympäristö voi luoda paineita ja ihanteita, mutta ympäristö ei elä sinun elämääsi.
Keep calm and live your own life.
Heikki Nenonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti