Yksitoistavuotias opettelee elämää: Hänellä on ilmakivääri ja hän on oppinut, että varpuset eli rottiset ovat B-luokan lintuja, jotka pitäisi hävittää. Ne silputtavat räystäällä aamuneljältä ja paskantavat sinne tänne. Mutta aina kun poika lataa ilmakon ja hiipii äänettömästi ulos, varpuset ovat jo naapurin navetan katolla. Kuitenkin kerran, oltuaan aikansa ojassa passissa, hän saa varomattoman varpusen tähtäimeen, laukaisee - ja osuu.
Muistan, kuinka katsoin naaraspukuista varpusta (Passer domesticus), jonka verisessä päässä oli viiden millin reikä. Tajusin: tappaminen ei ole mun juttu.
Armeijassa käteen annettiin RK-62, jonka sarjanumero - 315 105, jos oikein muistan - piti muistaa vaikka keskellä yötä. Ampuminen oli palkitsevaa, koska osasin homman. Ajattelin ammunnoissa suoritusta ja taulua, en sitä, että taulun tilalla voisi koskaan olla ihminen. Kovuutta puuttui, eikä komppanianpäällikkö tehnytkään minusta tarkka-ampujaa, vaan lääkintäaliupseerin.
Vuosia armeijan jälkeen luin Jonathan Gloverin kirjan Ihmisyys ja mietin vakavasti, palautanko sotilaspassini, mutta ilmeisesti olin hukannut sen jo muutoissa. Glover kertoo, kuinka helposti ihminen on manipuloitavissa tappamiseen ja kiduttamiseen. Ja miksi armeija kannattaa käydä kaksi- eikä kolmikymppisenä.
Armeija tekee pojasta miehen, laulatti kokelas tahdintoistossa. En ole suvussani ensimmäinen, josta armeija ei ole tehnyt miestä, joka tarvittaessa osaa sysätä ihmisyyden syrjään. Kolmikymppisen isoisäni sotaretki tulenjohdossa päättyi Taipaleenjoella itsenäisyyspäivänä 1939, kun kaveri vieressä räjähti kappaleiksi. Psykoosiin joutunut ukki nousi juoksuhaudan reunalle kivääriään puristaen, silmissään tyhjä katse. Sotatoverit veivät ukin sidontapaikalle, josta hänen sotaretkensä jatkui sairaalan kautta siviiliin.
En tiedä, tulevatko omat poikani koskaan saamaan ilmakivääriä. Jousipyssyt heillä jo on, ja melko laaja lintutietämys. Viisivuotias sai jousipyssyn synttärilahjaksi ja hänestä kuoriutui hämmästyttävän nopeasti primitiivinen metsästäjä, joka alkoi olla vaaraksi peileille ja kattolampuille. Varhain aamulla hän meni isoveljen kanssa ulos väijymään pihalla ruokailevia rusakkoja.
Toinen rusakko oli kuulemma saanut osuman imukuppinuolesta. Mutta ei vielä reikää päähän.
Topi Linjama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti