Viinatehtaan varjosta löytyy tukea vanhemmuuteen

Rajamäen avoin päiväkoti. Lunta ei enää ole.

Nurmijärven Rajamäellä sijaitseva vanha puutalo on kätkenyt suojiinsa monenlaista toimintaa. Oli aika, jolloin talossa leikki ja kiljui viinatehtaan työntekijöiden lapset, vanhempien pullottaessa työkseen viinaa. Oli aika, jolloin talosta kuului kangaspuiden ryske. Talo tyhjeni, hiljeni ja alkoi rapistua. Kaunis kalanruotoparketti paukahteli kieroon ja killiin. Sitten tehtiin investointi, jonka säästöjä kunnan kannattaisi alkaa jo tyytyväisenä ynnäilemään. Talo remontoitiin perusteellisesti ja sinne perustettiin avoin päiväkoti.

Olen ollut kohta kymmenen kuukautta lasten kanssa kotona. Se ei ole vielä paljon, sillä monet ovat hoitovapaalla vuosia. Elämäntilanteeseeni liittyen yksi useimmiten kysytty kysymys kuuluu, olenko kokenut oloni yksinäiseksi. Kysymys kertoo kysyjästä, sillä hän tietää jotakin ja osaa kysyä. Kysyjä on lähes aina nainen.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch pitää yksinäisyyttä vanhemmuuden yhtenä suurimpana haasteena. Pitkien hoitovapaiden ilmiö on yksinäisyys. Yksinäisyys korostuu, koska muu yhteiskunta ympärillä on niin työkeskeinen. Myös neuvolatyön vs. ylihoitaja Anni Mäkiselle vanhempien yksinäisyys on tuttu ilmiö. Hänen mukaan yksin pärjäämisen kultturi on syvällä vanhemmissa. Tilanne saattaa olla jo erittäin huono, kun apua otetaan vastaan. (HS 4.4.2016)

Yksinäisyys ei ole riippuvainen siitä, onko ihmisellä seuraa. Ihminen voi kokea yksinäisyyttä milloin ja missä tahansa. Yksinäisyyden syövereissä yksi yleisin harhaluulo on, että kenelläkään muulla ei ole näin vaikeaa. Olen tehnyt elämässäni tuttavuutta monenmuotoisen yksinäisyyden kanssa, mutta isäkuukautta aikoinaan aloittaessani yksinäisyys iski vasten kasvoja kuin räntämyrsky syyspimeällä. Sellaista lajia yksinäisyyttä en ollut aiemmin tavannut. Oli pakottava tarve irtaantua kotoa.

Nurmijärven kunnassa työskentelevä toimiala-asiantuntija Olli Laiho oli perustamassa Rajamäen avointa päiväkotia. Hän muistelee, että avoimen päivähoidon käynnistämisessä pääajatus oli, että tuettaisiin kotona lapsia hoitavia vanhempia. Kunnan intressi oli, että päivähoitopaikkoja tarvittaisiin vähemmän, kun vanhemmille tehtiin kotiin jääminen mahdollisimman houkuttelevaksi. Hieno päätös, jossa kaikki voittaa.

”Avoin päiväkoti on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten perheille ja heidän hoitajilleen yhteisen olemisen, tekemisen, tutustumisen, leikkiseuran ja kohtaamisen paikaksi.” Näin kerrotaan kunnan nettisivuilla. Tuskin ainakaan alle vuoden ikäinen osaa kaivata leikkiseuraa. Vauvan kanssa kotona oleva vanhempi tulee talolle todennäköisesti vertaistukea etsien: ”Avoimessa päiväkodissa tarjoamme mahdollisuuden leikkiin ja ohjattuun toimintaan sekä tilaisuuden saada sosiaalisia kontakteja ja keskinäistä vertaistukea.” Vertaistensa joukossa päivän voi pelastaa yksikin kannustava sana. Mieli kohentuu kuullessaan, ettei ole vanhemmuuden ongelmien kanssa yksin.

Rajamäen avoimessa päiväkodissa työskentelee ohjaajina kaksi kasvatusalan ammattilaista. He ohjaavat toimintaa, integroivat uusia tulokkaita porukkaan ja nauttivat kunnan leipää. Parhaimpina hetkinä ohjaajat ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi ja asiakkaat keskustelevat keskenään imetyskuulumisista. Tai vaikka miettivät, kuka voisi korjata auton pakoputken. Joku saa hetken apua lapsenhoidossa ja pääsee rauhassa pissalle. Joillakin mietityttää hoitovapaan loppuminen ja kohta alkavat työt. Lapsille pitäisi saada hoitopaikka. Ovi käy tiuhaan. Kävijöitä tulee ja menee tuhannen henkilön kuukausitahtia, kertoo päiväkodin johtaja Kirsi Viitanen. ”Talossa tehdään huomaamatonta mielenterveystyötä”, kertoi eräs äiti avoimen päiväkodin pihalla, hiekkalaatikon reunalla. Hän tarjoaa lapselleen hiekkalapion ja jatkaa: ”Tämä on sellainen purnauspaikka. Vetäjät täällä ovat aivan huippuja. Kuppikuntia ei pääse muodostumaan. Ukkokin olisi helisemässä töistä tullessaan, jos päiväni olisi vain pelkkää vauvaa.”

Olen tyytyväinen, että lähdin avoimen päiväkodin toimintaan mukaan. Avoin päiväkoti on kuulunut lähes jokaisen keskiviikon päiväohjelmaan. Ilman kynnyksen ylitystä en selvinnyt. Alkuun päiväkoti näyttäytyi pelkästään naisten valtakuntana, johon miehellä ei ollut mitään asiaa. Paikan isättömyys säikäytti. Seurasin robottimaisen kätevästi toimivia äitejä, jotka lämmittivät lounaaksi hyvin haudutettua vihannespataa lapsillensa. Muiden vanhemmuus näytti toimivan, isyyteni ollessa kankeaa hikoilua. Sorruin vertailemaan. Väkisin änkeydyin toimintaan mukaan ja aloin pitämään viikottaista lauluhetkeä. Toiminnan kannalta olisi tärkeää, että kotiin jäävät isät lähtisivät liikkeelle ja tulisivat rohkeasti mukaan! Nyt huomaan, että alussa ylittämäni kynnys oli muodostunut omasta asenteestani.

Kuntien, seurakuntien ja järjestöjen perhekerhot sekä avoimet päiväkodit tarjoavat myös oivan suojan kotitöiltä. Lapset viihtyvät, koska vanhempi on koko ajan saatavilla. Isä tai äiti on näköpiirissä, istuu kahvikuppi kädessä ja on jollakin tavalla mukana. Kotona tulee tartuttua kotitöihin ja silloin lapsista pahimmillaan tulee pieniä vihollisia. Kotitöitä tekevän aikuisen pikku viruksia.

Lounashetki. Pinaattilätyt.

Onneksi minua ei isänä nostettu jalustalle. Isämitalia kun en lähtenyt hakemaan, vaan vaihtelua hoitovapaaviikkoihin. Kiitos sille, joka on toistuvasti siivonnut jääkaappiin ja naulakoille homehtumaan jääneet pinaattilättypaketit (eines). Lihaperunasoselaatikko (eines) oli lapsista sen verran maukasta, että sitä ei tainnut useinkaan jäädä. Eteiseen jääneitä vaippoja (pissa) pahoittelen myös. En vain voi muistaa kaikkea!

Antti Kanto