Ihminen syntyy tähän valmiiseen ja reiluun maailmaan tyhjänä tauluna, tabula rasana (latinaa). "Tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy "pää täysin tyhjänä", ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta.” (Wikipedia) Saunaan, taksiin, ambulanssiin, opistolle tai sairaalaan syntynyt lapsi on herkkä ympäristön vaikuttimille. Maailma on kuin iso peili, jota lapsi toljottaa. Hänen identiteettinsä alkaa muovautua ympäristön palautteen perusteella. Vauva on kuin muovailuvahaa, jota ympäröivä maailma alkaa kopeloida. Vastasyntyneen ympärillä alkaa ankara muovailutyö ja sähellys, joka päättyy (todennäköisesti) vasta mullan alla.
Millä tavalla ympäristö alkaa lasta muovailla? Ensimmäiseksi on tärkeää tarkistaa, millainen kapistus haarovälistä löytyy. Sen jälkeen voidaan aloittaa. Osataan valita oikeanvärinen kortti ja potkupuku onnittelukäynnille. Mistähän lapsi on saanut tietää, että on olemassa tyttöjen ja poikien värit erikseen? Miksi tytöt juovat vaaleanpunaista pillimehua poikien valitessa mielummin vihreän purkin? Kuka lapselle opettaa, että poikien kuuluu hakata toisiaan miekoilla ja tyttöjen on hyödyllistä opetella lentämään perhosen lailla hillitynvärisessä mekossa. Kuka opetti lapselle, että tytöillä ja pojilla on aina oma jono. Kuka päätti, että tytöt viihtyvät enemmän keskenään Barbieleikeissä ja pojat voivat lähteä isän mukana rehunajoon? Ken oli se Palloliittolainen, joka keksi jaotella jalkapalloilijat Prinsessa- ja Ritarifutareihin?
No joo. Onhan ihminen jo ennen syntymää, sikiönä nesteessä velloessaan, monenlaista kokenut. Ja onhan näillä kokemuksilla jotakin vaikutusta jokaisen ihmisen maalliseen vaellukseen. Tiedostavana isänä huutelin pullealle mahalle kannustavia asioita, jotta sikiölle alkaisi hyvissä ajoin kasvaa tukeva itsetunto. Vaimoni stressasi jatkuvasti sitä, että hän stressaa ja stressi vaikuttaa sikiöön siten, että hänestäkin tulee stressiherkkä yksilö. Vastakuoriutuneella ihmispololla on lisäksi rasitteena muitakin juttuja, kuten perimää, millaista ravintoa hän on saanut odotusaikana ja niin edelleen.
Lapsi on kasvanut irti taaperoiästä ja saavuttanut leikki-iän ihmeellisen maailman. Hänen silmänsä raottuvat sirrilleen ja tietoisuus uudesta päivästä alkaa hiljalleen virrata tajuntaan. Lapsella on päällään yöpuku, jossa Teräsmies patsastelee värähtelevine lihaksineen erilaisissa asennoissa. Lentoasento, hyökkäysasento, perusasento. Teräsmiehellä on päättäväinen ilme. Teräsmies on taistelija, joka ei anna periksi. Puku on sininen ja lapselle erittäin tärkeä. Itku ja parku tulee illalla, jos lempiyöpuku on pesussa. Hänen sänkynsä vieressä on korkeanhuojuva pino kirjastosta lainattuja Risto Räppääjä -äänikirjoja. Illalla, kesken kiehtovan tarinan, oli levollista ummistaa silmät ja antaa unen tempaista mukaansa. Lapsi kuvittelee tietenkin olevansa tarinan päähenkilö. Risto pärisyttää rumpuja ja hänelle tapahtuu kaikenlaista jännittävää.
Lapsi nousee sängystä ja hipsuttelee suoraan Legovuoren keskelle. Ninjagotaistelu julistettiin yöksi tulitauolle ja nyt on aika jatkaa vääntöjä hyvisten ja pahisten välillä. Naapurista tuli edellisenä päivänä kaveri leikkimään ja antamaan tulitukea. Pahiskset oli tainnutettu, mutta siihen tarvittiin suhinaa, pärinää ja hyökkäyksiä. Ääniefektien saatteeksi roiskui litroittain kuolaa. Päivä soljuu leikistä toiseen. Toisinaan viuhuvat miekat tai hiekkalaatikolle tehdään autoteitä siltoineen. Sellaisia ne ovat nuo leikki-ikäisen työpäivät.
Äiti pyytää lopettamaan leikin hetkeksi, sillä on kiiruhdettava jalkapalloharjoituksiin. Paikallinen jalkapalloseura on vireä ja harrastajia riittää. Hyvinhoidetulla nurmikentällä on tilaa, ja hyvissä ajoin ennen harjoituksia nurmella kirmaa monenikäistä tulevaisuuden Martaa tai Messiä. Lapsi ilmoitetaan kentän laidalla istuvalle valmentajalle läsnäolevaksi ja jäädään odottamaan treenejä alkavaksi. Aika pian jykevä miesääni huuta kuuluvalla ja varmalla otteella kaikkia Ritarifutareita luokseen. Lapsi nykii äidin paidanhelmaa ja sanoo, että nyt olisi mentävä. Äiti puristaa hieman tavallista tiukemmin lapsen kädestä, vaikka hän niin mielellään olisi antautunut lapsen tahtoon. Äiti sanoo, ettei tässä ole nyt mitään hätää. Äidin rintapielessä ja kurkussa tuntuu itku, mutta sitä hän ei uskalla näyttää vaan rauhoittelee lastaan ja käskee odotella Prinsessojen valmentajan ensikäskyä. Lapsi on ymmyrkäisenä ja hämmentynyt. Miksi hänen on mentävä Prinsessatreeneihin, jos hän on oikeasti hurjasti taisteleva Ritari? Miksi on olemassa erikseen tyttöjen ja poikien jonot? Kuka ne keksi? Koska tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia.
Rakas lapseni. Minä suojelen sinua kaikilta sukupuolistereotypioilta, jota ikinä kavala maailma keksiikin langettaa päällesi. Haluaisin seurata sinua jokaikiseen nurkkaan, mutkaan ja kolkkaan puolustaen sinua sellaisena kuin olet. Vailtettavasti olet maailman armoilla ja joudun jättämään sinut liian usein selviämään yksin. Ainoa mahdollisuuteni on vahvistaa sinua sellaisena kuin olet ja lujittaa itseluottamustasi. Päiväkodissa sinun nimesi alle naulakolla laitetaan prinsessan kuva, vaikka haluaisit mielummin vaikkapa kaivurin. Ville saa sen kysymättäkin.
Antti Kanto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti