Kravattikauppiaan päivä

Usuvampi kuin tekijä osasi ehkä edes ajatella.

Isänpäivä on vähän ahdistanut minua koko sen ajan kun olen itse ollut isä. Mutta minä en kyllä juuri koskaan käytä kravattiakaan ja se on luultavasti kaikkein ikonisin symboli isänpäivän kuvastossa.

Isyys ei ole yksi juhlapäivä, se on aina läsnäoleva arki. Voimakkaimmin isyys tuntuu arkisissa, keskimäärin tylsissä ja hyvin epäjuhlavissa kodin hetkissä ja Isän nostaminen yhdeksi päiväksi jalustalle tuntuu huolestuttavalla tavalla huutavan tarvetta määritellä Oikeanlainen Isä. Lisäksi isänpäivän merkitys on historiankin valossa hyvin epäselvä.

Ensimmäistä kertaa isänpäivää (Fathers's Day) vietettiin Graftonissa West Virginiassa Yhdysvalloissa 5. heinäkuuta vuonna 1908. Joulukuussa 1907 Grace Golden Claytonin isä kuoli yhteensä 361 miestä tappaneessa Monongahin kaivosonnettomuudessa. Näistä miehistä isiä oli 250. Ensimmäinen isänpäivä vietettiin näiden miesten muistoksi. Sitä ei tarina kerro, muistiko kukaan niitä 111 miestä, jotka eivät olleet isiä. Inspiraationa isänpäivälle toimi joitakin kuukausia aiemmin vietetty ensimmäinen äitienpäivä.

Silloin isänpäivä ei silti vakiintunut ja unohtui pariksikymmeneksi vuodeksi. Sen vakiintuminen kansalliseksi juhlapäiväksi Yhdysvalloissa alkoi 30-luvulla lähinnä miestenvaate- ja esimerkiksi tupakointivälineteollisuuden haistettua sen kaupallisen potentiaalin. Jotain vaikutusta voi olla toki silläkin, että maailmansotien välillä koettiin Yhdysvalloissa lyhyt aktiivisen, osallistuvan isyyden nousukausi, jonka toinen maailmansota lopetti.

Suomessa Helsingin yliopisto katsoi isänpäivän vasta vuonna 1987 niin vakiintuneeksi, että merkitsi sen pysyvästi kalenteriin ja liputuspäiväksi, mutta juhla on täälläkin vanhempi. Suomessa isänpäivä syntyi kaupallisiin tarkoituksiin 1940-luvun loppupuolella. Kauppiaat tuskailivat hiljaista hetkeä ennen joulusesongin alkamista ja isänpäivästä saatiinkin vakiinnutettua "toinen joulu". Tämä perinne jatkuu vahvana edelleen. Aiemmin esimerkiksi Ilkka Remes julkaisi vuosittaisen jännityskirjansa joulumarkkinoille, mutta en pidä mahdottomana, että hän olisi vaistonnut isänpäivän alla nousevan ostovimman, sillä julkaisuajankohta on siirtynyt varhaisempaan syksyyn. Kaupunkilehti Karjalan Heilin isänpäiväjuttu (Heili 31.10., sivu 9) ottaa juhlan kaupallisuuden annettuna. Toimittaja on kuljeskellut Joensuun keskustan liikkeissä kyselemässä kauppiailta lahjavinkkejä.

En ole niitä, jotka suuresti paheksuisivat juhlien kaupallisuutta. Kyllä sen juhlan "todellisen merkityksen" voi sieltä sielunsa syövereistä kaivaa lehtimainoksista huolimatta. Isänpäivän kohdalla vain on kyse siitä, että muuta todellista merkitystä kuin kaupallisuus ei ole. Ei taida olla mitään vakiintunutta koko kansan tapaa viettää isänpäivää, mutta se partakone, kravatti, sotakirja, dekkari tai Remes on ostettava, jotta perhe-elämä tulee suoritettua. Isänpäivä ei edes ole ylimääräinen vapaapäivä, koska se on aina sunnuntaina.

Ja nyt isänpäivän onttouden osoittamisen vastapainoksi on todettava, että isänpäivä on yleensä mukava päivä. Eikä lahjoissakaan toki mitään pahaa ole, päinvastoin. Sain kerran puolisoltani lahjaksi upean kantoliinan ja muistaakseni juuri isänpäivälahjaksi. Lisäksi sain kerran pojaltani hänen itse valmistamiaan suolakurkkuja. Ja ovathan ne pojilta saadut lahjat ja kortit aina koskettavia.

Isänpäivänä saatamme esimerkiksi mennä ulos syömään lasten ja isovanhempien kanssa tai kiertää viikonlopun aikana mummolat. Huono syy ei estä juhlimasta hyvin, eikä keinotekoisuus estä rakentamasta omia perinteitä. Me menemme isänpäivälounaalle Hilun paikkaan jo toisena isänpäivänä peräkkäin.

Pasi Huttunen