Kun tulen kotiin

Kun tulen kotiin, on ruoka jo käytännössä valmista ja lapsilauma olohuoneessa leikkimässä. Puoliso lähtee joogaansa, otan ruoan uunista ja annan lapsille. Syönnin ja käsienpesujen jälkeen on kello jo alkuillan partaalla, enkä ole oikein löytänyt sitä kotimoodia. En oikeastaan tiedä miten noilla pennuilla on päivä mennyt, enkä sitä missä vaiheessa kotityöt ovat. Kodin metatyölle* ei ole ollut aikaa eikä paikkaa, joten olen aivan pihalla ja on hankala tarttua mihinkään hommaan.

Koti.

Lastenkin touhut vähän ärsyttävät kun ei oikein jaksaisi kuunnella taas yhtä tarinaa siitä mitä Minecraftissa on tehty ja rakennettu. En ymmärrä niistä tarinoista kuitenkaan kovin paljoa, koska en ole ehtinyt perehtyä. Olisi kyllä kiinnostava ymmärtää enemmän. Sitä paitsi kyllähän se lapsi huomaa, etten oikein kuuntele.

Kissakin änkeää syliin kun yritän kirjoittaa. Mielenosoituksellisesti.

Joku nokkela ehkä huomaa, että kuvailen varsin tyypillistä palkkatyössä käyvän ydinperheen isän iltapäivää. Vielä parikymmentä vuotta sitten se oli kunnollista ja tavoiteltavaa. Mutta ei se kivaa ole. Jos koti ei ole minun tilani, jossa tiedän mitä tapahtuu, niin ei mikään muukaan oikein ole. Tai aina voisin mennä sen parinkymmenen vuoden takaisen ydinperheisän tapaan autotalliin tai pihatöihin, mutta ei sekään ihan omalta tunnu.

Työni on innostavaa, vaihtelevaa ja haastavaa. Teen sitä mielelläni, mutta voisin kyllä tehdä sitä vähän vähemmän. Voisin, jos olisi vähemmän velkaa ja vähän pienemmät elinkustannukset.

Jos olemme vain työmme, ei mikään toimi. Arjen palikoiden kokonaisuus vaikuttaa olennaisesti siihen keitä olemme ja keitä meistä tulee. Ja ne arjen palikat muovaavat meistä todella ankeita tyyppejä jos emme kamppaile vastaan.

Pasi Huttunen

---

*Metatyö on sitä jatkuvaa suunnittelua, valmistelua, tilanteen tasalla olemista ja ennakoimista, jota vanhemman on tehtävä, jotta yhtään mikään toimisi. Lue myös: Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään!