Koskettamisen ihanuus ja vaikeus

Aina ei ole helppoa olla suomalainen mies: kosketat naista ja se tulkitaan flirtiksi, kosketat miestä ja sinua pidetään homona, kosketat lasta ja sinun epäillään olevan pedofiili. Puolisoa saa sentään pussata, mutta mieluummin pimeässä peiton alla.

Taina Kinnunen on analysoinut suomalaisten kosketuselämänkertoja. Kinnunen kuvaa kosketuksen puutetta kansantaudiksi, jota ei ole otettu vakavasti.

Oma elämänkertani alkoi käsittääkseni lupaavasti. Vauvaiässä olin paljon vanhempien ja sisarusten sylissä ja lähellä äitiä, mistä kerroin imetyspostauksessa keväällä. Ennen kouluikää olin pikkuveljen kanssa isän sylissä ja kainalossa iltasatua kuuntelemassa, ja illalla äiti tai isä kävi lukemassa iltarukouksen. Erityisen mukavaa oli, kun isä silitti kämmenselällä poskeani. Toivoin, ettei hän lakkaisi koskaan silittämästä.

Kouluiässä myönteinen koskettaminen väheni, kunnes teini-iässä katosi suunnilleen kokonaan syystä että äiti poistui elämästämme. Harvinaisena huippuhetkenä kehomuistiini ovat painuneet kivan tytön peukalot, kun hän ysiluokalla opon tunnilla hieroi pianonsoitosta kiristyneitä hartioitani.

Kosketusköyhässä ympäristössä eläneelle seurustelu oli kehollisesti hämmentävää. Kädestä pitäminen - oih, ensisuudelma - oooh! Toisen ihmisen lempeän kosketuksen vähittäinen hyväksyminen kulki yhtä jalkaa vähittäisen itsensä hyväksymisen kanssa. Rakkaan ihmisen kosketusta oli ja on yhä vaikea hyväksyä silloin, kun on pudonnut itseinhon vastenmieliseen tilaan.

Halauksen puute sairastuttaa. Kuva: Antti Pitkäjärvi

Myönteinen koskettaminen on ihmiselle elintärkeää, sanoo tutkimus. Kosketus kasvattaa lapsesta ehjän ihmisen ja sitoo satunnaiset seksikumppanit yhteen. Eläinkokeessa apinalapsista, joita ei kosketettu, tuli vähitellen häiriintyneitä ja stressaantuvia, kerrotaan Hesarissa. Koskettaminen lisää rakkaus- ja luottamushormoni oksitosiinin tuotantoa. Tämä hormoni vaikuttaa kiintymyssuhteen muotoutumiseen, lisää kivunsietoa ja empatiaa, edistää sosiaalista oppimista ja kohentaa mielialaa.

Tunnistan koskettamisen tärkeyden - ja toisaalta sen, kuinka estynyt, sovinnainen ja arka olen koskettamaan. Huomaan myös lankeavani hölmöyteen: yritän välittää omille lapsille oman lapsuuteni hyviä kokemuksia ikään kuin ne olisivat ainoita myönteisiä mahdollisuuksia, enkä onnistu, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Toivon ja uskon, että lapsilleni silti [vaikka en silitäkään heidän poskeaan iltaisin] rakentuu riittävän vahva perusturvallisuus ja he tuntevat olevansa kannettuja.

Runoksi etäännytettynä voin sentään suudella vaikka kaikkeutta.

Kun sinä saavut,
valkenee päivä,
kukat puhkeavat lauluun
ja kaksi lintua
levittää terälehtensä.

Kun sinä alat puhua,
suutelen sinua suulle
kunnes pihlajat kukkivat vainiolla
vilja nousee oraalle
ja korjataan.

Topi Linjama