maanantai 29. toukokuuta 2017

Lempeä kosketus tekee ihmisestä ihmisen

Olenko koskaan sanonut
sinulle kultaseni, että
hengität upeasti?


Olenko muistanut mainita,
kuinka tavattoman paljon pidän
sinun tavastasi olla sinä?


Vasta elokuussa kirjoitin koskettamisesta ja nyt näköjään taas.

Joukko miestyön ammattilaisia kokoontuu kerran vuodessa Miestyön foorumiin pohtimaan miehen osaa, paikkaa ja tilaa. Tänä vuonna foorumi järjestettiin Mikkelissä otsikolla Koskettava mies. Mukana oli muun muassa väkivaltatutkija Satu Lidman sekä teatteriohjaaja Eino Saari, joka tekee dokumentaarista teatteriproduktiota suomalaisen miehen kosketushistoriasta.

Osallistuin Saaren vetämään työpajaan, jonka idea oli yksinkertainen ja vahva: kirjoitetaan tai piirretään kuudesta eri tehtävänannosta viisi minuuttia kustakin. Tehtävät olivat sellaisia otsikkoja kuin "kosketus, jota kaipaan" tai "hyvä kosketus lapsena". Kun kaikki tehtävät oli tehty, jokainen sai kertoa, millaisia ajatuksia oli herännyt.

Aihe tuli kirjaimellisesti iholle. Saari onnistui luomaan avoimen ja luottamuksellisen tilan, jossa jaettiin aika kipeitäkin juttuja.

Useammat pajaan osallistuneet kertoivat, että lapsuuden kosketusympäristö oli niukkaa. Isovanhemmat olivat olleet monelle niitä, jotka olivat olleet lähellä. "Mummon kainalo oli maailman turvallisin paikka", kertoi eräs pajaan osallistunut.

Kerrottiin myös isistä, joilla oli aikaa lapselle. Isien läheisyys saattoi olla hieman kulmikasta, esimerkiksi "parransiemenen" istuttamista pikkupojan poskeen.

Entä äidit? En ollut ainoa, jolta puuttui mielikuva äidin ihosta ja lempeästi koskettavasta kädestä. Jäin miettimään, mistä kaikesta tässä voisi olla kysymys.

Äidin iholla.
Ensimmäiseksi tulee mieleen epätasainen työnjako. Monesti on (ollut) niin, että isä tekee yhtä työvuoroa (ansiotyö), mutta äiti kahta (ansiotyö ja kotityöt). Siinä ei jää äidille aikaa lukea lapsille kiikkutuolissa kiireettömästi Hanhiemon iloista lipasta.

Eräs ystäväni kuvaili lapsuuttaan tähän tapaan: Isä tuli töistä kotiin ja rojahti sohvalle lepäämään. Lapset saivat olla isän lähellä, sylissä ja päällä. Pian isä nukahti. Ystävä kertoi pitäneensä lapsuuttaan tavallisen onnellisena. Äiti oli etäinen ja isä mukava veikko, jolla oli aikaa lapsille - kunnes ymmärsi, että suuren perheen äiti oli se, joka joutui kantamaan aivan liian paljon vastuuta ja tekemään aivan liikaa kotitöitä.

Toiseksi selitykseksi tarjoan hoivatyön jakautumista ja ihmismuistia. Ainakin omasta lapsuudestani on kuvadokumentteja, joissa olen äidin rakastavan ja täysin hyväksyvän katseensa kohteena. Mitään tietoista muistikuvaa minulla ei noista ajoista ole. Sain nauttia vauvuudestani pari vuotta ennen kuin pikkuveljeni syntyi.

Mietin foorumin aikana myös sitä, miksi lempeä koskettaminen ja hellyyden osoittaminen on monille meistä niin vaikeaa. Yhden ratkaisuehdotuksen teki kulttuuriantropologi Taina Kinnunen, joka kertoi Miestyön foorumin luennollaan Harlow'n epäeettisistä apinakokeista 50-luvulta. Nykyihmistä ei yllätä, että häkkiin ilman emoa suljetut reesusapinat eivät oppineet osoittamaan hellyyttä jälkikasvuaan kohtaan. Ehkäpä mekin silitämme vielä umpeen vuosien 1939-45 aiheuttamia haavoja.

Isän tai miehen lempeä kosketus on olennaista etenkin poikien hoivakyvyn kehittymiselle, sanoo isätutkija Jouko Huttunen. Lempeän hyväksyvästi koskettavilla miehillä voisi olla yhteiskunnallistakin merkitystä, sillä he ovat todennäköisesti rauhantahtoisia, empaattisia ja lähimmäisistä välittäviä. Eino Saaren työpajassa monet sanoivat lempikosketuksekseen halauksen. Halaus lohduttaa ja eheyttää, vahvistaa ja hyväksyy.

Lempeä koskettaminen ja rakkaan ihmisen lähellä oleminen on ihanaa. Olisi hienoa, jos jokaisella lapsella olisi kokemusta molempien vanhempien hyväksyvästä, lempeästä kosketuksesta, tai ellei omat vanhemmat tähän kykene, niin että olisi joku läheinen, jonka kainaloon käpertyä.

Topi Linjama

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Sellainen isä en ainakaan halua olla

"Oon valitettavasti aika paljon miettinut isyyttä sen kautta millanen isä en halua olla. Minulla on ollut hyvin jännitteinen isäsuhde. Usein mietin, että en halua olla jyräävä tai latistava tai piikittävä. En halua olla pelottava kun omaa lapsuutta on värittänyt pelko. Minua ja sisaruksiani on hallittu pelolla ja henkistä väkivaltaa on ollut. Tuommoista en ainakaan halua jatkaa."



Eräs haastattelemani uusperheen isä kiteytti hyvin tyypillisen suomalaisen tarinan isyydestä. Tarina on niin tyypillinen, että ymmärrämme sen hyvin.

"Isä ei sitä pahuuttaan ole tehnyt. Se on tietyn ajan lapsi. Pappa oli umpitraumatisoitunut sodasta, teki töitä kuin eläin ja ryyppäsi kuin eläin. Pahoinpiteli välillä vaimoaan. Se oli aika yleistä silloin. Se näkyy tavassa, jolla isä kasvatti meitä. Isä yritti päästä tästä perinnöstä eroon, mutta ei aivan onnistunut."

Kenties yleisin tapa määrittää omaa isyyttään on pohtia sitä sen kautta, millainen isä ei ainakaan halua olla ja erittäin usein ne esimerkit siitä, millainen ei halua olla löytyvät omasta isästä.

Sodan rikkomat isät eivät osanneet olla lapsilleen kovinkaan usein hoivaavia, rakastavia isiä ja tämä näkyy heidän isiksi tulleissa pojissaan kamppailuna tätä sodan runteleman isyyden perintöä vastaan. Me, heidän isiksi tulleet poikansa jatkamme kamppailua jossakin määrin heidän kamppailunsa satuttamina. Kukaan ei tässä sukupolvien ketjussa ole ollut paha tai ilkeä, mutta ei myöskään pelkkä olosuhteiden uhri.

Isyyttä on aina voinut päättää toteuttaa toisin ja aina joku on niin päättänyt tehdä. Sillä tavoin, normirikkomusten kautta isyys on muokkautunut sellaiseksi kuin nykyään yleensä on.

Haastattelemani isä tehnyt määrätietoisesti paljon työtä ollakseen läsnäoleva ja hoivaava isä lapsilleen, joita hänellä on kahden naisen kanssa. Hän on niitä, jotka rakentavat ydinperheen jälkeisen isyyden muotoa ja näköä. Mukana kulkee historian painolasti, joka on välillä avuksi ja välillä haitaksi.

Välillä hän saa itsensä kiinni lapsen jyräämisestä tai piikittelystä, mutta se ei määritä hänen isyyttään. Hän on itse määrittänyt sen toisenlaiseksi. Samalla hän on saanut ammennettua suomalaisena miehenä olemisen perinteestä ja kulttuurisesta käytännöstä määrätietoisuutta ja voimaa puskea tiensä vanhemmuuden esteiden läpi - isillä niitä edelleen riittää esimerkiksi erotilanteissa.

Kulttuuri ja yhteiskunta eivät muutu itsestään. Niitä muutetaan.

Pasi Huttunen, @paspah

Blogitekstissä esiintyvä isä on haastateltu tekeillä olevaa isäkirjaa varten. Siitä lisää myöhemmin.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Ruuhkavuosina soi monta teemaa

Ruuhkavuodet on kuin fuuga, sävellys, jossa monta toisistaan näennäisen itsenäistä teemaa soi samanaikaisesti. Vain nero tekee fuugasta taideteoksen.

Oman sävellykseni teemat voisi puristaa kolmeen. Luvassa katkeraa tilitystä ja musiikkitieteellistä jargonia.

1. Perhe. Kouluiässä olevat lapset itsenäistyvät vähitellen. Kaikkea tapahtuu, mutta mitään suuren mittakaavan ongelmia ei juuri nyt ole, ellei lukuun oteta kestoaihetta: haluaisin viettää enemmän aikaa yksin, lasten ja vaimon kanssa.

2. Työ. Nykyinen 80-prosenttinen päivätyö ei vaadi mahdottomia. Sen ohella teen jonkin verran freelance-toimittajan hommia, joista osaan suhtaudun hieman liian kunnianhimoisesti. Lisäksi yritän kahden ystäväni kanssa saattaa yhtä kirjaprojektia finaaliin. Määräaikainen työ loppuu vuodenvaihteessa ja jatko mietityttää, sillä jostakin on perheellisen omakotiasujan (ks. kohta 3) nyhdettävä fyrkkaa.

3. Vapaa-aika. Tämä pitäisi laittaa lainausmerkkeihin, sillä viimeiset kuukaudet vapaa-aikaa on värittänyt mittava vesivahinko, jonka vuoksi olemme evakossa omassa kodissamme. Keittiö ja kaksi julkisivua menee uusiksi ja rempan yhteydessä on vaihdettu käyttövesiputket ynnä muuta. Remontti merkitsee sitä, että täytyy tehdä päätöksiä, hankkia tarvikkeita, rahoittaa ja olla ajan tasalla hommien etenemisestä. Keittiö on pakattu muuttolaatikoihin, joista on turha etsiä tarvitsemaansa pikkuesinettä. On ahdasta ja pölyistä. Ottaa koteloon. Huomaan pakenevani remonttia musiikin, kurpitsanviljelyn ja jalkapallon pariin.

Keittiö vapunpäivänä.

Teemoista kolmas soi niin huonosti, että näistä ei tehdä Fuugan taidetta. Toisaalta voi olla niinkin, ettei vika ole teemoissa vaan tekijässä: ehkäpä sellainen mestari kuin Johann Sebastian Bach rakentaisi näistä aineksista kolmoisfuugan, jonka lopulla kaikki teemat soivat yhdessä, ja lopputulos olisi niin esteettisesti kuin älyllisesti enemmän kuin tyydyttävä.

Näin on laita Die Kunst der Fugen yhdennessätoista fuugassa [tämä on nyt sitä edellä kuvattua pakenemista], jonka tulkitsee venäläinen pianisti Evgeni Koroliov. Ensimmäinen pehmeän haikea teema - sanokaamme "perhe" - esitellään alussa. Kohdassa 0'42 ilmestyy toinen, iskevämpi kromaattinen teema, jota kutsumme tässä nimellä "työ". Kohdassa 2'18 ilmestyy kuvioon nouseva kahdeksasosanuoteissa kulkeva teema, jota rohkenemme nimittää "vapaa-ajaksi".

Särähtääkö kohta 3'46 korvaan mitenkään erityisellä tavalla? Ei minunkaan - ja kuitenkin Bach kirjoittaa kaikki kolme teemaa soimaan samanaikaisesti. Entä 4'05? Siinä Bach niin sanoakseni hoitaa kahta perhettä: hän laittaa ensimmäisen teeman soimaan yhtä aikaa sekä alkuperäisessä muodossaan että peilikuvana. Vielä pariin kertaan ennen loppua otetaan kaikki kolme teemaa yhtä aikaa syleilyyn ja fuuga prässätään onnelliseen loppuun.

Huh huh.

Topi Linjama

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hyvää äitienpäivää.

Juhlapäivän ajattomuus. Aamuinen brunssi. Lasten tekemät kortit, kasvattamat kukat. Niistä on äitienpäivä tehty. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille.







Kuvat ja teksti: Antti Pitkäjärvi

perjantai 12. toukokuuta 2017

Lastemme äänet

”Mehän vain leikitään”, lapset ihmettelevät pettyneen oloisina, kun olen tuskaillut heidän alati kasvavaa äänenkäyttöään ja käskenyt heitä joko siirtymään ulos tai keksimään muuta tekemistä. ”Iskä ei tykkää metelistä”, kuuluu vielä huokaus kun he lähtevät toisaalle.

He ovat oikeassa, minulla on aina ollut hankaluuksia tottua ääniin, jotka he toivat mukanaan tähän maailmaan. Yllättäen samojen seinien sisällä kanssani asui jostain toisesta ulottuvuudesta saapunut pieni eläväinen, joka ryhtyi estottomasti ja röyhkeästi ottamaan tilaa ja äänimaisemaa haltuunsa. Hän teki äänenvalloitustyötään hitaasti mutta varmasti, ensin vauvanitkun läpitunkevuudella, sitten taaperon irrationaalisuudella ja myöhemmin leikki-ikäisen suurpiirteisyydellä, mutta jo hieman kontrolloidummin. Sitten niitä pieniä valloittajia ilmaantui toinen ja kaiken lisäksi vielä kolmas ja aaltoilevien äänten karnevaalit ovat sittemmin jatkuneet lakkaamatta.  

Tämäkään maisema ei ole hiljainen, vaikka siltä saattaa vaikuttaa
Etenkin ensimmäisen lapsen mukanaan tuoma muutos kodin ääneen ja tilaan on usein jyrkkä ja äkkinäinen. Kehotan kaikkia vanhemmiksi aikovia sisäistämään tämän: hiljaisuus, sellaisena kuin olemme siihen elämässä ennen lapsia tottuneet, ei ole osa meidän kokemusmaailmaamme enää moneen vuoteen. Uusi roolimme on olla ensimmäistä työharjoittelua kömpelösti suorittava äänitarkkailija siellä, missä olimme ennen tottuneet kulkemaan ohjaajan varmoin elein ja rakentamaan vallitsevan äänikartan mielemme mukaan.

Sauna. Jossain kuuluu leikkivien lasten etäisiä ääniä
Sopeutuminen muutokseen on välttämätöntä, sillä aivan kuten kaikkinainen täydellisyyden tavoittelu lapsiperheessä, myös jatkuva yritys äänikontrolliin vie lopulta hulluuden partaalle. Samalla on täytynyt alkaa miettiä myös ympäristön meille asettamia vaatimuksia. Lapsi on anarkistinen äänenkäyttäjä, joka ottaa oman tilansa kyselemättä ja anteeksi pyytelemättä. Heiltä puuttuu pitkään ilmaisun hallinta eivätkä he ole tietoisia kulttuuriimme upotetuista säännöistä.

Kaikki meistä ovat jossain vaiheessa lapsen kanssa liikkuessaan kohdanneet nyrpeitä katseita tämän itkusta tai kiukkukohtauksesta johtuen.

 

Toisinaan lasten kanssa on paikka hyssyttelylle, se on selvä. Useimmiten vaatimus pitää heidät hiljaisena on kuitenkin kohtuuton. Saakaamme tällöin rohkeutta liittyä lastemme anarkistiseen äänirintamaan.

Vesa Liminka

Youtube: Louis C.K.: Live at the Comedy Store



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

"Miksi tuo Illusia ei ole alasti?"

"Miksi tuo Illusia ei ole alasti niinkuin siinä kirjan kannessa?" poikani kysyy ja yritän olla naurahtamatta ääneen. Esitys on nimittäin parhaillaan menossa. Tottahan se on, että äitini kirjahyllystä lainatussa Pessi ja Illusia painoksessa on kannessa alaston tyttö. Olemme nuoremman poikani kanssa tämän klassikon näyttämösovituksen ensi-illassa 6.5.2017.

Vanhempi poika on seuraavana keskiviikkona menossa koulun kanssa katsomaan saman näytelmän. Myöhemmin kun saunassa juttelemme näytelmästä vanhempaa selvästi vähän piinaa kun toisaalta olisi mukava kuulla näytelmästä ja toisaalta taas olisi mukavampi ensin itse nähdä se.

Joensuun kaupunginteatteri on aivan erinomainen paikka lasten teatterikasvatuksen kannalta. Eivät siellä kaikki esitykset aina ihan silkkaa timanttia ole, mutta lastenteatterin ovat aina osanneet tehdä älyttömän hyvin. Niin nytkin.

Osoitan, että tuolla muutamaa penkkiriviä edempänä istuu myös näytelmän ohjaaja Ilmari Pursiainen ja poika on selvästi ihmeissään, että tuon näköinen tyyppi. Näytti ilmeisesti sen verran tavalliselta tallaajalta, vaikka luulisi, että teatteriohjaaja olisi jotain paljon ihmeellisempää. Laitan mieleeni, että jossain sopivassa tilanteessa voin muistuttaa, että kyllähän sitä näytelmän voi kirjoittaa ja ohjata vaikka kuka kun vähän harjoittelee. Paino sanalla harjoittelee.

Lasten kanssa on mahtavaa käydä teatterissa, jos näytelmä on sellainen, että lapsi on siitä kiinnostunut. Lapset elävät niin täysillä esityksen mukana, että siihen tempautuu itsekin mukaan ihan eri tavalla. Vaikuttuminen alkaa jo teatterisaliin tullessa:

- Isi, onko tällä talolla niinku virallista omistajaa?
- On joo, kaupunki omistaa tämän talon. Tämä on samalla kaupungintalo
- Niin, mutta ei niinkun kukaan yksittäinen ihminen omista?
- No ei.
- Niin no eihän kenelläkään tällaiseen olisi varaa!


Onneksi valtiolla ja kaupungilla on varaa, ajattelen ja toivon vilpittömästi, että poliitikot pitävät siitä huolen jatkossakin.

Väliaikamunkki ja limppari katoavat nopeasti. Niin nopeasti, että itse hädin tuskin ehdin verottaa pohjat limsasta. Vessassa ollessa tulee kuulutus, että esitys jatkuu viiden minuutin kuluttua ja pojalle tulee kiire. Ei kuitenkaan niin kiire, ettei ehtisi ohi viilettäessään moikata tuttua vahtimestaria.

Mahtaisiko mennä enää läpi
tällainen kansi kirjassa?
Näytelmä saa lapselta arvosanan 3/5. Parasta on kuulemma se kun Martes-lumikko piiloutuu laittamalla pesäkkeen päähänsä ja esittää lamppua. Huonointa on se haikara, joka puhuu oudosti (ranskalaisittain ääntäen). Minä ihailin tanssijoiden liikekieltä, myös tämän haikaran. Mikään ei kuulemma ollut näytelmässä surullista tai jännittävää, mutta kehonkieli esityksen aikana kertoi kyllä hiukan toista. Esimerkiksi Markku Maasillan esittämä Ristilukki saa lapsen jännittymään penkissään. Katse ei karkaa näyttämöltä hetkeksikään kun Illusia menettää siipensä intensiivisessä kohtauksessa.

Itse olen valmis antamaan esitykselle jopa 4/5. Etenkin, koska poikani kanssa teatteri on ollut vielä tavallistakin isompi elämys.

Pasi Huttunen, @paspah

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Näin pelastat lapsesi homoudelta - 7 vinkkiä!

Pinkki vaara uhkaa ja jatkuva homorummutus saattaa pian tehdä meistä kaikista homoja. Aiemmin riitti, että me isät näytimme esimerkillämme oikean tavan elää. Kunhan jättää kotityöt ja lasten hoitamisen eukoille, omistaa aseen ja viettää paljon aikaa television ääressä kaljaa juoden ja jääkiekkoa katsellen, niin lapsi tuskin kasvaa kukkakauppiaaksi. Homorummutus kuitenkin yltyy sellaista tahtia, että se ei enää riitä. Homokaasun mahdollisuuttakaan ei ole voitu sulkea pois.

Listasimme seitsemän tärkeintä keinoa, joilla isä voi suojella lapsiaan - etenkin poikiaan - homouden uhalta, tuolta aikamme vitsaukselta. Seitsemän vinkkiä riittää, sillä seitsemässä päivässä maailmakin luotiin.



1. On oltava jatkuvasti valppaana, jotta muistaa vastustaa homoja ihan koko ajan. On hyvä esimerkiksi aamulla viettää puolisen tuntia peilin edessä hengittäen syvään, katsoen itseään tiukasti silmiin ja hokien "vastustan homoja, vastustan homoja". Tästä huolimatta on hyvin vaikeaa koko ajan vastustaa homoja, sillä esimerkiksi kiinnostava työtehtävä tai oma harrastus ei välttämättä mitenkään liity homoihin ja koko asia uhkaa karata mielestä. Tämän listan kohta 2 auttaa asian pitämisessä mielessä ja työpäivän aikana on tärkeää pitää homoudenvastustamistaukoja esimerkiksi tunnin välein. Vuosien harjaantumisella saattaa vihdoin kouliintua vastustamaan homoutta aivan koko ajan. Tämä on isälle raskas ja kuluttava tie, mutta täysin välttämätön. Paitsi jos vihaa lapsiaan ja tahtoo heille pahaa.

2. On varustauduttava hyvin. Näinä aikoina tarvitaan paljon materiaalia, jotta pysyy selvillä homojen metkuista. Ainakin Ranneliike.net ja Grindr on laitettava kestoseurantaan. Lisäksi Google auttaa erilaisten alan sivujen kuten ManHubin, Spank Wiren tai Youporn Gayn löytämisessä. Näitä on seurattava herkeämättä - mieluiten useita kertoja päivässä. Homouden uhka ei lepää!

3. Muista paheksua äänekkäästi kaikkia, jotka pukeutuvat vääränlaisiin ja -värisiin vaatteisiin. Pinkki ei ole heteromiehen tai pojan väri eikä kunniallinen nainen voi mitenkään pukeutua siniseen. Jotain epäilyttävää siinä välttämättä on. Jos miehellä on hame ja se väittää sitä "kiltiksi" tai "sarongiksi", niin selvähän se on, että homo se on! Kännissä voi tietenkin pukeutua miten vain, mutta silloinkin suositeltavaa on tyytyä tekemään hattu sixpackin kuoresta.

4. Älä mene julkisiin peseytymistiloihin tai vessoihin missään tilanteessa. Niissä vaanii loputon vaara. Joku toinen siellä saattaa olla homo ja hänellä saattaa liikkua mielessä ties mitä!

5. Selvitä aina sukupuoli ja muista, että niitä on vain kaksi! Jotta asiat pysyvät järjestyksessä, on kaikkien sukupuolen oltava kaikille selvillä. Muista tentata se kaikissa tapauksissa, joissa et ole varma silläkin uhalla, että vaikutat hiukan pakkomielteiseltä. Esimerkiksi vauvoista ei aina tiedä, joten sekaannuksen ja siten homouden riski on ilmeinen.

6. Varo tarkasti läheisyyttä muiden mieheltä vaikuttavien kanssa. Jos kosketus tapahtuu, muista alleviivata heterouttasi esimerkiksi kaikille tutulla homovitsillä. Älä yritä olla luova ja keksiä uutta homovitsiä. Luovuus haisee homolle. Kosketusta kännissä ei tietenkään lasketa.

7. Pysy etäällä lapsista! Opeta lapsille, että hellyys ja koskettaminen eivät yksinkertaisesti ole miehelle sopivaa puuhaa. Erityisen tärkeää tämä on jos lapset ovat poikia. Kun poika on kirjoittanut ylioppilaaksi voi kätellä. Muu on homoa. Tämä voi tuntua kovalta, mutta homoustartunnan vaara on liian ilmeinen. Länsimaiden dekadentissa ilmapiirissä suvun ei sallita toimivan kuten kuuluu ja tappavan homosukulaista kunnian tähden. Häpeä vaanii siis jatkuvasti!