Lempeä kosketus tekee ihmisestä ihmisen

Olenko koskaan sanonut
sinulle kultaseni, että
hengität upeasti?

Olenko muistanut mainita,
kuinka tavattoman paljon pidän
sinun tavastasi olla sinä?

Vasta elokuussa kirjoitin koskettamisesta ja nyt näköjään taas.

Joukko miestyön ammattilaisia kokoontuu kerran vuodessa Miestyön foorumiin pohtimaan miehen osaa, paikkaa ja tilaa. Tänä vuonna foorumi järjestettiin Mikkelissä otsikolla Koskettava mies. Mukana oli muun muassa väkivaltatutkija Satu Lidman sekä teatteriohjaaja Eino Saari, joka tekee dokumentaarista teatteriproduktiota suomalaisen miehen kosketushistoriasta.

Osallistuin Saaren vetämään työpajaan, jonka idea oli yksinkertainen ja vahva: kirjoitetaan tai piirretään kuudesta eri tehtävänannosta viisi minuuttia kustakin. Tehtävät olivat sellaisia otsikkoja kuin "kosketus, jota kaipaan" tai "hyvä kosketus lapsena". Kun kaikki tehtävät oli tehty, jokainen sai kertoa, millaisia ajatuksia oli herännyt.

Aihe tuli kirjaimellisesti iholle. Saari onnistui luomaan avoimen ja luottamuksellisen tilan, jossa jaettiin aika kipeitäkin juttuja.

Useammat pajaan osallistuneet kertoivat, että lapsuuden kosketusympäristö oli niukkaa. Isovanhemmat olivat olleet monelle niitä, jotka olivat olleet lähellä. "Mummon kainalo oli maailman turvallisin paikka", kertoi eräs pajaan osallistunut.

Kerrottiin myös isistä, joilla oli aikaa lapselle. Isien läheisyys saattoi olla hieman kulmikasta, esimerkiksi "parransiemenen" istuttamista pikkupojan poskeen.

Entä äidit? En ollut ainoa, jolta puuttui mielikuva äidin ihosta ja lempeästi koskettavasta kädestä. Jäin miettimään, mistä kaikesta tässä voisi olla kysymys.

Äidin iholla.

Ensimmäiseksi tulee mieleen epätasainen työnjako. Monesti on (ollut) niin, että isä tekee yhtä työvuoroa (ansiotyö), mutta äiti kahta (ansiotyö ja kotityöt). Siinä ei jää äidille aikaa lukea lapsille kiikkutuolissa kiireettömästi Hanhiemon iloista lipasta.

Eräs ystäväni kuvaili lapsuuttaan tähän tapaan: Isä tuli töistä kotiin ja rojahti sohvalle lepäämään. Lapset saivat olla isän lähellä, sylissä ja päällä. Pian isä nukahti. Ystävä kertoi pitäneensä lapsuuttaan tavallisen onnellisena. Äiti oli etäinen ja isä mukava veikko, jolla oli aikaa lapsille - kunnes ymmärsi, että suuren perheen äiti oli se, joka joutui kantamaan aivan liian paljon vastuuta ja tekemään aivan liikaa kotitöitä.

Toiseksi selitykseksi tarjoan hoivatyön jakautumista ja ihmismuistia. Ainakin omasta lapsuudestani on kuvadokumentteja, joissa olen äidin rakastavan ja täysin hyväksyvän katseensa kohteena. Mitään tietoista muistikuvaa minulla ei noista ajoista ole. Sain nauttia vauvuudestani pari vuotta ennen kuin pikkuveljeni syntyi.

Mietin foorumin aikana myös sitä, miksi lempeä koskettaminen ja hellyyden osoittaminen on monille meistä niin vaikeaa. Yhden ratkaisuehdotuksen teki kulttuuriantropologi Taina Kinnunen, joka kertoi Miestyön foorumin luennollaan Harlow'n epäeettisistä apinakokeista 50-luvulta. Nykyihmistä ei yllätä, että häkkiin ilman emoa suljetut reesusapinat eivät oppineet osoittamaan hellyyttä jälkikasvuaan kohtaan. Ehkäpä mekin silitämme vielä umpeen vuosien 1939-45 aiheuttamia haavoja.

Isän tai miehen lempeä kosketus on olennaista etenkin poikien hoivakyvyn kehittymiselle, sanoo isätutkija Jouko Huttunen. Lempeän hyväksyvästi koskettavilla miehillä voisi olla yhteiskunnallistakin merkitystä, sillä he ovat todennäköisesti rauhantahtoisia, empaattisia ja lähimmäisistä välittäviä. Eino Saaren työpajassa monet sanoivat lempikosketuksekseen halauksen. Halaus lohduttaa ja eheyttää, vahvistaa ja hyväksyy.

Lempeä koskettaminen ja rakkaan ihmisen lähellä oleminen on ihanaa. Olisi hienoa, jos jokaisella lapsella olisi kokemusta molempien vanhempien hyväksyvästä, lempeästä kosketuksesta, tai ellei omat vanhemmat tähän kykene, niin että olisi joku läheinen, jonka kainaloon käpertyä.

Topi Linjama