Uusi opetussuunnitelma on ollut kotona käytössä jo kauan

Suomen kouluissa on tänä syksynä otettu käyttöön uusi opetussuunnitelma. Se on laaja, melkein 900-sivuinen opus, josta osaan ulkoa vasta noin puolet. Opetussuunnitelmaa pidetään poikkeuksellisena, mullistavana; sen on sanottu olevan koulumaailman suurin uudistus sitten peruskoulun.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet uuden opetus-

suunnitelman mukaan

Tärkeimpiä teemoja – ainakin minun mielestäni – uudessa opetussuunnitelmassa ovat oppilaan roolin korostaminen aktiivisena oppijana, arvioinnin monipuolisuus sekä läpi peruskoulun kulkevat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, joiden ytimessä on ihmisenä ja kansalaisena kasvamisen tavoite. Tavoite jakautuu seitsemään sektoriin, joita ovat muun muassa Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, Monilukutaito sekä Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen.

Me opettajat viemme uuden opetussuunnitelman ideoita käytäntöön, useimmiten innokkaasti, joskus vastarintaa tehden. Muutos paperilla tarkoittaa nimittäin muutoksia arjen vaatimuksiin, jotka eivät välttämättä lisäänny mutta joiden käyttöönotto edellyttää näkökulman muutosta. Monista vanhoista tavoista pitäisi luopua, rakkaat kalvorullat kärrätä roskiin ja soveltaa omaa opetusta muuttuvien ja monipuolisten oppimisympäristöjen mukaiseksi. Olo on kuin hiihtäjällä, joka joutuu jättämään hyvin hoidetun latupohjan ja siirtymään nuoskaiseen umpihankeen.

Koska olen paitsi opettaja myös isä, koen moraaliseksi velvollisuudekseni uuden opetussuunnitelman käyttöönoton myös kotona. Olisi mieletöntä hylätä uudet, hienot periaatteet heti, kun työpaikan ovi menee kiinni! Päätin jo kesällä ottaa uudet kasvatusperiaatteet käyttöön välittömästi lukukauden alettua. Selvitin kolmasluokkalaiselle tyttärelleni, esikoululaiselleni pojalleni ja kaksivuotiaalle tyttärelleni, että en ole enää ainoastaan isä - olen ohjaaja-isä. Kerroin heille, että he ovat tästä eteenpäin aktiivisia toimijoita, jotka valitsevat oman kasvunsa suunnan vahvuuksiensa pohjalta – minä autan, kannustan, tuen ja ohjaan. Aloitimme kovalla tohinalla, mutta sitten tajusin jotain: meillä on koko ajan noudatettu uuden opetussuunnitelman periaatetta ilma, että olen itse ymmärtänyt sitä. Minä selitän.

Olemme jo pitkään puolisoni kanssa pitäneet tärkeänä sitä, että lapseni syövät terveellisesti ja nukkuvat riittävästi. Olemme aina pyrkineet tukemaan heidän valitsemaansa kasvukehitystä keskustellen, läheisyyttä ja turvallisuutta unohtamatta. Kaikessa, mitä lapseni tekevät, on tavoitteena ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen. Kuulostaako tutulta? Uuden opetussuunnitelman mallia mukaillen kotielämämme on helppo jakaa seitsemään osaan, jotka muodostuvat samoista osa-alueista kuin opetussuunnitelmankin sektorit. Tällä hetkellä harjoittelemme eskarilaisen poikani kanssa taitoa, joka kuuluu selvästi sektoriin kolme: Itsestä huolehtimiseen ja arjen taidot. Meidän perheemme opetussuunnitelmassa se tarkoittaa esimerkiksi oman takapuolen pyyhkimistä ilman, että isän tai (joskus harvoin) äidin tarvitsee tulla tarkistamaan, onko homma hoidettu huolella. Sektori kaksi, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu tarkoittavat taas muun muassa sen harjoittelemista, että eskarikavereita ei hyvästellä lähdettäessä pieraisemalla äänekkäästi vaan sanomalla iloisesti vaikka moi.

Myös arviointi on ollut meillä jatkuvaa ja monipuolista. Lapset kertovat auliisti, jos jokin asia tuntuu hankalalta tai jos jokin asia on onnistunut hyvin. Tarpeen mukaan kehumme heitä hienosti tehdystä kärrynpyörästä tai kannustamme pianoläksyjen kanssa tuskailevaa koululaista harjoittelemaan sitkeämmin. Kannustamme ja ohjaamme lapsia löytämään vahvuuksiaan, mutta mikä tärkeämpää, yritämme opettaa heille sitkeyttä siellä, missä asiat eivät tunnu onnistuvan itsestään. Kotimme on kuin Iloisen oppimisen talo, joka "suuntaa elinikäiseen oppimiseen ja siirtää oppimisen omistajuutta oppijalle itselleen". 

Kun asiat kotona ovat näin mukavasti, tulee hakematta mieleen kysymys: mihin me enää koulua tarvitsemme?

Otto Kallioranta