Vanhemmuus hukassa?

Oma isäsi oli ristiriitainen ja etäinen etkä halua viedä hänen malliaan eteenpäin? Kavereilla on kyllä lapsia, mutta ei heidän kanssaan juuri puhuta vanhempana olemisesta? Vaimon kanssa juttu menee helposti vääntämiseksi? Ja neuvolat ja vertaisryhmät tuntuu äitien jutuilta?

Jos vastasit yhteen tai useampaan kysymykseen "kyllä", jatka lukemista. Tarjoan neljä tapaa jäsentää isyyttä ja vanhemmuutta.

1.

Yksi syy hukassaolemiseen on nopea yhteiskunnallinen muutos. Toisen maailmansodan jälkeen isät tekivät kamalasti töitä ja olivat etäisiä auktoriteetteja. Puhutaan elättäjä-perheenpää-isästä. Tällainen isä saattoi itse määritellä oman sitoutumisen asteensa, kuten filosofi Teppo Eskelinen Vieraskynässään kirjoitti.

1960-70-luvun rakennemuutos toi isät lähiöihin ja kun ulkotyöt vähenivät, vaimo käski miehen avuksi kotitöihin. Puhutaan avustavasta isästä. Avustavan isän motto voisi olla: "Kyllä mä autan, jos vaan sanot, mitä mun pitää tehdä."

2000-luvulla myös hoivatyötä ja kodin vastuita on alettu jakaa puolisoiden kesken. Puhutaan osallistuvasta isästä, jotka pitävät pitkät isyysvapaat ja haluavat olla täysillä mukana lapsen elämässä.

On syytä korostaa, että edellä kuvatut ovat ensi sijassa isyyden tarinoita, eivät niinkään tilastollisia faktoja eri vuosikymmenten miesten tyypillisestä tavasta olla isä.

Koska maailma on muuttunut, moni mies haluaa olla isänä erilainen kuin oma isä. Mallit täytyy hakea muualta: kavereilta, mediasta, netistä. Nykyisät haluavat antaa enemmän aikaa, hellyyttä ja hoivaa. Näitä taitoja täytyy opetella alkeista, jos niitä ei kodin perintönä saatu.

 2.

Omaa isyyttä voi miettiä suomalaisen isyystutkimuksen uranuurtajan Jouko Huttusen taulukon avulla. Huttunen jakaa isät neljään ryhmään sen mukaan, kuinka paljon he antavat isyydelle arvoa ja kuinka paljon he antavat lapselle aikaa.

Aktiiviset ja sitoutuneet isät (ruutu Aa) voivat olla Noljakanfaijan tai LattePapan kaltaisia pehmo-hoivaisiä, mutta toki on myös muunlaisia tapoja olla aktiivinen ja sitoutunut. Aktiiviset ja heikosti sitoutuneet isät (ruutu Ab) viettävät aikaa lasten kanssa, mutta isyys ei kuulu heidän elämänsä tärkeimpiin asioihin. Passiiviset ja sitoutuneet isät (ruutu Ba) ovat sisäisesti ristiriitaisessa tilanteessa: vaikka isyys on heille tärkeää, he eivät syystä tai toisesta pysty tai halua toteuttaa sitä. Passiiviset ja heikosti sitoutuneet isät (ruutu Bb) ovat joutuneet tai ajautuneet tilanteeseen, jossa heitä ei juuri lapsen elämässä näy.

3.

Mutta palataanpa otsikon lupaamaan vanhemmuuteen, jonka erityismuoto tai alalaji isyys on. Koska nelikentät yksinkertaistavat todellisuutta sopivasti, lainaan rakkautta- ja rajoja-tyypittelyä, jonka olen poiminut Kiintymysvanhemmuus -blogista.

Edellisen nelikentän tavoiteneljännes oli vasemmalla ylhäällä, tässä se on oikealla ylhäällä. Esimerkiksi käytöstavat kuuluvat selvästi x-akselin pluspäätyyn, mutta niitä voi opettaa lapselle lämpimästi tai kylmästi.

4.

Loppuun vielä työkalu, josta pidän kovasti, Vanhemmuuden roolikartta. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Takavuosina mielsin vanhemmuuden käsittämään lähinnä huoltajan, rajojen asettajan ja elämän opettajan roolit. Rakkauden antajan ja ihmissuhdeosaajan roolit ovat selvästi vaikeampia, mutta ehkä nekin pikkuhiljaa aukeavat.

Topi Linjama