Lapsemme yksin

Vaihdoin ala-asteella koulua kesken lukuvuoden. Jännitys ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa oli mieletön. Muistan pitkät tuijotukset, kun yritin asettautua haparoiden vieraaseen ympäristöön ja uusiin, omituisiin käytäntöihin (luokkaan ei enää mennäkään kengät jalassa).

Näin usein opettajan kasvot ikkunassa välituntien aikana ja arvelin hänen silloin tarkkailevan, olenko löytänyt kavereita. Sisäänpääsy pihan piireihin oli kieltämättä hankalaa. Olin lapsi, jolle ei ollut luontaista hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin, se "hiljainen mutta muuten mukava" -tyyppi, joka viihtyi enemmän laidalla kuin keskellä. Kun huomasin opettajan tarkkailun ruudun takaa, otin tavakseni näytellä, että joku koulukavereistani kutsui minua ja lähdin juoksemaan tätä kuvitteellista hahmoa kohti tarmokkaasti. Olen jälkeenpäin huvittuneena miettinyt, miltä juoksupyrähdykseni ovat mahtaneet näyttää hänen silmissään. Yksinolon ja yksinäisyyden rajaa on ulkopuolelta vaikea erottaa, kokijalleen raja on tietysti kirkkaan selkeä. Minä olin itsekseni viihtyvää sorttia, enkä ahdistunut yksin vietetystä ajasta.

Lapsen maailmassa hiljattain julkaistu artikkeli valottaa yksinäisyyden taustoja ja vaikutuksia. Artikkelin herättämät ajatukset voisi tiivistää kolmeen kohtaan. 1) yksinäisyys voi pahimmillaan olla ihmiselle aivan erityisen tuhoavaa, 2) yksinäisyys on hämmästyttävän yleistä lasten ja nuorten keskuudessa, mutta 3) siihen johtavia tekijöitä voi tunnistaa ja niitä vastaan voi kamppailla.

Yksinäisyyteen ajautuminen alkaa hitaasti ja yleensä jonkin pienen "erilaisuuden" kautta. Näitä tapauksia on varmasti moni meistä saanut tavalla tai toisella todistaa vaikkapa juuri koulutaipaleen aikana. Erilaiset vaatteet, erilaiset vanhemmat, erilainen koti, erilainen puhetyyli. Syyt, joilla jotakuta aletaan hylkiä, ovat aina ja väistämättä typeriä. Kuten artikkelissa todetaan, kehittyessään yksinäisyys on siitä syystä erityisen julma kumppani, että se saa ihmisen tuntemaan itsensä vialliseksi, muille kelpaamattomaksi. Vähitellen yksinäisyydestä tulee osa identiteettiä, eikä kierrettä ole helppo katkaista. Häpeä siitä, että ei ole saanut ketään kiinnostumaan itsestään, saattaa johtaa yksinäisyyden salailuun. Ymmärrän tämän, yritinhän itsekin peittää opettajalta sen tosiasian, että minulla ei ollut aluksi kavereita uudessa koulussa.

Meidän aikuisten on tärkeätä tiedostaa, että lapset saattavat olla taitavia salaamaan asioiden todellisen puolen. Aistit kannattaa pitää herkkinä, kun heiltä kysyy, onko kaikki kunnossa. On kuulosteltava taukoja sanojen välissä, ongittava merkityksiä äänenpainoista. Lapsia voi estää joutumasta yksinäisyyden itseään ruokkivaan kuiluun, mutta se vaatii tuekseen konkretiaa.

Taapero on vietävä ulos ihmettelemään lajikumppaneita. Leikki-ikäiselle täytyy osoittaa, että muihin tutustuminen on jotain sellaista, mitä tekee mielellään, vailla ennakkoluuloja. Minulla ei välttämättä ole leikkipuistossa kohtaamieni vanhempien kanssa mitään yhteistä, mutta yritän muistaa, että ainakaan se ei saa estää meidän lapsiamme leikkimästä yhdessä.

Koululla on tietenkin aivan erityinen rooli siinä, että se voi tehdä erilaisuudesta lapsia yhdistävän tekijän ja voimavaran, ja ennaltaehkäistä osaltaan yksinäisyyteen johtavia tekijöitä. Artikkelissa mainitaan esimerkki, jossa luonteeltaan erilaiset lapset laitettiin toimimaan yhdessä ja vaikutukset olivat hankalan alun jälkeen positiivisia. Tällaisen toimintamallin, jossa toisesta tullaan tietoiseksi kohtaamalla tämän erilaisuus, todella toivoisi leviävän laajalle.

Ideaalitilanne on, jos erottavien tekijöiden sijaan toinen opitaan näkemään peilinkaltaisena, josta heijastelee aina takaisin jotain itselle tuttua. 

Vesa Liminka

Jari Sinkkonen puhuu harvoille kun pitäisi puhua monille

Kun Jari Sinkkonen valtakunnan johtavana asiantuntijana kävelee luentosaliin ja lopulliseen sävyyn julistaa, että kyllä se nyt vain äidin, isän ja lasten muodostama ydinperhe on paras kasvupaikka lapselle, niin moni uskoo. Ei sillä ole suuresti merkitystä, että Sinkkonen itsekin täsmentää, että ydinperhe on hyvä silloin jos asiat ovat kunnossa ja lapsella tosiaan on kaksi rakastavaa ja läsnäolevaa vanhempaa.

Jari Sinkkosen kalvot olivat samat kuin hänen
luennoidessaan Joensuussa kaksi vuotta sitten.

Sinkkonen on jälleen kerran asettanut normaalin omasta, kaikella kunnioituksella hänen mittavaa asiantuntemustaan kohtaan sanottuna, hyvin konservatiivisesta perspektiivistään. Hän käyttää luennoillaan usein termiä "on kiistattomasti todistettu". Sinkkonen on luennollaan määritellyt ison (ja vaikuttaisi siltä, että kasvavan) kansanosan huono-osaisemmiksi, vaikka toiset tutkimukset kertovat siitä, että ydinperheasetelma ei ole parempi. Oikeasti asia on kaikkea muuta kuin kiistaton.

Ja sitten on arki, jossa yksinhuoltajaisä tai -äiti tai kahden isän tai kahden äidin perheen vanhempi tuntee epämääräistä ahdistavaa syyllisyyttä siitä, että hän ei kelpaa normaalin piiriin ja hänen lapsensa saattaa kärsiä siitä. Onhan arvovaltainen lastenpsykiatri näin todennut. Vaikka lopulta ainoa varma, ainoa kiistattomasti todistettu asia on se, että lapsi tarvitsee läsnäolevaa, rakastavaa vanhempaa. Yksi vanhempi riittää, mutta on helpompaa sekä lapselle että vanhemmille jos vanhempiakin on enemmän kuin yksi. Joissakin kulttuureissa voi vanhempia olla hyvinkin monta. Mikään malli ei toimi jos aikuiset eivät syystä tai toisesta saa sitä toimimaan.

On hieno ja tärkeä asia, että Pelastakaa lapset ry:n Isämies elämässä -hanke järjesti Mies lapsen elämässä -luennon Joensuussa 20. syyskuuta. Parasta siinä oli se, että sen markkinoitiin olevan vain miehille, vaikka naisiakaan ei näköjään ovelta käännytetty. Jos markkinointia ei olisi suunnattu nimenomaan miehille, niin paikalla olisi ollut 300 miehen sijaan parisataa naispuolista hoiva-alan työntekijää ja projektikoordinaattoria. Nyt tavoitettiin ne, jotka pitikin tavoittaa. Jari Sinkkosen status on sellainen, että hänen lupauksensa pitkästä kokemuksesta ja vankasta asiantuntemuksesta sai ne 300 miestä paikalle. Toki vaikutti varmasti sekin, että osallistujat saivat lopuksi vapaaliput, joilla voi viedä lapsen katsomaan koripalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa tai salibandya. Meilläkin ehdittiin jo käymään väittelyä siitä, minkä lajin valitsemme. Tässä kun on yksi isä ja kaksi veljeä. Kolme mielipidettä.

Jari Sinkkosen asia olisi ollut tuoda esiin asiantuntemustaan ja hän toikin. Moni sai varmasti uutta tietoa ja vahvistusta isyyteensä. Retorisesti taitavammat tiedettä popularisoivat puhujat osaavat kertoa auki asenteensa ja arvomaailmansa ja tehdä asioista ymmärrettäviä ilman läpitunkevaa asenteellisuutta. Nyt kävi niin, että Sinkkonen ei päässyt millään irti omasta suhteellisen kapeasta normaalin kehyksestään. Hän puhui ydinperheen isille, vaikka paikalla oli myös laveamman "mies lapsen elämässä" -teeman houkuttelemia monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä miehiä. Sinkkonen saa olla konservatiivi, mutta hänen tulisi osata myös antaa kuulijalle palikat, joiden avulla kuulija saa tehdä tulkintojaan itse. Nyt normalisoivan puheen paino laskeutui luentosalin päälle kuin mikäkin pirullinen pyhä henki.

Sinkkonen kertoi, että välttelee ohjeiden antamista vanhemmille ja totesi, että vain kaksi ohjetta voi antaa: älä anna lapsen lyödä vanhempaa ja älä päästä lukion ykkösluokkalaista risteilylle. Ensimmäisen näistä allekirjoitan. Se on hyvä ja ehdottomasti noudattamisen arvoinen ohje, vaikka jo taannoin annoinkin yleispätevät ohjeet vanhemmuuteen. Toinen Sinkkosen ohjeista taas on hyvä yhdessä tilanteessa, huono toisessa.

Uskon, että keski-ikäistyvälle, keskiluokkaiselle, keski- tai hyvätuloiselle naisen kanssa naimisissa olevalle rivitalossa tai omakotitalossa asuvalle työssä käyvälle isälle Sinkkosen luento oli oikein hyvä. Seuraavaksi sitten voisi olla luento meille muille.

Pasi Huttunen

Uusi opetussuunnitelma on ollut kotona käytössä jo kauan

Suomen kouluissa on tänä syksynä otettu käyttöön uusi opetussuunnitelma. Se on laaja, melkein 900-sivuinen opus, josta osaan ulkoa vasta noin puolet. Opetussuunnitelmaa pidetään poikkeuksellisena, mullistavana; sen on sanottu olevan koulumaailman suurin uudistus sitten peruskoulun.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet uuden opetus-

suunnitelman mukaan

Tärkeimpiä teemoja – ainakin minun mielestäni – uudessa opetussuunnitelmassa ovat oppilaan roolin korostaminen aktiivisena oppijana, arvioinnin monipuolisuus sekä läpi peruskoulun kulkevat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, joiden ytimessä on ihmisenä ja kansalaisena kasvamisen tavoite. Tavoite jakautuu seitsemään sektoriin, joita ovat muun muassa Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, Monilukutaito sekä Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen.

Me opettajat viemme uuden opetussuunnitelman ideoita käytäntöön, useimmiten innokkaasti, joskus vastarintaa tehden. Muutos paperilla tarkoittaa nimittäin muutoksia arjen vaatimuksiin, jotka eivät välttämättä lisäänny mutta joiden käyttöönotto edellyttää näkökulman muutosta. Monista vanhoista tavoista pitäisi luopua, rakkaat kalvorullat kärrätä roskiin ja soveltaa omaa opetusta muuttuvien ja monipuolisten oppimisympäristöjen mukaiseksi. Olo on kuin hiihtäjällä, joka joutuu jättämään hyvin hoidetun latupohjan ja siirtymään nuoskaiseen umpihankeen.

Koska olen paitsi opettaja myös isä, koen moraaliseksi velvollisuudekseni uuden opetussuunnitelman käyttöönoton myös kotona. Olisi mieletöntä hylätä uudet, hienot periaatteet heti, kun työpaikan ovi menee kiinni! Päätin jo kesällä ottaa uudet kasvatusperiaatteet käyttöön välittömästi lukukauden alettua. Selvitin kolmasluokkalaiselle tyttärelleni, esikoululaiselleni pojalleni ja kaksivuotiaalle tyttärelleni, että en ole enää ainoastaan isä - olen ohjaaja-isä. Kerroin heille, että he ovat tästä eteenpäin aktiivisia toimijoita, jotka valitsevat oman kasvunsa suunnan vahvuuksiensa pohjalta – minä autan, kannustan, tuen ja ohjaan. Aloitimme kovalla tohinalla, mutta sitten tajusin jotain: meillä on koko ajan noudatettu uuden opetussuunnitelman periaatetta ilma, että olen itse ymmärtänyt sitä. Minä selitän.

Olemme jo pitkään puolisoni kanssa pitäneet tärkeänä sitä, että lapseni syövät terveellisesti ja nukkuvat riittävästi. Olemme aina pyrkineet tukemaan heidän valitsemaansa kasvukehitystä keskustellen, läheisyyttä ja turvallisuutta unohtamatta. Kaikessa, mitä lapseni tekevät, on tavoitteena ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen. Kuulostaako tutulta? Uuden opetussuunnitelman mallia mukaillen kotielämämme on helppo jakaa seitsemään osaan, jotka muodostuvat samoista osa-alueista kuin opetussuunnitelmankin sektorit. Tällä hetkellä harjoittelemme eskarilaisen poikani kanssa taitoa, joka kuuluu selvästi sektoriin kolme: Itsestä huolehtimiseen ja arjen taidot. Meidän perheemme opetussuunnitelmassa se tarkoittaa esimerkiksi oman takapuolen pyyhkimistä ilman, että isän tai (joskus harvoin) äidin tarvitsee tulla tarkistamaan, onko homma hoidettu huolella. Sektori kaksi, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu tarkoittavat taas muun muassa sen harjoittelemista, että eskarikavereita ei hyvästellä lähdettäessä pieraisemalla äänekkäästi vaan sanomalla iloisesti vaikka moi.

Myös arviointi on ollut meillä jatkuvaa ja monipuolista. Lapset kertovat auliisti, jos jokin asia tuntuu hankalalta tai jos jokin asia on onnistunut hyvin. Tarpeen mukaan kehumme heitä hienosti tehdystä kärrynpyörästä tai kannustamme pianoläksyjen kanssa tuskailevaa koululaista harjoittelemaan sitkeämmin. Kannustamme ja ohjaamme lapsia löytämään vahvuuksiaan, mutta mikä tärkeämpää, yritämme opettaa heille sitkeyttä siellä, missä asiat eivät tunnu onnistuvan itsestään. Kotimme on kuin Iloisen oppimisen talo, joka "suuntaa elinikäiseen oppimiseen ja siirtää oppimisen omistajuutta oppijalle itselleen". 

Kun asiat kotona ovat näin mukavasti, tulee hakematta mieleen kysymys: mihin me enää koulua tarvitsemme?

Otto Kallioranta

Lapsi ei ole ansainnut vikojasi

Poikani halusi kyntensä lakattavan ja niistä tuli itse asiassa todella hienot. En osaa lakata kynsiä, joten se näyttäytyy minulle ihmeellisempänä kuin onkaan. Pelkän lakkapinnan sijaan on jotain kuvioita sun muuta. Taikuutta. Ilahduttavaa hänelle itselleen ja muille. Mutta eikös vain ilmesty joku kysymään, että "eikös kynsien lakkaaminen ole tyttöjen hommaa". Vituttaa, koska tuollainen puolihuolimaton sukupuoleen kasvattaminen on tarpeetonta ja pahimmillaan vahingollista.

Peiliin katsominen on välillä hyvästä. 

Älä siirrä ennakkoluulojasi lapselle. Teema nousi esiin erään isän kanssa jutellessani.
Tämä tuttu isä kokee olevansa mielipiteineen marginaalissa ja totesi, että "en minä halua omia ennakkoluulojani lapsilleni siirtää". Kunnioitan ajatusta paljon. Todetessaan näin hän oli samalla tuskallisen tietoinen siitä, miten vaikeaa se itse asiassa on.
Huonoa itsessämme emme halua lapsessa tunnistaa, joten jo asian pohtiminen voi olla työlästä.

Ihmiset kuohahtivat raivoisasti ja syystä kun joku laittoi nettiin julkisesti nähtäväksi videon, jolla opetti lastaan pahoinpitelemään eriväristä ihmistä esittävää nukkea. Se oli harvinaislaatuisen inhottavaa. Ennakkoluulojen siirtämisessä ei silti yleensä ole kyse mistään niin dramaattisesta. Kyse voi olla vaikka saunan oven kiinni laittamisesta.

Sellaiset asiat, jotka itsessään hyväksyy, näkee mielellään lapsissaan oli niitä siellä tai ei. Poikani totesi hiljattain, että "nää Harry Potterit on kyllä silleen klassikoita, että ne vois ostaa ihan omaksi" ja sydämessäni läikähti. Talomme kirjahyllyn nähneet tietävät, että olen samaa mieltä kirjojen ostamisen mielekkyydestä. Erittäin samaa mieltä.

Rasittavia ja ärsyttäviä ominaisuuksiaan ei ole yhtään niin mukava nähdä lapsessaan, joten niitä on helppo selitellä pois sen sijaan, että menisi vaikka kylppäriin ja ihan asiakseen vilkaisisi peiliin.

Paljon käytöksestämme on tietenkin tiedostamatonta ja yhtä paljon semmoista, jota emme ole vielä itse päässämme hahmottaneet sellaiseen muotoon, jossa sen itsessämme hyväksyisimme. Tuskin kukaan jaksaa skarpata koko ajan niin tiukasti, että koko ajan tarkkailisi käytöstään niin tiukasti, eikä sellainen kuulosta mitenkään tervejärkiseltä touhulta. Itse asiassa sellainen itsekontrolli kuulostaa lähinnä sekopäiseltä.

Pelastajaksi voikin saapua vanha kunnon keskustelu. Jos sitä huomautusta kynsien lakkaamisesta ei jätäkään vain puolihuolimattomaksi huomautukseksi vaan asian pohdintaa jatketaan saunan lauteilla, niin sokraattisella metodilla saa aika paljon aikaan. Jos lapsikin on sitä mieltä, että se on tyttöjen hommaa, niin voi kysyä miksi. Yleensä homma alkaa olla jo selvä siinä vaiheessa kun lapsen kasvoilta huomaa sen pienen miettimisrypyn ja raksutuksen kuulee metrien päähän. Niin, miksi?

Pasi Huttunen

Miehen ja isän yhtäläisyyksistä sekä eroavaisuuksista

Armeija tekee kuulemma pojista miehiä, mutta lapsi tekee miehestä isän.

Mies ja isä ovat kaksi eri tyyppiä, vaikka heissä toki on yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat rohkeita ja vahvoja, mies omasta mielestään, isä nelivuotiaan pojan mielestä. Molemmat tarvitsevat tehokkaan auton, mies siksi, koska sillä pääsee kovaa, isä siksi, koska se on turvallinen. Mutta miehen auto on kaksi-, isän seitsenpaikkainen.

Tex Willer on mies.

Vauvapalstan kirjoittaja kuvailee miestä näin: hänellä on suora kroppa ja hän katsoo kohti eikä pälyile kulmien alta sivuun. Hän "juttelee kuuluvalla äänellä, eikä sano koskaan hui!" Ei isäkään pälyile, vaikka ikänäkö vähän vaivaisi, mutta istumatyössä isän ryhti on lysähtänyt tutusti.

Mies pitää partaa, koska se on niin pahuksen komea. Isällä on parta, koska hän ei jaksa ajaa sitä. Mies käyttää partavettä tehdäkseen naisiin vaikutuksen, isä suihkuttaa dödöä peittääkseen hienhajun. Mies ei itke, ja vaikeaa se on isällekin.

Valto Tuunanen on isä.

Eroavaisuuksiakin on. Miehen suonissa adrenaliini ja testosteroni kuohuu kuin Kiutaköngäs, mutta isän veressä oksitosiini virtailee leppoisasti kuin Loimijoki. Miehekkyyteen kuuluu uhoa, taistelua ja aseiden kalinaa, isällisyyteen neuvomista, sovittelua ja nenänniistoa. Mies hakee äärimmäisiä elämyksiä, isä kaipaa taukoa äärimmäisiin elämyksiin. Mies hyppää benji-hypyn, isä marjaretkellä ojan yli.

Yksi olennainen ero on se, että miehelle elämä on peli tai satu, mutta isälle totta. Niinpä mies voi ratsastaa pelastamaan prinsessan, jota ilkeä lohikäärme pitää vankinaan, mutta isä pelastaa tyttärensä viemällä hämähäkin ulos olohuoneesta.

Tosimies Yrjö vapauttaa prinsessa Cleolindan. Tähän ei iskät pysty! Rogier van der Weyden, 1400-luku.

Isä kantaa vastuuta ja miettii, mistä rahat viemäriremonttiin, mutta mies pohtii, että mahtaakohan olla varattu se blondi, jonka rintsikat kuulsivat valkoisen paidan läpi. Mies valvoo kavereiden kanssa aamuviiteen, koska maailma on kesken, isä, koska lapsella on korva kipeä.

Mies on maanpäällinen olento, isä on nostettu myös taivaaseen. Mies väittää pärjäävänsä yksin ja valloittaa Kebnekaisen. Isä myöntää kaipaavansa lapsiaan ja valloittaa heidän kanssaan terijoensalavaa kasvavan kukkulan leikkipuiston takana.

Isä voittaa kuitenkin loppupelissä miehet.

Isä suojelee lasta estämällä häntä hengaamasta kaupungilla kahdeksan jälkeen, mies suojelee naista kiskaisemalla humalassa toista humalaista miestä pubissa turpaan. 

Topi Linjama

Liikuntaa matalalla kynnyksellä.

Joensuussa ja varmaan muillakin paikkakunnilla on mahdollista harrastaa matalalla kynnyksellä erilaisia lajeja. Kokeilukertoja on rajallinen määrä, minkä jälkeen voi jatkaa varsinaisissa harrasteryhmissä. Syksyn ryhmiin oli valikoitunut lajeja jääkiekosta kiipeilyyn asti ja näistä on mukava lapsen aloittaa mitä kummallisemmat lajikokeilut. Tällä kertaa oli vuorossa joka keskiviikkoiset ampumahiihtoharjoitukset suomen ainoassa huipputason ampumahiihtostadiolla, jossa lapsille oli tarjolla mukava puolitoistatuntinen ampumahiihdon salojen parissa. Tämän mahdollistaa Kontiolahden Urheilijoiden aktiivinen urheilijakolmikko. 

Kuvat ja teksti: Antti Pitkäjärvi

11 tapaa selättää arki

Yksitoista tapaa -sarja saa nyt jatko-osan. Sarjan ensimmäisessä osassa ohjeistettiin, kuinka sössit kesäloman varmimmin. Nyt pureudutaan loman vastapeluriin, arkeen. Arki maistuu sanana suussa terävältä ja lyhyeltä, kun taas loma lempeältä ja löysältä. Koikeilepa vaikka ääneen: loma, loma, loma, loma. Arki, arki, arki, arki. Huomasitko? Kun hoet arkea riittävän paljon, alkavat poskilihakset, leuka, niskat ja kieli jäykistyä.

Arki on vastenmielistä ja se edustaa epämielyttäviä vastuita, joista tulee yrittää selvitä. Lapsiperheissä vaaputaan harakanlentoa päivästä toiseen, nähdään toisia pikaisesti aamuisin tai iltaisin ja päivän päätteeksi rojahdetaan petiin. Aivot alkavat jälkikäsitellä täpötäyttä päivää eikä uni tahdo tavoittaa. Alkaa armoton pohdinta, mitä asioita jäi tekemättä tai olimmeko riittävän hyviä. Miksi piti taas tänään ärjyä kohtuuttomasti lajitovereillemme? Lopulta itkemme itsemme syylliseen uneen.

Onko sinun elämäsi edelläkuvattua arjen täyttämää suorittamista? Onko perheesi tiukoissa trikoissa painimolskilla vääntämässä pullistelevaa arkea siltaan? Tuntuuko siltä, että vastassa on valtava kirgisialainen mörssäri ja perheenne on puulaakitason hintelä kärpässarjalainen? Meinaatteko hävitä ottelun? Ei hätää, sillä olen tehnyt listan, jonka avulla raskainkin arki selätetään.

1. Tee aamuista sujuvia. Alkuviikon arkiaamut ovat raskaita ja ahdistavia, joten valmistele illalla kaikki mahdollinen valmiiksi: asettele perheenjäsenten vaatteet selkeisiin pinoihin, tee aamupala valmiiksi jääkaappiin ja ajasta kodinkoneet. Aamu alkaa leikiten, kun ajastimella toimiva kahvinkeitin on turauttanut tuoreen sumpin, leipäkone rykäissyt rapean leivän ja appelsiinimehukone lirauttanut helmeilevän nesteen lasiin. Kaiken kruunaa automaattiblenderi, joka jyrskää kuitupitoiset timoteismoothiet aamujen iloksi. Hammasharjaan kannattaa laittaa iltaisin tahna valmiiksi ja lämpimään autoon on mukava kömpiä ajastetun polttoainelämmittimen ansiosta.

2. Osta Toyota. Hieman kalliimman mutta huoltovapaan auton avulla selviät arjesta iloisesti vain polttoainetta lisäämällä. Saat ajaa huolettomasti ilman autokorjaamon nöyryyttäviä hintoja ja ajanvarauksen tuomaa tuskallista säätöä. Harvakseltaan hiukan uutta öljyä ja suodatinta konehuoneeseen ja taas kelpaa kuljettaa lapsia päiväkotiin. (Toyota ei sponsoroi Lapsellisia miehiä)

3. Urheile paljon. Kun mieli on väsynyt on syytä rasittaa ruumista, ohjeistaa vanha sanonta. Kuten tiedät, arjessa on aika kortilla, eikä urheiluun ole välttämättä erikseen aikaa. Älä sure, sillä voit esimerkiksi lankuttaa kauppakeskuksen rullaportaissa, venyttää etureisiä kassajonossa tai kävellä junan keskikäytävää edestakaisin. Pidä syviä vatsalihaksia jännityksessä mahdollisimman paljon ja treenaa ojentajat jänteviksi hiekkalaatikon reunaa apuna käyttäen. Parhaiten kuntosi kohenee, jos silloin tällöin ryömisit kotona huoneesta toiseen.

4. Iloitse arjen pienistä asioista. Jos esimerkiksi sattuisi niin, ettei jonakin päivänä sada vettä, iloitse. Jos käy niin erikoisesti, etteivät lapset tappele eikä kumppanilta tule pyyhkeitä, iloitse. Jos sattuisikin niin harvinainen tilanne, ettei sinua ahdista mikään, iloitse.

5. Syö terveellisesti. Arkipäivän nopeat hiilarit turvottavat, väsyttävät ja tekevät ruumiin arvaamattomaksi. Listasin tähän suuhunpantavia, joita vastuullinen ihminen tarjoaa päivittäin perheelleen: ravitseva puuro, mustikoita, tyrnimarjoja, lakkoja, nokkosia smoothiena, pinaattia eri muodoissa, sekalaista lehtivihreää, kalanmaksaöljyä, chia-siemeniä, kaikenlaisia muita siemeniä, ituja, pettua, kalkkia, inkivääriä, poronsarvijauhoa, ternimaitoa, flavonoideja, antioksidantteja, rasvahappoa, vitamiineja (a-å), juureksia, juuria, sieniä, kuitua ja katajaa.

6. Herkuttele. Kätke kotiisi suklaalevy sinne karkkipussi tänne. Napostele juustoja ja leivo pullaa. Pidä perheen ja ystävien kanssa ihana pitsailta tai ota vihdoinkin hyötykäyttöön joululahjaksi saatu suklaakakkureseptikirja. Me tarvitsemme väsyneenä hyvää oloa keinolla millä hyvänsä ja syömällä herkkuja vointi kohenee helposti.

7. Nuku riittävästi. Kymmenen tuntia on ehdoton minimi. Haasteet töissä ja kotona saat varmaan hallintaan vain hyvin levänneenä.

8. Älä kuitenkaan kiirehdi nukkumaan, vaan ota omaa aikaa iltaisin. Lasten nukahdettua alkaa sinun ikioma hetkesi, joten turha huolehtia esimerkiksi aikaisesta töihinmenosta. Pohdi elämän syvintä olemusta, surffaile netissä, lue kirjoja, töllötä telkkua, napostele herkkuja tai istu sohvalla eleettömästi. Anna mediasisältöjen virrata lävitsesi. Muistathan irtaantua kotoa tarpeeksi usein ja vastaa saunailtakutsuihin myöntyvästi. Anna aikaa ystäville.

9. Panosta perheeseen. Läheisten kanssa vietettyä aikaa muistelet elämäsi ehtoopuolella lämmöllä. Antaudu leikkeihin lasten kanssa ja hiero kumppanin jalkoja. Keksi jokaiselle arkiviikolle jotakin yllättävää ja jänskää tekemistä. Vie arki-iltaa piristääksesi perhe uimahalliin ja anna lämpimän veden hoitaa kehonne velton raukeiksi. Ruoki nälkäinen perhe kebabilla ranskalaisten kera.

10. Viihdy töissä. Ota vastuuta, tartu haasteisiin ja kouluta itseäsi jatkuvasti. Ala työyhteisön hyvänilmanlinnuksi, kujeile ja hassuttele työkavereiden kanssa. Ole hyvä alainen ja erinomainen esimies. Tee piristäviä jekkuja ja liity työpaikan virkistysjaokseen. Anna hymyillen positiivista palautetta estottomasti ja vie työpaikan kahvihuoneeseen piirakkaa.

11. Mene metsään ja huuda arjen tuska ulos. Makoile kosteikossa ja tunne suopursun tuoksu. Huomaa selässäsi mannerlaattojen liike ja ymmärrä arkimurheiden pienuus. Tarkenna katseesi jäkälään ja haaveile tulevasta. Kohta on joulu.

Antti Kanto

Isän surukirja

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi. Romaani raskaudesta. WSOY. 




Lapsen kuolema lienee yksi vaikeimmista aiheista, joita kirjallisuudessa on. Asian pikainen tutkiminen osoittaa, että ainakaan kotimaista teemaa käsittelevää kaunokirjallisuutta ei kovin usein taideta julkaista. Kun tällainen teos sitten ilmaantuu markkinoille, siihen tarttuu uteliaasti mutta varovasti, niin kuin vastasyntyneeseen, jonkin rikkoontumista peläten.

Etenkin kun tietää, että kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva teos. 

Tuomas Juntusen omakohtainen romaani Tuntematon lapsi kertoo lapsensa menettävien vanhempien elämästä vajaan kolmen vuoden ajalta. Kirjan alussa lapsi on jo kuollut, joten lukukokemus muodostuu väistämättä painostavaksi odotukseksi siitä, kuinka tilanteeseen on päädytty.

Tapahtumat valottuvat pala kerrallaan, kun romaanin aikatasot leikkaavat edestakaisin ajasta ennen raskautta synnytyssalin tapahtumiin, hautajaisiin ja edelleen lapsen kuoleman jälkeiseen aikaan. Pariskunnan raskausaika vaikuttaa huolineen ja toiveineen aivan tavalliselta, eikä sikiössä havaita minkäänlaisia merkkejä poikkeamista. Välittömästi synnytyksen jälkeen hengitysvaikeuksista kärsivä vastasyntynyt viedään kuitenkin kätilön toimesta pois ja myöhemmin hämmentyneille vanhemmille kerrotaan, että lapsi on vaikeasti sairas.

Tytär, joka saa hätäkasteessa nimekseen Martta, elää lopulta vain yhden vuorokauden.

"Kaikki itsehillintään yllyttävä ylpeys ja häveliäisyys olivat poissa, ja itkin niin että vesi norui pitkin kaulaani ja pysähtyi vasta kaulukseeni. En antanut itkun häiritä laulamistani; tämä oli minun tilaisuuteni laulaa kehtolaulu nukahtavalle lapselleni, ja siitä oli riitettävä isänä olemisen kokemusta loppuelämäksi".

Juntunen on kirjoittanut raskaan kirjan kipeästä omakohtaisesta tragediasta, mutta kuvaus surun seassa hapuilevista vanhemmista nousee toisinaan henkilökohtaisesta yleisemmälle tasolle, kuin ohjeeksi vastaavassa tilanteessa oleville. Muun muassa runsaat viitteet kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen pitävät toisaalta huolen siitä, että kaunokirjalliset elementit säilyvät ja muistuttavat, että kaikki ei välttämättä ole yhtä todellisuuden kanssa.

Vaikeat tunnetilat Juntunen kirjoittaa paljaasti auki eikä totisesti päästä itseään helpolla. Surevia vanhempia ympäröivien ihmisten reaktioiden havainnointi on niin ikään tarkkaa, toisinaan sekin armotonta.

Martan isä on kylläkin lempeämpi tökerösti surunvalitteluja osoittavia kohtaan kuin puoliso Anna. Isä on tämän tarinan kertoja, se ajoittain särkyvä ääni, joka lausuu lapsensa hautajaisissa Sarkiaa ja saa suruunsa voimaa ja ymmärrystä kirjallisuuden kanssa keskustelemalla. Ja kirjoittamalla kokemuksistaan kirjan. Annan surun kuvaus jää etäisemmäksi, mutta äidin kärsimys on voimakkaan kehollisuutensa kautta läsnä kaikkialla ympärillä.

  

Tuntematon lapsi on rakenteeltaan onnistunut ja kieleltään taitava kaunokirjallinen esikoisteos, mutta sillä on ilman muuta myös funktio olla terapiakirja kirjoittajalleen ja kaikille heille, jotka ovat lapsen kuoleman kohdanneet. Me muut voimme vain kuvitella, miltä tällainen menetys tuntuu. Juntusen kirjan luettuamme ymmärrämme hieman paremmin, kuinka syvää pimeys voikaan pahimmillaan olla.

Lopulta me kuitenkin näemme tämän pariskunnan tarinaa eläessämme myös etäisen kajastuksen valoa.

Vesa Liminka