Päivä, jolloin kaikki meni päin helvettiä

Unohdin soittaa, vaikka olin luvannut. Nuorempi poika piti viedä eskariin jo aikaisemmin, joten sovin vanhemman pojan kanssa, että soitan hänelle kun on aika lähteä kouluun. Sinänsä poika osaa kellon, mutta ajattelin, että keskittyessään puuhiinsa hän tuskin huomaisi ajan kulumista. Koska ajan kuluminen on toden totta näillä geeneillä helppo jättää huomaamatta.

Koulu alkoi kymmeneltä ja osapuilleen 10:20 satuin työn tuoksinasta vilkaisemaan (äänettömälle unohtunutta!) puhelintani, jossa oli monta puhelua pojalta. Perkele! Yritin soittaa takaisin, enkä tavoittanut. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin toivoa, että poika ei vastaa, koska on koulussa. Wilma-viesti opettajalle, että myöhästyminen oli minun mokani, ei pojan. Siellä Wilmassa satuin huomaamaan senkin päiviä sitten tulleen viestin, jossa kerrottiin, että koulussa oli hiihtopäivä. Sukset olivat tietysti kotona.

Poika myöhästyi koulusta sen puolisen tuntia ja käveli liikuntatunnilla ladun varteen katselemaan kun muut hiihtivät.

Tällaiset vanhemmuuden tähtihetket harmittavat ja nolottavat. Tuskin se yksi myöhästyminen tai suksien puuttuminen maailmaa kaataa, mutta on inhottavaa ajatella kuinka paljon stressiä tuollainen aiheuttaa lapselle, kun vanhempaan ei voikaan ihan luottaa. Muistan itsekin varhaisesta lapsuudesta, että oli pelottavaa jos isä tai äiti tunaroivat. Maailma ei ollutkaan ihan niin ehjä enää. Puhuimme toki asian pojan kanssa myöhemmin ja tulimme siihen tulokseen, että joskus asiat vain menevät päin helvettiä. Emme välttämättä käyttäneet aivan näitä sanoja.

Se toinen asia, mikä tällaisessa harmittaa on, että siinä pelaa suoraan stereotypioiden rakentajien pussiin. Isät ovat vähän tuollaisia, hehheh. Koska johtuu lähinnä kiveksistäni, että tämä kaikki tapahtui. Tuolla asenteella saadaan aikaan ainakin se, että näistä ei tee mieli juuri puhua. Osallistuvan isän on helppo lillua siinä muiden ihmisten (etenkin keski-ikäisten tai vanhempien naisten) rakentamassa ylistävän alistavassa kuplassa, jossa vähänkin lapseen vilkaiseva tai jotain kotona tekevä isä on supersankari. Sitten kuitenkin on aika yksin kun asiat menevät päin helvettiä.

Pasi Huttunen