maanantai 19. kesäkuuta 2017

Vihreät Katot Oy

En ole mikään remonttimies, mutta tarvittaessa voin näköjään tehdä 73-tuntisen työviikon katolla. Ihmettelen itsekin, millainen äiä ja sankari olen.
Kolmas päivä. Projekti puolivälissä.

Diplomi-insinöörilankomieshän tämän mökkiremontin suunnitteli. Hän tilasi tarvikkeet, teki kustannusarvion ja aikataulun, jotka heittivät vain parikymmentä prosenttia. Minä tein, mitä käskettiin. Lisäksi oli talkoolainen sahaamassa, työntekijä keittiöllä, lapsityövoimaa, joskaan ei YK:n määrittelemässä merkityksessä, ja muita talkoolaisia.

Käyttelin sorkkarautaa ja ammuin kaasupatruunoilla toimivalla naulapyssyllä, ptfiu, ptfiu! Hakkasin tuhansittain huopanauloja ja pari sormea. Opin sellaisia sanoja kuin aluskate, otsalauta, tippapelti ja kattosilta.

Kolmiorimat paikallaan.
Jossain viiden tuhannen naulan paikkeilla vasarakäsi kyynärpäästä alaspäin alkoi puutua. Kirjoitan tätä postausta yli viikko remontin päättymisen jälkeen. Keskisormi, nimetön ja kämmenpohja ovat vielä osittain tunnottomia. On jotenkin miehekäs olo.

Lasten mielestä näytin Puuha-Peteltä, mutta lapset nyt ovat sellaisia.

Huopanaula viiden sentin välein.
Tauoilla ruokapöydän ääressä teki mieli vain ojentaa väsynyttä selkää ja passuuttaa itseään. Kuvittelin, että patriarkaalinen järjestys on syntynyt näin: Ihminen asettui viljelemään maata. Fyysisesti vahvemmat miehet menivät raskaisiin peltotöihin, naiset jäivät kauhan varteen. Ruokatauolla miehiä piti palvella, koska he olivat liian väsyneitä liikahtamaan. Vähitellen he alkoivat kuvitella, että heitä palvellaan sen vuoksi, että he ovat jollain tavoin naisia parempia.

Kehollinen kokemus auttoi ymmärtämään menneitä sukupolvia, jotka painoivat pitkää työviikkoa pellolla, metsässä ja merellä. Arvostan aiempaakin enemmän Hannes-pappaa, jonka kädet olivat kuin lapiot. Vapaa-ajalla ei juotu lattea ja puhuttu miehen tunteista. Silloin mentiin nukkumaan.

Väsymys on myös mielellinen kokemus. Vitsit vähenevät ja ärtymyskynnys laskee. Työmuisti ei toimi: hetkeä aiemmin sanottu senttimäärä katoaa muistista ja on mitattava uudelleen. En ihmettele, että talon rakentaminen rikkoo perheitä.

Viidennen päivän aamu: katto kesken, maisema valmis.
Suunnittelimme lankomiehen kanssa perustavamme firman nimeltä Vihreät Katot Oy. Sillä olisi yksi tuote, vihreät huopakatot kolmiorimoilla. Jos asiakas haluaa punaisen tai mustan katon, joudumme sanomaan, että "tehkää ite!" Jos joku haluaa vihreän katon, sanomme, että "kysykää jotain toista, meillä on kesä valitettavasti aivan täysi". Yhdessä katossa on toistaiseksi kyllin.

Pari yötä sitten näin unta, jossa minä leikkasin vihreää huopaa ja lankomies naulasi. Yhteistyö pelasi, kunnes vaimo herätti: "Kuka hakkaa?" Kello oli neljä. Käpytikka oli tullut takomaan talon seinää.

Opinkohan enää koskaan rentoutumaan mökillä. Käsi, sano jotakin. Pakko mennä päiväunille.

Topi Linjama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti