Moni on ymmärtääkseni tehnyt kategorisen linjauksen, että leikkiaseita ei taloon tule, mutta meillä se ei oikein toimi. Tai ainakin sitä on aika vaikea perustella, kun talossa on oikeitakin aseita. Lisäksi muistan, muistan kipeästi, miltä tuon ikäisenä tuntui toivoa jotain todella hartaasti. Ja miten hieno se paketin avaamisen hetki oli, kun toivottu lahja paljastui paketista.
Mutta sitten taas. Nallipyssy on äänekäs. Tiedän, että ne paukahdukset tulevat piinaamaan sekä minua että eläimiä. Se on käytännössä turhaa krääsää, joka vieläpä hajoaa, häviää tai unohtuu luultavasti aika pian. Lisäksi tuntuu hullulta maksaa niistä nalleista, että saa paukahduksen ja pistävän hajun aikaan. Nallipyssy ei oikein opeta mitään tai kehitä mitään taitoja. Lisäksi suomalainen asekulttuuri näyttää huolestuttavasti liikkuvan kohti amerikkalaistyyppistä kiihkoilua sen järkevän, metsästyskäytöllä perustellun ja hyvin käytännönläheisen asekulttuurin sijaan, johon itse olen kasvanut.
Toisaalta nallipyssy lapsen (pojan) kädessä on ikonista lapsuuskuvastoa. Onhan se klassikkolelu. Ja sen nallipyssyn kanssa lapsen voi aina komentaa pihalle leikkimään. Ulkoilu saattaisi lisääntyä. Ja jos lapsi ei saa palavasti haluamaansa nallipyssyä, niin tuleeko asejutusta jonkinlainen viekoitteleva kielletty hedelmä? Ovathan aseet tietyllä tavalla aina minuakin kiehtoneet. Parempi lienee, että oma isäni on opettanut käyttämään niitä vastuullisesti ja harkiten? Sen "ihmisiä ei osoitella aseella" -valistuksen voi hyvin aloittaa jo nallipyssyllä.
Huomasin myös masentavan asian. Tajusin todella myöhään ja aivan viimeisenä lisätä nallipyssyn ostamista puoltavien asioiden listaan kohdan "lapsi haluaa sen". Sillä on merkitystä. Kenties sillä on eniten merkitystä siinä vaiheessa kun päätös tehdään. Muistan sen haluamisen tunteen. Mietin, millainen muisto asiasta erilaisissa vaihtoehtoisissa tilanteissa lapselle jää. Aina ei saa mitä haluaa, mutta olisiko juuri siksi joskus hyvin tärkeää saada?
Pasi Huttunen
Luin tekstisi. Tykkäsin. Yritin kuvitella että miten reagoisin jos miulta pyydettäisiin lahjaksi nallipyssyä.
VastaaPoistaVäittäisin, että kävisin läpi samankaltaisia ajatuksia. Ja totta tosiaan valtaosa vastaan olevista kannoista on nykymaailman luomia. Muistan kun itse pyysin skidinä leikkiaseita. Mutsi ei ollut niistä koskaan tyytyväinen, mutta kyllä niitä oli paljon. Pienen kylän poikien kanssa leikittiin pyskää lähes jokaikunen päivä. Hitto, siitäkin on jo yli 20 vuotta.
En oikein tunne aihetta, mutta uskon että on niillä aseleikeillä roolinsa pojan kasvussa. Okei, ehkä ne ei opeta aseen oikea oppista käsittelyä, mutta tuoko leikki mukanaan hyvää kanssakäymistä ja roolittumista pikku lillarille?
Itse olen juossut lukuisia päiviä aseet kädessä ammuskellen muita leikissä olleita. Nykyisin en omista yhden ainutta asetta enkä siis myöskään metsästä mitään.
Tärkein kysymys kuitenkin on, saiko muksusi lahjaksi uuden uutukaisen ja kovaäänisen leikkiaseen? :)
Sai, sai kyllä. :)
Poista